No niin, nyt on sitten ekat SM-kisat takana Avan kanssa. Illalla olin ihan tuhannen tööt, mutta nyt jo helpottaa hyvin nukutun yön jälkeen. Jännitys, keskittyminen, ilo, ahdistus, kauhistus, ihmetys, muiden harmistus, onnistumisen ilo ja ihanuus, päänsärky, tsemppaus, rupattelu, vaihteleva keli ja aikamoinen analysointi- siitä oli eilinen päivä tehty. Toisille jäi käteen enemmän kuin toisille. Kaikki lähtivät päivän päätteeksi kotiin kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampana, olivat päällimmäiset fiilikset sitten hyvät tai huonot. Ja jokaisesta kokemuksesta on varmasti hyötyä loppuviimeiksi. Ja tauti miten hienoa, että Riman medijoukkue voitti kultaa, maksijoukkue oli neljäs ja Jari ja Sami pääsivät mitaleille myös yksilöissä. Jari voitti kuulemma neljännen kerran yksilökultaa. Aivan huikeeta, onkohan kukaan yltänyt samaan? Onnea x 1000!!!
Omat päällimmäiset fiilikset ovat siellä positiivisen puolella. Tehtiin ekalla radalla nolla, ei ehkä maailman paras ja nopein, mutta nolla. Ihan samaa tsemppiä en saa itsestäni irti kisatilanteessa, mitä treeneissä ja se näkyy yleiskankeutena ja pikkupassiiviisuutena, mutta pystyin hyvin keskittymään ja pitämään ajatukset kasassa, joka on hyvä asia. Videolta kun katsoin, niin voisin edetä ekalla radalla rivakammin seuraaviin tärkeisiin tilanteisiin. Pidän rytmityksen liian tasaisena, enkä haasta koiraa. Yksi totaali tyhjä hetki rataan eksyi kun pituudelta olin megana myöhässä ja koira melkein lipesi putkeen. Onneksi kuiteskin reagoin asiaan ja sain tilanteen pelastettua. Ekan radan jälkeen fiilikset oli ihan huipussa kun tajusin, että päästään finaalliin! Ihana Ava! Jee!
Tokalla radalla kakkosena okseri, josta koira piti ottaa vetoon mukaan ja tähdätä parin esteen taakse niistopersjättöön. Videolta katsottuna en mielestäni tee mitään sellaista, mikä virheeseen olisi provosoinut, mutta Ava kasahti kurjasti päin okseria. Näyttää siltä, ettei tajunnut yhtään, että kyseessä on okseri ja lähti hyppyyn katsomalla vain matalamman riman. Mulla oli varmaan ajatus eteenpäin kun näin tilanteen vain silmänurkasta. Ennen rataa jo tiesin, että alku on meille paha. Alut ovat meille pahoja. Avan (ja mun) tekemistä helpottaa kun rata alkaa selkeällä rytmillä, sillä usein Avalle menee pieni hetki ennen kuin on kiinni ohjauksessa. Tuohon kohtaan en saanut sellaista ja arvasin, että kakkosen käännös voi tuottaa sille vaikeuksia. No, harjoittelemme vaikeita alkuja jatkossa vielä enemmän.
Jälkiviisaana voi sanoa, et olis pitänyt lopettaa siihen. Siinä hetkessä kuiteskin näytti siltä, että Ava on kunnossa joten päätin jatkaa. Sen jälkeen puolet radasta mietin kuitenkin, että onkohan ok ja vasta loppupuomilla sain ajatukset kuriin ja takasin rataan. Keppien jälkeen huonon ohjauksen takia meni renkaasta ohi ja väärästä suunnasta sitä seuraavan takaakierron. Valssi+pakkovalssi yhdistelmä olisi ollut tuossa kohdassa toimivin ratkaisu. No, sillä ei ole väliä kun alussa jo tapahtui, mitä tapahtui. Jotenkin kuitenkin jäin tunne, että ilman alkukämmiä olis tuplanolla ollut ihan mahdollinen. Kaikki ylösmenot toimi ja rata tuntui siltä, että se oli hyvin tehtävissä.
Onneksi tänä aamuna levon jälkeen Ava vaikutti ihan normaalilta. Venytti hyvin kaikki kintut ja selän ja oli oma itsensä. Yritän saada nyt keskiviikoksi sille ajan hierontaan, olishan se hyvä jos joku vielä katsoisi läpi. Sitten alkaakin loma! Tiedossa on aika paljon kisoja ja muutakin mukavaa joten kyllä kelpaa.
Ai niin, pakko vielä sanoa, että Pirkko oli maailman ihanin kisaturisti. Ja Pasi maailman ihanin kepo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti