sunnuntai 28. helmikuuta 2010
torstai 25. helmikuuta 2010
Suhinaa, selittelyä ja silmäpeilausta
Maanantaina käytiin Shillin ja Allin kanssa Vetsetissä Vanhapellon Päivin luona. Avalta peilattiin silmät (terveiksi) ja Allilta tutkittiin muuten vaan molemmat silmät kun ovat olleet hieman ärtyneet jo pidemmän aikaa. Allin silmistä ei löytynyt mitään, pientä ärsytystä vain. Päivi oli sitä mieltä, että ovat ärtyneet pakkasten, viimojen ja kuivemman sisäilman takia. Hyvä jos noin on. Ammu sai kuitenkin kuurin silmätippoja ja jos niillä ja silmähuuhteluilla ei tilanne rauhoitu niin tutkitaan asiaa vielä lisää. Tytöt käyttäytyivät eri hienosti eläinlääkärissä, mitä nyt silli oli alkuun hiukkasen liika tohkeissaan.
Sitten trenivuodatuksiin. Oltiin viime tiistaina Avan kanssa Oreniusten hallilla Jounin vetämissä treeneissä. Rata oli 24 esteen mittainen 3-luokan kisarataa vastaava pätkä, joka sisälsi aika paljon takaakiertoja. Ekalla yrityksellä Ava kävi täppäämässä Aalla heti radan alussa, kun luotin liian paljon flipin voimaan, enkä ottanut koiraa riittävästi haltuun sen jälkeen (vähänkin olisi riittänyt..). Ekalla pätkällä ei oma ajatus ollut riittävästi mukana joten rata oli aika kankeaa hottentottia. Se oli toisaalta jees, että vaikka olin huonosti mukana, niin silti en antanut periksi turhautumiselle vaan sinnikkäästi maltoin jatkaa radan loppuun. Ei nyt mitään maailman kauneinta katsottavaa, mutta Aata lukuun ottamatta suoritus taisi olla virheetön. Avan kanssa ei nyt kisoissa ole oma järki ja tunne ollut ihan täysillä mukana jännityksen takia, niin on ihan hyvä treenata myös tuossa mielentilassa radan ”vääntösuoritusta”. Tuon jälkeen kelloteltiin sitten eri vaihtoehtoja muutamiin kohtiin ja tein radan myös kerran kokonaan läpi. Kellotuksissa yllättäen yhden kohdan valssi oli persjättöä nopeampi, vaikka molemmat onnistuivat ohjauksina ihan hyvin. Ehkäpä persjätöllä linja vähän venyi, josta ero syntyi. Pitkän ja vauhdikkaan viennin jälkeinen takaakierto oli taaksetyöntönä nopeampi kuin poispäinkäännöksenä. Tuo ei nyt sinänsä yllättävää siinä kohdassa ollut, mutta poispäinkääntö tuntui enemmän omalta, joka tylsä homma jos on hitaampi. Tässä reenissä tällä kertaa niistot sujuivat melko onnistuneesti, eikä viikko sitten vaivannut hankaluus niissä tullut nyt näkyväksi. Putkijarrutusta tarvii muuten vahvistaa. Kun sain ekan yrityksen jälkeen itse enemmän keskittymistä ja fiilistä niin sitten sillikin toimi varsin mukavasti. Hyvät oli treenit jälleen!
Niin ja tosi kiva kun Raisa ehti jäädä katsomaan treenejä hetkeksi :) Sain hältä ihanan rehellistä palautetta siitä, miten ärsyttävä koulutettava mahdankaan olla! Ihan totta, mä oon aivan kaamee selittelijä... Meni rata sitten hyvin tai huonosti niin ennen kuin kouluttaja ehtii sanoa mitään niin alan selittelemään, miksi nyt mikäkin kohta meni mitenkin ja miten nyt sitten ja kuinka pitäisi, ollakko vai eikö olla, osatakko vai ei, kuka, missä, miten jne.. Taidan harrastaa itse asiassa tosi paljon sitä, että joko nuijin suorituksen ihan lakoon tai sitten vähättelen toisaalta myös ihan hyviäkin pätkiä. Enpä oo tullut ajatelleeksi, että oman suoritukseni ”mollaaminen” ja selittely saattaa aiheuttaa kuulijassa ärsyttävää tunnetta ja kommentoinnin vaikeutta. Tai pahimmillaan homma mene siihen, että mä mollaan ja toinen parka yrittää nostaa fiilistä esittämällä sitten jotain ”eihän se nyt niin paha ollut, ihan hyvinhän se meni” –kommentointia kun aattelee, että kehuja kaipailen. Jospa siis nyt yritän parantaa tapojani, pitää suun supussa ja korvat höröllä!
Sitten vielä suhina ja sihinä prosessointia. Keskiviikkona Sporttikoirahallin treeneissä sain treenikaverilta palautetta, että suhina, jota käytän monessa eri tilanteessa, ei liene olevan Avalle yhtä loogista kuin mulle. Sain palautetta, että suhisen kun haluan Avan käteen, suhisen kun vekkaan, suhisen kun haluan sen pois ansaesteeltä mua lähemmäs, suhisen ennen käännöksiä tilanteessa, jossa periaatteessa koira on kulkemassa musta vielä poispäin suorittamaan käännöstä jne…Totta, kuulostaa hiukan epäloogiselta ja antaa vaikutelman, että suhisen paljon. Toisaalta olen itse ajatellut, että suhina tarkoittaa koiralle, että ”hei nyt tarkkana, jotain tapahtuu. Kiinnitä huomio muhun”. Omassa mielikuvamaailmassa oon ajatellut, että suhinaa seuraisi siis aina jokin ohjaus tai uusi käsky, jolla koira saa tiedon siitä, miksi sen piti reagoida suhinaan ja tietyllä tapaa lopettaa radanlukeminen ja kiinnittää huomio muhun. Se on kyllä iso ongelma jos homehdun tässä jälkimmäisessä asiassa eli en anna koiralle riittävää tietoa siitä, mitä suhinasta seuraa.. Ja uskoisin, että esimerkiksi ke treenissä kävi niin, että sain aikaan kiellon takaakierto+vekkaus kohdassa, koska suhinan jälkeen jäin liian passiiviseksi lähettämään Avan kepeille. Passiivisuuden Ava tulkkasi niin, että, että sen tulee tulla mun luo. Ja luulenpa, että kielto tuli tässä kohtaa myös herkästi, koska takaakierto hypyn jälkeen oli tosiaan vuorossa kepit, joiden perässä oli palkka odottamassa ja Ava oli herkillä sen suhteen jos saisi mahdollisuuden jättää takaakierto tekemättä ja painua suoraan kepeille. Olisi ollut mielenkiintoista kokeilla ottaa palkka pois keppien perästä ja katsoa, miten se olisi vaikuttanut asiaan. Summa summarun.. hyvää palautetta, laittoi mut ajattelemaan asiaa. Mun täytyy olla tarkkana, että en suhise turhissa kohdissa, sillä tokihan se hidastaa sen menoa aina kun käsken sitä kiinnittämään huomion muhun.
Lauantaina lähdetään Turkuun Nooralle moikkaamaan Pahiksen siskoa ja vähän pentutreenaamaan. Sunnuntaina olis sitten tiedossa Niinun treenit Avan kanssa. Kivaa!

perjantai 19. helmikuuta 2010
jee, me treenataan taas :)
Nyt on vihdoin ja viimein kärsitty tylsä karanteeni ja päästy taas treenaamaan ihmisten ilmoille :)
Käytiin viime tiistaina tuuraamassa yhtä kaveria Juha O:n treeneissä Avan kanssa. Enpä olekkaan tosi tosi pitkään aikaan käynyt Juhan vetämissä treeneissä. Rata oli reilun parinkymmenen esteen pläjäys, jonka alkuvaikutelma antoi paljon haastavamman kuvan, kuin mitä sitten olikaan. Itseasiassa tykkäsin treenistä loppupeleissä oikein paljonkin. Niistoja täytyy nyt hieman vahvistaa Avalle, sillä se voisi lähteä niistä vähän terävämmin. Kääntyy ihan hyvin ja tulee hyvällä vauhdilla käännökseen, mutta pääsee vähän valahtamaan käännöksen jälkeen. Kaikki takaakierrot sujuivat radalla hyvin. Myös takaaleikkaukset ja sylkkärit olivat varsin onnistuneita. Ava haki sulkukulman kepeille paremmin, mitä ajattelin tauon jälkeen tekevänä joten sekin jäi mieleen hyvän mielen kohtana. Vaihtoehtoisena ohjauksena treenattiin saksalaisia muutamaan kohtaan. Toisessa kohtaa takakierto+valssi paljon toimivampi kuitenkin meille.
