Palkataan henkilökohtainen avustaja. Avustajan tehtävänä on huolehtia avustettavan hoitamattomista asioista. Erityistä tarkkuutta vaaditaan koirien rokotusajankohtien muistamisessa, sillä avustajan kognitiiviset valmiudet eivät ole riittävät niiden muistamiseen..
Sillä niinhän siinä sitten kävi, että Allin rabies on vanhentunut ja missikisat menivät siltä ohi. Ja niinku olin sille siitä hehkuttanut, pessyt ja jopa hieronut sitä... Muutenkin odotin kovasti jo näyttelyitä (harvinaista). Edellisenä yönä Tallinnasta palatessani rupesin asiaa tarkistamaan ja huomasin, että mikä oli asian laita. Jostain syystä muistin, että rabies on voimassa kolme vuotta ja että kaikki rokotukset tulisi siis uusia vasta loppuvuodesta. Nooo… viimeksi laitettu Rabdomun on voimassa kaksi vuotta ja vissiin ainut rabiesrokotus joka on vain kaksivuotinen. Harmin paikka. Viimeksi Avan rokotusten kanssa oli sekoilua vuosi sitten ja silloin rokotukset olivat oikeasti voimassa, mutta vain ”väärällä merkinnällä”. Nyt ei ole ketään syyttäminen vaan joutuu ihan itse nöyrtymään mokassaan. Toi on just paha kun koira ei enää aktiivisesti kisaa niin ei tule katseltua näemmä rokotuksia. Ehkä jatkossa ollaan tarkempia..tai sitten ei.
Koska koko päivä vapautui, niin pitihän sitä jotain kivaa keksiä. Viimeinen lomapäivä kuitenkin! Kävin Avan ja Allin kanssa pikkutreenilöimässä imphan kentällä ja illalla Pirkon kanssa hiidenhaukkujen kentällä Mian ja Vipin sekä Sarin ja Pyryn kanssa. Illalla Pasi teki ihanaa ruokaa. Halloumi juustoa oli niin paljon, että osa jäi syömättä!
Tehtiin pentujen (tai junnujahan ne jo on) sellaista putkista ja hypyistä koostuvaa pätkää, jossa pääsi ainakin vähän valssailemaan, leikkaamaan, niistämään, pyörittämään ja sivuirtoamaan. Tehtiin n. 10 esteen pätkiä ja hurjana yhdistin lopussa kaksi pätkää ja tein Pirkon kanssa melkein 20 esteen setin putkeen. Ekaa kertaa ikinä tehtiin noin pitkästi, enkä nyt aio tuollaisia vielä tehdäkkään. Tarkkana sen kanssa saa olla kuin porkkana, että ei livahda silakkana takana häämöttäviin putkiin. Mutta meni musta oikein hyvin ja varmaan ihan vauhdikkaastikkin. Sen kanssa oli itse asiassa älyhelppo mennä ja pike kyllä keskittyi hyvin. Tulee ehkä olemaan joskus ihan hyvä mulkerokäännöksissä jollei sitten rimojen kanssa tule vaikeuksia. Liikkuu agilityssa (ja muutenkin) melko matalana, josta tulee fiilis kuin kirpun kanssa liitäisi. Mutta on se ihana kun se on ihana. Mun pirkkis. Sen veljet on niin hienoja kanssa. Ovat yhtä koipea ja liikkuvat jättilaukka-askelilla kiihdyttäen hetkessä itsensä hyvään vauhtiin. Menevät kovaa ja suhtautuvat tekemiseen hyvällä innolla. Voisin ottaa niistä kumman tahansa itselleni! Mittailitiin nuorukaisia ja pojat olivat jo suuria. Vip reilu 55cm, Pyry sentin pari matalampi ja Pirkko-irmelikin jo melkein 50cm- ei kyllä uskoisi, että on niin suuri kun näyttää ihan pieneltä. Kaippa se on se kun liikkuu niin matalana (tai sitten mitattiin väärin). Oli hauskaa rupatelle Sarin ja Mian kanssa, ja ehdottomasti täytyy treffailla kimppatreenien muodossa säännöllisesti. Sisarukset leikkivät innoissaan ja pyry rakastui siskoonsa, joka oli Pikesta sairaan pervoa. Ekaa kertaa näin sen tosissaan komentavan ketään.
Nyt pitäisi varmaan alkaa treenaamaan niitäkin juttuja, jotka ovat meille takuusti vaikeampia. Helpoilla reeneillä ollaan saavutettu aika kivasti sitä, mitä on ollut tarvekkin saada pennulle pohjalle eli intoa ja onnistumisia. Myös kentällä käyttäyminen alkaa olla aika hyvissä kantamissa. Voin ainakin tällä hetkellä pitää sitä irti esim. muiden treenatessa kun komennan pysymään kaukana. Osaa odottaa ja pysyy aika hyvin ”tauolla”. Leikkii myös hyvin (ei käytä silmää, menee hyvin kuolleeseen leluun jne) ja tuo lelua mulle.
Luulisin, että enemmän tarkkuutta vaativat ainakin sylkkärit, poispäinkäännöt, leikkaukset ja välistävedot. Kaiken kaikkiaan vedot on vaikeampia ja kohti tuleminen. Kotona voisi yhdellä ja kahdella hypyllä noita vähän treenata, mut hinkkaamatta ja isolla palkalla. Kujakeppejä alan tekemään varmaan vasta joskus syksymmällä ja vuoden vaihteen jälkeen kun on yli vuoden niin sitten hiljalleen muita esteitä. Se, mikä tarvii yrittää pitää tasapainossa on este- ja ohjaajahakuisuus. En vieläkään usko, että ongelmaksi voisi muodostua liika irtoaminen kun eivät mun koirat irtoa. Siispa rohkeasti oon vahvistanut irtoamista ja estehakuisuutta. En toki sellaisilla treeneillä, että kaahottaisi jonnekkin monien esteiden päähän. Lähinnä niin, että en joutuisi käännöksissä esim. olemaan esteessä kiinni ja osaisi poimia loogisesti niitä esteitä, jotka sen eteen tulevat ilman, että tassusta saatan.
Mutta nää nyt on tälläsiä. Tilanteet muuttuu ja itsekin varmaan kirjoittelen tänne blogiin ihan sekavasti juttuja. Välillä aattelen yhtä ja välillä toista. Mutta pirkko kyllä on itsekin välillä yhtä ja välillä toista, josta johtuen munkin ajatukset seilaavat aikalailla. Vuoden päästä sitä on varmaan vähän fiksumpi siinä, että millanen se on ja miten sen kanssa on hyvä tehdä asioita. Toivottavasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti