Taas on hupsahtanut tovi jos toinenkin viime päivityksestä, vaikka päivitettävää riittäisi. Siispä koitan taas lyhyesti ja ytimekkäästä kerrata viimeiset kuulumisemme.
Ekana ne ikävimmät ja kamalimmat uutiset. Allilla on päässä kasvain, jonka ennuste on melko kysymysmerkki. Se menee pään viipalekuvaukseen, jossa saadaan lisää tietoa siitä, miten kasvain on sijoittunut ja mihin levinnyt. Harmillisesti se tulee olemaan ja pysymään, sillä koska se on luun sisäinen kasvain niin sitä voi mitenkään operoida. Tai siis ei voi, koska se on päässä, josta on aika paha poistaa luisia osia. Saa nyt kipulääkettä loppuiäkseen ja toivomme kovasti, että pysyisi kivuttomana ja oireettomana vielä pitkään.
Spontaaneja itkuja tulee aika-ajoin ja useimmiten ihan tyhmistä asioista. Eilen tuli vuosi kuluneeksi siitä kun Kaapo kuoli syöpään, joka tuntui pahalle. Olohuoneessa on kaksi isoa maalausta, joissa toisessa on Alli ja toisessa on eka dalmikseni Bella. Noita katsellessa tule välillä tyhmänä mietittyä, että kohta kaverit taas voivat nähdä toisensa. Ja sitäkin tulee mietittyä, että kun Allia ei enää ole niin se myös tarkoittaa, että meidän perheessä ei ole enää yhtään pilkkukoiraa. Ja sitten tuota katsoo ja miettii, että onkohan sillä millaisia tuntemuksia tai kipuja? Selvästi on nyt ollut pirteämpi kun on saanut kipulääkkeen joten ilmeisesti ei ole tajuttu sen olevan kipeä. Siitä tulee paha mieli ja halu hyvittää sille se jotenkin - tyhmää, tyhmää, tyhmää! Ja sitten sille tulee annettua erinäisiä vapauksia ja pidettyä se kainalossa kun vaan mahdollista. Huh, ei ole helpppoa.
Mutta nyt iloisempiin asioihin!
Pirkon kanssa on ollut pieniä epätietoisuuden hetkiä treenikentillä (hallitsematonta poukkoilua), mutta nyt viimeisissä treeneissä on ollut isoa aihetta iloon. Sen kanssa on jotkut asiat onnistuneet niin hyvin, että oon ollut aivan liekeissä! Pakko kait myöntää, että mulla ei ole koskaan ollut ohjattavana tuollaista koiraa, joka taipuu tuollaisiin mulkeroihin ja vielä tuollaisella vauhdilla. Monta kertaa on pitänyt varmistaa, että hyppäskö se koko hyppyä kun tuli niin salamana tilanteesta? Ja mikä parasta, tuo on ihan mun oma koira, jonka kanssa voi tuntua niin hyvälle! Kontaktit ovat aika-ajoin erinomaisen hyvät ja lopun aikaa hyvät. Kepeillä on myös edistystä tullut joten sen esteosaaminenkin on mennyt eteenpäin. Innolla ja ilolla odotan, mitä sen kanssa tulee vielä eteen. Ihan varmasti paljon harmaita hiuksia, mutta takuusti myös ihanaa tekemisen mahtavuutta!
Avan kanssa ei kisoissa nyt oikein pelitä homma. Treeneissä joo, osataanhan me. Mutta kun ei osata missään muualla niin myönnettävä on, että aika järkelemäinen itselulottamus saisi olla, ettei usko omaan osaamiseen horjuisi. Huomenna mennään taas kokeilemaan ja ihmettelemään. Hyvillä fiiliksellä menen ja lähden, mutta takaraivossa kuitenkin joku ääni kysyy, että "vieläkö jaksat palata tätä peliä jos tälläkin kertaa petyt?"
Joo ja hei mahtavuutta! Pirkko kävi kuvattavana ja kaikki oli kunnossa! Lonkat lähti A/A, kyynäret 0/0, selkä priima, olat ja polvet kunnossa! Mä niin tykkään :)
Nyt lenkille ja jos vähän siivoiliskin. Huomenna kisojen jälkeen tulee kavereita kylään joten tiedossa on varsin kelpo päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti