paha pakkanen

Kylmää, kylmää ja kylmää..huoh, jotenkin ei vaan jaksais enää tota kylmyyttä, mutta minkäs teet. Onneksi on useina päivinä ollut kaunista auringon paistaessa aivan upeasti. Ja onneksi sattui nyt niin, että pakkaset riehuvat samaan aikaan kun kennelyskäkin joten sisällä kökittäisiin joka tapauksessa noiden kanssa. Joku sentään helpottaa ja se on tuo yskä noilla kavereilla. Nyt ollaan jo onneksi siinä pisteessä, että tauti on aikalailla voitettu. Otetaan kuitenkin yhä rauhassa,jotta vältytään niiltä paljon haukutuilta jälkitaudeilta. Ei olis kivaa jos saataisiin vielä lisäksi jotain sellaista vaivaa.

Onneksi ens viikonlopuksi on luvattu leudompaa niin odotettu leiri Turussa on luultavimmin toteutumassa :) Alunperin mun piti lähteä matkaan Avan ja Metkun kanssa, mutta nyt Silli joutuu jäämään sairastuvalle kotiin toipumaan ja lähden vain metkun kanssa matkaan. Tiedossa siis viikonloppuna metkaa Metkun kanssa, mukavaa!

Kävin eilen treenaamassa Sporttikoirahallilla Metkun kanssa. Meno oli kyllä ainakin alkuun suhteellisen kamalaa, mutta parani kyllä hieman loppua kohti. Seppo oli tuonut melko kinkkisen radan, enkä saanut oikein otetta itsestäni, jotta olisin saanut puristettua irti rytmillisesti edes melko hyvää ohjausta (tehokkuudesta puhumattakaan).Satu onneksi videoi treenit, jota sitten pääsin kotona ihmettelemään. Mä olin kyllä niin velton ja löysän näköinen, että hyi kamaluus..hävettää ihan. aloitin treenin tekemällä yksittäisellä hypyllä sylkkäreitä, backlappeja, takaakiertoja, ihmisnuolta ja ihan peruskääntymistä. Ne sujuivat oikeastaan ihan ok. Ihmisnuolesta M tulee kyllä läpi ja backlapissä ei ihan ymmärretä toisiamme. Sylkkärit on vasemmalle vaikeampia. Radalla sylkkärit eivät sitten toimi kerrassaan. En saa metkua riittävästi käteen, eikä se käänny poispäin musta millään. Metkun mielestä ei ole mitään järkeä tulla kesken radan sylkkäriin kun siinä joutuu hetkellisesti liikkumaan epämääräisesti poispäin mahdollisesta seuraavasta esteestä. Itsekkin aina sekoilen sen kanssa sylkkäreissä ja teen niin nopeat huiskaisut, että Metku ei varmaan edes oikein ehdi tajuta, mitä haluan. Rauha, maltti, rytmi, selkeys ja napakkuus, noista kun kehittäisi jotain niin ehkäpä se siitä.

Tosi ihanaa kyllä, että saan Metkun kanssa treenata ja kisata, kiitos siitä Sadulle :) Nytkin aivan luksuspalvelua kun Satu toi metkun hallille ja kuvasi treenimme. Ja miten mukavaa, että saan pötkön viikonlopuksi leirille :) Nyt on niin hyvä hetki keskittyä siihen koko viikonloppu, sillä ollaan kisattu treenimäärään nähden liikaa ja musta tuntuu, että olen hieman kadottanut "ohjauksellista otetta" siihen. Jospa viikonloppuna pääsisin taas vähän enemmän sisään Metkun agilitymaailmaan.

Ai niin, meillä ei asu enää hammashirviötä. Pahkis tietenkin fiksuna poikana ymmärsi yskän, että nyt on mennyt vähän överiksi hammaskaluston kasvattaminen ja muutamassa päivässä tiputti kaikki tuplakulmahampaiden maitohampaat pois. Nyt suu näyttää siltä kuin sen kuuluukin :)

Meillä asuu hammashirviö

Pahkis nimittäin. Sen suussa on tapahtunut kummia sitten viime vilkaisun. Sinne on ilmaantunut kamala määrä uusia hampaita, mutta harmiksi vanhat eivät ole lähteneet mihinkään..No joo, osa on, mutta edessä kulumureita löytyy tuplasti vähän joka kohtaa..Ja me ihmeteltiin, että miten pikkupoika voikin painaa jo 15 kg, mutta nythän se selvis- varmaan painavat ylimääräiset hampaat ainakin kilon kappaleelta :)

No, kun kennelyskästä selvitään niin tarvii tehdä visiitti eläinlääkäriin. Pahkis tarvisi kyllä oman henkilökohtaisen hammaslääkärin kun näyttää siltä, että suuvaivojen kanssa joudutaan eläinlääkäriin tuon tuosta. Viimeksi siis kävi niin, että kesken leikin hän puri itseään niin huuleen, että kulmahammas upposi ja jäi kiinni huuleen, eikä lähtenyt siitä irti ilman eläinlääkärin toimia.. :) Tällöin eläinlääkäri totesi huvittuneena, että tämä oli hänen 25 vuoden urallaan toinen vastava tapaus. Taisi Pahkis innostua ajatuksesta prameilla hammasvioillaan kun päätti pistää suussa hammasasiat sikinsokin sitten oikein urakalla. On se hassu poika :)

Ulkona riehuu aikamoinen pakkanen ja täällä sisällä muutama nelijalkainen. Pahkis ja Ava ovat ikävä kyllä porukan eniten yskivät, mutta omasta mielestään aivan hyvissä ruumiin voimissa. He eivät voi ymmärtää, mistä moinen treeni- ja lenkkeilykielto johtuu. Energiaa tuosta parivaljakosta siis löytyy, mutta onneksi osaavat melko mukavasti rauhoittua kun niin vaaditaan. Tänään voitaisiinkin kehitellä jotain siistiä sisähommaa noille, jotta pääsevät vähän jotain puuhaamaan.

sellaista sitten, että..

Jotain melko uskomatonta on saatu aikaiseksi, nimittäin tämä blogi..Tarkoituksena on ollut jo pitkään laittaa moinen pystyyn, mutta kun en vaan ole saanut aikaiseksi (lähinnä siis pyytää Pasilta apua, sillä oma hermorakenne ei riitä tälläisen rakentamiseen, vaikka eihän se mitään vaikeaa ollutkaan). Tänne nyt olis tarkoitus kirjoittaa pääsääntöisesti kisa- ja treeniraportteja ylös, jotta itsekkin pysyisin paremmin kärryillä siitä, mitä olen ajatellut ja suunnitellut jne. Katsotaan nyt millaiseksi muodostuu vai käykö kuitenkin loppuviimeiksi niin, että jutut jää kirjoittamatta.

Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä harmitus. Kotona jyllää kennelyskä, josta Pahkis ja Ava näyttävät eniten kärsivän. Onneksi ovat hyvissä voimissa nekin ja yskimistä ilmenee lähinnä kun jostain innostuvat. Intoa noilla riittää kun ovat nyt muutamia päiviä olleet ihan levossa, eivätkä omasta mielestään ole millään tavalla sairaita. Eivätköhän tuosta toivu, mutta joutuvat nyt karanteeninkin takia pysymään poissa treenikuvioista hetken aikaa. Harmi kun kovien pakkasten takia on tullut muutenkin treenattua aika vähän ja mulla treenijalkaa kyllä vipattais melkoisesti Avan kanssa.

Kattelin tänään kisakalenteria, joka tarvisi Avan osalta laittaa uuteen uskoon. Olin katsellut kevään kisoja vähän epämääräisin miettein kun en oikein saanut selkeää ajatusta siitä, että millaisella tahdilla luokkanousuja mahdollisesti tulisi. Kyllähän sen tiesin, että jos hyvin menee niin noustaan nopeaan, mutta ajattelin, että jos asiaa noin mietin, niin alkaa se vaikuttamaan muhun takuuvarmasti negatiivisena yliyrittämisenä tai jotain. Asetin siis tavoitteeksi, että noustaan syksyyn mennessä kolmosiin ja sitten jos 2011 kattellaan niitä sm- ja karsintanollia. No, tavoitteeseen päästiinkin jo kun Eckerössä tuli siirto kolmosiin :) Eli nyt kun on oikeastaan tämän vuoden tulostavoitteet saavutettu niin voin hyvin mielin keskittyä vain suoritustavoitteisiin, sillä ne ovatkin tällä haavaa paljon tärkeämpiä. Kaikkien tärkeinta olisi kisoja ajatellen, että saisin itseni parempaan mielentilaan kisoissa. Nyt jännitän niin älyttömästi, että melkein pyörryn, oksennan ja kuolen ennen startteja. Ei tällästä Kaapon kanssa ollut, mutta nyt on. Oon sairaan ahdistunut kisoissa siitä, että tiedän, että mun jännitys vaikuttaa Avaan ja radalla voi tapahtua mitä vaan taivaan ja maan väliltä sen kanssa. Kaapo oli niin luotto tossa asiassa, sillä se teki samalla tavalla, oli mun mielentila tai olosuhteet sitten mitä vaan. Avasta sen sijaan oikein näkee, miten se tarkkailee mua (miten niin vainoharhaista..) ja ajattelee, että: "jaahas,tänään jännitetään!" tai "Aha, nyt toi on tollanen veltto joten täytyy sitten munkin olla". Näistä ajatuksista ja lukuisista muista möröistä mun tarvis päästä eroon. Luulenpa, että nuo asiat helpottuvat kun vaan laitan itseni kisaamaan sen kanssa, enkä lannistu, vaikka suoritukset voivat olla ajoittain jopa nöyryyttäviä. Me osataan justiinsa sen verta kun osataan ja yritän kuitenkin aina parhaani- oikeastaan siis aika helpottavaa. Ja koska meillä on treeneissä useimmiten kivaa niin miksei kisoissakin voisi olla? Voi siellä olla kivaa ja on siellä!