Sunnuntaista muodostuikin supertreenipäivä, sillä Janitan koulutuksen jälkeen lähdin vielä Pirkon kanssa Pasin koulutukseen. Olipas jännittävä asetelma noin päin, että Pasi koulutti mua! Harmillisesti homma meni kuiteskin vähän pipariksi, sillä sain ihan karmeen vatsakrampin lämmitellessä, enkä oikein kyennyt mihinkään. Krampista on kiittäminen nopeasti ahmaistua pitsaa (oli onneksi hyvää), eikä sitä, että pasin koulutuksessa oleminen saisi mahan sekaisin. .pasi veti ihan hienosti homman läpi :)
Janitan treeneihin pääsin Misana ja hommahan oli Tämä on-kennelin järkkäämä. Olis ollut kiva nähdä malinoisseja, mutta meidän ryhmässä oltiin ainut maksikoira. Rata oli mielikuvituksellinen monien mutkien kokonaisuus, jossa oli kyllä minusta tekemistä. Tutustumisessa menin jotenkin ihan lukkoon, pää löi tyhjää, enkä vaan osannut löytää sellaisia vaihtoehtoja moniinkaan kohtiin, joiden turvin olisi ollut kannattavaa lähteä radalle koiran kanssa. Piti ihan pyytää, että yhdessä käytäisiin rataa läpi, jotta pääsisin kartalle. Joka kohta oli tietty tehtävissä ja asiat rupesivat siinä sitten muistumaan mieleen hiljalleen. Loppuviimeksi kun kunnolla tutustui, niin rata ei tuntunut enää lainkaan pahalta.
Eihän me mitään nollana heti läpi saatu, sehän olisi ollut jo liian hienoa ollakseen totta. Heti alussa puomilta ylösmenovirhe. Teki muuten joka kerta puomilla ylösmenovirheen, joka vaan todisti edelleen sitä, että tuo on pahapaha ongelma tällä hetkellä. Sitten kasahti yhteen vähän kiireisen tuntuiseen pakkovalssiin, johon en rytmillä auttanut Avaa kasaamaan itseään ennen ponnistamista. Sitten vähän huonoa tyrkkäsyä takaakiertoon ennen saksalaista ja hetkeä myöhemmin onneton veto ohi putken väärän pään. Vielä yksi typerä putken jälkeinen hypyn ohitus kun en merkannut ponnistuspaikkaa.. Eniten hiomista vaati tuo putkitilanne, johon piti vähän vekkiin yhdistellä vetoa tai puolivalssilla selvitä siitä. Se oli vaikeeta meille..ei ehkä kovin vaikeeta monille muille, mutta meille oli.
Janitaa on kyllä ihana kuunnella kun sillä on taito tehdä asioista helppoja ja loogisia. Suorittamisen saa helpoksi tai ainakin helpon näköiseksi kun unohtaa esteet ja keskittyy ponnistuspaikkoihin ja koiran linjoihin. Toi on kyllä niin totta. Sitten kun vaan muistaa rintamasuunnat ja mihin katse ja liike vie, niin eihän se ohjaus nyt niin vaikeeta ole? No joo, onhan se aika usein vaikeeta..:) Mutta miksi? Omalla kohdalla ajattelen, että voin oppia ohjaamaan eri tilanteita, mutta osaanko tehdä oikeat suunnitelmat? Ja pysynkö niissä suunnitelmissa? Osaanko kouluttaa koiran niin, että se osaisi hyvin esteet ja sillä olisi hyvä motivaatio? Pystynkö keskittymään, unohtamaan paineet onnistumisesta ja pitämään tarkkaavaisuuden oikeissa asioissa? Mä luulen, että noi kaikki äsken mainitut on meidän paketissa ne keskeisimmät. Jos itseä pitäisi arvioida, niin uskoisin kuitenkin, että sinällään tuo oma liikkuminen ja ohjauksen rytmittäminen ei ole meillä se hankalin osa-alue. Tokihan siinäkin pitää kehittyä kamalasti ja Pirkon kanssa joudun jo nyt usein toteamaan, että en osaa liikkua riittävän hyvin. Sen kanssa oma reaktionopeus pitää olla jotain ihan eriluokkaa kuin Avan kanssa, rytmityksestä nyt puhumattakaan.
Mutta summa summarun vielä treeneistä. Oli vaikeita asioita ja asioita, jotka kyllä ihan hyvin osattiin. Saatiin tärkeitä muistutuksia erinäisistä asioista ja tuli puhuttua myös niistä ylösmenoista. Lopuksi mentiin koko rata nollana, vaikka jaloissa vähän hapottikin. Tollaset pikkuhapot on vaan ihan toissijaisia silloin kun on hyvä fiilis ja keskittyminen päällä. Se on kyllä niin hienoa kun pääsee siihen ”euforiseen suorittamisen putkeen”. Siinä jutussa ei ole muita kuin sä, koira ja rata. Se on vähän kuin tanssia! oikeestikkin! samoja fiiliksiä muistan kokeneeni kun aikoinaan tanssin ja kun joku koreografia oli ytimissä ja pysty keskittymään vaan nauttimiseen. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!
Kävin äsken juoksulenkillä uusien lenkkareiden kanssa. Saakeli, että jalkapohjissa tuntui. Kaikki muu luisti hyvin, eikä juoksu tuntunut muuten edes raskaalta, mutta ne jalkapohjat.. mikähän niitä vaivaa. Ovat siis jo hetken vihotelleet ja nyt uudet lenkkarit oikein provosoivat. Huomenna juoksukoulussa mittaillaan maksimisykkeitä. Tiedossa siis tappotreeniä ja siitä sitten vauhdilla Avan kanssa jarin treeneihin. Perjantaina muuten mennään Elinalle taas Pirkkiksen kanssa. Täytyypä huomenna treenailla vähän läksyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti