Blogi on muuttanut

Uusi osoite on: http://laurankoirat.blogspot.fi/

Yllätyksellinen elämä

Nyt olisi niin paljon kirjoitettavaa: Rooman matka oli aivan ihana, Pirkko on aloittanut episuransa ja...täddädädäääää!!!! - meille muutti pentu.

Kaikesta ihan nopeasti, Roomaan ja pentuun täytyy paneutua vielä lisää paremmalla ajalla.

Roomassa oli suurimmaksi osaksi lämmintä, maisemat kauniita ja ruoka hyvää. Kaikki mukana olevat olivat kerrassaan mukavia tyyppejä ja juttua riitti. Koirat oli monentasoisia kuin myös ohjaajat, mutta oli oikein siistii nähdä erityisesti niitä hienoja koiria ja personallisia ohjaajia. Ava lensi hyvin ja oli muutenkin erinomainen kisakaveri. Erityisesti eka rata oli hyvä, siitä rima, mutta vauhti oli kohdillaan ja tekemisestä jäi hyvä fiilis. Lopuilla kolmellla karsintaradalla myös pikkuvirheitä: jokaisella yksi rima ja yhdellä puomin ylösmeno. Noiden jälkeen en skarpannut ohjauksessa kun tuloksella ei ollut enää väliä ja jonkun radan jätin keskenkin. Finaaliiin ei siis päästy, joka tietty siellä päässä alkuun harmitti. Eipä tuota itkemään kannattanut kuitenkin jäädä- agility nyt voi joskus olla niin pienesti kiinni. Meille ei rimoja suomessa niin treeneissä kuin kisoissakaan oikeastaan ikinä tipu joten käytiin sitten tuolla tiputtamassa niitä. Ehkäpä tän kesän rimat oli siinä :) Mutta reissusta kertyi juuri sellaista kokemusta, mitä siltä halusinkin! Ja kaupanpäälle kasapäin hauskoja ja mukavia muistoja :)

Sitten epiksistä. Ollaan käyty pirkon kanssa nyt kolmissa eri seurojen epiksissä. Tarkoituksena käydä katsomassa vieraita esteitä ihan treeninomaisesti: kontaktien, lähtöjen ja käännösten palkkausta jne. ja huomauttamista rimoista. Rimoja ei ole muistaakseni tullut, mutta joka paikassa rimat on olleet 50cm, mikälie vilitys. Kontaktit on ollut hyvät, välillä venyy vähän turhan pitkäksi alastulolla, mutta en siitä välitä. Nollaratojakin ollaan tehty (tai siis ei, koska olen palkannut), mutta jotain virheitäkin kerätty. Lähinnä virheet on tulleet esteiden ohituksista ja on se jotain ekstraesteitäkin bongannut. Ei ota mitään häiriötä ympäristöstä ja tekee täysii, siinä kait ne mulle tärkeimmät asiat. Menee mukavaa vauhtia, mutta pitää myös nuppia kasassa, joka on sekin varsin kivaa. Se on kyllä nasta sesse, mun PirRKko :)

Ja sitten pennusta! Sellainen vaan tuli. Ohi kaiken alkuperäisten suunnitelmien, järjenäänen ja sopivan tilanteen. Rakkautta ensi silmäyksellä, sitä se taisi olla ja se oli nyt riittävä tekosyy. Pasin koira ja minä lellin sen ehkä piloille, sillä se on aika hurmaava. Pentu tuli suomeen maanantaina Walesista. Saija sen osti ja laittoi (?) meille :) On siis uros, n. 8vkoa, trikki, takkukarvanen paimen. Isä on David Evansin Doc ja emä Colin Gordonin Meg (meniköhän oikein). Se leikkii todella hyvin ja suhtautuu asioihin aivan järisyttävän täyspäisesti. Me tykätään siitä jo kauheesti! Nimi pitäisi jässikälle keksiä, mikään ei tunnu oikein istuvan sille. Prinssi Philippinä nyt kulkee ja milloin minäkin. Aika hauska juttu! Toivotaan, että sydämellä tehty ylläripäätös osoittautuu loppupeleissä erinomaiseksi valinnaksi. Ainakin nyt parin päivän jälkeen tuntuu isosti siltä.

Nyt treenaamaan Pirkkiksen kanssa. Hurmuri saa lähteä mukaan (voinhan ehkä ihan salaa käyttää sen putkessa - ei kerrota Pasille..)

Alli, amppu,malli-Alli, mullimalli, ruma-lapsi, mullikka, mulli, ammu, ammukka, alfred...

Pitkästä aikaa päivittelyä. Monet ovat kyselleet, miten Allin tilanne kehittyi ja mikä sillä loppujen lopuksi oli joten ensin siitä.

Viimeiset pari viikkoa Allin vointi oli mennyt ehkä hiukan huonommaksi, ei pahasti, mutta niin, että se oli havaittavissa. Se alkoi kröhimään enemmän, mitä aiemmin. Eli yskähteli kuin haluaisi irroittaa jotain kutiavaa kurkustaan. Näitä yskähtelyitä oli ollut koko ajan, mutta harvakseltaan ja ne lisääntyivät sitten loppua kohti. Olin myös havainnut, että se läähätti hiukan herkemmin, mutta muuten oli varsin pirteä oma itsensä. Niin myös viimeisellä iltalenkillä - se jaksoi kulkea hyvin mukana parin tunnin metsälenkin juoksennellen ja etsien jotain syötävää. Ihan lenkin lopussa huomasin, että jättäytyi hieman taakse ja oli vaisumman oloinen, mutta en ajatellut sen olevan vielä kovin vakavaa.

Kuitenkin pari tuntia tästä se alkoi tosi yllättäen puuskuttamaan. Se ei läähätänyt, mutta hengitystiheys oli nopeaa ja kyljet ja eturinta pumppasivat enemmän. Koska se oli kuitenkin muuten levollinen ja meni nukkumaan, päätin, että en lähtenyt sitä yöllä viemään päivystykseen. Se nukkui yön Pasin ja mun välissä ja minä valvoin ja silittelin. Aamulla heräsimme seitsemän aikaa ja molemmat Pasin kanssa tiesimme sanomattakin, että tämä päivä jäisi Allin viimeiseksi. Sen hengitys oli pinnallista ja sen silmät kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Vietimme rauhallisen aamun eläinlääkärille pääsyä odotellen ja annoimme Allille huomioita ja rakkautta kuin vain osasimme (ja herkkuja).

Eläinlääkäriin mennessä kävin ennen Allin sinne tuloa juttelemassa jo tilanteesta ja hoitolinjasta. Siellä oli tiedossa Allin tausta eli, että sillä on pahalaatuinen luunsisäinen kasvain todettu joten puhuimme samaa kieltä samantien. Nopean yleistutkimuksen jälkeen kävi selväksi se, jonka jo tiesimmekin eli että sen hengitys oli vain pinnallista ja että vaihtoehtoja olisi vain yksi. Keuhkot olivat pettäneet, eikä asia olisi enää korjattavissa. Pinnallista hengistystä lukuunottamatta se oli loppuun asti melko hyväntuulinen ja ahne oma itsensä. Se nauroi eläinlääkärille, heilutti häntää ja ystävällisesti yritti pussailla sitä kun sai rauhoitettaan.  Se halusi pelleillä namipalojen eteen esittäen bravuureitaan "anna suukko" ja "tee temppu". Pasin pyytäessä sitä tekemään istu-maahan-istu se heilutti häntää, höristi korviaan ja oli sen näköinen, että aion olla nyt hiukan tuhma, enkä tottele. Kuitenkin sitä itseäänkin hymyilytti oma tuhmuutensa ja sen oli pakko tulla antamaan suukko. Ihan loppuun saakka sen ilme kertoi sen, että se oli tyytyväinen ja iloinen ihmisiä ja elämää rakastava koira. Sellainen se oli, aivan ihana ja erityinen.

 Se sai nukahtaa rauhallisesti mun ja pasin väliin kuullen, kuinka tärkeä se oli meille ja maailman paras Alli. Kerroin, että pääsee Kaapon ja Bellan luo ja joskus mekin taas näemme. Se nukahti viimeiseen uneen luottavaisesti ja tiedän, että nyt sillä on kaikki hyvin.

Koti on ehdottomasti yhtä Allia tyhjempi, eikä mikään voi koskaan korvata sitä. Tuntuu erikoiselta, että kotona ei ole yhtään pilkkukoiraa, sillä se on meidän alkuperäinen rotu. Tiedän, että meille vielä tulee dalmis, mutta ei vielä. Sen aika on sitten myöhemmin. Ja kun se aika tulee niin tiedän, minkä nimen toivon sen sukutaulusta löytyvän.

Kiitos kaikille myötäelämisestä. Kiitos Sanna ja Jari, Tanja ja Eeva-Maija.

Elämä jatkuu, tottakai, sillä niin kuuluukin. Ensi viikolla lähdemme Avan kanssa Italiaan belggareiden mm-kisoihin joten mukavaa on tiedossa. Palataan tähän vielä myöhemmin.

R.I.P Alli 21.4.2002-12.4.2012

Hyvää matkaa Alli rakas.

"Niin äkkiä lähdit.

Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit lähelle,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmassa ois."

uneton yö

voi itku. Aatella, että muutama tunti sitten päivittelin Allin kuulumisia ja ihan pian sen jälkeen sen vointi menikin huonommaksi. Tässä nyt istun, ihmettelen, valvon ja vahdin sitä. Mietin, että olenko oikeassa vai väärässä mutuni kanssa. Se alkoi siis hengittelemään nyt ennen puolta yötä melko raskaasti ja tiheästi. Hengitystiheys vaihtelee 20-45krt/min ja eturinta ja kyljet liikkuu/pumppaa normaalia enemmän hengityksen tahdissa. Jos se olisi muuten yhtään huonovointisemman oloinen, niin lähtisin samantien päivystykseen, mutta.. hakeutuu nukkumaan ja söi hyvin. Luin netistä, että jos on pahat hengenahdistukset niin yleensä eivät halua maata vaan istuvat ja pitävät kuonoaan mieluusti ylöspäin ja läähättävät. Tuo ei sellaista kyllä nyt tee. Tuossa sängyssä makoilee silmät auki ja hengittelee niin, että hengityksen rytmi on laskettavissa sen kehosta viereisestä huoneesta saakka.

Tiedetään, että kasvaimelle ei voi mitään. Tiedetään, että kasvain on tyypiltään sellainen, joka kuulemma yleensä leviää keuhkoihin. Tiedetään, että sen vointi on mennyt hiukan heikommaksi muutaman viikon aikana ja tosiaan niinkuin aiemmin tänään kirjoitin, niin tämän päivän lenkin lopuksi ei juoksennellut kuin yleensä tyytyväisenä ja iloisena. Tiedän myös, että Alli pelkää kuollakseen eläinlääkäreitä, josta johtuen en halua sitä turhaan viedä. Tiedän, että suunnitelmissa on ollut, että se saa elää niin kauan kun ei ole kipeä ja että turhia tutkimuksia sille ei enää myöskään tehdä, sillä tästä taudista sillä ei ole mahdollisuuksia parantua.

Tässä siis istun ja murehdin. Nyt nukahti joten luotan siihen, että en tee väärin kun ei olla matkalla päivystykseen vaan annan sen nukkua sen omalla sängyllä, jossa sen on paras olla. Aamuun on enää muutamia tunteja joten sitten voidaan mennä jos vointi ei tästä parane. Ja jos huononee niin sitten mennään heti. Huh, kyllä riipii.

kunnon räpellystä ja Allin kuulumiset

Käytiin eilen Pirkkiksen kanssa räpeltämässä Jarin treeneissä. Selkeesti ja aivan itsevarmasti voin todeta, että ei osattu sitten yhtään. Joko nyt riivas joku muu tai sitten tuon tyyppiset treenit ovat jotain, mitä ei ole kuulunut meidän repertuaariin. Pitkät estevälit ja paljon vaihtoehtoja. Olisi pitänyt ehtiä ja ei vaan ehtinyt. Hups heijaa ohi, rima alas, putkeen karkaus, singahdus tuonne ja tänne... Luojan kiitos olin hyvällä ja leppoisalla fiiliksellä, sillä kahden peräkkäisen esteen suorittaminen oli lähes mahdotonta. Niinpä lähinnä hymy herkässä ja naureskellen oli todettava, että ehkäpä ei kannata yrittää enempiä ja jotain tälläistä lienee syytä harjoitella. Viimeksi Janitan treeneissä kun meni näin niin tuohduin ja keskeytin treenin. Jos siis jotain kehitystä on tapahtunut niin ainakin se, että otin asian huumorilla. Sitä sisukkuutta ja tosissaan yrittämistä ei kyllä nytkään tapahtunut..myönnettäköön, että tälläkin kertaa oli helpompi keskeyttää ja vähän niinkuin luovuttaa. Niinpä, tekemistä asenteen kasvatuksen suhteen vielä riittää.

Alli on mennyt vähän huonompaan. Luulen, että kasvain painaa sen kurkkua tai mitälie henkitorvea. Se röhii kurkkuaan kuin siellä olisi jotain. Lisäksi läähättää paljon herkemmin kuin yleensä. Täytyy vähän miettiä, että jättääkö sen pidemmiltä lenkeiltä kotiin ja käy luksuslenkkejä sen tilalla sitten kahdenkesken. Äsken kierrettiin melkein parin tunnin metsälenkki, eikä se loppulenkistä oikein näyttänyt tyytyväiseltä. Mutta ei nyt siinä määrin ole kärsivän tai kipeän oloinen, että vielä tulisi mieleen tehdä niitä isoja ja ikäviä päätöksiä. Päivä kerrallaan ja jokaisesta päivästä täytyy yrittää nyt jotenkin tehdä erinomainen sille ja meille sen kanssa yhdessä.

Esalla ja Allilla on ollut aina aika poikkeuksellinen oma juttunsa. Esa pesee Allia usein ja Alli menee Esan pestäväksi usein. Vähän huono kuva, mutta on ne aika liiikkiksii.

Lauantaina olis Avan kanssa Riman kisat. Onneksi sain sille aikoja käsittelyyn, sillä se ei ole niin priima kuin voisi olla. Ei nyt niin paha kuitenkaan, että ei voisi kisata. Tarkkana kuitenkin näen, että liike ei kulje ihan läpi selästä joten varmaan pientä tuunattavaa riittää. Onhan sitä nyt paljon tehtykkin. Mutta onneksi pääsee huoltoon muutamaan otteeseen joten eiköhän homma sillä selviä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Ihanan leppoinen pääsiäinen :) En ilmoittanut mihinkään kisoihin kun ilmoajan loppuessa en vielä tiennyt, missä kunnossa sitä tähän aikaan olisin. Olen oikein hyvissä voimissa joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkä hipusen on havaittavissa vielä, että kovemmassa vauhdissa tasapaino ja suuntien hahmottaminen ei ole vielä ihan kohdillaan ja syke nousee normaaliin verraten nopeammin ylös, mutta olen kyllä jo tehnyt kaikkea aika normaalilla tavalla. Tai no, oikeastaan en, sillä en ole vielä käynyt juoksulenkeillä enkä salilla tms. mutta agilityä ja töitä oon harrastanut. Ja itseasiassa jos nyt ihan mietin niin oonhan noitakin keventänyt vielä ja perunut vähän menoja joten sillätavalla varovasti, mutta normaaliin päin kuiteskin. Aika hämärään tää homma nyt jäi, että mikä loppuviimeksi kaiken kumman oireilun syynä oli. Lääkäri kait uskoi, että virusta olisi syyttäminen tästä kaikesta, mutta mene ja tiedä. Käyn vielä kontrolloimassa tässä kuukauden päästä maksa- ja sappiarvot, jotka oli koholla, mutta muuta suunnitelmaa ei nyt ole ja miksi olisikaan kun vointi on mennyt näin jo parempaan.

Käytiin keskiviikkona Jaakon koulutuksessa. Treenasin molempien kanssa ja Pasi ja Anja olivat kanssa. Oikeastaan aika hyvä setti jälleen kerran. Avan kanssa nyt on niin ihanan helppoa kaikki meneminen kun se on sellainen juna, joka lukee ohjausta taitavasti. Pieni keskittymisen herpaantuminen sille sattui kun mikälie ajatuspieru iski kesken treenin, mutta pääsi siitä melko nopeesti yli. Katseen käyttämisestä puhuttiin sen kohdilla ja ihan aiheesta. Jätän Avan aika oman onnensa nojaan, enkä paljoa sitä katseella auta. Kun tein niin,pystyi se tietämään nopeammin asioita ja kykeni jättämään yhden turhan laukka-askeleen väliin. Näkyyhän se ajassa jos kokonaisuutta ajattelee. Takaaleikkauksia täytyy muistaa rohkeammin hyödyntää, sillä Ava säilyttää niissä vauhdin ihan mukavasti. Valsseissa ei turhia jarrauksia vaan valssi vaan nopeasti valmiiksi ja luotto siihen, että koira lukee tilanteen itse ja valmistelee itse hyppykaaren sopivaksi. Onhan tuo jo kokenut elukka, joka osaa niin kyllä tehdä.

Pirkko piti kaikki rimat ylhäällä koko treenin ajan! hyvä Pirkkis! Pätkissä mentiin, mutta melko mageita pätkiä kuiteskin. Hiottiin pakkovalssia paremmaksi- enemmän tahtoa merkkaukseen ja paremmin alta pois, merkkaavan käden liikkeen jatkamisessa täytyy olla myös tarkempi, että en vaihda kättä liian nopeasti uuteen ohjaavaan. Vauhdikasta persjättöä myös treenattiin ja kun kaikki osuivat kohdilleen niin jee, aika huippua. Kun vaan osaisi ajoituksen, käskytyksen ja liikkeen rytmittää. Helppoa- no ei vielä. Takaaleikkauksissa mun ei tarvi niin puskea päälle. Vähempikin riittäisi, sillä hyvin tuo lukee ainakin helpot leikkaukset. Pirkkis menee täysii ja jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa. Aika ihana elukka!

Videosta vielä. Palkkauksia oon miettinyt tosiaan aika paljon ja nyt mun on pakko pakottaa itseni tekemään ne paremmin. Kontakteilla täytyy vahvistaa katsetta eteenpäin, mutta muuten oon niihin tyytyväinen. Kepeillä kerralla vähemmän toistoja, jotta ei tulisi sitä virhettä, jonka jälkeen seuraa usein jumitusta. Vähemmän puskemista, enemmän vastuuta. Tilaa se haluaisi, mutta sitä täytyy treenata, että ei livahda takaakiertoihin aina kun olen liian lähellä sen mielestä. Vielä saisin rohkeammin ajatella eteenpäin, varmistelua on havaittavissa.Päällejuoksut ovat erivaikeita, niihin täytyy panostaa jossain kohtaa. Mutta oon toki myös kaiken harjoiteltavan sälän ohessa tyytyväinen moneen asiaan. Ennenkaikkea siihen, että Pirkko palkkautuu hyvin ja sen asenne on kohdillaan. Kontaktien pohjatyö on tehty riittävän hyvin, sillä vauhti on hyvä ja aika tasapainossa sen suhteen, että malttaa pysähtyä. Se rakastaa alastuloja edelleen ja haluaa niille nopeasti. Se periaatteessa kyllä haluaa pitää rimat ylhäällä, mutta ei aina vaan vielä osaa. Pää vie liian kovaa, eikä kroppa pysy vielä ihan mukana kun vauhdinhurma iskee. Kuitenkin käyttää kroppaansa hyvin ja kykenee aikamoisiin mulkeroihin ja kovasti vauhdista kokoamisiin ja taas spurttaamisiin. Miksipä en siis olisi tyytyväinen kun monet perusjutut on ikään nähden hyvin kohdillaan. Eihän noiden vielä tarvi valmiita olla tuossa iässä :) Oon siinä Zeljkon kanssa samaa mieltä, että odotukset on niin kovat noiden nuorien suhteen meillä suomessa. Kaikki pitäisi osata jo täydellisesti, vaikka ovat vielä ihan kesken.

Nyt voisin tästä ryhdistäytyä ja lähteä Pirkkiksen kanssa treenaamaan pyörätuolilla liikkumista. Otin töistä sellaisen lainaan pääsiäiseksi ja tarkoitus oli kaikenlaista tehdä. Naapurit saattaa pitää meitä entistä oudompina kun vetelen tuolla tuolin kanssa. Oikeastaan tosi hyvä saada myös itse kokemus siitä, miltä tuntuu kun ihmiset pälyää. Ny menoks!

Näin meillä nautiskellaan pääsiäisen rauhasta!

missä nyt mennään.

Pikainen päivitys. Koostin (Pasin teknisellä avulla tietty) videon Pirkon tämän vuoden treeneistä. Videosta näkyy hyvin, minkälaisten asioiden kanssa nyt ihmetellään. Lyhyet pätkät on teemana, sillä pidemmillä ei vielä homma pysy oikein riittävän hyvin käsissä. Mutta ehkä hiljalleen noista pätkistä saadaan koottua pidempiäkin kokonaisuuksia. Itseä ahdisti kun tajusin videoiden kautta, miten erityisesti palkkaukset on huonoja. En juuri koskaan jatka ohjausta palkkausten jälkeen, vaikka siitä mulle aina ja jokapuolella muistutetaan! Tyhmä minä!

Lisää analysointia kun ehdin :)

http://pasinjalauran.otukset.fi/kuvat/Pirkko/Pirkon_agilitya_kevaalla_2012.mov

terapiakoirat

Vielä sairaslomalla joten päivittelen nyt, vaikka eipä tässä mitään treeni tai kisakerrottavaa olekkaan. Mutta monet ovat olleet huolissaan voinnistani joten kerronpa ainakin siitä.

Käväsin eilen lääkärillä, joka kertoi, että sappiarvoissa oli jotain häikkää. Sain lähetteen iltapäiväksi vatsan ultraääneen ja verikokeisiin, joissa sitten käväsinkin. Ultrasivat tosiaan sisuskaluista ainakin maksan, munuaisen, haiman ja sapen ja onneksi kaikki oli kunnossa :) Verikokeiden tulokset saan maanantaina jolloin mulla on taas lääkärille aika.

Nyt tää olo on kovin vaihteleva. Kokonaisuudessaan olo on mennyt paremmaksi, mikä on hirmuhienoa. Esimerkiksi eilen illalla olin jopa melko hyvävointinen ja kävin sellaisella vartin kävelylenkillä osan koirista kanssa. Nyt sykkeet ovat myös pysyneet tasaisempana, vaikka nyt tänä aamuna jostain syystä tuntuivat voimakkaana. Nyt oikeastaan päällimmäinen vaiva on enää tuo huimaus, joka kyllä sekin on onneksi vähän helpottanut. Itse kallistun kyllä nyt siihen, että mulla on vaan siellä tasapainoaistijärjestelmässä jotain häikkää ja että nämä muut löydäkset nyt olivat vaan sattumaa. Ja että sydän mahtaa vaan reagoida tuohon huimaukseen kiihtymällä. Voihan olla, että viime viikonlopun rehkimiset puolikuntoisena olivat vaan niin liikaa, että siksi menin kehnoon kuntoon su-ti erityisesti. Keskiviikosta eteenpäin on nimittäin vointini mennyt kuitenkin eteenpäin, vaikka välillä meneekin hetkittäin heikommaksi. Noina heikotuksen hetkinä tosiaan pyörryttää ja silmissä pimenee. Olo menee tosi voimattomaksi ja sellaiseksi tärrääväksi. Eilen tuollainen kohtaus tuli kun lähdin lääkäristä kotiinpäin tulemaan ja silloin vähän taas hirvitti. Mutta tosiaan loppupvä meni paljon paremmin.

Mulla olis ollut Pirkon kanssan koira-avusteisen työn koulutus nyt viikonloppuna, mutta jätämme sen nyt väliin. Vähän hirvittäisi, että jaksaisiko sitä puristaa ja kannattaako nyt vielä rasittaaa itseään moisella. Niinpä peruin menemisen ja keskityn tähän lepäämiseen. Harmittaa kyllä, sillä aiheet olisivat olleet tosi mielenkiintoisia! aiheina olis mm. Dennis Turnerin luento: Animal-assisted interventions for children and adolescents: what animals mean to them, why and when AAIs work, and who should be involved. Lisäksi Kaija Ikäheimo luennoisi aiheista: koira-avusteinen lasten ja nuorten psykoterapia sekä neuropsykiatrisia oireyhtymiä. Lisäksi tietty kasapäin harjoituksia koiran kanssa sekä soveltuvuustestin läpikäyntiä. Ja mukava olis ollut tavata taas kolleegoja ympäri suomenmaata ja kuulla, miten ovat saaneet koira-avusteista työtä otettua mukaan omaan työhönsä.

Pirkkis on pääsemässä hiukkasen hommiin mukaan tänä keväänä. Itseasiassa tosi hauskaa, sillä olen viemässä muutamaa pyörätuolilla liikkuvaa nuorta kokeilemaan agilityä ja koiran ohjaamista. Metkuakin kysyin jo avuksi, jotta hommia saadaan vähän jaettua ja voi olla, että myös Ava joutaa mukaan. Avaan luotan monessa asiassa enempi kuin jopa Pirkkoon, mutta Ava on tahtomattaan usein hiukkasen raisu joten sen käyttöä tarvii miettiä tosi tarkasti.. Lisäksi yritän saada Pirkon avuksi yhteen yksilöterapiaan, jossa hemiasiakkaan kanssa treenaamme heikomman käden käyttöä niin, että kaksikätisyyttä vaativat toiminnot sujuisivat häneltä paremmin. Asiakas on hulluna koiriin joten uskon, että käden treenaaminen sujuisi kuin huomaamatta jos harjoitukset tehtäisiin koiran kanssa. Ja muutenkin hyvä kokemus nuorelle, joka haaveilee, että saisi joskus itselleen avustajakoiran. Alli olis tuollaisissa aivan super, mutta sen käyttämistä emmin, sillä on kuitenkin sairas. Tosin kipulääkkeellä pötkii menemään nyt tosi hyvin, eikä vaikuta lainkaan kipeeltä. Kuitenkin kun kasvain on päässä niin onhan siinä riskinsä, että se painaa aivoja ja mistä sitä tietää jos pahimmassa tapauksessa esimerkiksi reagoisikin johonkin ärsykkeeseen normaalia vahvemmin. Mutta Alli on ehdottomasti meidän koirista kuitenkin se "sisar hento valkoinen", jonka uskon kykenevän muita koiriamme paremmin tietynlaiseen empatiaan ja sillä on yleensä erinomaisen hyvä tilannetaju. Uskon ja tiedän, että asiakastilanteessa Allin kanssa pystyn keskittymään täysillä asiakkaaseen, sillä Alli hoitaa oman tonttinsa ja tarvittaessa pienestä vihjeestä osaa ja ymmärtää ottaa etäisyyden tai tulla lähemmäs asiakasta. Se on myös sellainen, että jos kokee tilanteen jännittävänä niin ottaa aina askeleen taaksepäin, hakee etäisyyttä tilanteeseen sekä haukottelee näyttävästi ja haistelee maata. Jos tuossa tilanteessa asiakas vaan menee sen luo niin sitten alli tulee heti luokseni jolloin pystyn katkaisemaan tilanteen. Noin saattoi käydä entisen asikasryhmäni kanssa, jotka toimivat usein hieman eri tavalla, eivätkä aina olleet niin hyvin sanallaisesti ohjattavissa. Nykyiset ovat ihan eri asia hyvän ymmärtämisen tasonsa vuoksi.

Mutta on oikeastaan ihan nastaa, että voin vähän yhdistää koiria työhöni. Ja hevosia kanssa! Nyt pari puolikasta päivää viikossa toteutamme hevoskokeiluprojektia muutaman nuoren kanssa yhteistyössä rusan ja Kirkkonummelta yhden tallin kanssa. Mulla on työparina ratsastusterapeutti ja AAC-ohjaaja ja on tosi kiva kun opin niiltä itsekkin kaikkea hyödyllistä. Alkuvuodesta käytiin treenaamassa muutaman ratsastuskoulun hevosen kanssa mm. ramppityöskentelyä ja oli hauska huomata, miten hevoset oppi siihen. Ja aika hauskaa, että ihan työajalla saan tehdä tälläistä :)

No niin, menipäs jaaritteluksi. Nyt jaksan jo olla paremmin koneen ääressäkin, sillä vieläkin tässä istun. Pikkusen nyt huomaan, että tarvii alkaa tsemppaamaan joten on aika siirtyä sohvalle ja ottaa noi mun terapiakoirat kainaloon. Pahkis possu varsinkin on aina niin otettu, että kun vaan tilaisuus koittaa, niin sen on pakko änkeä syliin niin, että happi meinaa loppua. Sen on ihan pakko tunkea niin kovaa päällään päin, että luulis, että sitä sattuu, mutta ei. Kaikki pitää tehdä täysii, perussettii sille.

tahtois terveeksi

No niin, tässä nyt sitten ollaan kotona sairaslomalla. Kisojen jälkeen olo ei juurikaan helpottunut ja edelleenkään en ole oma itseni, vaikka tässä olenkin pääasiallisesti vain maanut sunnuntaista lähtien. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa labroista ja ihmettelemässä tilannetta. En nyt ehkä hullua hurskaammaksi tullut, mutta jotain kuitenkin. EKGssa oli sydän toiminut kuin sitä oltaisiin rasitettu kokeen aikana. Siinähän vaan maataan aloillaan joten sykkeen pitäisi kait normioloissa olla melko tasainen. Mulla oli vaihdellut syke aika paljon eli välillä rauhallinen ja välillä taas korkea. Ikäänkuin sydän olisi ylikierroksilla vai miten se lääkäri sitä kuvasikaan. Labrakokeet olivat maksa-arvoja lukuunottamatta hyvät. Tai joku oli vähän koholla, mutta niin vähän, että sillä ei ole merkitystä (valkosolut muistaakseni). Mutta tosiaan maksa-arvot olivat jostain syytä koholla ja niiden takia kävin sitten lisälabroissa. En tietääkseni ole vanha juoppo, enkä mitään lääkkeitäkään käytä joten miksi lie. Ja sitten meinasivat, että mulla olisi myös vestibulaarineuriitti eli tasapainoaistijärjestelmässä infektio, joka nyt sitten aiheuttaa tämän huimauksen. Justiinsa googletin moisesta vaivasta ja luin, että suurelle osalle jää pysyvä tasapainoelimen toimintavaurio. Jos siis jatkossa agilityssa juoksentelen väärään suuntaan tai en ihan hahmota mihin mennä niin tiedätte, mistä johtuu. Kamalaa jos tää ei oliskaan mikään vitsi. No, toivotaan, että on ja että tää homma tästä selkiytyisi ja lopulta syyksi löytyisi joku ihan hassu ja helposti korjattavissa oleva juttu.

Eilen jo vähän innostuin, että olo oli vähän parempi. Nyt aamusta kuitenkin on pakko vetää sanat takaisin ja taas vähän rauhoittua ja keskittyä olemiseen. Jostain syystä tämä istuminen ja kirjoittaminen on vähän työlästä ja koko ajan hiukkasen päässä pyörii. Mutta en kertakaikkisesti jaksaisi myöskään maata. Eipäs nyt kait muu kuitenkaan auta joten sohvalle mars mars...

ei ehkä niin järkevää

Käytiin eilen Sillin ja Pötkön kanssa kisaamassa Vuokkosilla. Nyt jälkikäteen on kai vaan myönnettävä, että ehkäpä ei ollut ihan fiksu veto lähteä rasittamaan itseään kisoihin kun olo oli mikä oli. Neljännen startin kohdalla meinasin ihan oikeasti pyörtyä radan lopussa kun kaikki vaan pimeni ja happi meinas ihan oikeasti loppua. Videolta katsottuna selvisin radasta kyllä aika uskomattoman hienosti jos ottaa huomioon, että koko radan oli fiilis, että kaikki raajat on maitohapoilla. Mutta totta on, että nyt kyllä vähän säikähdin ja ehkä ihan aiheestakin. Pääsin ajamaan kisapaikalta kotiin, mutta myönnettävä oli, että ajaminen vaati aikamoista keskittymistä. Ja siitä eteenpäin tähän hetkeen saakka on käsissä tärrännyt ja olo on tosi voimaton. Jäin siis tänään kotiin ja odottelen justiinsa tietoa onko labratulokset jo tulleet jos huominen lääkärinaika siirrettäisiinkin jo tälle päivälle. Ärsyttävää kun ei tiedä, mikä ihme mua vaivaa.

Ava oli kisoissa varsin hyvä. Nollaputkemme kyllä katkesi eilisiin kisoihin, sillä molemmilta radoilta tuli hylly. Ekan radan hylly tuli radan lopussa kun vaihdoin suunnitelmaa lennossa vaihtaen valssin vetoon, jota en vienyt loppuun saakka. Ava karkasi väärälle hypylle ihan radan lopussa, mutta muuten rata oli varsin onnistunut. Kontaktit olivat myös nyt hyvät ja maltoin tehdä kunnon pysäytykset. Toka rata oli myös varsin onnistunut, mutta taas radan kolmanneksi vikalla esteellä hylly (oikeastaan ihan sama kohta kuin ekalla radalla eli putkeen piti mennä, mutta menikin viereiselle hypylle). Tuon hyllyn laitan kyllä sen piikkiin, että olin niin voimaton tuossa kohtaa. Muuten oikein hyvä rata, vaikkakin Aan kontakti oli liian nopea.

Metkun kanssa aika katastrofimaista menoa. Mummolla oli kyllä varmaan ihan mukavaa kun jallitti mua ihan täysillä. Karkas lähdöt ja hyllytti molemmat radat tokalla esteellä. Siitä sitten lenteli mihin sattui ja keskeytin molemmat radat. Ehkä on hiukka havaittavissa, että ei olla lainkaan treenattu sen kanssa. Kun vaan olisi aikaa enempi niin.. mutta toisaalta sillä on jo tuota ikää ja nyt aika monia asia tuntuu olevan retuperällä joten reenattavaa riittäisi.

Huh, mutta nyt takas maate. Tää istuminen ja naputtaminen on näemmä ihan riittävä rasitus tällä erää.

Elinan treenejä

Olipas ihmeellinen herätys tähän aamuun kun lunta oli satanut maa valkoiseksi. Oikeastaan vähän tylsää, sillä lumitakapakit keväällä ovat aina tylsiä. Jos jotain hyvä niin onhan tuo aika kaunista kuitenkin.

Perjantaina Elinan treeneissä Pirkon kanssa Turussa. Putkijarrut hukassa ja ohjaukseen tuleminen vähäistä. Noilla eväillä sitten edettiin este kerrallaan ja koitettiin kesyttää koiraa ja saada mun rytmitystä jotenkin kohdilleen.Juteltiin siitä, että Pirkko ja myös koko pentue on hiukkasen hankalassa ikävaiheessa. Pirkko ainakin mennä kaahottaa ja toisaalta on kamalan herkkä ottamaan itseensä. On asioita joihin ei ole syytä mennä mukaan ja uskoa, että ovat vaan välivaihe. Nyt tuntuu siltä, että ihan kaikkea pitäisi treenata ja vahvistaa, enkä oikein edes osaa sanoa, että mitä niistä akuuteimmin. Ehkäpä kilpajuoksun katkaisemista, putkijarruja ja käteen tulemista. Esteista kepit ja keinu tulisi saattaa kuntoon, mutta ehtiihän noita kun lumet sulaa. Jos sitten ottaisi tehokkaan kuurin ja treenaisi niitä ainakin kolmesti viikossa. Uskoisin, että parin viikon jälkeen voin ottaa ne ratreeneihin jo mukaan. Mutta tosiaan koulutus oli jälleen erinomainen, eikä seurakaan yhtään kalpeaksi sen rinnalle jäänyt. Mia ja Vip onnistuivat tosi hyvin muuten treeneissä! Kotiin yöllä n. klo 1.30 ja rytmihäiriöiden kanssa nukkumaan.

Huoh, tosiaan sydän on tässä vähän vaivannut. Parin viikon ajan olen lähinnä öisin herännyt siihen, että rytmi vetelee ihan omiaan. Tuntuu, että happi ei riitä ja rintakehä tuntuu siltä kuin joku painaisi siihen. Nyt nuo rytmihäiriöt ovat tällä viikolla lisääntyneet niin, että keskiviikkona niitä tuli varmaan 5-6 krt päivän aikana. Lisäksi ikävää huimauksen tunnetta ja kaupassa jouduin ihan tarrautumaan hyllyihin hetkeksi kun päässä niin heitti. Torstai-aamuna rytmit oli niin oudot, että en meinannut jaksaa alkuun seistä kun hengästytti niin kovin ja kun hiljalleen helpotti niin silti noin 3 h ajan olo oli outo. Kävin sitten lääkärissä ja perjantaina labroissa ja EKGssä. Tiistaina olis uusi aika lekuriin ja ihan hyvä niin. Perjantaina Elinan treeneissä olo oli myös aika hirvee kun kesken lämmittelyiden häiriöt alkoi jälleen ja jatkuivat aina melkein siihen saakka, että istuin kotimatkaksi autoon. Lauantaina aamupvällä sama setti ja tänä aamuna myös myös kun heräilin tuntui syke oudon voimakkaana. Nyt olo on ok, mutta vähän mietityttää, että miten jaksan tämän pvän kisat kahdella koiralla. No, täytyy jättää startteja väliin jos ihan kamalaksi olo menee.

Eilen Elina koulutti Rimalaisia kouluttajia. Pirkon kanssa treenattiin keinua ja sain hyvät vinkit siihen. Pirkon kanssa myös esimerkkeiltiin leikkimisosiossa ja Piipaa onkin kova ja sinnikäs leluntappaja. Varsin hurrrja pikkukoira. Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä päivän antiin ja sanoivatkin niin. Elina on uskomaton, miten jaksoi tykittää koko päivän. ja miten sen ääni kestikään puhua niin kovaa? No, se tietty avarsi asiaa, että on entisessä elämäsään vetänyt ratsastustunteja.

Kohta siis kisoihin. Saas nähdä katkeaako nollaputki tänään Avan kanssa. Nyt kun kaikki tarvittavat tulokset on sen kanssa kasassa, niin olen ajatellut panostaa kisoissa kontakteihin. Lisäksi on mukavaa kokeilla erilaisia riskiohjauksia jne. kisaradoilla. Metkun kanssa en ole treenannut tai tehnyt mitään pitkiin aikoihin. Sen siis tietää, että mitä siitä tulee :) mutta toivotaan, että mummolla on mukavaa :)

Ai niin, Saija teki videon Elinan pe treeneistä: http://www.youtube.com/watch?v=xrAw3jFN9Lc

reenirapsaa

Omg, kello on 00:38 ja täällä kukun kun ei väsytä. Kiitos energiajuoman, jollaisen päädyin ostamaan.. virhe! Aamulla puoli kuden aikaan herätyskellon soidessa taitaa harmittaa vielä enempi.

Tänään molempien tyttöjen kanssa treenaamassa. Avan kanssa Jarin treeneissä ja pirkkis sporttiksella sisarustreeneissä. Ihan hyvät setit molempien kanssa. Ei nyt mitään ihanuutta ja päätä huimaavaa, mutta ok pätkiä ja eikä päätä tarvinut hakata lainkaan seinään tällä kertaa.

Avan kanssa homma pelitti kun löysin oikean suunnitelman radalle. Tai oikeastaan kun toteutin suunnitelmani kunnolla niin lopuksi alkoi kulkemaan hyvin. Mun tarvis saada sopiva napakkuus heti ekalle kierrokselle. Oon usein hieman jäässä ja hups, sinne meni, enkä edes ymmärtänyt tehdä asialle mitään. Joskus vaan täytyy kait sitä ääntäkin käyttää ja olla päättäväinen, vaikka mulle onkin helpompi ohjata hiljaa ja nätisti. Kontaktit oli aika jees, Aa olis voinut olla hippasen nopeampi, mutta ihan ok.

Pirkon kanssa kiirehtimistä ja yliohjausta. Niin monia asioita muistettavana, että oma pää ei kykene kaikkea toteuttamaan, eikä edes sisäistämään. Palkkausten kanssa pitää olla tarkempi, liikkeen ja ohjauksen tulee jatkua. Se lelu on vaan niin kamalan helppo aneemisesti viskata maahan ja jäädä ihastelemaan sen luo kirmaavaa koiraa.. Ei malimaisia vekkauksia kun vähempikin riittää. Niistoista pitää päästä paremmin irti. Kontaktien alastulokohtaa tulisi alkaa jossain kohtaa hiomaan. Nyt menee liian pitkälle usein ja asento on liian sahapukkimainen. Kepeistä ei kannata edes puhua, huoh. Varasti niiltä ja meni sitten epävarmaksi. Osaankohan korjata asian? Pakko! Ja jep, päätin, että en lannistu kepeistä. Kyllä ne siitä! Pakko. Jos ei nyt heti niin jossain kohtaa sitten.

Videoitiin pentuja ja Sari liikkiksenä kuvasi taukoja, ei ehkä ollut eka kerta :) Mutta mun mielestä Sarin pitää vaan treenata, kyllä se siitä. Punainen pallura on tärkeä kuvauksen aikana- näin vinkiksi :) Äläkä nyt pahastu, hyväntahtoisesti vaan kuittailen. Samoin täytyy kuittailla Saijalle, joka jaksaa aina väittää kaikkea hassua. Nyt se väitti, että Voltti ei jotain mitä nuo muut kuulemma osaa ja tekee. Ei kuulemma osaa ite opettaa sitä asiaa. Höpölöpö, itse on asian meille opettanut!

Mieleen tuli vielä, että vaikka Pirkon treenejä edellä dissasinkin, niin olihan sielä nyt hyvääkin settiä mukana. Menee kovaa, ainakin musta, ja suhtautuu asiaan liikuttavalla vakavuudella. Kääntyyhän se myös varsin nokkelasti ja varmaan oli ajoittain ihan pätevä muutenkin.

Tällä viikolla tiedossa agilityä, mitäs muuta? Perjantaina Pirkon kanssa Elinalle, lauantaina Elinan koulutus Rimassa ja sunnuntaina kisat Avan ja Metkun kanssa Vuokkosilla.

Pasilla on huomenna, eikun tänään, synttärit. Voi sitä, tuleekohan sille pian ikäkriisi? Ehkä miehet ei sellaisista kärsi? Nyt menee kyllä ihan jaaritteluksi joten eiköhän peti jo kutsu.

FMBB 2012 ja vähän muutakin

Masennusta, iloa, surua, riemua ja ihanuutta. Kaikkea tuota ja jotain noiden väliltä on ollut nyt tämä agility (ja elämä) tässä parin viikon sisällä.

Treenit ovat menneet molempien koirien kanssa paljon huonommin kuin edes laki sallisi. Ja luulen, että nyt on vain tuijotettava sitä omaa kuvaansa pelistä ja kannettava vastuu omasta huonoudesta. Pirkon kanssa oon aivan pihalla. Alamäkikausi alkoi Janitan treeneistä, jossa sain totaalin hermojenmenetyksen kun en vaan osannut edes hengittää oikeaan suuntaan ja oikeaan aikaan. Oli pakko lopettaa treeni kesken ja lähteä ulos puhaltelemaan, sillä muuhun en kyennyt. Siitä sitten ärsytys siitä, että miksi en tuollaisissa tilanteissa osaa kimpaantua positiivisessa fiiliksessä "saakeli, nyt mä teen tän oikein!!!" vaan ennemminkin fiilis oli "jos en mitään osaa niin en sitte osaa, enkä edes yritä enempää kun ei tää kuitenkaan onnistu...". Työstettävää siis riittää monessa suhteessa ihan alkaen omassa asenteessa..

Liekkö tuo jäänyt kalvamaan johonkin taka-alalle, mutta myöskään muut treenit eivät ole ihan menneet nyt Pirkon kanssa nappiin. Torstaina Veijolla täsmälleen samanlainen aloitus kuin janitalla ja sitä sitten hinkattiin- kolmea hyppyä siis. Lopuksi ihan yksittäisellä ihmettelin, että miksi se ei taivu kääntyessään hypyltä vasemmalle niinkuin se kääntyy oikealle? Onko jumissa vai vaan noin toispuoleinen? Täytyy seurailla jumiasiaa ja varata aika sille käsittelyyn. Keppejä olen myös treenannut muutaman kerran viikon sisällä ja niissä sentään edistystä on tapahtunut. Tosin onnistuin saamaan sille pujottelun lopun epävarmaksi ja nyt olen sitä korjaillut. Mutta ohjureita on enää kaksi molemmissa päissä ja Pirkko meni n. 10 m- 1m etäisyydeltä erilaiset lähetykset nyt tosi hyvin. Kestää hyvin leikkaukset jne. oikeastaan on melko sama, mitä lähettäessä teen ja kepit käskystä hakeutuu hyvin kepeille. En ole loppupäätä nyt rasittanut vaikeilla asioilla, sillä meni epävarmaksi sen kanssa. Aikalailla olen siis vedättänyt suoraan valmiille lelulle tai seuravalle esteelle, jonka jälkeen palkannut.

Avan kanssa tiistaina treeneissä olin myös pihalla kuin lumiukko. En tidä, mikä ihme hahmotushäiriö mua vaivasi kun en kyennyt ymmärtämään ja jäsentämään treeniä sitten ollenkaan. Merja koulutti meitä poikkeuksellisesti ja taisi sekin todeta lopuun, että meno on aikalaista sekoilua joten tehkää nyt jotain, mikä onnistuisi jotenkin hyvin. Ai kauheeta ja mitä ihmettä! Liekkö mielen vienyt sekavaksi se kun juuri ennen treeniä sain niin jännän vauvauutisen yhdeltä läheiseltä, että ajatukset oli siinä hommassa enemmän. Oon niin onnellinen näiden ihmisten takia :)))) Ava oli kyllä justiinsa niinkuin minäkin ja teki myös kaikkea hassua... kuten irtoili jonnekkin ihme lelunöyhtälle kesken treenin, joka kertoo siitä, että senkin katse on vähän harhaillut kun on ehtinyt moiset rekisteröimään.

Petrattavaa siis treenirintamalla riittää ja toivon niin, että nyt on vaan joku erityisen kökkökausi menossa. Joku sellainen Pirkon kanssa, joka luetaan sarjaan "pakolliset nuoren koiran kehittymisen vaiheet" ja tämä oma mielenhäiriö on vaan jostain väärästä lääkityksestä kiinni oleva juttu. Töissä on ollut aika rankkaa joten voi olla, että annan sen vaikuttaa keskittymiseeni. Mene ja tiedä, mutta tästä noustaan kyllä!

Kisarintamalla sitten onnistumisia Avan kanssa :) Oltiin Kotkassa viikko sitten ja siellä Ava jatkoi varsin upeeta tulosputkea. Tuloksina 5-0-0 ja sijoitukset 1 ja 3. Ekalta radalta tuli puomin ylösmeno ansaitusti, tultiin sellaisessa vinossa kulmassa, että en ehtinyt vaikuttamaan asiaan riittävästi. Muuten kaikki radat olivat lähes täydellisiä, mitä nyt yhden radan loppusuunnitelma muuttui kun hannasin suunnitellusta persjättö- valssi yhdistelmästä päätyen kahteen takaaleikkaukseen. Mutta muuten uskalsin tehdä melko rohkeitakin ohjausvalintoja ja rytmitys sekä kontaktit pelasivat hyvin. Nyt saatiin eka ja tarvittava nollavoittokin joten karsintoihinkin paikka varmistui :) Toivottavasti en jaksaisi jossain kohtaa laskea näitä onnistuisia enää kun niitä olisi niin paljon, mutta nyt vielä jaksan. Ollaan siis nyt viimeisestä 9 startista saatu 7 nollaa ja kaikilla oltu sijoilla 1-3. Yksi ylösmeno ja yksi hyllyrata mahtuu joukkoon, mutta aika hienoa kuitenkin!

Mitä muuta, no kaikenlaista. Oon kamalan harmissani Riepun takia ja toki Saijan, joka miettii ja pähkää varmasti päätään puhki asiassa. Sitten koulukaverin suunnaton suru veti ihan veltoksi ja pisti ajattelemaan kaikenlaista. Oman lapsen kuoleminen voi kaiketi olla kamalimpia asioita, mitä kenellekkään voi sattua :'( Ei tuo nyt tietenkään sitä tarkoita, että pienemmät asiat ei saisi missään tuntua. Mua jotenkin ärsyttää sellainen, että joku toinen arvottaa sitä, että millaiset asiaa saa muka ihmistä ärsyttää, surettaa tms. negatiivista tuntemusta herättää. Toisen suru/ärtymys voi tuntua ehkä omasta mielestä vähäpätöiseltä tai ylimitoitetulta jos sitä vertaa omaan kokemusmaailmaansa, mutta kun tuo historia on meillä jokaisella erilainen niin.. Vaikka minäkin työn puolesta tapaan monenlaisia aika hirveitäkin ihmiskohtaloita, sairauksia, vammoja ja epätoivoa niin silti voin valittaa esimerkiksi omaa jaksamista tai päänsärkyä ihan oikeutetusta, vaikka se kuinka olisi mitätön verrattuna jonkun muun asioihin.No joo, miten ihmeessä nyt tälläistä tänne kirjoitan?

Mutta hei, Onneksi jotain iloistakin on tapahtunut, sillä Vip kävi kuvattana ja sekin oli terve koira joten hyvä sisarukset!!!

Ja sitten yks juttu, mikä on aika magee. Lähdetään Avan kanssa toukokuun alussa Roomaan belgien mm-kisoihin! Homman tekisi vielä hienommaksi jos Riepukin olisi päässyt matkaan, mutta onneksi Saija ainakin yrittää päästä mukaan. Meni kisat meidän osalta sitten miten meni niin uskon, että reissu ei tule kaduttamaan jälkikäteen. Ihan varmasti tiedossa on mahtavaa tunnelmaa ja upeita koiria! Tottakai teen niin hyvin siellä kuin vaan osaan. Itseeni luotan ja pakkohan mun on yrittää luottaa myös Avaan... :) Nythän se on ollut tosi hyvä kisoissa joten toivon, että hyvä vire osuu myös noille päiville. Mutta on hauskaa lähteä ja hienoa, että päästiin mukaan noin isoihin kisoihin Suomea edustamaan!

Nyt juoksulenkille (mitkä olen aloittanut kun lumet on jo sopivasti sulaneet) ja sitte siivouksen kautta suihkuun ja sitten illanviettoon lapsuuden ystävän luo. Lähdetään katsomaan Sami Hedbergiä, toivottavasti on hyvä show!

reenejä, reenejä :)

Viikon sisällä ollaan treenattu tehokkaasti erinomaisten kouluttajien silmien alla. Rima leireili viikko sitten ProCaniksella, josta taisinkin tänne jo kirjoittaa ja sitten lisäksi käytiin Pirkon kanssa Nicola Giraudin ja Jaakon koulutuksessa menneellä viikolla.

Nicolan koulutus Pirkon kanssa oli oikein hyvä ja tarpeellinen. Ensiksi rataan tutustuessa podin tosin lievää ahdistusta, sillä mikään suunnitelma ei oikein tuntunut kotoisalta.. Mutta taitava ja mukava kouluttaja teki vaikeistakin asioista ymmärrettäviä, eikä ne nyt niin vaikeita olleetkaan. Erinomaisen hyvä bongaus oli se, että antamalla Pirkolle riittävästi tilaa esim. päällejuoksuissa, teki se hyvin optimaalisia hyppyjä lukien itse rataa. Mun tarvii siis olla rohkeampi ja antaa sille sen vastuu miettiä mm. miten lyhentää ja muokata hyppykaarta sopivaksi. Koska agility kuitenkin välillä on sellaista, että ohjaaja töpeksii edessä niin sain hyvän vinkin siitä, miten treenata Pirpanaa kestämään paremmin se, että sen laskeutumistila jää naftiksi. Nyt juoksee siis helposti ohi tai tiputtaa riman jos joutuu lyhentämään loikkaansa mun edessä olemisen takia.

Hyvä oli myös kun Nicola muistutti, että en saa huolestuttaa Pirkkoa omilla virheilläni. On ihan totta, että Pirkko haluaa tehdä oikein ja jos huomaa, että meille tuli virhe niin se raukka ottaa virheen helposti omille harteilleen kannettavaksi. Ja siitä se rukka ressaantuu kun koittaa tehdä nopeasti jonkin ratkaisun, jolla se voisi saada asian korjaantumaan. koiraparka! Sille pitää siis kertoa ystävällisesti palkkaamalla, että agility nyt on vaan sellaista, että välillä omistaja on huono ja epämääräinen, mutta koiraparan ei tarvitse asiasta huolestua eikä huolehtia.

Jaakon koulutuksessa oltiin sitten sunnuntaina sisarusten kanssa. Toistan itseäni, mutta aijai kun tykkään tästä pentueesta ja edelleen ottaisin niistä ihan kenet tahansa itselleni! Illalla koulutuksen jälkeen piirtelin rastia seinään kun tajusin, että tämä oli kaiketi ihan ensimmäinen Jaakon koulutus, jossa pääaiheena ei ollut se, miten mun tarvisi vastuuttaa koiraa enemmän! Voiko todella olla niin, että minä, tassusta saattelija olen ottanut askeleen etiäpäin tässä asiassa? saatiin oikein kehuja siitä, miten homma on mennyt eteenpäin ja että kotiläksyt oli hyvin tehty. Täytyy kyllä myöntää, että ne lyhyet hetket kun ollaan Pirkon kanssa samalla planeetalla tekemässä samaa asiaa yhtä aikaa, ovat kyllä ihan parasta agilitya, mitä olen ikinä kokenut. Tottahan toki onnistumisia ja niitä flow-fiiliksiä on Avan, Kaapon ja Metkunkin kanssa monia. En nyt noita missään nimessä vähättele! Mutta johtuuko se vaan sitten siitä, että Pirkko on kuitenkin mulle se eka koira, jota olen pennusta saakka päässyt tekemään? Ja varmaan fiilis tulee myös siitä, että kyllä Pirkko taitaa olla mun omista koirista se ensimmäinen, joka on kertakaikkisesti noin potentiaalisen oloinen. Tiedä häntä, mutta kyllä tuntuu mukavalle :) Eilen muuten Jaakko huusi yhdessä kohtaa "nauti!" ja jep, niin teinkin ! Ihanaa! ihana pirkko!

Tällä viikolla treenejä ja lauantaina lähden Avan kanssa kisaamaan Kotkaan. Perjantaina menen treenaamaan Janitalle Pirkon kanssa joten hyvää on siis paljon taas tiedossa.

Nyt lenkille mars mars ja sitten jos asettuisi telkkarin eteen täykkärien pariin. Hui, ulkona on -6 astetta pakkasta, hrrr.. Vaikka oikeesti tuo on tosi vähän!

Riman leiri

Viikonloppu vierähti Riman leirillä Mouhijärvellä Marian ja Markon koulutuksessa. Suunnitelmista poiketen treenasinkin molempien koirien kanssa molempina päivinä. Kiva juttu mulle, tylsä juttu Tuulialle, joka joutui viime tipassa jäämään yskivien koirien kanssa kotiin. Tuota kennelyskää on pirusti liikenteessä! Meillä bortsut olivat kipeenä joulukuussa sen takia ja kaks muuta ovat toistaikseksi säästyneet- ja toivon mukaan säästyvätkin!

Mukavien treenien, hyvän seuran, loputtoman napostelun ja naureskelun lisäksi hihaan tarttui hyviä vinkkejäkin. Ekana mieleen tulee käsien käyttö, johon olisi viisasta saada muutosta. Erityisesti valsseissa viljelen pelkkää vastakättä, vaikka koiranpuoleisellä vaikuttaisi vauhti pysyvän parempana. Tokana mieleen tulee "katkokävely", jota kait liikkeen rytmitykseksikin voisi kutsua. Pieni liikkeen nopea hidastus/pysäytys käänsi supertehokkaasti koiraa puoleen, joten ansoilla (esim. putken päiden ohitukset) täytyy muistaa hyödyntää. Kolmantena mieleen tulee vekkausten ja takaakiertojen erottelu omassa ohjauksessa ja neljäntenä Sussun piiskaaminen parempaan kuriin ja järjestykseen :) Paskiainen ohi mennessään ja haukkuessaan oli niin piittaamaton, että kuolat jäivät hihaan kun olin vekkaamassa sen edessä. Myös muutaman kerran hyppäsi lähes päin takaakiertotönäsyssä ja ihmisnuolessa ja selvästi ajatteli, että kyllä mä sitä väistän. Onneksi on niin onnettoman kiltti, että melko vaatimattomallakin huomautuksella otti itseensä ja teki heti ryhtiliikettä. Tuo ryhtiliike näkyi muuten myös esim. Aan napakampana alastulona. Ehkäpä on niin possumainen, että ei viitsi kiirehtiä turhaan jos pissi painaa päässä? Mene ja tiedä.

Molempien elukoiden kanssa oli mukava tehdä hommia. On ne vaan huipputreenikavereita! Myönnettävä myös on, että ovat kovin erilaisia joten ehkäpä on normaalia, että vie hieman aikaa, että oppii ohjaamaan Pirkkoa. Mutta aijai kuinka mukavalta tuntuu joka solussa kun joku kohta menee nappiin sen kanssa! Silloin jalat nousee ilmaan, mieli kirkastuu ja sitä tahtoo vaan lisää ja lisää!

Tällä viikolla sitä lisää piisaakin. Tiistaina Sussu agilityä Rimassa, torstaina visiitti Procanikseen Giraudin oppeihin ja sunnuntaina Turkuun Jaakon treeneihin. Päätin nyt, että Pirkko lähtee torstaina matkaan, sillä luulen, että sen kanssa tällä hetkellä matkailu on avartavampaa.

Nautin niin kun kevät tekee tuloaan! Aurinko lämmittää, tiet ovat sulia jo isoilla teillä ja linnut laulaa. Valoakin riittää vähän pidempään ja sitä myöten päivä tuntuu pidemmältä. Istuskelen tässä sohvalla tätä kirjoittaen ja Ava makaa toisella ja Pirkko toisella puolella. Ovat aivan raatoja ja itseasiassa minä myös. Jospa tänään olisi sellainen "huono koiranomistaja" päivä, jolloin nuo pääsisivät vain vähän lyhyemmälle lenkille? Alli ei pistä siitä pahakseen. Sekin on naatti kun on viikonlopun istunut rapsuteltavana mökillä. Ja pasi ja pahkis ovat tokokoulutusta vetämässä. Meinasivat kuulemma jonkun citylenkin vetäistä siihen päälle joten kaippa se riittää jos melkein puolet perheestä on reippaita?

ahkeraa päivitystä ja treenausta

Tänään alkoi miniloma, jota niin rakastan. Ilma on koree ja mihinkään ei ole kiire :) Parhautta on herätä aikaisin ja todeta, että on ihan ok nukahtaa uudestaan. Ja sitten herätä tunnin päästä ja miettiä, että vieläkö nukuttaa- ja jos siltä tuntuu niin antaa mennä vaan!

Eilen oli erinomaisen hyvät hyvänmielen treenit molempien flikkojen kanssa. Ensin Sussun kanssa Jarin treenit ja sitten Pirkkoliisan kanssa sporttikselle yökyöpeilemään. Jarilla oli n. 28 esteen vauhdikas rata, josta ekalla kierroksella kolmanneksi vika riman alas. Valmistelemalla tuota käännöstä paremmin sujui homma kuin elokuvissa. Puomin ylösmenot muurinkalikan kanssa olivat nyt hyvät ja itseasiassa kontakteihin olin tyytyväinen muutenkin. Ollaan nyt treenattu enemmän kisanomaisia kontakteja treeneissä, tai pitäisikö sanoa, että olen vähentänyt palkkaamista ja treenannut sitä, miten ottaa koira nopeammin mukaan. Taka-ajatuksena myös saada virhe aikaan, josta pääsisi huomauttamaan. Eipä tuolle tarvi kummemmin huomauttaa: "oho! mitä herranjumala teitkään?" - tyyppinen ilmaisu riittää, sillä kyseessä on vain tilanne, jossa Sussu kokeilee voisiko olla suurpiirteisempi. Eilen sainkin vikalla puomilla sen varastamaan, mikä oli erinomaista. Tämän jälkeen pysyi taas hyvin. Keppien sisäänmenot eivät ole niin hyvät kuin voisivat olla, mutta ehdin aina avuksi ja se, että ryntään edellä, tekee myös Sussusta nopeamman. Vahvistelen sisäänmenoja, mutta tärkeämpänä melkein pidän, että kestää kepeillä vedätykset jne. Kaikenkaikkiaan siis kestäisi keppien jälkeen tai aikana tapahtuvat ohjaukset. Sillä jos ajattelen kisoja, niin tuosta osaamisesta on suhteessa paljon useammin hyötyä kuin siitä, että sukeltaa itsenäisesti monien metrien päästä kepeille.

Sporttiksella treenattiin Sarin ja Pyryn seurassa. Oltiin ehkä vähän ällöjä kun jaksettiin taas hehkutella noita kersoja, mutta kun ne ovat vaan niin.. ihania!

Treenattiin samaan aikaan, eikä se kumpaakaan millään tasolla haitannut. Miten helppoa on myöskin se, että toiselle voi olla avuksi kun oman koiran voi käskeä pysymään hetken sivussa. Pirkon kanssa tein Jaakon kotiläksyjä eli otin kutsuna eri esteitä (muuri, rengas, pituus, pussi) ja yhdistin niihin yhtä estettä, jossa vahvistin ihmisnuolta. Laittamalla lelun valmiiksi ihmisnuolen jälkeiseen elämään siivekkeen vierelle, maahan, sain aikaan saman virheen kuin Turussakin. Eli hyppäsi renkaan sivusta kun ajatus jäi maassa olevaan leluun. Hyvä juttu, sillä väitän, että sain asiaa korjattua.

Lisäksi treenasin ihmisnuolta muurilla ja aijai, millaseen käännökseen ja millä vauhdilla tuo kykenee! Lisäksi keppejä ohjureilla ja nyt teemana irroittelu niin, että hakisi ne kauempaa ja pujottelisi rohkeasti loppuun saakka. Lisäksi yhdistin keppejä rataan. Myönnettävä on, että vaikka Pirkon toistomäärä on ehkä tuhat kertaa vähäisempi kuin Avalla niin sillä on nyt jo enempi ajatusta kepeistä. Lähtee käskystä itsevarmasti kepeille, eikä mieti muuta. Sitten myös hieman Aan alla olevaa putkitreeniä, loppusuoraa täysillä vedättäen ja irrottaen niin, että rimat pysyisivät sekä hieman välistävetoja.

Kaikkea pikkusen aikaa ja välillä taukoja. Pirkko jaksaisi kait ikuisuuden, josta johtuen mun pitää olla meistä se viisaampi. Teki musta hienosti hommia ja ajatuksella. Välistävedot ja serpentiinit ovat hankalia ja niitä on vaan työstettävä. Tekemistä riittää vaikka muille jakaa, mutta etiäpäin on taas menty niinkuin kuuluukin.

Nyt jos sitä lähtisi lenkille ja vähän siivoilis. Illalla voisi salilla piipahtaa ja Skutillakin pitäisi käydä allekirjoittamassa joku selvitys, miksi tuo on tunnistemerkattu uudestaan.. Se siis sirutettiin lonkkakuvien yhteydessä kun vanha siru ei toiminut. Ja koska Skutilta oli jäänyt tuo paperi lähettämättä kennelliittoon, ei meidän kuvia ole vielä voitu lausua.

Tänään siis tälläistä, huomenna superheppailupäivä ja perjantaina pitäisi viedä osa elukoista hoitoon leirin takia. Sopivasti ohjelmaa, jotta ehtii myös vaan olla ja levätä.

toko kivaa?!?

pahasti näyttää siltä, että voi olla!

Jotenkin se Christa taisi asettaa mulle nappulat uusille urille kun sai tuollaisen ajatuksen ujutettua mun päähäni. Niinpä aivan puhtaasti omasta halustani ja mielenkiinnosta olen nyt treenaillut joka päivä lauantain jälkeen tokoja, välillä jopa pariin kertaan yhden päivän aikana. Ihan vain ohimennen ja vähän. Ja pureskellut juttuja mielessäni, josta on seurannut se, että haluaa kokeilla sitä, mitä on miettinyt. Ja sitten sitä haluaisi vaan kokeilla enemmän ja kysellä lisää!

Oon vahvistellut sivulle tuloa, liikkeistä jääviä, merkkiä ja luoksetuloa. Myös noudon pohjatyötä ja " häiritsevien asioiden poissulkemista ja asioista irrottamista" ollaan treenattu.

Parissa päivässä ei ihmeitä tehdä, mutta parasta nyt on, että kun kysyn, että: "mennäänkö tokoilemaan?" niin Pirkko on ihan liekeissä! Kyllä noissa liikkeissäkin etiäpäin ollaan menty, pikkusen. Peruasentoa täytyy pureskella lisää, siinä on nyt liikaa jännittystä/positiivista patoumaa tms. sillä asento painuu liiaksi "ready, steady, go!" tyyppiseksi. No, ainakin tulee innokkaasti, vaikka asento onkin matala. Mutta tuo nyt eniten kaipaa muutosta.

Näillä jatketaan!

Ja jee! Tänään alkaa LOMALOMALOMA!

Ava on AVA!!!

On se hienoo!!! Tää oli tän vuoden yks tärkeimpiä tavoitteita ja nyt se täyttyi! Tammikuun lopussa tuli vuosi ekasta sertistä ja nämä olivat tokat kisat tuon jälkeen. Aika nopeesti päästiin siis tavoitteeseen, mikä on vallan kivaa. Se, mikä on oikein erinomaisen kivaa on se, että sussu on kulkenut kisoissa nyt ihan liekeissä. En tiedä, mikä sitä vaivaa, mutta toivon, että tää olis nyt joku pidempi tila tuolla erikoisella hahmolla. Kertakaikkisesti viime kisat on mennyt nyt niin hienosti, että viimeisestä kuudesta startista viidellä on tullut nolla ja niistä jokaisella ollaan oltu tokia taikka kolmansia. Voitto on ollut ihan lähellä pariin kertaan, joka on antanut mukavasti uskoa siihen, että sellainen voidaan hyvin saada ja karsintoihin takuuvarmasti mennään jos vaan saadaan homma pysymään kasassa jatkossakin. Mä oon niin iloinen tuosta :) Viime treeneissäkin se meni muuten kovaa! Kovempaa kuin on aikoihin mennyt. Jariltakin taisi ekaa kertaa tulla spontaanisti "toi meni tosi mageesti!" Ja siltä se tuntuikin. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!

Treenit ovat olleet pakkasen takia vähissä, mutta tänä viikonloppuna ollaan tehokkaasti treenailtu. Perjantaina oltiin Pirkon kanssa Jaakon koulutuksessa ja eilen Christan tokokoulutuksessa. Molempien koulutusten jälkeen on pää taas käynyt kuumana ajatustyön takia. Perjantain treenejä kun katsoin videolta niin aika säälittävältä meno näytti, sillä olen useimmiten myöhässä, runnomassa, olettamassa tai muten vaan jotenkin väärin rytmittämässä. Mutta jostain syystä meno ei kuitenkaan masentanut lainkaan, sillä on monet asiat ihan oolrait kunnossakin ja näistä virheistähän vaan päästään asioiden ytimeen ja kehittymään paremmiksi.

Kotiläksyksi tuli mm. tehdä kutsuna kaikki esteet niin, että kutsuna + yksi. Eli esim. rengas/muuri/pituus/pussi/putki kutsuna ja ihmisnuoli tms. tuon jälkeen hypyllä. Ja myös sitä täytyy treenata, että Pirkko ei jää ajatuksessaan kiinni leluun. Tuo nyt näkyi siinä, että hyppäsi renkaan sivusta kun lelu oli valmiina maassa epäsuorassa linjassa renkaaseen nähden. Sitten meillä oli paljon puhetta siitä, millaiseen ohjaukseen olisi pyrittävä tuon kanssa. Lähinnä siis rytmistä, koiran vastuuttamisesta, yliohjauksen varomisesta eli ei runnota turhaan jne. Oikein hyviä juttuja, kiitos näistä Jaakolle. Mä uskon, että kun saan selkeemmän mielikuvan siitä, miltä meidän menon tulisi näyttää , niin homma alkaa pelittämään paremmin. Sittenhän se on helppoa vaan toteuttaa se, mitä mielessään ajattelee. Mutta jos ei osaa ajatella, niin ei voi osata toteuttaakaan. Kyllä se siitä!

Eilen sitten tokokoulutukseen,joka oli varsin antoisa! Christa oli kyllä niin ihanan selkeä, kannustava ja asiansa osaava. Mä olen karttanut tokoilua Pirkon kanssa, sillä jotenkin en ole pääsyt lainkaan siihen kiinni, että miten sen kanssa tehdä juttuja. Se on niin erilainen kuin nup belgit. Tai no, ehkä vähän kraavisti sanottu, kaippa olen vähän päässyt kiinni ja ainakin ymmärtänyt sen, että jos haluan siitä hyvän, niin mun tarvii saada hommaan vähän apuja - ja niitä sain! Voihan olla, että pikkutokokärpänen käväsi purasemassa minua myös, sillä C:n mukaan olisi suorastaan oikeusmurha jos Pirkosta ei tehdä tokokoiraa. Piti siis siitä kovasti ja olisi kuulemma ottanut sen mukanaan kovin mieluusti :)

Tärkeimpänä jäi käteen, että mun täytyy tehdä itsevarmemmin ja lopettaa nysväily. Palkata sitä nyt aktiivisuudesta ja moottorista, eikä olla niin tarkka teknisestä täydellisyydestä. Treenit on hyvä koostaa perusasioiden kuten hyvän perusasennon, luoksetulon ja noudon treenaamisesta. Lisäksi jäävien, kaukkareiden, merkkien ja ruudun tekemistä voin ottaa ohjelmistoon. Laadullisesti innokasta, iloista, itsevarmaa ja toki myös tarkkojen kriteerien ansiosta mahdollisimman teknisesti hyvää liikkeiden opettelua, Mutta ensin into ja voima, sitten tekniikka. Ja mikä oli hyvä ajatus arkielämääkin ajatellen niin sen kanssa pitää opetella, että luopuu asioista, ei siis ei jäisi kiinni vaan henkiselläkin tasolla iroittaa. Tuolla siis tarkoitan sitä, että kun sillä on noita paimenkoiran vinksautuksia niin sen ja mun pitää oppia hallitsemaan niitä paremmin. Esimerkiksi kun päästämme koirat irti ja se haluaa lähteä paimentamaan niitä, niin ennenkuin päästän sen toteuttamaan itseään niin se ei saa kyyhistellä paimennusnojassa ja pitää ajatustaan muissa koirissa. Sen tulee henkisestikkin luopua, ottaa kontakti ja kuunnella, mitä sille sanon. Sitä on huomaamattaan antanut sille itseasiassa aika paljon vapautuksia toteuttaa itseään, mutta nyt alkaa uusi aikakausi. Onneksi Pirkko on kuitenkin niin kiltti, että kun vaan jaksaa itse ottaa tarvittavan ajan sen kanssa niin tuloksia tule taatusti pian. Asiaa tuli eilen niin paljon, että en tähän kertakaikkisesti kykene niitä referoimaan, mutta työstän niitä nyt omassa päässäni.

Pasi on kisaamassa justinsa Turussa ja mä päätin jättää turistihomman nyt väliin ja olla vaan kotona. Näitä hetkiä on aika harvoin, vaikka nitä tarviikin. Jospa siis tästä koneen parista nyt ryhdistäytyisi ja pistäisi kämpän kuntoon ja lähtisi lenkille. Iltapäivällä vähän kavereille kylään ja illaksi olenkin jo sopinut tokotreenailua. Ja jos aikataulu sen sallii niin voishan sitä salilla vähän piipahtaa myös. Tänään on laskiainen joten joku pulkkamäkisetti olis kivaa! Ens viikolla koululaiset on hiihtolomalla ja mullakin on ke-pe vapaana. Viikonloppuna olis riman leiri ProCaniksella. Kaikkea kivaa siis tiedossa!

uskomatonta, mutta totta!

Aamu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla kun sain testarin, että meidän tuleva kummilapsi syntynee tänään :) Jotenkin se on erityistä kun oikein ihana ja läheinen kaveri saa lapsen. Mä oon ihan muikeena ja toivon niin, että kaikki menee hyvin!

Eilenkin oli aivan muikeena, sillä Avan kanssa kisat meni kertakaikkisen upeesti. Niinkuin viime kirjoituksessa manasin, niin usko on vähän ollut koetuksella sen kanssa kun kisoissa ei vaan homma oikein ole pelittänyt. Mutta mistä lie ja mitä olikaan tapahtunut, mutta nyt sujui upeesti. On tuo Sussu vaan salaperäinen elukka :)

Tehtiin siis triplanolla, joka on melkonen suoritus meille. En ole itseasiassa koskaan edes Kaapon kanssa tehnyt triplaa joten ihan uusi kokemus kaikenkaikkiaan. Kaikki radat tuntuivat helpoilta ja mulla oli jotenkin kamalan itsevarma olo. Toi on niin outoa, sillä kakkos ja kolmosradan tutustumisissa en edes saanyt päätettyä, miten aion minkäkin kohdan tehdä. Ja ekan radan tutustumiessa kävin vain hätäsesti, sillä en ehtinyt ennen rataa lämpätä ja karkasin sitä tekemään. Radat olivat kaikki vauhdikkaita, joka aiheutti monelle päänvaivaa. Musta ne olivat tuttuja juuri sen takia. Kiitos Jarin treenien. Noista mikä vaan olis voinut olla Jarin käsialaa.

Eka rata oli paras meiltä, enkä siinä montaa asiaa edes hioisi paremmaksi. Keppien jälkeinen elämä oli videolta katsottuna vähän tökkö. Kepeiltä lähtiessä Ava katsoi muhun liian kauan ennen putkeen irtoamista. Ja kepeille tulossa olis hiukan jännistystä kun ekassa välissä ajautui vähän kauas. Mutta taisteli itsensä kakkösväliin. Voitto meni ansaitusti Raisalle, mutta tultiin tokaksi ja sillä irtos hyppyserti!

Tokalla radalla menin vähän go with the flow meiningillä. Erityisesti radan alku tuotti monelle päänvaivaa putkiAa kuviollaan, mutta pidin suunnitelmastani kiinni ja se oli meille toimiva. Sen jälkeen vaihdoin ja hioin suunnitelmaa monessa kohtaa ja erityisesti radan lopussa menetettiin varmaan ne muutamat sekunnit, joilla olisi voitto voinut napsahtaa. Tultiin tokaksi ja saatiin siis vaadittava tupla ja tervemenot SM-kisoihin!

Vikalla radalla..meneeköhän mulla jo sekaisin nää radat! Olikohan se kuitenkin se vika rata vasta jossa oli hankala alku? No jos muisti on näin hatara niin ehkä en ala kummemmin analysoimaan enää näistä profiileita.. :) Tärkeintä kuitenkin, että vikaltakin radalta napsahti nolla ja silla tultiin Plikan ja Revon jälkeen kolmansiksi.

Aika supermagee fiilis kyllä oli tuon setin jälkeen. Tämä oli kuulkaas sellaista hunajaa haavoille ja kolhiintuneelle itseluottamukselle, että kyllä kelpas!

Nyt pakko lopettaa, koska lähden kannustamaan Pasia ja Pahkista kisoihin. Toivottavasti tänään olis niiden päivä!

hyvää ja huonoa

Taas on hupsahtanut tovi jos toinenkin viime päivityksestä, vaikka päivitettävää riittäisi. Siispä koitan taas lyhyesti ja ytimekkäästä kerrata viimeiset kuulumisemme.

Ekana ne ikävimmät ja kamalimmat uutiset. Allilla on päässä kasvain, jonka ennuste on melko kysymysmerkki. Se menee pään viipalekuvaukseen, jossa saadaan lisää tietoa siitä, miten kasvain on sijoittunut ja mihin levinnyt. Harmillisesti se tulee olemaan ja pysymään, sillä koska se on luun sisäinen kasvain niin sitä voi mitenkään operoida. Tai siis ei voi, koska se on päässä, josta on aika paha poistaa luisia osia. Saa nyt kipulääkettä loppuiäkseen ja toivomme kovasti, että pysyisi kivuttomana ja oireettomana vielä pitkään.

Spontaaneja itkuja tulee aika-ajoin ja useimmiten ihan tyhmistä asioista. Eilen tuli vuosi kuluneeksi siitä kun Kaapo kuoli syöpään, joka tuntui pahalle. Olohuoneessa on kaksi isoa maalausta, joissa toisessa on Alli ja toisessa on eka dalmikseni Bella. Noita katsellessa tule välillä tyhmänä mietittyä, että kohta kaverit taas voivat nähdä toisensa. Ja sitäkin tulee mietittyä, että kun Allia ei enää ole niin se myös tarkoittaa, että meidän perheessä ei ole enää yhtään pilkkukoiraa. Ja sitten tuota katsoo ja miettii, että onkohan sillä millaisia tuntemuksia tai kipuja? Selvästi on nyt ollut pirteämpi kun on saanut kipulääkkeen joten ilmeisesti ei ole tajuttu sen olevan kipeä. Siitä tulee paha mieli ja halu hyvittää sille se jotenkin - tyhmää, tyhmää, tyhmää! Ja sitten sille tulee annettua erinäisiä vapauksia ja pidettyä se kainalossa kun vaan mahdollista. Huh, ei ole helpppoa.

Mutta nyt iloisempiin asioihin!

Pirkon kanssa on ollut pieniä epätietoisuuden hetkiä treenikentillä (hallitsematonta poukkoilua), mutta nyt viimeisissä treeneissä on ollut isoa aihetta iloon. Sen kanssa on jotkut asiat onnistuneet niin hyvin, että oon ollut aivan liekeissä! Pakko kait myöntää, että mulla ei ole koskaan ollut ohjattavana tuollaista koiraa, joka taipuu tuollaisiin mulkeroihin ja vielä tuollaisella vauhdilla. Monta kertaa on pitänyt varmistaa, että hyppäskö se koko hyppyä kun tuli niin salamana tilanteesta? Ja mikä parasta, tuo on ihan mun oma koira, jonka kanssa voi tuntua niin hyvälle! Kontaktit ovat aika-ajoin erinomaisen hyvät ja lopun aikaa hyvät. Kepeillä on myös edistystä tullut joten sen esteosaaminenkin on mennyt eteenpäin. Innolla ja ilolla odotan, mitä sen kanssa tulee vielä eteen. Ihan varmasti paljon harmaita hiuksia, mutta takuusti myös ihanaa tekemisen mahtavuutta!

Avan kanssa ei kisoissa nyt oikein pelitä homma. Treeneissä joo, osataanhan me. Mutta kun ei osata missään muualla niin myönnettävä on, että aika järkelemäinen itselulottamus saisi olla, ettei usko omaan osaamiseen horjuisi. Huomenna mennään taas kokeilemaan ja ihmettelemään. Hyvillä fiiliksellä menen ja lähden, mutta takaraivossa kuitenkin joku ääni kysyy, että "vieläkö jaksat palata tätä peliä jos tälläkin kertaa petyt?"

Joo ja hei mahtavuutta! Pirkko kävi kuvattavana ja kaikki oli kunnossa! Lonkat lähti A/A, kyynäret 0/0, selkä priima, olat ja polvet kunnossa! Mä niin tykkään :)

Nyt lenkille ja jos vähän siivoiliskin. Huomenna kisojen jälkeen tulee kavereita kylään joten tiedossa on varsin kelpo päivä.

tiivistetysti terveiset

Jotenkin on pitänyt sellaista kiirettä tässä, että en ole ehtinyt päivittelemään tätä. En kyllä nytkään, mutta kun nyt aloitin niin menkööt :) yritän olla ytimekäs, mutta luultavasti epäonnistun siinä.

Käytiin Ahvenanmaalla kisaturneella ja palattiin kotiin hyvin syöneinä, seurasta nauttineina ja kaikinpuolin tyytyväisinä. Tulokset olivat pepusta, mutta hyvää yritystä oli kyllä sekä pasilla että mulla. Jatkamme harjoituksia ja palaamme affikselle ensi kerralla entistä taitavampina.

Allilta poistettiin hammas, jossa oli alkava paise. Samalla ottivat koepalan poskiluusta, joka oli tihentynyt ja rosoinen. Kuulemma ei onneksi näyttänyt yhtään pahalta kuitenkaan. Saadaan kontrollikäynnillä tieto koepalasta ja samalla katsovat, miten suu on parantunut. Alli on piristynyt ihan eri koiraksi viikossa joten kipuja tai jotain tukalaa sillä on mahtanut raukalla olla. Mutta aivan erinomaista, että voi nyt hyvin! Olo on nyt kovin toiveikas tuon homman suhteen.

Treenailtu on tietty myös. Pirkko pääsi piiiiitkästä aikaa tällä viikolla hommiin. Tiistaina ekaa kertaa ja herranjumala, että läks lapasesta. Fiilis oli "kun mikään ei onnistu" ja treenin jälkeen piti pistää ajatuksia ja suunnitelmia hetki kohdilleen. Torstaina palattiin taas asian ääreen ja hommat sujuivatin paljon mukavammin. Eilen käytiin Saijan ja Sarin kanssa treenaamassa ja ihan hyvät fiilarit jäi siitäkin setistä. Pirkko teki puomin tosi hyvin! Kotona kellotettiin videolta se, 1,8s. Ihan jees :) Kepit paremmat apparin kanssa ja keinu sujui nyt aika ok. Saisi tulla vähän itsevarmemmin ylemmäs, mutta muutamia hyviä suorituksia kuitenkin. Putkeen irtoaa.. ja rimoja hahmotellaan. Kokeilussa taas muutamia isompiakin hyppyjä (55cm) ja nyt tiputti takasilla ekaa hyppyä joitain kertoja. Hyppytyyli on ilmeisesti ihan hyvä kuitenkin. Kyllä se siitä. Voltti ja Pyry tekivät hienosti, kas kummaa. Oli tosi kiva treenata kimpassa taas :)

Avakin on vähän reenaillu. Tiistaina yritin käännöksiä treenata tai lähinnä niistä kiihdyttämistä ja kokoamista. Kontakteja myös ja keppien sisäänmenoja. Ei siinä mitään. Puomi ja Aa olivat oikein loistavat. Kepeillä virhettä, toivotaan, että oppi sen ansiosta. Sussu oli jotenkin tohkeissaan ja liikkis. Varsin yritteliäs pikkupossu. Käytiin Avan kanssa muuten myös keskiviikkona Misaa tuuraamassa Niinulla. Mukava treenipaikka tuo Satulinna! Ava sai rompetta korvaansa (kumirouhetta) ja sitä siinä hetki metsästeltiin. Ei ollut eka eikä varmana vika kerta. Liian isot korvat... Musta treeni meni hyvin ja oli hyvä. Takaakiertoja päällejuoksulla täytyy treenata. Niissä lähinnä omaa liikkeellä lähtöä niin, että vaikka menen jo niin ottaisi silti hypyn. En taida luottaa ja jään vähän eteen poimimaan riman yli sitä. Turhia ohjauksia tulisi välttää ja ottaa ihan perusohjauksella kun se on riittävää. Esim. ihan turhaan vastakäännöksellä kääntelin kun tuli ihan vaan heittämälläkin ja liikkeen voimasta mukaan ihan samalla tapaa. Treenattiin myös persjättöä ikäänkuin päällejuoksupersjättöä korvaamaan. Tarpeeksi aikaisin vaan rintakehää auki niin hyvin toimi. Kontaktit oli aika ok, vaikka jäin taakse. Reppuli ja Raisa tekivät vakuuttavasti. Niillä menee kyllä nyt niin nappiin ja oon niin iloinen niiden onnistumisista. Ei ole Raisallakaan aina ole ollut yhtä juhlaa kuipulan kanssa meneminen, vaikka se mukava sälli onkin.

Eka työviiko uudessa duunnissa myös nyt takana. Se on vienyt vähän mehuja, lähinnä kaiken uuden ja aikasten heräämisten johdosta. Mutta niin mukavaa silti :)

Tänään pitäisi vielä olla vähän aktiivinen ja lähteä kohta kouluttamaan ja sen jälkeen koulutustoimikunnan kokoukseen. Aamupäivällä reippailin salilla ja uimassa. Sen jälkeen kävin melkein pari tuntia metsäsä Piipaan ja Ammun kanssa (pasi on hiihtämässä sussun ja pahkiksen kanssa). Mä luulen, että oon olut niin reipas, että oon ansainnut jotain hyvää illalla. Hmm... jäin kiinni. Uusi elämä ei alkanutkaan vielä tällä viikolla kaikesta uhosta huolimatta. Mutta se alkaa. Pian.

Osaisinkohan linkittää tähän Saijan tekemän videon la treeneistä? http://www.youtube.com/watch?v=Mbm6Ju90cgM&feature=g-upl&context=G2e9a693AUAAAAAAAAAA

On ne herttaisia kiitureita :)

ensi vuonna?

Jos nyt uusi vuosi on käynnistynyt sairastelulla niin ehkä loppuvuosi menee terveenä? Mä ehdin jo huokaista, että pasin flunssa ei tarttunut muhun, mutta tarttupa sittenkin.Onneksi oltiin tässä järkässä kipeitä, että ensin koirat kennelyskässä ja sitten me ihmiset. Me ihmiset kun ei tarvita karanteeniaikoja päästäksemme ihmisten ilmoille kun kunto sen vaan sallii.

Allin poskipatin syy ei selvinnuytkään silmälääkärissä. Mä niin aattelin, että sillä on joku kyynelkanavan tulehdus tms kun silmät ovat olleet hiukan ärtyneet jo pidemmän aikaa. Tyhmä koiranomistaja ei sitten katsonut sen suuhun lainkaan. Sillä on takaposkihampaasta lohjennut hampaan pintaa ja ien on melko ärtynyt. Päivi Vanhapellolla käytiin ja hän laittoi lähetteen jatkotutkimuksiin Anidenttiin, jossa olis tarkoitus ottaa hammasröntgeniä jne. Se epäili, että Allilla olis hampaan juuressa mätäpaise. Luulisi tuon olevan kipeä, mutta ei Alli nyt kamalan kipeeltä vaikuta. Tosin sillä on ollut sellasia kipukohtauksia, jotka ollaan ajateltu johtuvan mahakivuista.. siitä syystä ollaan sitä lekuriin muutamia kertoja viety ja saatu nyt kotiin kerättyä jo hyvä lääkearsenaali mahakipuihin ja huonoon vointiin. Aatteleppa jos sillä onkin hampaaseen sattunut? No tuskin tuo nyt kovin pitkään sillä on ollut, tuo patti kun nousi vasta vajaa viikko sitten. No, eiköhän nää selviä kunhan saadaan tutkittua. Vastaisivat vaan puhelimeen niin saisi ajan varattua! Koko aamun on mennyt vastaajaan, jossa kertovat olevansa kiinni toimenpiteessä. Rasittavaa.

Miten musta muuten tuntuu, että aina tänne päivittelen kaikenlaisia sairastelujuttuja? Viime vuosi ja oikeastaan vuoden 2010 lopusta saakka ollaan kyllä oltu poikkeuksellisen paljon sairaana niin koirat kuin mä. Mulla on niska vaivannut ja näitä flunssia on ollut enpi kuin laki sallii. Ja koirilla nyt on ollut enempi ja vähempi erillaista kremppaa. ja mitäpä sitä nyt menneitä muistelemaan, asiat voisivat just nyt olla kehnomminkin. Parit flunssat ja mätäpaiseet ovat ihan hoidettavissa verraten moneen muuhun sairauteen tai vammaan.

Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan? ainakin työpaikan vaihdoksen ja Pirkon kanssa jatketaan eläinavusteista koulutusta myös kesään saakka. Itseeni liittyen vuosi tuo tullessaan takuuvarmasti edestakaista innostusta ja aktivoitumumista ja sitten taas passivoitumista liikkumiseen liittyen. Kaippa itseni jo tunnen ja tiedän, että ensi viikolla alkaa "kuntoilu ja terveellinen elämä-ajanjakso", joka kantaa syksyyn asti. Syksyllä vielä yritän tsempata, mutta joulukuussa homma lähtee lapasesta ja vaan oon ja syön. Tuolla löysäilyllä kerään inspistä seuraavaan vuoteen ja totta on, että motivaatio on tälläkin hetkellä huipussaan (vaikka nyt kipeenä ei ole). Nyt jo odotan innolla, että affiksen jälkeen alkaa uusi elämä ja saan pari kiloa pois ja kuntoa taas kohdilleen. Keväällä jatkan juoksemista ja aion kesällä osallistua ainakin canicross-kisoihin Avan kanssa. Naisten kympille lähen myös jos aikataulu sopii muuten kuvioihin ja jos kesällä jonkun puolimaratoonin juoksisi?

Mitäs koirien kanssa sitten? Alli jatkanee menestykkäästi eläkepäivien viettoa kainalossa maaten ja toivotaan, että sillä olisi terve vuosi edessä. Eihän sitä tiedä jos sen johonkin näyttelyihin ilmoisi? Avan kanssa olisi mukava osallistua SM-kisoihin ja karsintoihin, mutta päätavoite on saada sitä AVA ja kerätä hyppysertejä. Nyt jos viimein myös sen BH:n kävisi kun olis voinut sen käydä jo satavuotta sitten. Jos kesällä on aikaa niin jälkeä ja esineitä treenataan ja tottiksia toki myös tehdään. Tavoitteena on vähintään se, että pysyy treeneissä tottiksissa erinomaisena. Pirkon pitäisi aloittaa kisaaminen. Tosin jos homma ei pelitä treeneissä niin sitten ei vielä aloita kisaamista. Aloittaa kun tiedän, että voi siirtyä kolmosiin. Samalla periaatteella siis mennään kuin Avan ja Kaapon kanssa ja niillä ainakin kannatti, sillä Ava nousi muistaakseni kahdeksalla startilla kolmosiin ja Kaapo taisi saada viisi nollaa putkeen kunnes viimeistä nollaa kakkosissa haettiin ja pidettiin kisataukoa kun alkoi varastamaan kepeiltä. Nyt tuntuu, ttä kaikki on vielä niin vaiheessa, että nämä vajaa 6kk eivät riitä siihen, että tulisi sillä tavalla valmiiksi. Mutta katsotaan, miten homma käynnistyy kun vaan päästäisiin vähän useammin treenaamaan. Kerta viikossa 5-10 min on liian vähän kun kaikkea pitäisi harjoitella. Onneksi Riman hallille voi viikonloppuisin mennä itsekseen kun vaan löytyy siihen aikaa. Miksi ihmeessä nämä viikonloput onkin olleet niin täysiä? No joo, ensin oli Pirkolla juoksut, sitten kennelyskä joten siksi kait nyt tuntuu, että ei ole treenannut ikuisuuksiin. Kun eihän se ole. Ja syksy oli kiireinen ja toisaalta olen himmaillut tuon kanssa tekemistä, jotta saisi vähän lisää ikää. Nyt sitä ikää on, joten aikaa on vaan löydettävä.

Vaikka ei olla missään tiimeissä nyt mukana niin onneksi jotain koulutuksia on tulossa. Tai aika paljonkin, joka kuukausi jotain ja välillä jopa viikoittain ekstrakoulutuksia. Toivotaan siis, että itsekkin tässä ohjaajana kehittyisin ja oppisin opettamaan koiriani taitavammaksi kuluvan vuoden aikana.

Hauskaa olisi myös lähteä kisaamaan Suomen ulkopuolelle ja jotain suunnitelmia onkin. Katsotaan sitten, miten ja mihin ja kenen kanssa.

Metkulla alkaa jo olla ikää, mutta eiköhän sen ole aina silloin tällöin päästävä mua vedättämään agilityradoille. Enää ei aika kunnolla riitä, että sen kanssa ehtisi treenata, mutta lahjattomat harjoittelee, nimimerkillä: viimeksi ollaan tehty nolla viime keväänä joten... :)

Mitä vielä? ajattelin, että jotain koiraelämän ulkopuolisiakin suunnitelmia voisi tehdä. Se oliskin uutta ja ihmeellistä. Ehkä joku reissu ihan vaan Pasin kanssa kaksin? ja ihanaa, että yks mun ihan parhaista ystävistä saa pian vauvan. Oon jotenkin siitä niin tohkeissani!