terapiakoirat

Vielä sairaslomalla joten päivittelen nyt, vaikka eipä tässä mitään treeni tai kisakerrottavaa olekkaan. Mutta monet ovat olleet huolissaan voinnistani joten kerronpa ainakin siitä.

Käväsin eilen lääkärillä, joka kertoi, että sappiarvoissa oli jotain häikkää. Sain lähetteen iltapäiväksi vatsan ultraääneen ja verikokeisiin, joissa sitten käväsinkin. Ultrasivat tosiaan sisuskaluista ainakin maksan, munuaisen, haiman ja sapen ja onneksi kaikki oli kunnossa :) Verikokeiden tulokset saan maanantaina jolloin mulla on taas lääkärille aika.

Nyt tää olo on kovin vaihteleva. Kokonaisuudessaan olo on mennyt paremmaksi, mikä on hirmuhienoa. Esimerkiksi eilen illalla olin jopa melko hyvävointinen ja kävin sellaisella vartin kävelylenkillä osan koirista kanssa. Nyt sykkeet ovat myös pysyneet tasaisempana, vaikka nyt tänä aamuna jostain syystä tuntuivat voimakkaana. Nyt oikeastaan päällimmäinen vaiva on enää tuo huimaus, joka kyllä sekin on onneksi vähän helpottanut. Itse kallistun kyllä nyt siihen, että mulla on vaan siellä tasapainoaistijärjestelmässä jotain häikkää ja että nämä muut löydäkset nyt olivat vaan sattumaa. Ja että sydän mahtaa vaan reagoida tuohon huimaukseen kiihtymällä. Voihan olla, että viime viikonlopun rehkimiset puolikuntoisena olivat vaan niin liikaa, että siksi menin kehnoon kuntoon su-ti erityisesti. Keskiviikosta eteenpäin on nimittäin vointini mennyt kuitenkin eteenpäin, vaikka välillä meneekin hetkittäin heikommaksi. Noina heikotuksen hetkinä tosiaan pyörryttää ja silmissä pimenee. Olo menee tosi voimattomaksi ja sellaiseksi tärrääväksi. Eilen tuollainen kohtaus tuli kun lähdin lääkäristä kotiinpäin tulemaan ja silloin vähän taas hirvitti. Mutta tosiaan loppupvä meni paljon paremmin.

Mulla olis ollut Pirkon kanssan koira-avusteisen työn koulutus nyt viikonloppuna, mutta jätämme sen nyt väliin. Vähän hirvittäisi, että jaksaisiko sitä puristaa ja kannattaako nyt vielä rasittaaa itseään moisella. Niinpä peruin menemisen ja keskityn tähän lepäämiseen. Harmittaa kyllä, sillä aiheet olisivat olleet tosi mielenkiintoisia! aiheina olis mm. Dennis Turnerin luento: Animal-assisted interventions for children and adolescents: what animals mean to them, why and when AAIs work, and who should be involved. Lisäksi Kaija Ikäheimo luennoisi aiheista: koira-avusteinen lasten ja nuorten psykoterapia sekä neuropsykiatrisia oireyhtymiä. Lisäksi tietty kasapäin harjoituksia koiran kanssa sekä soveltuvuustestin läpikäyntiä. Ja mukava olis ollut tavata taas kolleegoja ympäri suomenmaata ja kuulla, miten ovat saaneet koira-avusteista työtä otettua mukaan omaan työhönsä.

Pirkkis on pääsemässä hiukkasen hommiin mukaan tänä keväänä. Itseasiassa tosi hauskaa, sillä olen viemässä muutamaa pyörätuolilla liikkuvaa nuorta kokeilemaan agilityä ja koiran ohjaamista. Metkuakin kysyin jo avuksi, jotta hommia saadaan vähän jaettua ja voi olla, että myös Ava joutaa mukaan. Avaan luotan monessa asiassa enempi kuin jopa Pirkkoon, mutta Ava on tahtomattaan usein hiukkasen raisu joten sen käyttöä tarvii miettiä tosi tarkasti.. Lisäksi yritän saada Pirkon avuksi yhteen yksilöterapiaan, jossa hemiasiakkaan kanssa treenaamme heikomman käden käyttöä niin, että kaksikätisyyttä vaativat toiminnot sujuisivat häneltä paremmin. Asiakas on hulluna koiriin joten uskon, että käden treenaaminen sujuisi kuin huomaamatta jos harjoitukset tehtäisiin koiran kanssa. Ja muutenkin hyvä kokemus nuorelle, joka haaveilee, että saisi joskus itselleen avustajakoiran. Alli olis tuollaisissa aivan super, mutta sen käyttämistä emmin, sillä on kuitenkin sairas. Tosin kipulääkkeellä pötkii menemään nyt tosi hyvin, eikä vaikuta lainkaan kipeeltä. Kuitenkin kun kasvain on päässä niin onhan siinä riskinsä, että se painaa aivoja ja mistä sitä tietää jos pahimmassa tapauksessa esimerkiksi reagoisikin johonkin ärsykkeeseen normaalia vahvemmin. Mutta Alli on ehdottomasti meidän koirista kuitenkin se "sisar hento valkoinen", jonka uskon kykenevän muita koiriamme paremmin tietynlaiseen empatiaan ja sillä on yleensä erinomaisen hyvä tilannetaju. Uskon ja tiedän, että asiakastilanteessa Allin kanssa pystyn keskittymään täysillä asiakkaaseen, sillä Alli hoitaa oman tonttinsa ja tarvittaessa pienestä vihjeestä osaa ja ymmärtää ottaa etäisyyden tai tulla lähemmäs asiakasta. Se on myös sellainen, että jos kokee tilanteen jännittävänä niin ottaa aina askeleen taaksepäin, hakee etäisyyttä tilanteeseen sekä haukottelee näyttävästi ja haistelee maata. Jos tuossa tilanteessa asiakas vaan menee sen luo niin sitten alli tulee heti luokseni jolloin pystyn katkaisemaan tilanteen. Noin saattoi käydä entisen asikasryhmäni kanssa, jotka toimivat usein hieman eri tavalla, eivätkä aina olleet niin hyvin sanallaisesti ohjattavissa. Nykyiset ovat ihan eri asia hyvän ymmärtämisen tasonsa vuoksi.

Mutta on oikeastaan ihan nastaa, että voin vähän yhdistää koiria työhöni. Ja hevosia kanssa! Nyt pari puolikasta päivää viikossa toteutamme hevoskokeiluprojektia muutaman nuoren kanssa yhteistyössä rusan ja Kirkkonummelta yhden tallin kanssa. Mulla on työparina ratsastusterapeutti ja AAC-ohjaaja ja on tosi kiva kun opin niiltä itsekkin kaikkea hyödyllistä. Alkuvuodesta käytiin treenaamassa muutaman ratsastuskoulun hevosen kanssa mm. ramppityöskentelyä ja oli hauska huomata, miten hevoset oppi siihen. Ja aika hauskaa, että ihan työajalla saan tehdä tälläistä :)

No niin, menipäs jaaritteluksi. Nyt jaksan jo olla paremmin koneen ääressäkin, sillä vieläkin tässä istun. Pikkusen nyt huomaan, että tarvii alkaa tsemppaamaan joten on aika siirtyä sohvalle ja ottaa noi mun terapiakoirat kainaloon. Pahkis possu varsinkin on aina niin otettu, että kun vaan tilaisuus koittaa, niin sen on pakko änkeä syliin niin, että happi meinaa loppua. Sen on ihan pakko tunkea niin kovaa päällään päin, että luulis, että sitä sattuu, mutta ei. Kaikki pitää tehdä täysii, perussettii sille.

tahtois terveeksi

No niin, tässä nyt sitten ollaan kotona sairaslomalla. Kisojen jälkeen olo ei juurikaan helpottunut ja edelleenkään en ole oma itseni, vaikka tässä olenkin pääasiallisesti vain maanut sunnuntaista lähtien. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa labroista ja ihmettelemässä tilannetta. En nyt ehkä hullua hurskaammaksi tullut, mutta jotain kuitenkin. EKGssa oli sydän toiminut kuin sitä oltaisiin rasitettu kokeen aikana. Siinähän vaan maataan aloillaan joten sykkeen pitäisi kait normioloissa olla melko tasainen. Mulla oli vaihdellut syke aika paljon eli välillä rauhallinen ja välillä taas korkea. Ikäänkuin sydän olisi ylikierroksilla vai miten se lääkäri sitä kuvasikaan. Labrakokeet olivat maksa-arvoja lukuunottamatta hyvät. Tai joku oli vähän koholla, mutta niin vähän, että sillä ei ole merkitystä (valkosolut muistaakseni). Mutta tosiaan maksa-arvot olivat jostain syytä koholla ja niiden takia kävin sitten lisälabroissa. En tietääkseni ole vanha juoppo, enkä mitään lääkkeitäkään käytä joten miksi lie. Ja sitten meinasivat, että mulla olisi myös vestibulaarineuriitti eli tasapainoaistijärjestelmässä infektio, joka nyt sitten aiheuttaa tämän huimauksen. Justiinsa googletin moisesta vaivasta ja luin, että suurelle osalle jää pysyvä tasapainoelimen toimintavaurio. Jos siis jatkossa agilityssa juoksentelen väärään suuntaan tai en ihan hahmota mihin mennä niin tiedätte, mistä johtuu. Kamalaa jos tää ei oliskaan mikään vitsi. No, toivotaan, että on ja että tää homma tästä selkiytyisi ja lopulta syyksi löytyisi joku ihan hassu ja helposti korjattavissa oleva juttu.

Eilen jo vähän innostuin, että olo oli vähän parempi. Nyt aamusta kuitenkin on pakko vetää sanat takaisin ja taas vähän rauhoittua ja keskittyä olemiseen. Jostain syystä tämä istuminen ja kirjoittaminen on vähän työlästä ja koko ajan hiukkasen päässä pyörii. Mutta en kertakaikkisesti jaksaisi myöskään maata. Eipäs nyt kait muu kuitenkaan auta joten sohvalle mars mars...

ei ehkä niin järkevää

Käytiin eilen Sillin ja Pötkön kanssa kisaamassa Vuokkosilla. Nyt jälkikäteen on kai vaan myönnettävä, että ehkäpä ei ollut ihan fiksu veto lähteä rasittamaan itseään kisoihin kun olo oli mikä oli. Neljännen startin kohdalla meinasin ihan oikeasti pyörtyä radan lopussa kun kaikki vaan pimeni ja happi meinas ihan oikeasti loppua. Videolta katsottuna selvisin radasta kyllä aika uskomattoman hienosti jos ottaa huomioon, että koko radan oli fiilis, että kaikki raajat on maitohapoilla. Mutta totta on, että nyt kyllä vähän säikähdin ja ehkä ihan aiheestakin. Pääsin ajamaan kisapaikalta kotiin, mutta myönnettävä oli, että ajaminen vaati aikamoista keskittymistä. Ja siitä eteenpäin tähän hetkeen saakka on käsissä tärrännyt ja olo on tosi voimaton. Jäin siis tänään kotiin ja odottelen justiinsa tietoa onko labratulokset jo tulleet jos huominen lääkärinaika siirrettäisiinkin jo tälle päivälle. Ärsyttävää kun ei tiedä, mikä ihme mua vaivaa.

Ava oli kisoissa varsin hyvä. Nollaputkemme kyllä katkesi eilisiin kisoihin, sillä molemmilta radoilta tuli hylly. Ekan radan hylly tuli radan lopussa kun vaihdoin suunnitelmaa lennossa vaihtaen valssin vetoon, jota en vienyt loppuun saakka. Ava karkasi väärälle hypylle ihan radan lopussa, mutta muuten rata oli varsin onnistunut. Kontaktit olivat myös nyt hyvät ja maltoin tehdä kunnon pysäytykset. Toka rata oli myös varsin onnistunut, mutta taas radan kolmanneksi vikalla esteellä hylly (oikeastaan ihan sama kohta kuin ekalla radalla eli putkeen piti mennä, mutta menikin viereiselle hypylle). Tuon hyllyn laitan kyllä sen piikkiin, että olin niin voimaton tuossa kohtaa. Muuten oikein hyvä rata, vaikkakin Aan kontakti oli liian nopea.

Metkun kanssa aika katastrofimaista menoa. Mummolla oli kyllä varmaan ihan mukavaa kun jallitti mua ihan täysillä. Karkas lähdöt ja hyllytti molemmat radat tokalla esteellä. Siitä sitten lenteli mihin sattui ja keskeytin molemmat radat. Ehkä on hiukka havaittavissa, että ei olla lainkaan treenattu sen kanssa. Kun vaan olisi aikaa enempi niin.. mutta toisaalta sillä on jo tuota ikää ja nyt aika monia asia tuntuu olevan retuperällä joten reenattavaa riittäisi.

Huh, mutta nyt takas maate. Tää istuminen ja naputtaminen on näemmä ihan riittävä rasitus tällä erää.

Elinan treenejä

Olipas ihmeellinen herätys tähän aamuun kun lunta oli satanut maa valkoiseksi. Oikeastaan vähän tylsää, sillä lumitakapakit keväällä ovat aina tylsiä. Jos jotain hyvä niin onhan tuo aika kaunista kuitenkin.

Perjantaina Elinan treeneissä Pirkon kanssa Turussa. Putkijarrut hukassa ja ohjaukseen tuleminen vähäistä. Noilla eväillä sitten edettiin este kerrallaan ja koitettiin kesyttää koiraa ja saada mun rytmitystä jotenkin kohdilleen.Juteltiin siitä, että Pirkko ja myös koko pentue on hiukkasen hankalassa ikävaiheessa. Pirkko ainakin mennä kaahottaa ja toisaalta on kamalan herkkä ottamaan itseensä. On asioita joihin ei ole syytä mennä mukaan ja uskoa, että ovat vaan välivaihe. Nyt tuntuu siltä, että ihan kaikkea pitäisi treenata ja vahvistaa, enkä oikein edes osaa sanoa, että mitä niistä akuuteimmin. Ehkäpä kilpajuoksun katkaisemista, putkijarruja ja käteen tulemista. Esteista kepit ja keinu tulisi saattaa kuntoon, mutta ehtiihän noita kun lumet sulaa. Jos sitten ottaisi tehokkaan kuurin ja treenaisi niitä ainakin kolmesti viikossa. Uskoisin, että parin viikon jälkeen voin ottaa ne ratreeneihin jo mukaan. Mutta tosiaan koulutus oli jälleen erinomainen, eikä seurakaan yhtään kalpeaksi sen rinnalle jäänyt. Mia ja Vip onnistuivat tosi hyvin muuten treeneissä! Kotiin yöllä n. klo 1.30 ja rytmihäiriöiden kanssa nukkumaan.

Huoh, tosiaan sydän on tässä vähän vaivannut. Parin viikon ajan olen lähinnä öisin herännyt siihen, että rytmi vetelee ihan omiaan. Tuntuu, että happi ei riitä ja rintakehä tuntuu siltä kuin joku painaisi siihen. Nyt nuo rytmihäiriöt ovat tällä viikolla lisääntyneet niin, että keskiviikkona niitä tuli varmaan 5-6 krt päivän aikana. Lisäksi ikävää huimauksen tunnetta ja kaupassa jouduin ihan tarrautumaan hyllyihin hetkeksi kun päässä niin heitti. Torstai-aamuna rytmit oli niin oudot, että en meinannut jaksaa alkuun seistä kun hengästytti niin kovin ja kun hiljalleen helpotti niin silti noin 3 h ajan olo oli outo. Kävin sitten lääkärissä ja perjantaina labroissa ja EKGssä. Tiistaina olis uusi aika lekuriin ja ihan hyvä niin. Perjantaina Elinan treeneissä olo oli myös aika hirvee kun kesken lämmittelyiden häiriöt alkoi jälleen ja jatkuivat aina melkein siihen saakka, että istuin kotimatkaksi autoon. Lauantaina aamupvällä sama setti ja tänä aamuna myös myös kun heräilin tuntui syke oudon voimakkaana. Nyt olo on ok, mutta vähän mietityttää, että miten jaksan tämän pvän kisat kahdella koiralla. No, täytyy jättää startteja väliin jos ihan kamalaksi olo menee.

Eilen Elina koulutti Rimalaisia kouluttajia. Pirkon kanssa treenattiin keinua ja sain hyvät vinkit siihen. Pirkon kanssa myös esimerkkeiltiin leikkimisosiossa ja Piipaa onkin kova ja sinnikäs leluntappaja. Varsin hurrrja pikkukoira. Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä päivän antiin ja sanoivatkin niin. Elina on uskomaton, miten jaksoi tykittää koko päivän. ja miten sen ääni kestikään puhua niin kovaa? No, se tietty avarsi asiaa, että on entisessä elämäsään vetänyt ratsastustunteja.

Kohta siis kisoihin. Saas nähdä katkeaako nollaputki tänään Avan kanssa. Nyt kun kaikki tarvittavat tulokset on sen kanssa kasassa, niin olen ajatellut panostaa kisoissa kontakteihin. Lisäksi on mukavaa kokeilla erilaisia riskiohjauksia jne. kisaradoilla. Metkun kanssa en ole treenannut tai tehnyt mitään pitkiin aikoihin. Sen siis tietää, että mitä siitä tulee :) mutta toivotaan, että mummolla on mukavaa :)

Ai niin, Saija teki videon Elinan pe treeneistä: http://www.youtube.com/watch?v=xrAw3jFN9Lc

reenirapsaa

Omg, kello on 00:38 ja täällä kukun kun ei väsytä. Kiitos energiajuoman, jollaisen päädyin ostamaan.. virhe! Aamulla puoli kuden aikaan herätyskellon soidessa taitaa harmittaa vielä enempi.

Tänään molempien tyttöjen kanssa treenaamassa. Avan kanssa Jarin treeneissä ja pirkkis sporttiksella sisarustreeneissä. Ihan hyvät setit molempien kanssa. Ei nyt mitään ihanuutta ja päätä huimaavaa, mutta ok pätkiä ja eikä päätä tarvinut hakata lainkaan seinään tällä kertaa.

Avan kanssa homma pelitti kun löysin oikean suunnitelman radalle. Tai oikeastaan kun toteutin suunnitelmani kunnolla niin lopuksi alkoi kulkemaan hyvin. Mun tarvis saada sopiva napakkuus heti ekalle kierrokselle. Oon usein hieman jäässä ja hups, sinne meni, enkä edes ymmärtänyt tehdä asialle mitään. Joskus vaan täytyy kait sitä ääntäkin käyttää ja olla päättäväinen, vaikka mulle onkin helpompi ohjata hiljaa ja nätisti. Kontaktit oli aika jees, Aa olis voinut olla hippasen nopeampi, mutta ihan ok.

Pirkon kanssa kiirehtimistä ja yliohjausta. Niin monia asioita muistettavana, että oma pää ei kykene kaikkea toteuttamaan, eikä edes sisäistämään. Palkkausten kanssa pitää olla tarkempi, liikkeen ja ohjauksen tulee jatkua. Se lelu on vaan niin kamalan helppo aneemisesti viskata maahan ja jäädä ihastelemaan sen luo kirmaavaa koiraa.. Ei malimaisia vekkauksia kun vähempikin riittää. Niistoista pitää päästä paremmin irti. Kontaktien alastulokohtaa tulisi alkaa jossain kohtaa hiomaan. Nyt menee liian pitkälle usein ja asento on liian sahapukkimainen. Kepeistä ei kannata edes puhua, huoh. Varasti niiltä ja meni sitten epävarmaksi. Osaankohan korjata asian? Pakko! Ja jep, päätin, että en lannistu kepeistä. Kyllä ne siitä! Pakko. Jos ei nyt heti niin jossain kohtaa sitten.

Videoitiin pentuja ja Sari liikkiksenä kuvasi taukoja, ei ehkä ollut eka kerta :) Mutta mun mielestä Sarin pitää vaan treenata, kyllä se siitä. Punainen pallura on tärkeä kuvauksen aikana- näin vinkiksi :) Äläkä nyt pahastu, hyväntahtoisesti vaan kuittailen. Samoin täytyy kuittailla Saijalle, joka jaksaa aina väittää kaikkea hassua. Nyt se väitti, että Voltti ei jotain mitä nuo muut kuulemma osaa ja tekee. Ei kuulemma osaa ite opettaa sitä asiaa. Höpölöpö, itse on asian meille opettanut!

Mieleen tuli vielä, että vaikka Pirkon treenejä edellä dissasinkin, niin olihan sielä nyt hyvääkin settiä mukana. Menee kovaa, ainakin musta, ja suhtautuu asiaan liikuttavalla vakavuudella. Kääntyyhän se myös varsin nokkelasti ja varmaan oli ajoittain ihan pätevä muutenkin.

Tällä viikolla tiedossa agilityä, mitäs muuta? Perjantaina Pirkon kanssa Elinalle, lauantaina Elinan koulutus Rimassa ja sunnuntaina kisat Avan ja Metkun kanssa Vuokkosilla.

Pasilla on huomenna, eikun tänään, synttärit. Voi sitä, tuleekohan sille pian ikäkriisi? Ehkä miehet ei sellaisista kärsi? Nyt menee kyllä ihan jaaritteluksi joten eiköhän peti jo kutsu.

FMBB 2012 ja vähän muutakin

Masennusta, iloa, surua, riemua ja ihanuutta. Kaikkea tuota ja jotain noiden väliltä on ollut nyt tämä agility (ja elämä) tässä parin viikon sisällä.

Treenit ovat menneet molempien koirien kanssa paljon huonommin kuin edes laki sallisi. Ja luulen, että nyt on vain tuijotettava sitä omaa kuvaansa pelistä ja kannettava vastuu omasta huonoudesta. Pirkon kanssa oon aivan pihalla. Alamäkikausi alkoi Janitan treeneistä, jossa sain totaalin hermojenmenetyksen kun en vaan osannut edes hengittää oikeaan suuntaan ja oikeaan aikaan. Oli pakko lopettaa treeni kesken ja lähteä ulos puhaltelemaan, sillä muuhun en kyennyt. Siitä sitten ärsytys siitä, että miksi en tuollaisissa tilanteissa osaa kimpaantua positiivisessa fiiliksessä "saakeli, nyt mä teen tän oikein!!!" vaan ennemminkin fiilis oli "jos en mitään osaa niin en sitte osaa, enkä edes yritä enempää kun ei tää kuitenkaan onnistu...". Työstettävää siis riittää monessa suhteessa ihan alkaen omassa asenteessa..

Liekkö tuo jäänyt kalvamaan johonkin taka-alalle, mutta myöskään muut treenit eivät ole ihan menneet nyt Pirkon kanssa nappiin. Torstaina Veijolla täsmälleen samanlainen aloitus kuin janitalla ja sitä sitten hinkattiin- kolmea hyppyä siis. Lopuksi ihan yksittäisellä ihmettelin, että miksi se ei taivu kääntyessään hypyltä vasemmalle niinkuin se kääntyy oikealle? Onko jumissa vai vaan noin toispuoleinen? Täytyy seurailla jumiasiaa ja varata aika sille käsittelyyn. Keppejä olen myös treenannut muutaman kerran viikon sisällä ja niissä sentään edistystä on tapahtunut. Tosin onnistuin saamaan sille pujottelun lopun epävarmaksi ja nyt olen sitä korjaillut. Mutta ohjureita on enää kaksi molemmissa päissä ja Pirkko meni n. 10 m- 1m etäisyydeltä erilaiset lähetykset nyt tosi hyvin. Kestää hyvin leikkaukset jne. oikeastaan on melko sama, mitä lähettäessä teen ja kepit käskystä hakeutuu hyvin kepeille. En ole loppupäätä nyt rasittanut vaikeilla asioilla, sillä meni epävarmaksi sen kanssa. Aikalailla olen siis vedättänyt suoraan valmiille lelulle tai seuravalle esteelle, jonka jälkeen palkannut.

Avan kanssa tiistaina treeneissä olin myös pihalla kuin lumiukko. En tidä, mikä ihme hahmotushäiriö mua vaivasi kun en kyennyt ymmärtämään ja jäsentämään treeniä sitten ollenkaan. Merja koulutti meitä poikkeuksellisesti ja taisi sekin todeta lopuun, että meno on aikalaista sekoilua joten tehkää nyt jotain, mikä onnistuisi jotenkin hyvin. Ai kauheeta ja mitä ihmettä! Liekkö mielen vienyt sekavaksi se kun juuri ennen treeniä sain niin jännän vauvauutisen yhdeltä läheiseltä, että ajatukset oli siinä hommassa enemmän. Oon niin onnellinen näiden ihmisten takia :)))) Ava oli kyllä justiinsa niinkuin minäkin ja teki myös kaikkea hassua... kuten irtoili jonnekkin ihme lelunöyhtälle kesken treenin, joka kertoo siitä, että senkin katse on vähän harhaillut kun on ehtinyt moiset rekisteröimään.

Petrattavaa siis treenirintamalla riittää ja toivon niin, että nyt on vaan joku erityisen kökkökausi menossa. Joku sellainen Pirkon kanssa, joka luetaan sarjaan "pakolliset nuoren koiran kehittymisen vaiheet" ja tämä oma mielenhäiriö on vaan jostain väärästä lääkityksestä kiinni oleva juttu. Töissä on ollut aika rankkaa joten voi olla, että annan sen vaikuttaa keskittymiseeni. Mene ja tiedä, mutta tästä noustaan kyllä!