Ava toimi treenissä hyvällä sykkeellä ja oli tohkeissaan. Päästiin hyvin rytmiin kiinni ja rata sujui vaivattomasti. Oli kerrassaan ihanaa mennä sen kanssa pitkästä aikaa :) Treenin jälkeen oltiin molemmat hyvällä tuulella ja tyytyväisiä hyvin menneisiin treeneihin. Ava kirmaili tohkeissaan mun ympärillä ja pukitteli, pomppi ja pelleili. Välillä hänen piti tulla "kilttimali" ilme naamallaan herkistelemään viereen ja antaa suukko. Kyllähän se on vaan niin, että justiinsa näiden asioiden takia sitä tulee tätä lajia treenattua- yhdessä tekeminen on niiiin hauskaa!
Meillä piti olla eilen Jaakon koulutus Turussa, mutta harmillisesti se peruuntui kovan pakkasen takia. Lähdettiin sitten Pasin kanssa mun pikkusiskon vanhojen tansseja katsomaan. Kyllä oli Elisa kaunis ja tanssit sujui kerrassaan hienosti. Raisa toi vielä illalla Revon meille hoitoon viikonlopuksi. Repo on vitsikäs nainen, jolla on tuima ja pysäyttävä tuijotus ja Pahkis lakastaa sitä. Pahkis haluaa harjoitella jo kovasti perheenperustamista sen kanssa..Niiden meno äityy sisällä kuitenkin turhan villiksi joten ollaan nyt pidetty nuoriso vähän erossa toisistaan. Tosi tylsää, että ulkona on noin sairaan kylmä niin ei voida lenkkeillä kunnolla ja väsyttää noita junnuja pihalla..
Jep, nyt täytyy alkaa toimimaan, jotta päivä ei lopu kesken.

tiistai 9. helmikuuta 2010
Joutavaa tekstiä
Blogissa on pidellyt vähän hiljaista kun hiljaista pitää noin muutenkin. Meillä siis edelleen koirat on "karanteenissa" yskän takia..Tai siis, aikuiset on yskänsä yskineet, mutta Pahis parka sai jälkitautina keuhkoputkentulehduksen, jota nyt sitten vielä toipuu. Antibiootit lienevät auttavan, sillä nyt hää on ollut jo muutamia päiviä oireeton. Koirille tämä on ollut melkosen rasittavaa aikaa kun joutuivat niin pitkään olemaan lenkkeilylevossa. Onneksi aikuiset ovat jo päässeet lenkille ihan normaalisti, mutta Pahkis joutuu yhä pidättäytymään isommilta lenkeiltä, jotta nyt toipuisi. Se alkaa olla jo aikamoisen villi pikkumiäs, mutta ihmeen hyvin sillä on kantti kestänyt tätä kökkimistä sisätiloissa. Pasi on sen kanssa kyllä kehitellyt kaikenlaista puuhaa sisätiloissa ja aikamoisen hienosti Pahis jo taitaakin vaikka mitä. En ole ihmeemmin kattellut niiden perään, mutta pari päivää sitten jäin oikein seuraamaan ja ihmettelemään, miten taitava se jo onkaan.Ja on kyllä jotenkin liikkistä seurata, miten Pasi tykkää siitä ja sen kanssa touhuumisesta ihan hirveesti- ja miksei tykkäis :)
Käytiin muutama viikko sitten Metkun kanssa Turussa treenailemassa Janitan ja Jaakon opeissa. Viikonloppu oli tosi antoisa! Nyt pureskeltuani treenien saldoa hetken aikaa alkaa ikävä kyllä osa asioista jo taas unohtua..., mutta toiset asiat taas selkiytyä. Tärkeää on, että mielessä on vähän selkeämpänä se, että mitkä asiat Metkun kanssa on siellä treenattavien asioiden kärkipäässä ja miten lähteä treenaamaan niitä. Nyt keväällä oon onneksi useampaankin otteeseen pääsemässä treenaamaan Janitalle ja Jaakolle, joka on tosi tosi tosi hyvä asia.
Jotenkin ajatus ei vaan nyt luista, liekkö väsymystä tai jotain. Töissä on aika kaamee ahdistus ja kiire ja asiat jyllää turhan paljon vapaa-aikanakin mielessä. Jospa se tästä. Ai niin ja miten masentavaa, oon ollut kolmisen viikkoa kevyemmällä ruokavaliolla ja liikkunutkin enemmän. No, toiveikkaana käväsin tässä puntarissa ja mitä hittoa....olin saanut kilon lisää! Jotta siis, jos kaipatte hyviä laihdutusvinkkejä niin älkää kääntykö mun puoleen...
Näihin positiivisiin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)