kumpi vie ja kumpi vikisee?

Kävin Tommy Wirenin luennolla viikko sitten, jonka aiheena oli koiran oppiminen. Luento oli varsin mielenkiintoinen ja hyvä. Sain ajatuksia ja ehkäpä myös jotain oivalluksia lähinnä koiran oppimiseen ja opettamisen prosessointiin liittyen. Sain myös yhdenlaisen näkökulman siihen, miten lähteä puuttumaan Avan kanssa taustalla jatkuvasti olevan ongelman ytimeen (agilityssa). Omaa mieltä painava ongelma kun on kautta linjain ollut se, että en saa Avaa riittävästi palkkautumaaan itse tekemisestä vaan se tekee agilityä vaan palkat mielessä. Se tekee alkuun ihan ok suoritusta, mutta nopeasti keskittyminen alkaa aina vähentyä ja on tuntunut siltä, että saan sen samaan vireeseen ainoastaan ottamalla palkan käteen. Varmaan vuoden ajan oon kokeillut eri tapoja, joilla päästä tästä kierteestä eroon, mutta aina vaan on ollaan tilanteessa, että suoritukseen tulee lisää intensiivisyyttä ja kestoa vasta kun otan palkan käteen. Jos palkkaa on tullut apuohjaajalta yllättäen niin ei mene kuin hetki ja kiinnostus mun kanssa touhuamiseen vähenee ja Ava alkaa sivusilmällä kytätä appareita jos niiltä vaikka palkkaa lentäisi. Jos palkan laittaa jonnekkin valmiiksi niin palkka arvo on miljoonasti enemmän kuin mun kanssa meneminen jolloin sen ajatukset on jätetyssä palkassa. Ollaan treenattu palkasta luopumista, oon vaatinut hyvää suoritusta lyhyillä pätkillä ennen palkalle pääsyä, ollaan treenattu palkan ohittamista jne, jne, jne.. Tuntuu siltä, että oma mielikuvitus nyt ei vaan ole riittänyt siihen, että saisin hommaan jonkinmoisen ratkaisun, vaikka yrityksiä on ollut monenlaisia.Yksittäisen harjoituksen olen saanut useimmiten onnistumaan, mutta sama vaiva toistuu sitten taas uudessa treenissä. Ulkopuolisen on usein vaikeaa nähdä eroa, miten se kulkee ilman palkkaa tai palkan kanssa, mutta itse sen tunnen jo samana hetkenä kun lähdetään liikkeelle. Aina vaan siis ollaan tilanteessa, että se jaksaa keskittyä enemmän kun palkka on kädessä. No, kun palkka on kädessä niin haittapuolena sitten on myös se, että se vilkuilee mua liikaakin palkan toivossa...Eli ollaan palkkausjumissa: en saa Avaa ymmärtämään, että palkka tulee siitä kun tekee hyvin hommansa ja kyllä , vaikka palkkaa ei ole näkyvissä, niin silti sitä tulee kun tekee hommansa hyvin..

Tommy kertoi luennolla koirasta, jolla oli paljon saalisviettiä (tai geneettistä taipumusta vai miksi sitä kutsuikaan tuossa tilanteessa) ja joka tuntui palkkautuvan leikistä ulkopuolisen silmin todella hyvin. No, ongelma oli tuon parin kohdalla se, että palkasta tuli tekemistä tärkeämpää. Vaikka omistaja sitä saalisleikin avulla "nostatti" niin silti koira toimi seuraamisessa samalla hieman hitaasti reagoivalla asenteella, mutta intensiivisyys lisääntyi aina silmin nähden kun tuli palkkauksen aika. Omistaja oli opettanut koirasta erittäin hyvin patukalla leikkivän yksilön. Samalla hän kertoi, että koirat, joilla on vahvat "geneettiset taipumukset" saavat ympäristöstään jatkuvasti ärsykettä, josta johtuen "saalisvietin hallinta" on vaikeaa ohjaajan toimesta. Sen sijaan esimerkiksi ruuan käytössä on se hyvä puoli, että sen antaminen palkkana on täysin ohjaajan rajoitettavissa kun koira ei ruokaa muualta voi treenitilanteessa saada. Tällöin ohjaajan on helpompi nostaa vaatimustasoa kun se, mitä koira haluaa on ohjaajan päätöksestä kiinni, milloin suoritus on niin hyvää, että koira on ansainnut palkan. Hmm..ehkäpä en saa asiaa tähän valaistua niin, että se on mitenkään järkevältä kuullostavaa. No, uskoisin, että sain itse kuitenkin ajatuksessa kiinni.

Enivei, nyt oon kolmet treenit palkannut vain ruualla, eikä paha. Itseasiassa aika hyvä! Yritän myös kovasti pitää vaatimustason sellaisena, että palkan eteen joutuu tekemään töitä. Jos huomaan, että nyt lähtee intensiivisyys laskemaan niin sitten peli seis ja uudestaan. Positiivista on ollut, että musta Ava on skarpannut eli jos palkkaa ei tule niin se yrittää vähän enemmän. Käsissä mulla ei ole ollut nyt mitään, eikä se ole vaikuttanut musta mihinkään. Oikeastaan Avalla on pysynyt ajatus nyt hyvin radan luvussa. Vilkuilee toki mua, mutta toisaalta tuntuu irtoavan paremmin. On nyt irronnut myös paikkoihin johon en olisi uskonut sen lähtevän, mutta oikeastaan ihan positiivista sekin, sillä se tekee sen intensiivisesti, eikä kurittomuuttaan. Jatketaan siis näillä ja katsotaan, josko tämä yritys nyt veisi meitä eteenpäin.

Voi jospa vielä päästäis siihen, että kun jätän koiran lähtöön niin sen silmissä palaa, sillä se pääsee tekemään sitä, mikä on vaan niin ihanaa. Tai sitten ei päästä.. mutta voin kuitenkin ajatella, että ollaan pyritty siihen ja oman osaamisen puitteissa oon tehnyt sen mitä oon osannut. Voihan olla, että agility nyt ei vaan ole Avalle se kaikista hurmioittavin laji.

Muuten luennolta jäi mieleen, miten vaatimustasoa on tosi tärkeää nostaa, eikä jäädä junnaamaan liikaa paikalleen vaatien keskeneräiseltä osa-alueelta täydellistä sujumista. Toi on mun yks perisynti myös. Ja se jäi mieleen, että koiran tekemisiä ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Siihenkin taidan syyllistyä ajoittain. Koira nyt on vaan eläin ja se tekee sitä, mistä kokee eniten hyötyvänsä. Ja miten tärkeää onkin palata aina niihin perusasioihin jos eteen tulee ongelma.

Tänään olis Metkun kanssa kisat Hyvinkäällä, hauskaa! Katsotaan, että kumpi vie ja kumpi vikisee. Menohaluja Pötköllä tuntuu olevan ja ollaan treenattu liian vähän = huono yhdistelmä. Se nimittäin tietää useimmiten hieman hurlumhei, meni jo..suorituksia. Aamulla yritin ottaa siltä pahimpia menohaluja pois ja vaatia kuuliaisuutta ja oikeastaan ihan hyvät nopeat treenit saatiin aikaiseksi.