Voi Alli, meidän mullikka, mulpero, mullinmallin mallialli. Humoristisesti aina tulee sanottua, että Alli ei ole meidän koira vaan jotain ihan muuta ja vielä paljon enemmän. Ehkä se vaan kertoo, miten kamalan rakas se on. Mutta niinhän se menee, että ei se katso koiraa, eikä tilannetta kun kipeäksi tullaan. Eikä aina päde sekään, mistä mikäkin yleensä johtuu ja mikä minkäkin aiheuttaa. Aina olis kivempaa jos tietäisi miksi sairastutaan, niin osaisi sitten toimia tarvittaessa jatkossa eri tavalla ja ymmärtää jotenkin paremmin. Kuulemma vatsalaukun kiertymiin provosoi mm. seuraavat syyt: rasitus ennen ruokaa tai heti ruuan perään, huonolaatuinen papanaruoka, kerran päivässä tapahtuva ruokinta, syvä rintakehä, laihuus, ”sukurasite”, suuri ruuan kerta- annos, stressi ja hmm.. vieläkö jotain oli? Mikään noista ei kuitenkaan nyt osunut kohdille.
Meillä tuo homma alkoi niin, että maanantai-iltana Alli söi lenkillä vähän normaalia enemmän ruohoa. Alli on syönyt ruohoa n. 9v. joten ei tuohon nyt osattu vielä tarttua. Vähän ihmeteltiin kun illalla huomattiin, että se repi koristetyynyä. Oliskohan ehkä 8vuoteen mitään pahojaan tehnyt? Illalla söi kuitenkin ruuan hyvin, joi, kakkasi, nukkui yön rauhassa ja kaikki vaikutti normaalilta aamun saakka.
Heräsin kun Pasi sanoi, että Alli ei syönyt aamuruokaa ja että se halusi pihalle. Mietin, että mistähän nyt tuulee, sillä nyt oli kyse yhdestä maailman ahneimmista koirista. Pasi läks töihin ja mä kampesin ylös ihmettelemään sitä. Löysin allin makaamasta märältä nurmikolta pihalta jolloin rupes vähän hälytyskellot soimaan. Se kun on niin mukavuudenhaluinen, että ei yleensä halua maata edes pelkällä lattialla. Huutelin sitä sisään ja se tuli häntä heiluen ihan reipasta vauhtia, eikä vaikuttanut siltä, että olisi suurempi hätä kyseessä. Kuitenkin kulki pikkusen sen näköisesti, että vatsaan koski joten päätin myöhästyä vähän töistä ja jäädä sitä hetkeksi seurailemaan. Soitin eläinlääkäriin ja kysäsin, että olenkohan turhan varovainen vai uskaltaisinkohan lähteä töihin kun vaikuttaa siltä, että sillä on vatsa kipeä, mutta ei oksenna tai ripuloi? kertoivat, että nyt on ollut liikenteessä sellaista mahatautia, joka on alkanut vatsakipuilulla ilman oksentelua. Kehottivat kuitenkin jäämään hiukan ainakin seurailemaan ja varmuudeksi varattiin aika muutaman tunnin päähän. Tarkoituksena oli, että perun ajan jos näyttää siltä, että kaikki on ok..
Puolisen tuntia puhelun jälkeen Alli yritti alkaa oksentamaan, mutta mitään ei tullut ulos, jonka jälkeen sai ison kipukohtauksen. Piippasi, kulki selkä köyryssä ja vatsa hieman turposi. Läähätti myös ja silmät lasittuivat. Soitin eläinlääkäriin, että lähden nyt heti tulemaan, sillä meni kipeämmäksi. Alli lähti mieluusti mukaan, jopa heilutteli häntää ja hyppäsi itse autoon. Automatkan aikana se jotenkin rauhoittui ja kun päästiin perille, niin mietin, että mahdoinkohan liioitella, sillä heilutteli jo häntää ja vaikutti aika ok:lta. Eläinlääkäri tutki, aloitti nesteytyksen ja antoi kipulääkettä. Sovittiin, että otetaan varmuudeksi kuvat ja verikokeet, vaikka näyttäisi siltä, että kyseessä on joku suolistotulehdus. Kokeili voimakkaasti sen mahaa, eikä uskonut, että kyseessä voisi olla kiertymä tai mikään vierasesine. Aina kun eläinlääkäri oli paikalla, niin Alli tsemppasi, heilutti häntää ja oli melko hyvän oloinen. Kun jäätiin kahden niin näin, että on kipeä, sillä piti silmiään kiinni ja ”sulkeutui”, vaikka halusikin istua jalassa kiinni.
Röntgenkuvissa näkyi sitten klassinen kiertymä ja eläinlääkäri totesi, että ei olisi uskonut tilanteen olevan näin vakava. Samantien Allia alettiin tuplana nesteyttää ja valmisteltiin leikkaukseen. Kävin saattamassa sen leikkaussaliin ja odottelin, että esilääkittiin. Itku tuli kun ymmärsin, että jos tilanne olisi tosi huono, niin se ei ehkä leikkauksestakaan selviytyisi. Tuntui kuin olisin puhunut jostain muusta koirasta kun kävimme eläinlääkärin kanssa läpi riskejä ja sitä, missä tilanteessa eutanasia olisi järkevää toteuttaa. Jäin odottelemaan eläinlääkäriin kunnes olivat avanneet sen ja tietäisivät, miten paha tilanne oli.
Luojan kiitos pääsimme hoitoon niin nopeasti, että kuolioita ei ollut ehtinyt syntyä. Pernaa ei tarvitsisi poistaa ja vauriot olivat kiertymää lukuun ottamatta ilmeisen vähäisiä. Suoliston (vai mahalaukun) väri oli alkanut palautua normaaliksi jo leikkauksen aikana kun kiertymä oli avattu. Kaikki nuo lupaisivat hyvää toipumista ajatellen. Myös se, että Alli on perusterve ja hyvässä kunnossa olisi eduksi sille. Ja se, että on temperamentiltaan niin rauhallinen joten malttaisi olla rauhassa leikkauksen jälkeen. Uskalsin lähteä kotiin ja illalla haettaisiin potilas kotiin.
Kotona sitten selvittelyjä, miten järjestää elämää niin, että pystyisimme sitä kotona hoitamaan. Onneksi ensi viikoksi oli sovittu loma lapin matkaa varten ja töistä saatiin asiat järjestymään niin, että loppuviikkokin pystyttäisiin jompikumpi kerrallaan olemaan töistä pois. Koko tilanne ahdisti, itketti, vitutti, harmitti ja mitä vielä. Onneksi leikkaus oli sujunut hyvin, joka puoli voittoa sekin. Kuulemma hyvin sujuneesta leikkauksesta huolimatta iso osa koiria menehtyisi (oliko 20-45%) joka tapauksessa viikon sisällä leikkauksesta..
Leikkaus siis tapahtui tiistaina ja nyt mennään torstaissa. Yöt ollaan vuoron perään heräilty tarkistamaan tilannetta ja päivisin Alli on lähes joka hetki silmäin alla. Toki nyt jos nukkuu ja kaikki on hyvin niin itsekin relataan. Syömistä ja juomista säännöstellään tarkoin ja koitetaan pitää potilas tyytyväisenä ja niin, että sillä olisi mahdollisen turvallinen olo. Kipulaastarin lisäksi saa tramalia, penisiliiniä,omeprazolia ja primperania. Pihalla käy pissalla, kakkaa vielä odotellaan. tänään pitäisi jo kakata kuulemma. Eilen alkoi henkisesti olla enemmän kunnossa ja jo heilutteli häntää ja halusi kainaloon ja sohvalle. Onneksi on niin rauhallinen ja varovainen, että ei tarvitse varoa, että tekisi jotain repiviä liikkeitä.
Tässä siis mennään, päivä kerrallaan ja toivotaan enempi kuin mitään muuta, että tulee hyvään kuntoon vielä. Kaikki onneksi näyttää nyt hyvälle ja lupaavalle. Eilen tajusin, miten pienistä asioista nämä hommat on kiinni. Jos olisin lähtenyt töihin tiistaina ja jättänyt sen 9h ajaksi itsekseen.. voi luoja. Eläinlääkärissä kun diagnoosi selventyi niin väistämättä tuli mieleen, että Kaapo oli aikalailla tasan 9v4kk kun se lopetettiin mahalaukun syövän takia. Alli oli tiistaina 9v4kk ikäinen sekin. Pirumainen ikä, mutta Alli tästä onneksi selviää. Pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti