puolihuolimatonta kirjoittelua ja ohjausta

Kun viime sunnuntaina treenit meni mukavasti, niin tällä viikolla onkin sitten laskettu jalat taas tukevasti maan päälle. Tiistaina ei kulkenut sitten yhtään. Ei yhtään. Onkohan noin kehnosti Avan kanssa sitten hetkeen mennytkään? Jarin treeni ei ollut minusta mikään normaalista poikkeavan nopea, pitkät estevälit ja kaahotusta, mutta siihen ollaan kuluvan vuoden aikana kyllä jo totuttu. Alkuun puomin ylösmenon tarkasteliua ja muurin kalikan kohdistelua. En tiedä, onko tuohon jotain sääntöä, mutta kaikkien yritysten jälkeen todettiin, että parhaiten toimi kun kalikan laittoi n. 20cm päähän ylösmenosta maahan. Siitä nimittäin tuo yleensä ponnistaa ja nyt pakotetusti joutui ponnaamaan aikaisemmin ja osua tömäytti tosi hienosti kontaktille joka kerta. Kun kalikka oli puomilla niin hyppeli aivn uskomattoman ylös kun pyrki hyppäämään aina sen yli. Kokeillaan siis näin. Treenissä vaikeinta oli kait kepeille sulkukulmaan meno kovasta vauhdista, jossa putki oli kiusana. Putkeen meni ja monta kertaa. Ava unohti kait koskaan kuulleensa sanaa kepit..Ja nyt olisi pitänyt jonkinmoiseen käskyerotteluun taipua, sillä lähelle ei ehtinyt. Voikohan olla mahdollista, että koira on vaan niin tollo, että se ei kertakaikkisesti ajattele, mitä kuulee? Ehkei auditiivinen oppija sanoisin, visuaalisesti kovin tarkka kylläkin..

Äsken piipaan kanssa Veijon treeneissä. Teemana sylkkärit ja poispäinkäännöt. Sylkkärit sujuu noista paremmin. Mutta mutta, kerran kun päästää kummasta ohjauksesta tahansa niin, että ei vaadi ihan käteen tuloa niin johan seuraavalla kerralla ei tule yhtään ohjaukseen vaan kaahottaa ohjauksesta läpi esteelle tai johonkin. Hmm..no, eipä ole nyt viikkoon tullut hirveesti taas keskityttyä noihin, joten olivat huonontuneet. Onko mennyt parissa viikossa sitten jossain eteenpäin? ehkä kontaktihäiriötreenissä, tänään pystyin nimittäin jo hyvin heittelemään nameja ja oli hiffannut tuon, että ottaa ne mihin hyvin yltää, eikä muuta. Paikallaan oloa ollaan myös treenattu. Itsekseen kun ollaan niin pysyy, mutta tänään kun lähtötilanteita tuli useita niin heikentyi. Vaikka OIKEASTI olin tosi tarkka tuossa ensin käsky ja sitten liike osuudessa. Ja pyrin sanomaan hirmu selvästi vain "tule". Silti. Rimat olivat 25cm ja tiputteli jonkin verran. Pitääkö tuohon puuttua jo nyt..? Hmm..päällejuoksut olivat läksyinä, ,mutta myönnettäköön, että ovat edleen hankalia. Mutta jos jotain positiivista niin kovaa menee.

Kattelen tässä samalla telkkaria ja puolihuolimattomasti kirjoittelen. Kirjoitusvirheiden määrä on siis takuusti korkea ja lauserakenteet syvältä. Sopii hyvin teemaan, sillä luulen, että meno on ollut aika puolihuolimatonta kaikenkaikkiaan.

Huomenna muuten Elinalle treenaamaan, kivaa :))

hyvä treeni, parempi mieli.

Sunnuntaista muodostuikin supertreenipäivä, sillä Janitan koulutuksen jälkeen lähdin vielä Pirkon kanssa Pasin koulutukseen. Olipas jännittävä asetelma noin päin, että Pasi koulutti mua! Harmillisesti homma meni kuiteskin vähän pipariksi, sillä sain ihan karmeen vatsakrampin lämmitellessä, enkä oikein kyennyt mihinkään. Krampista on kiittäminen nopeasti ahmaistua pitsaa (oli onneksi hyvää), eikä sitä, että pasin koulutuksessa oleminen saisi mahan sekaisin. .pasi veti ihan hienosti homman läpi :)

Janitan treeneihin pääsin Misana ja hommahan oli Tämä on-kennelin järkkäämä. Olis ollut kiva nähdä malinoisseja, mutta meidän ryhmässä oltiin ainut maksikoira. Rata oli mielikuvituksellinen monien mutkien kokonaisuus, jossa oli kyllä minusta tekemistä. Tutustumisessa menin jotenkin ihan lukkoon, pää löi tyhjää, enkä vaan osannut löytää sellaisia vaihtoehtoja moniinkaan kohtiin, joiden turvin olisi ollut kannattavaa lähteä radalle koiran kanssa. Piti ihan pyytää, että yhdessä käytäisiin rataa läpi, jotta pääsisin kartalle. Joka kohta oli tietty tehtävissä ja asiat rupesivat siinä sitten muistumaan mieleen hiljalleen. Loppuviimeksi kun kunnolla tutustui, niin rata ei tuntunut enää lainkaan pahalta.

Eihän me mitään nollana heti läpi saatu, sehän olisi ollut jo liian hienoa ollakseen totta. Heti alussa puomilta ylösmenovirhe. Teki muuten joka kerta puomilla ylösmenovirheen, joka vaan todisti edelleen sitä, että tuo on pahapaha ongelma tällä hetkellä. Sitten kasahti yhteen vähän kiireisen tuntuiseen pakkovalssiin, johon en rytmillä auttanut Avaa kasaamaan itseään ennen ponnistamista. Sitten vähän huonoa tyrkkäsyä takaakiertoon ennen saksalaista ja hetkeä myöhemmin onneton veto ohi putken väärän pään. Vielä yksi typerä putken jälkeinen hypyn ohitus kun en merkannut ponnistuspaikkaa.. Eniten hiomista vaati tuo putkitilanne, johon piti vähän vekkiin yhdistellä vetoa tai puolivalssilla selvitä siitä. Se oli vaikeeta meille..ei ehkä kovin vaikeeta monille muille, mutta meille oli.

Janitaa on kyllä ihana kuunnella kun sillä on taito tehdä asioista helppoja ja loogisia. Suorittamisen saa helpoksi tai ainakin helpon näköiseksi kun unohtaa esteet ja keskittyy ponnistuspaikkoihin ja koiran linjoihin. Toi on kyllä niin totta. Sitten kun vaan muistaa rintamasuunnat ja mihin katse ja liike vie, niin eihän se ohjaus nyt niin vaikeeta ole? No joo, onhan se aika usein vaikeeta..:) Mutta miksi? Omalla kohdalla ajattelen, että voin oppia ohjaamaan eri tilanteita, mutta osaanko tehdä oikeat suunnitelmat? Ja pysynkö niissä suunnitelmissa? Osaanko kouluttaa koiran niin, että se osaisi hyvin esteet ja sillä olisi hyvä motivaatio? Pystynkö keskittymään, unohtamaan paineet onnistumisesta ja pitämään tarkkaavaisuuden oikeissa asioissa? Mä luulen, että noi kaikki äsken mainitut on meidän paketissa ne keskeisimmät. Jos itseä pitäisi arvioida, niin uskoisin kuitenkin, että sinällään tuo oma liikkuminen ja ohjauksen rytmittäminen ei ole meillä se hankalin osa-alue. Tokihan siinäkin pitää kehittyä kamalasti ja Pirkon kanssa joudun jo nyt usein toteamaan, että en osaa liikkua riittävän hyvin. Sen kanssa oma reaktionopeus pitää olla jotain ihan eriluokkaa kuin Avan kanssa, rytmityksestä nyt puhumattakaan.

Mutta summa summarun vielä treeneistä. Oli vaikeita asioita ja asioita, jotka kyllä ihan hyvin osattiin. Saatiin tärkeitä muistutuksia erinäisistä asioista ja tuli puhuttua myös niistä ylösmenoista. Lopuksi mentiin koko rata nollana, vaikka jaloissa vähän hapottikin. Tollaset pikkuhapot on vaan ihan toissijaisia silloin kun on hyvä fiilis ja keskittyminen päällä. Se on kyllä niin hienoa kun pääsee siihen ”euforiseen suorittamisen putkeen”. Siinä jutussa ei ole muita kuin sä, koira ja rata. Se on vähän kuin tanssia! oikeestikkin! samoja fiiliksiä muistan kokeneeni kun aikoinaan tanssin ja kun joku koreografia oli ytimissä ja pysty keskittymään vaan nauttimiseen. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Kävin äsken juoksulenkillä uusien lenkkareiden kanssa. Saakeli, että jalkapohjissa tuntui. Kaikki muu luisti hyvin, eikä juoksu tuntunut muuten edes raskaalta, mutta ne jalkapohjat.. mikähän niitä vaivaa. Ovat siis jo hetken vihotelleet ja nyt uudet lenkkarit oikein provosoivat. Huomenna juoksukoulussa mittaillaan maksimisykkeitä. Tiedossa siis tappotreeniä ja siitä sitten vauhdilla Avan kanssa jarin treeneihin. Perjantaina muuten mennään Elinalle taas Pirkkiksen kanssa. Täytyypä huomenna treenailla vähän läksyjä.

ihana sunnuntai

Ihana sunnuntai-aamu. Herätys ilman herätyskelloa, kaunis ilma, luontodokkaria, aamupala kaikessa rauhassa ja kohta treenaamaan Kirkkikselle Avan kanssa Janitan treeneihin. Vielä kun Pirkkis ei olisi noin energinen, niin olisi niin seesteistä että. Mutta Pirkkis ei ole tehnyt lenkkiä kummempaa torstain jälkeen ja kaipaa selvästi puuhaa. Se heittelee luutaan, kiusaa muita koiria ja tekee pieniä jäyniä. Tällä viikolla oppi ilmeisesti lukemaan, sillä on tutustunut kirjahyllyn kirjoihin muutamana päivän. Erityisen kiinnostunut se on "tyttö ja helmikorvakoru" nimisestä kirjasta. (On muuten hyvä kirja joten ihan hyvä maku sillä). Voi Pirkkoa..rasittavan rakas.

Alli voi jo tosi hyvin. Se on ollut tämän viikon mulla töissä mukana ja päässyt ihan oikeisiinkin hommiin. On ehkä maailman liikkiksin asiakkaiden kanssa. Tänään se lähtee mummun kanssa mökille ja on tuhannen varmaa, että se nauttii siellä olostaan kun saa jakamattoman huomion.

Eilen kävin sussun kanssa Tamskin kisoissa toteamassa, että kontaktit ei toimi. Nyt viimeisen neljän startin aikana on ottanut kolmelta puomin ylösmenolta virheen. Oon kokeillut vedättää täysiä ja rytmittää käskytyksellä, mutta oikein loikkaamalla loikkaa ja korkealle. Voi apua ja ärsyttävää. Alastulot on yleensä olleet sillä tosi hyvät, mutta eilen tuli keinulta kesken alas (whaaat...??) ja karkasi aalta ilman lupaa. Palautin molemmat, josta johtuen siis molemmlta radoilta hyllyt, siis noiden puomin vitosten lisäksi. Muuten ihan kelpo menoa.

Torstaina oltiin muuten Pirkon kanssa Veijon treeneissä. En osannut lainkaan vaan lähinnä rytmitin miten saattuu, huusin liikaa(minä?!?), olin myöhässä, edellä, ja kaikenmoista. Kyllä oli vaikeaa, vaikka musta oli ihan helpon oloinen treeni. Olisko johtunut, että olin jo etukäteen jotenkin sumussa ja kuollut? Lähdöistä on myös kehkeytynyt ongelma. Tyhmä, tyhmä minä. Nyt niille on tehtävä jotain välittömästi.

Mitäs muuta. Oon käynyt juoksulenkeillä ja ostinpa myös uudet juoksulenkkarit. Kyllä nyt kelpaa! Ihan himottaa lähteä lenkille, en taida käydä ihan täysillä..tai ehkä käynkin, sillä jo nyt muutamien lenkkien jälkeen jaksan paremmin ja se lisää motivaatiota kummasti. Outi eilen ystävällisesti kisoissa meinasi, että juoksen jotenkin paremmin, mutta ehkäpä taisi vaan olla kiltti tai sitten pitävä pohja loi illuusion tuollaisesta. Mutta hienoahan se olisi jos kehittyisin juoksemisessa paremmaksi.

Mutta nyt treenimään ja illalla sitten juoksulenkille!

viikon kuulumiset

Torstaina Pirkon, Avan ja metkun kanssa treenaamassa, perjantaina Pirkon kanssa Elinan luona ja lauantaina kisaamassa tampereella Metkun ja Avan kanssa. Jos noista jotain tänne päivittäisi ja Allin kuulumiset myös.

Torstaina Pirkon kanssa Veijon treeneissä. Putkeen irtoamista vinojen hyppyjen kautta, ulkokulmaa irrotuksella, poispäinkääntöä ja valssia. Oikeastaan kaikki toimi hyvin, otin aika ylipaljon "käteen" poispäinkäännöksessä, mutta olen nyt yrittänyt niin tehdäkkin, jotta tulisi kunnolla ja tulikin ja on tullutkin. Metkun ja Avan kanssa melko lyhyttä pätkää lyhyesti, metkullä käännöksiä ja kontakteja. Ava vähän löysän oloinen- onko tehnyt nyt liikaa?

Perjantaina sitten sisarusten kanssa Turussa. Tehtiin niistoa, päällejuoksua, vekkausta ja sitten ratapätkää, jossa kaikkea noista. Niistoissa tulee muistaa merkkaus lähemmäksi riman keskilinjaa, teen yleensä kiinni siivekkeessä. Päällejuoksut nyt ekstratreeniin, tulivat myös kotiläksyksi. Olivat vaikeita mulle ja myös Pikelle. Erityisesti kun koiran oli hyppäämässä oikealle. Oma varsi ei kierry oikealle kuin vasemmalla, enkä edes taua, että teen sen itse löysemmin. Täytyy siis olla tarkkana ja yrittää venytellä myös kylkiä itseltä auki, jotta saan saman tuntuman kehoon. Täytyy myös muistaa monipuolisesti eri kulmista tulla päällejuoksuun, muistaa palkan sijainti ja käyttää tarvittaessa apuna siivekkeitä. Tehtiin lapsipuomia lopussa ja sehän meni hienosti Pirkolla niinkuin muillakin sisaruksilla. Täytyy jatkaa häiriötreenejä alastulolla. Kokonaista puomia en vielä muuten aio kyllä treenailla vielä hetkeen. Päätettiin, että meidän pennut ainakin tulee olemaan hyviä kontakteissa jos eivät muussa päde. Mutta varmasti ovat päteviä muutenkin. Elina taisi kehua, että kaikki käyttävät hyvin kroppaa, kääntyvät ja kulkevat kovaa ja hyvällä innolla. On ne vaan ihania!Ai niin ja Elina totesi nyt myös, että Pirkko tulee hyvin lähelle. No sitä ollaankin nyt pääasiassa treenailtu viime kerran jälkeen. Nyt pitää muistaa hakea se tasapaino, että sopivassa suhteessa irrottamista ja nyperrystä lähellä.

Eilen sitten kisaamassa Tampereella. Ava yllättyi ekalla radalla kun tein kepeillä tyrkkäsyn- niitähän teen yleensä vaan aina kun mahdollista kun tiedän, että osaa ne erinomaisesti jos jotain. Mutta nytpä ei osannutkaan, siksikö, että tultiin tosi kovaa? Meni kakkosväliin ja mä siitä tönäsin sen toisella kädellä uomilleen. Saatiin siis kepeillä kaksi virhettä, kielto ja kosketus. Puomin ylösmeno myös, en kuluttanut sihinoita kun virheitä jo alla. Muuten kiva rata, mutta Avalle profiilitaan huono, sillä paljon täyskäännöksiä alkua lukuunottamatta. Teki tosi hyvin kontaktit muuten ja videolta näyttää, että säilytti hyvän vauhdinkin. Metkun kanssa eka rata katasrooffimaista. meni joka kontaktin läpi ja karkaili väärille esteille. Se oli kyllä kovin tyytyväisen oloinen itseensä radan jälkeen :)

Tokalla hyppiksella Avan kanssa rima ihan oudossa paikassa. Ehkä tilastotappiorima? Mulla siitä ajatus vähän katkesi ja seuraava kaarros pitkäksi. Lopussa pussin jälkeen hylly, ei vaan lähtenyt edessä olevalle rimalle ja loikkasi väärään suuntaan jotain välissä olevaa. Yllättävän vahvasti hakeutui pussista mua kohti, ei katsonut yhtään esteille.Tollaset on vaikeita kun poikkeavat treenitilanteista, enkä osaa varautua. Treeneissä on siis huomattavasti enemmän estehakuinen. Metkun kanssa kerättiin kaikki virheet jo heti alusta, jatkettiin hetki ja todettiin, että ei olla samalla kartalla. Lopetin kesken ja lähdin nöyränä naureskellen pois. Pitäisi ehkä treenata enemmän? Ihan totaalihukassa rytmitys ja kontaktit.

Alli saa edelleen oksennuksen estolääkettä kun oli huonovointisen oloinen kun lopetettiin ne. Tänään taas koitetaan jättää niitä pois. Muuten voi erinomaisesti ja on päässyt nyt jo vähän pidemmillä hilhnalenkeille. Se on ollut mulla töissä mukana muutamina päivinä kun ei vielä voi ola syömättä 9h. Vitsit, miten loistokas koira se on tuollasissa tilanteissa. On päässyt myös vähän oikeisiin töihin kun otin sen mukaan asiakkaan luo. yhtään ei jäänyt epäselväksi, että voidaanko koiraa hyvällä menestyksellä hyödyntää kuntoutustyössä. Kyllä voidaan! Onneksi pääsen syventymään näihin asioihin nyt oikein urakalla kun aloitan ensi kuussa koira-avusteisen työn opinnot. Koulutuksen aikana on ilmeisesti mahdollisuus tehdä koiran kanssa myös soveltuvuuskoe, jotta voi sitä työssä hyödyntää. Allihan on ihan heittämällä valmis noihin juttuihin kun on tollasta tehnyt vaikka kuinka paljon aikanaan. Pirkon ajattelin ottaa mukaan lähiopiskelupäiville, sillä luulen, että joidenkin asiakkaiden kanssa se olisi hyvä. Avakin varmasti, mutta ehkä rajoitetummin kun on niin vauhdikas ja voimakas. Joskus oon miettinyt, että olisikohan tarjontaa jos tarjoaisi erityisryhmille agilitykoulutusta? Meillä ainakin on asiakkaina paljon perheitä, joissa on koiria ja useimmille meidän asiakkaille tuntuvat nuo koirat olevan tärkeitä. Agilityn avulla voisi kyllä aivan erinomaisesti treenata tosi monia asioita. Meillähän on töissä oma agilitykenttä joten puitteet olisi jo valmiina. Hmm... laitetaan mietintään :)

toipumista, hehkuttamista ja muistelua

Mulla alko työt tällä viikolla, mutta Allilla ei nyt ihan vielä uusi elämä auennut maanantaista niinkuin viime viikolla toivoin. Nyt taas kaikki näyttää hyvälle joten hyvä niin. Maanantaina se piti meitä hieman jännityksessä kun alkoi "kouristaa" mahaansa. Tiiättekö silleen kuin jos hullun ahne koira syö täysiä ja kupeet menee klommolle? no silleen kuiteskin.. Teki tuota muutamia kertoja ja lipoi huuliaan hieman pahoinvoivan oloisesti. Siinä sitten taas soittelua eläinlääkäriin ja kyselyä, että miten huolissaan on tarve olla. Tehtiin suunnitelmat puhelimitse, mihin menemme ja mitä teemme jos olo menee kurjemmaksi ja annoin tramalia kipuun. Siinä sitten taas ilta ja alkuyö meni ihmetellessä ja vointia arvioidessa. Tiistaina oli vielä hieman apaattinen (johtui varmaan tramaleista), mutta nyt on taas ollut hyvä sen jälkeen. Äsken käytiin ekaa kertaa pariin viikkoon vähän pidemmällä kävelyllä ja alli näytti kurjalle - mutta vain siksi, että vettä satoi kaatamalla! ja kotiin tullessa oli kovin ilahtunut ja iloinen oma itsensä :) Edelleenkään en ihan luota siihen, että tämä on nyt tässä, mutta päivä päivältä parempi. Syö vieläkin usein ja erikoisruokaa ja siksi varmaan sellainen olo, että kaikki ei ole vielä normaalia. Se taitaa saada sitä erikoisruokaa kait koko loppuelämänsä (Royalin intestinalia) tai niin se eläinlääkäri viimeksi pohdiskeli. Mutta ihan sama, jos sillä voi hyvin niin syökööt ilman muuta.

Pirkkiksen ja sussun kanssa on vähän reenailtu. Ehkä Pirkon kanssa liian vähän, jotta ens perjantaina voisi mennä Elinan koulutukseen hyvällä mielin "kotiläksyt kunnossa". Tai tekee kyllä tosi hyvin niitäkin asioita, jotka on sille vaikeampia kun ollaan keskenämme, mutta luulen, että ei vielä kaikissa tilanteissa. Ja siis kun tekee hyvin keskenämme, niin ei ole yhtään kyse siitä, että ei keskittyisi muiden läsnöollessa vaan siitä, että mä oon vaan parempi ja jotenkin luontevampi kun oon yksin tai siis kaksin sen kanssa :) ja näinhän on hyvä väittää, sillä kukaan ei tiedä, että pitääkö tuo paikkaansa. Mutta jep, teki eilen aivan erinomaisen erinomaisesti sylkkäreitä ja poispäinkääntöjä kun oltiin iltahämärässä keskenämme riman hallilla. Opetin myös saksalaisen sille ja vähän tiukkoja leikkauksia. No proplemos. Ja nyt on taas niin alastulofani kuin koira voi olla. Kokeilin, että pidin siitä hallin oviaukolla kiinni rinnuksista ja käskytin "touch"- sinne se läks tukka tuubilla ekalle kontaktille pönöttämään 2on2offiin. Hassu. Kesti myös melkosen hyvin erinäisiä häiriöitä siinä seistessään, mutta noissa riittää kyllä vielä hiottavaa. Mutta voi että mä oli taas ihan tuhannen myyty mun pirpana piipaa pirkkikseen kun se on niin tollanen.

Ja koska hehkuttaminen on kivaa (ja erityisesti näiden parin viikon jälkeen jotenkin voimaannuttavaa) niin jatkan sitä. Sussu on ollut myös ihan super treeneissä! Sen kanssa on ollut ihan joka treeni jotenkin kamalan nautinnollista mennä. Kaikki vaan tuntuu helpolta. Menee kait ihan kovaa ja tulee kaikenmoisiin ohjauksiin helposti. Kontaktit on myös hyvät treeneissä, mitä nyt puomin ylösmenot on toisinaan kadoksissa. Keppikulmat on melko kehnot, mutta pääsen siitä niin hyvin irti, että ehdin aina auttamaan joten ei niissä kummemmin virheitä ole tullut. tai siis ei ole tullut lainkaan treeneissä mitään keppivirheitä.Ihanata ihanata. kotona on ollut sen sijaan possu ja ryöstää pöydiltä kaiken syötäväksi edes mahdoolisesti kelpaavan. Siis kun ei olla kotona. No, tuleepa pidettyä keittiö siistinä.

Kaapoa on jostain syystä tullut mietittyä nyt enemmän. Ehkäpä kun eläinlääkärikäynneillä ollaan siitä puheltu. Sama eläinlääkäri kun hoiti kaapoakin kun tuli kipeeksi. kaapo olis täyttänyt 10 vuotta 10.9. Muistin hatarasti, että kirjoitin joskus aikoinaan tänne blogiin jonkun hehkuttamiskirjoituksen kaaposta. jätin sen silloin kuitenkin julkaisematta kun tuntui juttu niin kornilta. en tiedä miksi, mutta päätin silloin kirjoituksen kuitenkin tallentaa luonnoksiin. Kornia tai ei niin nyt kait sen voisi julkaista. On ehkä mennyt tarpeeksi kauan, että voin sen itsekkin lukea läpi ilman kamalaa liikuttumista. Tuo on kirjoitettu n. kaksi kuukautta ennekuin kaapo kuoli eli vuoden 2010 lopussa. Enpä tiennyt vielä tuolloin, mitä tuleman piti.

____________________

Kaapo, kaappari, pappa, puppa- rakkaalla lapsella monta nimeä vai miten se meni.

ollaan tänään siivoiltu kaappien perukoita ja törmätty kaikenlaisiin unohduksissa olleisiin lippuihin, lappuihin ja juttuihin. Juuri äsken Pasi löysi lappusen "Kaapon käyttöohjeet", jotka tulivat sen matkassa viisi vuotta sitten kun se meille muutti. Lappuun oli ytimekkäästi kirjattu käskyjä, joita sille oli käytetty tottiksissa, vetohiihdossa ja jäljellä sekä maininta, kuinka paljon nappuloita se syö. Hyvin noilla ohjeilla homma lähti käyntiin silloin aikanaan. Tokihan puhelimessakin silloin paljon juteltiin ja Hannu oli sen sopeutumisesta kiinnostunut. Koska Kaaposta tulee nyt sen eläkkeellä jäätyä tänne harvakseltaan mitään kirjoitettua, niin omistetaanpa nyt tämä kirjoitus sille, mun pappojen papalle :)

Onhan se onni omistaa paljon koiria, joista jokainen on enemmän kuin tärkeä ja rakas. Lauman puuhia on mielenkiintoista seurata ja ihmetellä,miten erilaisia ne ovatkaan keskenään. Joskus on kuitenkin ihanaa lähteä vain yhden kanssa liikenteeseen kun silloin kaikki on kuitenkin helpompaa. Juuri äsken kävin Kaapon kanssa kaksin lenkillä ja on se vaan sellainen aarre. Mitään ei tarvi sanoa kun se jo tajuaa. Pienikin vihjaisu johonkin, niin se on valmiina. Kun sitä innostaa leikkiin niin taivas saa tippua, eikä se huomaisi sitä. Kun sitä pyytää tekemään jonkin hassun tempun niin silmät loistaa ja se ei haluisi tehdä mitään muuta sillä hetkellä. Kun lopettaa leikin niin se jää katsomaan häntä heiluen, että ei kait vielä lopetettu? Sellainen se on, mun Kaappari.

Kaapo on juuri sellainen koira, jonka kanssa on ollut parasta oppia ja harjoitella. Se on opettanut mulle niin paljon ja ollaan koettu sen kanssa yhdessä niin paljon. Kaapon kanssa voi tehdä mitä vain ja se tuntuu olevan kaikessa hyvä. Ei ehkä maailman paras, mutta mulle paras. Harva ehkä tietääkään, että ennen meille muuttoa se kisasi jäljellä voittajassa ja oli treenanut myös hakua, puruja, vepeä, vetohiihtoa ja tokoa. Meille muutettuaan aloitettiin agility ja ollaan myös tehty viestiä ja treenattu vähän pikkuesineitä, pudotettuja esineitä, tokoa ja canicrossia edellä mainittujen lisäksi (no puruja ei). Se, että sillä ei ole laajemmin tuloksia mistään kansallisista, tokosta tms. on ollut ihan vain mun omasta viitseliäisyydestä kiinni. Kaapolla olis kyllä rahkeet ja taidot riittäneet, mutta halusin niin keskittyä sen kanssa agilityyn. Onneksi toisaalta niin tein, sillä parempaa koiraa yhdessä oppimiseen olisi ollut vaikeaa löytää. On varmasti Kaapon ansiota, että tykkään agilitystä niin paljon kuin tykkään. Ainoa, mikä harmittaa on se, että Kaapo jäi turhan aikaisin eläkkeelle omituisten vaivojensa takia. Se alkoi n. 7 vuotta täytettyään oireilemaan treenien jälkeen toista etujalkaa, eikä isoista tutkimuksista huolimatta, mitään selittävää koskaan löydetty. Koska en tiennyt, miten paljon siihen sattuu, enkä jakanut enää jatkuvaa kyttäilyä, fyssareilla ravaamista ja asian pohtimista päätin jättää sen eläkkeelle agista vielä kun sitä ei oltu "kulutettu täysin loppuun".

Tuolla se nytkin makaa jaloissa kun kirjoitan tätä. Joku voisi kokea kiusalliseksi sen, että aina kotona ollessani tiedän, että se tarkkailee mua koko ajan. Tokihan se lepää ja erityisesti nyt vanhemmiten se on alkanut nukkumaan päivisin niin syvästi, että monet asiat menevät vähän jopa ohi siltä. Taidan olla sille yhtä tärkeä kuin se mulle. Se on aivan minun koira kait luita ja ytimiään myöten. Joihinkin koiriin syntyy se jokin aivan erityinen juttu, juuri sellainen, että mitään ei tarvi sanoa kun se jo tietää. Kaapo on just sellainen. Kaapo on aina valmis ja tekee aina niin hyvin kuin vaan osaa ja pystyy. Sen luotettavampaa ja rehdimpää koiraa ei ole.

__________

No niin, itkuhan tässä kuitenkin tuli kun tuon luin läpi. Mutta olihan se vaan onni omistaa tuollanen koira ja siitä oon kyllä niin iloinen.

terveiset sairastuvasta

Melko unettoman yön jäljiltä aattelin jotain raapustaa, sillä en muutakaan tekemistä nyt keksi. Ulkona sataa ja koirat on lenkitetty. Allia ei voi jättää itsekseen joten kotona on oltava (Pasi on turussa treenaamassa pahkiksen kanssa). Oon siivoillut nyt niin monta päivää, että sitäkään ei enää tohtisi. Enää olis noi tylsät kohteet jäljellä, eikä lomalla viitsi mitään varastoja alkaa siivoilemaan, joku raja sentään. Ikkunat pesin ja sekin oli siinä rajoilla. Oon kokkaillut, syönyt ja lihonut paljon. nyt justiinsa olis mariannekakku uunissa tulossa ja huomenna aattelin leipoa karjalanpiirakoita. Ens viikolla alkaa uusi elämä joten tällä viikolla on lupa ruuan kanssa vetää överit. Onpahan motivaatiota aloittaa painonpudotus.

Toivottavasti myös Allilla alkaisi ensi viikolla uusi elämä. Toipuminen sujui su-ma yöhön saakka hyvin kunnes mentiin vähän takapakkia. oksenteli yöllä muutaman kerran, mutta sitten vaikutti taas normilta. Vähennettiin ruokamääriä per ruokakerta ja näytti siltä, että se helpottaisi ruuan sulatusta ja mahan toimintaa. Nooo, viime yönä aloitti sitten oksentelut oikein urakalla. Oksensi ehkä kaiken juoman ja ruuan, mitä oli tiistain aikana suuhunsa laittanut. Mulla pulssi ajoittain maksimissa ja itku silmissä. Valvoin melkein koko yön sitä kytäten ja kuitenkin yrittäen olla mahdollisimman rauhassa, jotta sekin olisi. Aamulla soitto eläinlääkäriin, jonne päästiinkin sitten aamupäivällä. Ottivat rötgenkuvan, jossa ei mitään poikkeavaa näkynyt. maha oli paikoillaan, pernassa jotain ehkä vähän outoa, kait vain asento tai sijainti, mutta ei mitään hälyyttävää. Sitä nesteytettiin, sai kipulääkettä ja oksennuksen estolääkkeitä. Saatiin kotiin lisää droppeja ja uutta ruokaa. Summa summarum, niinkuin eläinlääkäri totesi niin ei tietoa, miksi oksentaa. koska oksensi yöllä melkeinpä sulamatonta ruokaa niin jotain häikkää kuiteskin on, jota ei pitäisi olla. Siksi ehkä aloitti oksentelun, koska jätimme ne oksennuksenestolääkkeet pois. nuo lääkkeet eivät syytä hoida, mutta auttavat oireisiin, jotta pysyy voimissaan. nyt sitten uusin lääkkeiden ja ruokintojen kanssa pelataan muutama päivä ja ihmetellään sitten taas tilannetta. jos nyt noista lääkkeistä huolimatta oksentaa niin sitten hetimiten jatkotutkimuksiin (tähystykseen mitä luultavimmin). Ja jos menee kriittiseksi niin kovaa vauhtia eläinlääkäriin. Perjantai aamulle meille on sovittu jo aika enivei. ihmetellään sitten tilannetta ja sitä mitä tehdään kun oksennuksen estolääkkeet jätetään pois ja jos taas alkaa oksentamaan. toivottavasti olisi siihen mennessä toipunut niin, että suolisto jo pelaisi. katsellaan, seurataan ja parhaamme hoidetaan. Ja toivotaan toki enemmän kuin muuta, että tulee kuntoon.

Itse olen kait niin väsynyt tähän huolehtimiseen ja valvomiseen, että itkeä pillitän joka syystä. Yleisurheilua katsoessa itkin kait joka kerta kun joku ukko tai muikkis pääsi maaliin. Äsken liikutuin kun kiinteistökuningatar kaisan (vai mikälie) lapsi kertoi, että "äiti on löytänyt unelmiensa miehen".. itken kun katson kun Ava ja Pirkko leikkii kun ovat niin hassuja kun astuvat toisiaan vuoron perään (mikä ihmeen juttu toi muuten on, että molemmat ovat kamalia astumaan? milloin pirkkis ratsastaa pahkiksella ja milloin avalla. Ava nyt astuu kaikkea aina leikkiessään ja hikipäässä pirkon kanssa vaihtelevat nyt asemia..sairaita pervoja- eivät ole yhtään tulleet omistajaansa!). Eniten viime yönä itketti kun tajusin, miten Alliin sattui kun kävi röntgenissä viikko sitten ennen leikkausta ja jouduttiin sitä tosi tiukasti pitelemään selällään kun oli niin järkyttynyt. Järkyttynyt kivusta..raukka, kun olis tiennyt silloin, miten kipee se oli niin asia olis ehkä hoidettu toisella tapaa (enemmän kipulääkettä alle tai jotain). Mutta siis, tokihan nyt tämän kestän. maailmassa on pahempiakin asioita. Joku varmasti aattelee, että sehän on vaan koira, joka on kipee.. yksi työkaverikin kehotti mua NAUTTIMAAN lomasta- teki mieli potkaista sitä. Kaikki koiraihmiset tietää, että koirat ei ole vain koiria. Ja niin kauan kun tietää, että on riski menettää se rakas koira niin pirun pahaltahan se tuntuu, eikä mikään muu ole sillä hetkellä tärkeempää kuin saada se kuntoon. No niin, menihän taas tälläiseksi, mutta suotakoon se näillä yöunilla :) nyt lähden katsomaan sitä kaisaa ja syömään tota kakkua.

Niin ja kiitos kaikille hirveesti tsemppauksesta. olette ihania :)

kaikki hyvin!

Tuossa tuo Alli vieressä makoilee ja päivä päivältä näyttää paremmalta. Nyt jätettiin kipulääkkeet antamatta eilen illalla kun ei enää näytä niitä tarvivan. Toki annetaan jos on tarvis. Kakkaa, pisssaa, syö vähän ja usein kerrallaan, mutta ruoka pysyy hyvin sisällä, eikä ole turpoillut tms. Haavat näyttää hyvälle ja mielialakin on jo parempi. Viime yön minäkin jo nukuin ekaa kertaa hyvin, vaikka unet olikin taas aika roiseja. Mä meen näihin koirien sairasteluihin niin tunteella mukaan, että unissa käyn läpi aika villejä juttuja. Parina viime yönä mulla on ollut itselläni leikkaushaavoja siellä täällä, oon mittaillut Allille ruoka-annoksia ja aina laittanut vääriä määriä jne. Mutta nyt en sentään enää heräillyt ja aamulla olo oli pirteä. Alli on parit viime yöt nukkunut sängyssä ja nukkuu kuin tukki. Nyt näyttää siis kaikki hyvälle ja olo alkaa helpottamaan meillä jokaisella!

Ollaan Sussun ja Piken kanssa vähän treenailtukkin tällä viikolla. Torstaina kävin Pasia ja pahkista tuuraamassa veijon ryhmässä, perjantaina käytiin Turussa Elinan koulutuksessa ja äsken kotiläksyjä treenimässä itsekseni tuossa lähikentällä.

Ava kulki hyvin Veijon treeneissä, vaikka rata oli osittain aika haasteellinen. Yksi putken jälkeinen tiukka kuljetus tuotti vaikeuksia, mutta vähän suunnitelmaa hiomalla saatiin kohta hyvin pelittämään. Veijo tykkäsi, että Ava kulki kovaa ja erityisesti kontaktit pelittää hyvin. Totta, niin tekee. Ihana koira kun mitä vaan tekee niin useimmiten homma vaan jotenkin pelittää. Saa sitten valita ikäänkuin monista vaihtoehdoista sen sopivimman (joka usein on meille kunnon vedätys ihan perusohjauksella). Pirkko pääsi myös hieman treenimään. Pakkovalssin merkkausta vahvistin, kääntymisten suhinoita yritin rytmittää oikein, irtoamista ja valsseja sekä vaan kovaa menemistä. Pirkkis oli hyvä :)

Perjantaina Elinan opeissa sisaruskatraan kanssa. Tehtiin alkuun perusjuttuja ja sitten sylkkäreitä, joita oon vältellyt kun tuntuvat ärsyttäviltä. Ehkä siksi tuntuvat vaikeilta kun pike ei niihin oikein "imase" kun ei halua tulla suoraan kohti tai jotain. Erityisesti vasemman puolen sylkkärit olivat ihan kadoksissa, varmana myös siksi, että oon nyt jonkin verran treenaillut sivulle tuloja (tulee edestä). Meillä on ollut nyt teemana vahvistaa, että katsoo esteitä, irtoisi ja menisi hyvällä innolla. Nyt on kait aika tasapainottaa hommaa ja treenata enemmän, että kulkee mukana, seuraa ohjausta ja tulee käteen. Myös sitä, että palkka on jossain valmiina, eikä ryykäse sinne ennenkuin on tehnyt tarvittavat temput. Ekaa kertaa ikinä muuten mun koirasta sanottiin, että hakee esteille hulluna, eikä seuraa ohjausta! ja niinhän se perjantaina taisi tehdäkkin :) Elina katsoi myös, missä vaiheessa kontaktit oli ja tehtiin beibispuomi ekaa kertaa ikinä kokonaisena. Alastuloilla kotiläksyksi häiriötreenit ja tule-sanan vahvistamista. Pirkko teki musta just niin hyvin kuin osasi kontaktin ja hämmennyin, miten osasikaan mennä jo koko puomin. Siis ihan keskenhän toi homma on, mutta tekee sen, mitä osaa. Mukavaa, että sillä oli selvästi ajatus päästä 2on2offiin mahdollisimman nopeasti. En aio kokonaista puomia nyt enää tehdäkkään ennen talvea, mutta alastuloa toki vahvistan ohjeiden mukaan.

Siispä äsken treenailemaan edellä mainittuja. Vahvistin ihan klikkerillä Pirkolle, että tulee käteen "tähän" (vaikka kädessä ei olisi lelua tai namia) ja rupesi kyllä hyvin tulemaan kun tajusi, että kun tulee käteen niin pääsee palkalle. Sain tehtyä sylkkäreitä molempiin suuntiin ja poispäinkääntöjä myös. Noi poispäinkäännöt on sylkkäreitä helpompia kun ei tarvi tulla kohti. Vasemmalla sylkkäri ja myös poispäinkääntö ovat vaikeampia joten niitä nyt sitten lenkeillä ahkerasti treenaillaan. Ja sitä pitää treenata, että kulkee kädessä mukana, eikä vaan käy nokkasemassa. Hyvin kesti nyt sen, että lelu oli valmiina jossain odottamassa, eikä pyrkinyt lelulle ennenkuin sai mennä sinne. Vahvistin myös sitä kotiläksyä, että putken ja kahden suorassa linjassa olevan hypyn välissä oli lelu odottamassa, joka sen piti ottaa mukaan, vaikka vedätin täysiä. Pari ekaa kertaa kaahotti ohi lelusta, mutta nostin vähän lelun arvoa leikkimällä sen kanssa, jonka jälkeen toimi hyvin. Tarkoituksena siis estää vahvistumasta tuota juostaan kilpaa ja esteet voittaa kaiken-asetelmaa. Myös alastulon vahvistamista kotiläksyjen mukaisesti.

Treenasin sussun myös. Sille kunnon palkkahäiriöt niin, että radan reunalle tein superpalkkakasoja ja sen piti seurata ohjausta ilman, että tiesi, että mulla on palkkaa olemassa. Alkuun läksi parit kerrat haahuilemaan kohti palkkoja pois ohjauksesta joten lopetin tylysti siihen ja vei hihnaan sen radan reunalle ja otin pirkon treenaamaan. pari kertaa riitti niin muisti taas, että ketä ja mitä agilityssä tulisi seurailla. harmi vaan, että vaikka näitä tän tyyppisiä häiriötreenejä sen kanssa oon tehnyt paljon niin ensi kerralla vaatii taas parit kikkailut kunnes muistaa, että leluille ei karata ohjauksesta. tein myös sen kanssa samoja sylkkäri ja poispäinkääntötreenejä kuin piken kanssa. Avalle noi on ihan helppoja kun hakee mua sata kertaa enemmän kuin esteitä. Siispä lopuksi vahvistusta, että irtoaisi, menisi kovaa sekä katsoisi myös esteitä.

Pahkis supermies täytti eilen 2v. Se aloitti aamun rakastamalla meidät taas kuoliaaksi niinkuin aina aamuisin tykkää tehdä. pasi vei sen synttäripäivän kunniaksi vähän treenaamaan ja taisi päästä ihan privaattilenkillekkin vielä. Vitsit, että se on kyllä mahtava superpersoona, aivan täydellinen ja niin hassunhauska. Ihan pimeehän se on, mutta just siks niin ihana. Meidän Pahkis on kyllä ihan lottovoitto!

allimalli sairastaa, häntä hellikäämme..

Voi Alli, meidän mullikka, mulpero, mullinmallin mallialli. Humoristisesti aina tulee sanottua, että Alli ei ole meidän koira vaan jotain ihan muuta ja vielä paljon enemmän. Ehkä se vaan kertoo, miten kamalan rakas se on. Mutta niinhän se menee, että ei se katso koiraa, eikä tilannetta kun kipeäksi tullaan. Eikä aina päde sekään, mistä mikäkin yleensä johtuu ja mikä minkäkin aiheuttaa. Aina olis kivempaa jos tietäisi miksi sairastutaan, niin osaisi sitten toimia tarvittaessa jatkossa eri tavalla ja ymmärtää jotenkin paremmin. Kuulemma vatsalaukun kiertymiin provosoi mm. seuraavat syyt: rasitus ennen ruokaa tai heti ruuan perään, huonolaatuinen papanaruoka, kerran päivässä tapahtuva ruokinta, syvä rintakehä, laihuus, ”sukurasite”, suuri ruuan kerta- annos, stressi ja hmm.. vieläkö jotain oli? Mikään noista ei kuitenkaan nyt osunut kohdille.

Meillä tuo homma alkoi niin, että maanantai-iltana Alli söi lenkillä vähän normaalia enemmän ruohoa. Alli on syönyt ruohoa n. 9v. joten ei tuohon nyt osattu vielä tarttua. Vähän ihmeteltiin kun illalla huomattiin, että se repi koristetyynyä. Oliskohan ehkä 8vuoteen mitään pahojaan tehnyt? Illalla söi kuitenkin ruuan hyvin, joi, kakkasi, nukkui yön rauhassa ja kaikki vaikutti normaalilta aamun saakka.

Heräsin kun Pasi sanoi, että Alli ei syönyt aamuruokaa ja että se halusi pihalle. Mietin, että mistähän nyt tuulee, sillä nyt oli kyse yhdestä maailman ahneimmista koirista. Pasi läks töihin ja mä kampesin ylös ihmettelemään sitä. Löysin allin makaamasta märältä nurmikolta pihalta jolloin rupes vähän hälytyskellot soimaan. Se kun on niin mukavuudenhaluinen, että ei yleensä halua maata edes pelkällä lattialla. Huutelin sitä sisään ja se tuli häntä heiluen ihan reipasta vauhtia, eikä vaikuttanut siltä, että olisi suurempi hätä kyseessä. Kuitenkin kulki pikkusen sen näköisesti, että vatsaan koski joten päätin myöhästyä vähän töistä ja jäädä sitä hetkeksi seurailemaan. Soitin eläinlääkäriin ja kysäsin, että olenkohan turhan varovainen vai uskaltaisinkohan lähteä töihin kun vaikuttaa siltä, että sillä on vatsa kipeä, mutta ei oksenna tai ripuloi? kertoivat, että nyt on ollut liikenteessä sellaista mahatautia, joka on alkanut vatsakipuilulla ilman oksentelua. Kehottivat kuitenkin jäämään hiukan ainakin seurailemaan ja varmuudeksi varattiin aika muutaman tunnin päähän. Tarkoituksena oli, että perun ajan jos näyttää siltä, että kaikki on ok..

Puolisen tuntia puhelun jälkeen Alli yritti alkaa oksentamaan, mutta mitään ei tullut ulos, jonka jälkeen sai ison kipukohtauksen. Piippasi, kulki selkä köyryssä ja vatsa hieman turposi. Läähätti myös ja silmät lasittuivat. Soitin eläinlääkäriin, että lähden nyt heti tulemaan, sillä meni kipeämmäksi. Alli lähti mieluusti mukaan, jopa heilutteli häntää ja hyppäsi itse autoon. Automatkan aikana se jotenkin rauhoittui ja kun päästiin perille, niin mietin, että mahdoinkohan liioitella, sillä heilutteli jo häntää ja vaikutti aika ok:lta. Eläinlääkäri tutki, aloitti nesteytyksen ja antoi kipulääkettä. Sovittiin, että otetaan varmuudeksi kuvat ja verikokeet, vaikka näyttäisi siltä, että kyseessä on joku suolistotulehdus. Kokeili voimakkaasti sen mahaa, eikä uskonut, että kyseessä voisi olla kiertymä tai mikään vierasesine. Aina kun eläinlääkäri oli paikalla, niin Alli tsemppasi, heilutti häntää ja oli melko hyvän oloinen. Kun jäätiin kahden niin näin, että on kipeä, sillä piti silmiään kiinni ja ”sulkeutui”, vaikka halusikin istua jalassa kiinni.

Röntgenkuvissa näkyi sitten klassinen kiertymä ja eläinlääkäri totesi, että ei olisi uskonut tilanteen olevan näin vakava. Samantien Allia alettiin tuplana nesteyttää ja valmisteltiin leikkaukseen. Kävin saattamassa sen leikkaussaliin ja odottelin, että esilääkittiin. Itku tuli kun ymmärsin, että jos tilanne olisi tosi huono, niin se ei ehkä leikkauksestakaan selviytyisi. Tuntui kuin olisin puhunut jostain muusta koirasta kun kävimme eläinlääkärin kanssa läpi riskejä ja sitä, missä tilanteessa eutanasia olisi järkevää toteuttaa. Jäin odottelemaan eläinlääkäriin kunnes olivat avanneet sen ja tietäisivät, miten paha tilanne oli.

Luojan kiitos pääsimme hoitoon niin nopeasti, että kuolioita ei ollut ehtinyt syntyä. Pernaa ei tarvitsisi poistaa ja vauriot olivat kiertymää lukuun ottamatta ilmeisen vähäisiä. Suoliston (vai mahalaukun) väri oli alkanut palautua normaaliksi jo leikkauksen aikana kun kiertymä oli avattu. Kaikki nuo lupaisivat hyvää toipumista ajatellen. Myös se, että Alli on perusterve ja hyvässä kunnossa olisi eduksi sille. Ja se, että on temperamentiltaan niin rauhallinen joten malttaisi olla rauhassa leikkauksen jälkeen. Uskalsin lähteä kotiin ja illalla haettaisiin potilas kotiin.

Kotona sitten selvittelyjä, miten järjestää elämää niin, että pystyisimme sitä kotona hoitamaan. Onneksi ensi viikoksi oli sovittu loma lapin matkaa varten ja töistä saatiin asiat järjestymään niin, että loppuviikkokin pystyttäisiin jompikumpi kerrallaan olemaan töistä pois. Koko tilanne ahdisti, itketti, vitutti, harmitti ja mitä vielä. Onneksi leikkaus oli sujunut hyvin, joka puoli voittoa sekin. Kuulemma hyvin sujuneesta leikkauksesta huolimatta iso osa koiria menehtyisi (oliko 20-45%) joka tapauksessa viikon sisällä leikkauksesta..

Leikkaus siis tapahtui tiistaina ja nyt mennään torstaissa. Yöt ollaan vuoron perään heräilty tarkistamaan tilannetta ja päivisin Alli on lähes joka hetki silmäin alla. Toki nyt jos nukkuu ja kaikki on hyvin niin itsekin relataan. Syömistä ja juomista säännöstellään tarkoin ja koitetaan pitää potilas tyytyväisenä ja niin, että sillä olisi mahdollisen turvallinen olo. Kipulaastarin lisäksi saa tramalia, penisiliiniä,omeprazolia ja primperania. Pihalla käy pissalla, kakkaa vielä odotellaan. tänään pitäisi jo kakata kuulemma. Eilen alkoi henkisesti olla enemmän kunnossa ja jo heilutteli häntää ja halusi kainaloon ja sohvalle. Onneksi on niin rauhallinen ja varovainen, että ei tarvitse varoa, että tekisi jotain repiviä liikkeitä.

Tässä siis mennään, päivä kerrallaan ja toivotaan enempi kuin mitään muuta, että tulee hyvään kuntoon vielä. Kaikki onneksi näyttää nyt hyvälle ja lupaavalle. Eilen tajusin, miten pienistä asioista nämä hommat on kiinni. Jos olisin lähtenyt töihin tiistaina ja jättänyt sen 9h ajaksi itsekseen.. voi luoja. Eläinlääkärissä kun diagnoosi selventyi niin väistämättä tuli mieleen, että Kaapo oli aikalailla tasan 9v4kk kun se lopetettiin mahalaukun syövän takia. Alli oli tiistaina 9v4kk ikäinen sekin. Pirumainen ikä, mutta Alli tästä onneksi selviää. Pakko.