rakkaus ja rajat?

päivitystä, vaikka ei ole kauheesti päivitettävää :) Yhden kirjoituksen eräänä illan tummina hetkinä kirjoitin kun kaikki ärsytti, mutta teksti oli jokseekin julkaisukelvotonta ja säälittävää, joten jäi julkaisematta. Oikeastaan jo sen kirjoittaminenkin helpotti pahimpaan ketutukseen. Hassu juttu, miten ihminen muuttuu. Kouluaikoina ärsyynnyin kaikista oppimispäiväkirjoista, joita vaadittiin harjoittelujaksoilla työstettävän. Olin silloin vankasti sitä mieltä, että kirjoitin niitä vain koska oli pakko, mutta oikeasti en hyötynyt siitä itse mitään. Nyt tuntuu, että tänne kun raapustelee, niin ei välttämättä se, mitä loppujen lopuksi itse teksti sisältää ole se juttu. Lähinnä se on se, että pysähtyy hetkeksi miettimään, että mitä itselle ja koirille kuuluu, mitä on tullut treenattua ja miten kisoissa meni. Noita asioita ei kauheesti tule miettineeksi arjen hässäköissä muuten joten kaippa tällä kirjoittamisella on joku paikkansa.

Pirkon kanssa ei olla treenattu oikeastaan mitään. Viimeksi on nähnyt esteet kesäkuun alussa kun pentutreffeillä paimennettiin ja aksattiin. Pihalla olen tainnut kerran treenata sen kanssa liikkeestä seisomaan jäävää ja kerran käytiin kentällä vähän leikkimässä ja pikkusen seuraamista ottamassa. Taisin sen kerran jälkeen saada jonkun kriisin, josta johtuen nyt ollaan harjoiteltu ihan muita asioita.

Pirkko on viime viikkojen aikana löytänyt suuren sisäisen paimenensa ja sitä olen ihmetellyt ja tahtojen taistellut sen kanssa. Nyt onkin alkanut sitten aikamoinen rajaus ja oikeastaan sen eilinen kepponen antoi lisää pontta asioille. Siis mitä paimentaa kun ei ole lampaita- no muita koiria ja kärpäsiä. Ollaan nyt helteiden aikaan käytetty koiria uimassa melkein päivittäin ja Pikekin on aikamoinen pikku-saukko. Pahkis rakastaa uimista ja ui ja ui ja ui ja Pirkko rakastaa paimentaa pahkista rantaan takaisin. Seisoa jököttää järvessä ja aina kun Pahkis olisi menossa ohi niin ui äkkiä eteen ja ajaa sen takaisin rantaan. On myöskin niin fanaattinen, että ei tule pois vedestä kun käsketään. Tästä ollaan neuvoteltu ja muutaman kertaan olen veteen joutunut itsekin kun oon hakenut sitä sieltä pois ”mä pyysin sua tulemaan tähän..”. No eilen sitten neiti teki katoamistempun n. 200 m ennen rantaa. Arvattiin tietty, että juoksi jo edeltä rantaan kyttäämään, että on varmasti ekana paikanpäällä joten lähdettiin kävelemään takaisin päin. Odoteltiin metsässä viitisen minuuttia, eikä tyyppiä näy missään. Päätettiin, että Pasi lähtee kiertoteitse rantaan ja häätää sen kiukkusena takaisin ja mä jää odottamaan koirien kanssa metsään. Sieltä se sitten tuli, eikä ollut edes yhtään pahoillaan vaan lähinnä melko fanaattisen näköisenä lähdössä uudestaan.. ja eikun koira hihnaan ja harjoittelemaan luopumista. Kyllä otti sille koville, voi herranjumala. Annoin sen jatkaa matkaa vain kun luopui fanaattisuudestaan. Jos rupesi hinkumaan niin lähdin kävelemään poispäin rannasta. Se ei pystynyt pitämään itseään kasassa kuin n. 50 m rannasta. Tajusi kyllä, mitä siltä odotin, mutta ei vaan kyennyt. Lopulta Pasi lähti muiden koirien kanssa jo kotiin ja me jäätiin kaksin treenaamaan vielä asiaa. Vasta kun muut koirat oli selvästi pois ja aikaa oli kulunut hetken aikaa, niin kierrokset laskivat ja äly palasi päähän. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Onneksi jäätiin kaksin, sillä lopuksi meillä taisi molemmilla olla kivaa rannassa ilman paimentamista ja ilman, että kierrokset oli kaakossa. Tää nyt oli yksi esimerkki siitä, millaisia haasteita on tullut esiin. No joo, nyt tulee käsitys, että niitä olisi paljonkin. Ei ole, vielä.

En tietenkään pysty saamaan siltä pois tota halua ja hinkua se on varmaa. Mutta sen haluan, että se on mulla hallinnassa ja että sen on pakko pystyä keräämään itsensä, vaikka kuinka mieli tekisi. Onhan sen agilityssäkin pakko. Haluan, että päästään siihen, että pystyn laittamaan sen vaikka paikalla oloon kun muut on uimassa ja tiedän, että se ei ole tahtojen taistelu. Ihan samalla tavalla kuin haluan, että se pysyy lähdössä, vaikka kuinka tekisi mieli jo mennä. Haluan, että se ei karkaa 200 m päästä kivoihin paikkoihin oli se sitten kenttä, järvi tai mikä vaan. Nyt myös haluan, että se oppii, että sen on enemmän ansaittava niitä asioita, joita se haluaa. Sen tiedän jo aika hyvin, että mitä Pirkko haluaa ja mistä Pirkko tykkää. Nyt on Pirkon vuoro oppia tietämään, että miltä sieltä halutaan. Ja ennen kuin nämä asiat on paremmin hallussa on parempi pitää se kaukana agilitykentältä. Johan viime treeneissä oon huomannut, että kun nuo asiat eivät ole hanskassa niin se kyllä näkyy muutenkin sen tekemisessä. Ja siitä seuraa vain ärtymystä. Itseä on siis otettava nyt niskasta kiinni ja otettava aikaa sen kanssa. Tehdä enemmän asioita kaksin ja huolehtia, että arjessa se ei pääse sieltä aina, mistä aita on matalin. Rakkaus ja rajat. Meillä on ollut liikaa vain tuota ekaksi mainittua.

Avan kanssa oon itse asiassa aika hyvillä mielin lähdössä viikonloppuna Sm-kisoihin. Se menee treeneissä nyt hyvin lähes poikkeuksetta ja on alkanut jotenkin jaksamaankin enemmän. Viime viikolla käytiin sm- epiksissä ja kulki ihan hyvällä intensiteellä ja teki kontaktit hyvin. Puomilta lähti pikkusen ilman lupaa, mutta tuli itsevarmasti alas asti ja hyvällä vauhdilla. En pelkää rimoja ja tiedän, että se tulee ohjaukseen hyvin mukaan jos on tullakseen ja osaan ohjata. Kepeille joudun auttamaan avokulmat, mutta yleensä aina ehdin kyllä ihan hyvin. Ylösmenot on epävarmat, koitan yllättää sen viikonloppuna rytmityksellä ja toivotaan, että toimii. Ainakin treeneissä toimii . Musta se on ollut nyt myös valtavan hyväntuulinen ja ilmeisesti myös fyysisesti hyvässä kunnossa. Jotenka huonomminkin voisi olla. Ja siis miten hauskaa, Sussun ekat arvokisat!