terapiakoirat

Vielä sairaslomalla joten päivittelen nyt, vaikka eipä tässä mitään treeni tai kisakerrottavaa olekkaan. Mutta monet ovat olleet huolissaan voinnistani joten kerronpa ainakin siitä.

Käväsin eilen lääkärillä, joka kertoi, että sappiarvoissa oli jotain häikkää. Sain lähetteen iltapäiväksi vatsan ultraääneen ja verikokeisiin, joissa sitten käväsinkin. Ultrasivat tosiaan sisuskaluista ainakin maksan, munuaisen, haiman ja sapen ja onneksi kaikki oli kunnossa :) Verikokeiden tulokset saan maanantaina jolloin mulla on taas lääkärille aika.

Nyt tää olo on kovin vaihteleva. Kokonaisuudessaan olo on mennyt paremmaksi, mikä on hirmuhienoa. Esimerkiksi eilen illalla olin jopa melko hyvävointinen ja kävin sellaisella vartin kävelylenkillä osan koirista kanssa. Nyt sykkeet ovat myös pysyneet tasaisempana, vaikka nyt tänä aamuna jostain syystä tuntuivat voimakkaana. Nyt oikeastaan päällimmäinen vaiva on enää tuo huimaus, joka kyllä sekin on onneksi vähän helpottanut. Itse kallistun kyllä nyt siihen, että mulla on vaan siellä tasapainoaistijärjestelmässä jotain häikkää ja että nämä muut löydäkset nyt olivat vaan sattumaa. Ja että sydän mahtaa vaan reagoida tuohon huimaukseen kiihtymällä. Voihan olla, että viime viikonlopun rehkimiset puolikuntoisena olivat vaan niin liikaa, että siksi menin kehnoon kuntoon su-ti erityisesti. Keskiviikosta eteenpäin on nimittäin vointini mennyt kuitenkin eteenpäin, vaikka välillä meneekin hetkittäin heikommaksi. Noina heikotuksen hetkinä tosiaan pyörryttää ja silmissä pimenee. Olo menee tosi voimattomaksi ja sellaiseksi tärrääväksi. Eilen tuollainen kohtaus tuli kun lähdin lääkäristä kotiinpäin tulemaan ja silloin vähän taas hirvitti. Mutta tosiaan loppupvä meni paljon paremmin.

Mulla olis ollut Pirkon kanssan koira-avusteisen työn koulutus nyt viikonloppuna, mutta jätämme sen nyt väliin. Vähän hirvittäisi, että jaksaisiko sitä puristaa ja kannattaako nyt vielä rasittaaa itseään moisella. Niinpä peruin menemisen ja keskityn tähän lepäämiseen. Harmittaa kyllä, sillä aiheet olisivat olleet tosi mielenkiintoisia! aiheina olis mm. Dennis Turnerin luento: Animal-assisted interventions for children and adolescents: what animals mean to them, why and when AAIs work, and who should be involved. Lisäksi Kaija Ikäheimo luennoisi aiheista: koira-avusteinen lasten ja nuorten psykoterapia sekä neuropsykiatrisia oireyhtymiä. Lisäksi tietty kasapäin harjoituksia koiran kanssa sekä soveltuvuustestin läpikäyntiä. Ja mukava olis ollut tavata taas kolleegoja ympäri suomenmaata ja kuulla, miten ovat saaneet koira-avusteista työtä otettua mukaan omaan työhönsä.

Pirkkis on pääsemässä hiukkasen hommiin mukaan tänä keväänä. Itseasiassa tosi hauskaa, sillä olen viemässä muutamaa pyörätuolilla liikkuvaa nuorta kokeilemaan agilityä ja koiran ohjaamista. Metkuakin kysyin jo avuksi, jotta hommia saadaan vähän jaettua ja voi olla, että myös Ava joutaa mukaan. Avaan luotan monessa asiassa enempi kuin jopa Pirkkoon, mutta Ava on tahtomattaan usein hiukkasen raisu joten sen käyttöä tarvii miettiä tosi tarkasti.. Lisäksi yritän saada Pirkon avuksi yhteen yksilöterapiaan, jossa hemiasiakkaan kanssa treenaamme heikomman käden käyttöä niin, että kaksikätisyyttä vaativat toiminnot sujuisivat häneltä paremmin. Asiakas on hulluna koiriin joten uskon, että käden treenaaminen sujuisi kuin huomaamatta jos harjoitukset tehtäisiin koiran kanssa. Ja muutenkin hyvä kokemus nuorelle, joka haaveilee, että saisi joskus itselleen avustajakoiran. Alli olis tuollaisissa aivan super, mutta sen käyttämistä emmin, sillä on kuitenkin sairas. Tosin kipulääkkeellä pötkii menemään nyt tosi hyvin, eikä vaikuta lainkaan kipeeltä. Kuitenkin kun kasvain on päässä niin onhan siinä riskinsä, että se painaa aivoja ja mistä sitä tietää jos pahimmassa tapauksessa esimerkiksi reagoisikin johonkin ärsykkeeseen normaalia vahvemmin. Mutta Alli on ehdottomasti meidän koirista kuitenkin se "sisar hento valkoinen", jonka uskon kykenevän muita koiriamme paremmin tietynlaiseen empatiaan ja sillä on yleensä erinomaisen hyvä tilannetaju. Uskon ja tiedän, että asiakastilanteessa Allin kanssa pystyn keskittymään täysillä asiakkaaseen, sillä Alli hoitaa oman tonttinsa ja tarvittaessa pienestä vihjeestä osaa ja ymmärtää ottaa etäisyyden tai tulla lähemmäs asiakasta. Se on myös sellainen, että jos kokee tilanteen jännittävänä niin ottaa aina askeleen taaksepäin, hakee etäisyyttä tilanteeseen sekä haukottelee näyttävästi ja haistelee maata. Jos tuossa tilanteessa asiakas vaan menee sen luo niin sitten alli tulee heti luokseni jolloin pystyn katkaisemaan tilanteen. Noin saattoi käydä entisen asikasryhmäni kanssa, jotka toimivat usein hieman eri tavalla, eivätkä aina olleet niin hyvin sanallaisesti ohjattavissa. Nykyiset ovat ihan eri asia hyvän ymmärtämisen tasonsa vuoksi.

Mutta on oikeastaan ihan nastaa, että voin vähän yhdistää koiria työhöni. Ja hevosia kanssa! Nyt pari puolikasta päivää viikossa toteutamme hevoskokeiluprojektia muutaman nuoren kanssa yhteistyössä rusan ja Kirkkonummelta yhden tallin kanssa. Mulla on työparina ratsastusterapeutti ja AAC-ohjaaja ja on tosi kiva kun opin niiltä itsekkin kaikkea hyödyllistä. Alkuvuodesta käytiin treenaamassa muutaman ratsastuskoulun hevosen kanssa mm. ramppityöskentelyä ja oli hauska huomata, miten hevoset oppi siihen. Ja aika hauskaa, että ihan työajalla saan tehdä tälläistä :)

No niin, menipäs jaaritteluksi. Nyt jaksan jo olla paremmin koneen ääressäkin, sillä vieläkin tässä istun. Pikkusen nyt huomaan, että tarvii alkaa tsemppaamaan joten on aika siirtyä sohvalle ja ottaa noi mun terapiakoirat kainaloon. Pahkis possu varsinkin on aina niin otettu, että kun vaan tilaisuus koittaa, niin sen on pakko änkeä syliin niin, että happi meinaa loppua. Sen on ihan pakko tunkea niin kovaa päällään päin, että luulis, että sitä sattuu, mutta ei. Kaikki pitää tehdä täysii, perussettii sille.