Kisarintamalla sitten onnistumisia Avan kanssa :) Oltiin Kotkassa viikko sitten ja siellä Ava jatkoi varsin upeeta tulosputkea. Tuloksina 5-0-0 ja sijoitukset 1 ja 3. Ekalta radalta tuli puomin ylösmeno ansaitusti, tultiin sellaisessa vinossa kulmassa, että en ehtinyt vaikuttamaan asiaan riittävästi. Muuten kaikki radat olivat lähes täydellisiä, mitä nyt yhden radan loppusuunnitelma muuttui kun hannasin suunnitellusta persjättö- valssi yhdistelmästä päätyen kahteen takaaleikkaukseen. Mutta muuten uskalsin tehdä melko rohkeitakin ohjausvalintoja ja rytmitys sekä kontaktit pelasivat hyvin. Nyt saatiin eka ja tarvittava nollavoittokin joten karsintoihinkin paikka varmistui :) Toivottavasti en jaksaisi jossain kohtaa laskea näitä onnistuisia enää kun niitä olisi niin paljon, mutta nyt vielä jaksan. Ollaan siis nyt viimeisestä 9 startista saatu 7 nollaa ja kaikilla oltu sijoilla 1-3. Yksi ylösmeno ja yksi hyllyrata mahtuu joukkoon, mutta aika hienoa kuitenkin!

Mitä muuta, no kaikenlaista. Oon kamalan harmissani Riepun takia ja toki Saijan, joka miettii ja pähkää varmasti päätään puhki asiassa. Sitten koulukaverin suunnaton suru veti ihan veltoksi ja pisti ajattelemaan kaikenlaista. Oman lapsen kuoleminen voi kaiketi olla kamalimpia asioita, mitä kenellekkään voi sattua :'( Ei tuo nyt tietenkään sitä tarkoita, että pienemmät asiat ei saisi missään tuntua. Mua jotenkin ärsyttää sellainen, että joku toinen arvottaa sitä, että millaiset asiaa saa muka ihmistä ärsyttää, surettaa tms. negatiivista tuntemusta herättää. Toisen suru/ärtymys voi tuntua ehkä omasta mielestä vähäpätöiseltä tai ylimitoitetulta jos sitä vertaa omaan kokemusmaailmaansa, mutta kun tuo historia on meillä jokaisella erilainen niin.. Vaikka minäkin työn puolesta tapaan monenlaisia aika hirveitäkin ihmiskohtaloita, sairauksia, vammoja ja epätoivoa niin silti voin valittaa esimerkiksi omaa jaksamista tai päänsärkyä ihan oikeutetusta, vaikka se kuinka olisi mitätön verrattuna jonkun muun asioihin.No joo, miten ihmeessä nyt tälläistä tänne kirjoitan?

Mutta hei, Onneksi jotain iloistakin on tapahtunut, sillä Vip kävi kuvattana ja sekin oli terve koira joten hyvä sisarukset!!!

Ja sitten yks juttu, mikä on aika magee. Lähdetään Avan kanssa toukokuun alussa Roomaan belgien mm-kisoihin! Homman tekisi vielä hienommaksi jos Riepukin olisi päässyt matkaan, mutta onneksi Saija ainakin yrittää päästä mukaan. Meni kisat meidän osalta sitten miten meni niin uskon, että reissu ei tule kaduttamaan jälkikäteen. Ihan varmasti tiedossa on mahtavaa tunnelmaa ja upeita koiria! Tottakai teen niin hyvin siellä kuin vaan osaan. Itseeni luotan ja pakkohan mun on yrittää luottaa myös Avaan... :) Nythän se on ollut tosi hyvä kisoissa joten toivon, että hyvä vire osuu myös noille päiville. Mutta on hauskaa lähteä ja hienoa, että päästiin mukaan noin isoihin kisoihin Suomea edustamaan!

Nyt juoksulenkille (mitkä olen aloittanut kun lumet on jo sopivasti sulaneet) ja sitte siivouksen kautta suihkuun ja sitten illanviettoon lapsuuden ystävän luo. Lähdetään katsomaan Sami Hedbergiä, toivottavasti on hyvä show!

reenejä, reenejä :)

Viikon sisällä ollaan treenattu tehokkaasti erinomaisten kouluttajien silmien alla. Rima leireili viikko sitten ProCaniksella, josta taisinkin tänne jo kirjoittaa ja sitten lisäksi käytiin Pirkon kanssa Nicola Giraudin ja Jaakon koulutuksessa menneellä viikolla.

Nicolan koulutus Pirkon kanssa oli oikein hyvä ja tarpeellinen. Ensiksi rataan tutustuessa podin tosin lievää ahdistusta, sillä mikään suunnitelma ei oikein tuntunut kotoisalta.. Mutta taitava ja mukava kouluttaja teki vaikeistakin asioista ymmärrettäviä, eikä ne nyt niin vaikeita olleetkaan. Erinomaisen hyvä bongaus oli se, että antamalla Pirkolle riittävästi tilaa esim. päällejuoksuissa, teki se hyvin optimaalisia hyppyjä lukien itse rataa. Mun tarvii siis olla rohkeampi ja antaa sille sen vastuu miettiä mm. miten lyhentää ja muokata hyppykaarta sopivaksi. Koska agility kuitenkin välillä on sellaista, että ohjaaja töpeksii edessä niin sain hyvän vinkin siitä, miten treenata Pirpanaa kestämään paremmin se, että sen laskeutumistila jää naftiksi. Nyt juoksee siis helposti ohi tai tiputtaa riman jos joutuu lyhentämään loikkaansa mun edessä olemisen takia.

Hyvä oli myös kun Nicola muistutti, että en saa huolestuttaa Pirkkoa omilla virheilläni. On ihan totta, että Pirkko haluaa tehdä oikein ja jos huomaa, että meille tuli virhe niin se raukka ottaa virheen helposti omille harteilleen kannettavaksi. Ja siitä se rukka ressaantuu kun koittaa tehdä nopeasti jonkin ratkaisun, jolla se voisi saada asian korjaantumaan. koiraparka! Sille pitää siis kertoa ystävällisesti palkkaamalla, että agility nyt on vaan sellaista, että välillä omistaja on huono ja epämääräinen, mutta koiraparan ei tarvitse asiasta huolestua eikä huolehtia.

Jaakon koulutuksessa oltiin sitten sunnuntaina sisarusten kanssa. Toistan itseäni, mutta aijai kun tykkään tästä pentueesta ja edelleen ottaisin niistä ihan kenet tahansa itselleni! Illalla koulutuksen jälkeen piirtelin rastia seinään kun tajusin, että tämä oli kaiketi ihan ensimmäinen Jaakon koulutus, jossa pääaiheena ei ollut se, miten mun tarvisi vastuuttaa koiraa enemmän! Voiko todella olla niin, että minä, tassusta saattelija olen ottanut askeleen etiäpäin tässä asiassa? saatiin oikein kehuja siitä, miten homma on mennyt eteenpäin ja että kotiläksyt oli hyvin tehty. Täytyy kyllä myöntää, että ne lyhyet hetket kun ollaan Pirkon kanssa samalla planeetalla tekemässä samaa asiaa yhtä aikaa, ovat kyllä ihan parasta agilitya, mitä olen ikinä kokenut. Tottahan toki onnistumisia ja niitä flow-fiiliksiä on Avan, Kaapon ja Metkunkin kanssa monia. En nyt noita missään nimessä vähättele! Mutta johtuuko se vaan sitten siitä, että Pirkko on kuitenkin mulle se eka koira, jota olen pennusta saakka päässyt tekemään? Ja varmaan fiilis tulee myös siitä, että kyllä Pirkko taitaa olla mun omista koirista se ensimmäinen, joka on kertakaikkisesti noin potentiaalisen oloinen. Tiedä häntä, mutta kyllä tuntuu mukavalle :) Eilen muuten Jaakko huusi yhdessä kohtaa "nauti!" ja jep, niin teinkin ! Ihanaa! ihana pirkko!

Tällä viikolla treenejä ja lauantaina lähden Avan kanssa kisaamaan Kotkaan. Perjantaina menen treenaamaan Janitalle Pirkon kanssa joten hyvää on siis paljon taas tiedossa.

Nyt lenkille mars mars ja sitten jos asettuisi telkkarin eteen täykkärien pariin. Hui, ulkona on -6 astetta pakkasta, hrrr.. Vaikka oikeesti tuo on tosi vähän!