maanantai 3. tammikuuta 2011

ehkei sittenkään niin paha?

Käytiin Pahiksen kuvien kanssa Räihän luona kun haluttiin vielä toinenkin lausunto tilanteesta. Ei menty Räihälle, koska ei luotettaisi ensimmäiseen lausuntoon, mutta koska asia nyt on melko hankala niin siksi. Monet suosittelivat Räihää ja sinne sitten päädyttiin menemään.

Janne oli sitä mieltä, että olkanivel ei Pahkista tulisi vaivaamaan, sillä vika on niin pieni. Oli myös Anun tavoin sitä mieltä, että sitä ei ole syytä lähteä operoimaan samaisesta syystä. Hyvä juttu. Janne myös Anun tavoin oli sitä mieltä, että ylimääräinen nikama ei haittaa sekään. Sanoi sen olevan niin sen anatomiaan sopiva, ihankuin sen kuuluisikin olla siellä. Sanoi, että toisinaan ylimääräiset nikamat voivat vaivata jos niiden rakenteessa on poikkeavuutta muihin nikamiin verraten. Pahkiksen nikamassa ei rakenteen suhteen ole mitään moitittavaa.

Myös lonkkien suhteen hän oli paljon toiveikkaampi. Hyvä niin. Eihän ne missään nimessä täydelliset ole,sanoi, että hän olettaisi, että tulevat c:nä tai D:nä takaisin. Toisen lonkan hieman kummaan malliin hän löysi myös syyn, mutta oli sitä mieltä, että sen tulisi jo nyt olla ehdottomasti oireileva jos tilanne olisi huolestuttava. Se väänsi ja käänsi ja katsoi tarkkaan kuvia, eikä manipuloimalla saanyt mitään kipua aikaan. Liikkuvuudet olivat myös hyvät. Kuvissa ei missään kohtaan näkynyt nivelrikkoa, jonka sanoi olevan hyvä asia. Hänen mukaansa nivelrikkoa tulisi jo näkyä jos lonkat olisivat sellaisessa tilanteessa, että ne olisivat kovilla. Kaikenkaikkiaan ja loppujen lopuksi sanoi, että itse harrastaisi kyllä pahkiksen kanssa ja sanoi, että niin myös meille suosittelee. Agilityäkin.

Hankalaa, kaksi aikalailla eriävää mielipidettä asiasta. Jälkimmäiseen halutaan toki uskoa, mutta ensimmäinen kummittelee mielessä silti. Itse mietityttää se, että tajutaanko jos se onkin kipeä kun treenataan? Räihän mukaan se ei kesken treenin mihinkään hajoa yhtään sen todennäköisemmin kuin kukaan muukaan. Se mitä vannotti meille oli se, että levon jälkeen koira on kipeä jos koira on kipeä ja se me nähdään ontumisena. Missään nimessä se ei kesken treenin, adrenaliinin virratessa, ole helposti nähtävissä, mutta levon jälkeen on. Ja siihen pitää luottaa. Sitä pitää tarkkailla levon jälkeen. Jos se alkaa oireilemaan niin sitten sitä, mikä on liikaa sille tulee vähentää. Hänestä voidaan se hyvin jättää sohvaperunaksi jos halutaan, mutta tuollainen energiapakkaus, joka tekee aina kaiken täysillä alkaa oireilemaan ihan kotikoiranakin jos on alkaakseen. Eri asia olisi, jos se olisi rauhallinen menijä muutenkin, mutta kun on kaukana siitä. Eli siis hän sanoi, että harrastatte ja jos alkaa oireilemaan niin sitten jätätte sohvaperunaksi. Niin kauan kun ei oireile niin ei ole kipeä ja sohvaperunan elämä ei ole tarkoituksenmukaista.

Tätä asiaa on vatvottu ja pähkäilty nyt jo niin monen kanssa ja itseksemme, että jokohan riittäisi. Pasihan asian loppuviimeksi päättää ja uskon, että se on paras päätös mihin päätyi. Onneksi kavereiden tuki on takana ja sovittu on, että meille pitää sanoa rohkeasti jos on jotain, mitä ei itse huomata. Sovittu on, että Pahkista seurataan tarkoin fyssarin ja hierojan toimesta ja parhaamme teemme, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Sen kanssa jatketaan treeniä, mutta "laatu korvaa määrän periaatteella". Musta Jannen ajatuksessa oli järkeä. Jos haluaa asettaa harrastamisen tavoitteeksi sen, että viiden vuoden päästä tapahtuu sitä tätä ja tuota niin silloin juuri tuon koiran kanssa harrastaminen ei liene järkevintä. Mutta, jos haluaa treenata sillä periaatteella, että jokaisesta treenistä nautitaan ja tätä tehdään niin pitkään kun siihen on mahdollisuus, niin sitten harrastaminen tuo sen ilon ja yhdessä tekemisen onnen, että jos koira saisi valita niin sen tietää, mitä se valitsisi.

Viime torstaina Pahkis pääsi siis tekemään vähän agilityä ja olihan ne panokset kovana. Mitä muuta voi olettaa.. Molemmilla, pasilla Ja Pahkiksella oli suut hymyssä treenin jälkeen, eikä koira taatusti levon jälkeen ollut köyhä eikä kipee :)

Ens vkonloppuna lähdetään Ahvenanmaalle kisaamaan Avan kanssa. Ollaan aloitettu ehkä jopa turhan varovaisesti pitkän tauon jälkeen ja nyt iskee paniikki kun en ole treenannut oikeesti vielä riittävästi, jotta muistaisin Metkun jäljiltä, että miten Ava toimiikaan. No, väliäkös sillä. Tehhään mitä osataan ja muuta ei voida. Katastrooffihan siitä voi syntyä, mutta se onkin jo tuttua meille.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti