Haaveet kaatuu..

No niin, jospa sitä nyt saisi tännekkin tästä asiasta kirjoitettua. Meillä on viimeinen reilu viikko ollut melkosen hankalaa, surullista, ahdistavaa ja hämmentävää. Väliin toki mahtuu myös paljon kysymyksiä joihin vastauksen haluaa ja toki myös toiveikkuutta. On itketty ja sitten ihmetelty, että onko tämä nyt kuitenkaan niin vakavaa. Sitten sitä miettii, että onhan maailmassa vakavampiakin asioita ja kyllähän tämä tästä. Nyt voisi jo luulla, että joku on kuollut, ollaan erottu tai jotain muuta oikeesti kamalaa on tapahtunut.. Ei mitään tuollaista, onneksi. Elämä siis jatkuu, eikä tämä asia nyt sitten viimeiksi niin järkyttävää kait ole?

Pahkis kävi siis nyt reilu vuotiaana kuvattavana ja tulokset olivat..no, huonot. Niin huonot, että monet haaveet kaatuivat ja huoli kasvoi suureksi. Kävimme siis Mevetissä Anu S-B:llä 25.11, joka kuvasi sen selän, lonkat, kyynäreet ja olat. Lisäksi käynnillä oli tarkoitus suunnitella piilokiveksen poistoleikkausta.

Mentiin luottavaisesti paikanpäälle, sillä Pahkis on mielestämme ollut hyvässä kunnossa. Ainoastaan sen takaosan "löysyys" on välillä vähän mietityttänyt, mutta homma on parantunut mitä enemmän on ikää tullut pojalle. Ollaan kuultu monien sanovan, että uroksilla kestää aikansa, että tiivistyvät ja toki itsekkin oltu sitä mieltä ja uskottu tuohon. Etuosaa se on pari kertaa levon jälkeen muutaman askeleen verran ontunut, jonka jälkeen ollaan pidetty sitä pari päivää erityistarkkailussa ja rauhotettu liikkumista hieman. On ollut kumminkin heti ihan ok ja ajateltu, että kun on niin raju, niin on itseään johonkin vaan satuttanut.

Omasta mielestäni oon erityisen tarkka ja jopa hieman fanaattinenkin koirien tarkkailija ja luulin, että mulla olis melkosen hyvä silmä erottaa huonoa liikkumista ja kehon käyttämistä normaaliin liikkumisen verraten. Sitähän teen työksenikin, arvioin ihmisten liikkumista ja muita toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä.. No, ehdottomasti oon tarkka siitä, että epäkunnossa olevan koiran kanssa ei treenata ja niitä tulee huoltaa hyvin. Pahkista on hierottu ja on se fyssarillakin käynyt. Hieroja ihmetteli sen epätyypillisen suuria reisilihaksia ja ne onkin oikeesti aikamoiset. Mitään hälyttävää tai isoa jumia siitä ei ole löytynyt. Jotain pientä, mutta sellaista koiraa ei kait olekkaan, jolta ei mitään löytyisi. Näiden kaikkien lisäksi ollaan syötetty se mielestäni fiksusti ja liikutettu myös. Ollaan oltu tarkkoja lämmittelyistä, jäähdyttelyistä ja treenaamisen määrästä. Ollaan tehty lyhyitä treenejä matalilla rimoilla ja puomia ja keppejä alettiin treenaamaan kokonaisina vasta vuotiaana tai vähän jälkeen. Aalla on käynyt pari kertaa ja keinun opettelu vasta aloitettiin. Rimat nostettiin 50/55cm nyt vasta reilu vuotiaana ja edelleen oltiin pääsääntöisesti myös pidetty niitä matalampana (kunnes olisi kuvattu). Tokoa Pasi on tehnyt koko ajan ja vähän maastolajeihin on sen kanssa ehditty tutustua, mutta mitään noista ei ole hinkattu tai jankattu.

Hyvillä mielin siis kuvattavaksi ja mitä kuultiinkaan. Kyynäreet ovat kunnossa (hieno juttu), kaula- ja rintaranka kunnossa (hyvä), lannerangassa 8 nikamaa (eli yksi ylimääräinen), oikeassa olassa OCD ja lonkat D:t tai E:t..

Ylimääräinen nikama ei maata kaada, sanoi sen olevan anatominen poikkeavuus joten teoriassa voi kyllä jossain kohtaa sen ikääntyessä alkaa vaivaamaan. On kuulemma melko yleistäkin koirilla, joilla on pitkä selkä. Olkanivelen OD oli sekin melko lievä, eikä yksistään niin vakavaa. Suositteli sen leikkaamista jos alkaa vaivaamaan, mutta koska oli melkosen lievä niin ei lähtisi nyt heti leikkaamaan. Mutta sitten ne lonkat, ne on huonot :( Ne on niin huonot, että sanoi agilityn harrastamisen olevan kuin haudan kaivamista koiralle. Kertoi, että pelkkä kirjainarvosana ei yleensä kerro koko totuutta, sillä joskus c-lonkkainen voi voida huonommin kuin d-lonkkainen. Kertoi myös, että joskus jos lonkat ovat todella huonot ja reisliluut ovat "irrallaan" lonkkamaljoista, nivelrikkoa ei pääse syntymään ja koirat voivat hyvällä lihaskunnolla kulkea ihan hyvinkin ja elää pitkään ilman kipuja. Sitten on lonkkia, jotka alkavat vaivaamaan niinkuin Pahkiksella tulee käymään hyvin todennäköisesti. Sen reisiluun päät ovat "särmikkäät" ja osuvat maljoihin niin, että nivelrikolta ei voitane välttyä. Itseasiassa erityisesti oikea lonkka on ihan länässä ja näin ollen reisiluut ovat eri mittaisetkin. Sanoi, että roduilla, jotka kehittävät nopeasti nivelrikkoa (kuten bokserit) niin noilla lonkilla saisi muutaman vuoden elinaikaa.. Kertoi, että bc:t kehittävät nivelrikkoa hitaasti, josta johtuen Pahkiksella voi olla hyviä vuosia jäljelä vielä paljon jos sitä järkevästi hoidetaan. Sanoi, että sen kanssa voi hyvillä mielin harrastaa tokoa ja jopa jotain kansallisiakin sen rajoissa, mitä kestää. PK-hyppyjä ja Aata ei suositellut tietty treenamaan vaan opettamaan ne sille ja sitten vaan ennen kisoja ne muistuttamaan. Mutta tosiaan se tärkein asia oli, että agilityä ei harrasteta ja voi olla, että Pahkis tulee siirtymään paremmille agilitykentille jossain kohtaa, liian aikaisin.

Nyt sitten suunnitelmissa on, että vuosittain kuvataan lonkkien tilannetta eli sitä, miten rikko etenee. Vuosittain pistetään cartrofeeniä (vai miten kirjoitetaankin), syötetään nivelongelmaisen koiran ruokaa ja lisäravinteita. Säännölliset fysioterapiat ja esim. allasjumppa olisi hyväksi. Liikutetaan ja touhutaan niinkuin kestää. Jos alkaa oireilemaan jostain, niin sitä sitten vältetään ja vähennetään. Ja agility nyt sitten jää.

Niin reipashenkinen tuo pieni mies on, että missään pumpulissa sitä ei kerrassaan voi pitää. Se haluaa tehdä kaiken täysillä, aina. Se juoksee mijoonaa lenkeillä ja tekee myös tokossa kahtasataa. Sen se saa tehdä, eikä sitä voida tai haluta himmata noissa asioissa. Jos ei sitä kestä niin sille ei voi mitään.

Se mikä tästä tekee niin surullista on se, että Pasin ja Pahkiksen juttu on musta jotenkin erityistä. Ne molemmat, tai ainakin yhdessä rakastavat agilityä ja ovat siinä musta oikeesti tosi hyviä. Niillä on viimeisen reilun kuukauden sisällä loksahtaneet monet asiat oikeille raiteille ja niiden yhteistyö on ollut ihanaa seurattavaa. Pasi tykkää Pahkiksesta niin paljon kuin nyt ihminen voi koirasta pitää. Se näkyy kaikesta, katseista ja siitä miten se siitä puhuu. Se on saavuttanut jo nyt sen kanssa agilityssä niitä flow-fiiliksiä, joita on sitten mutustellut ja aina vaan enemmän oppinut rakastamaan tuota koiraa. Agilitystä on tullut niiden ykkösjuttu ja pasi on varmasti miettinyt jo tavoitteita tulevalle agilityuralle. Jotta asia olisi vielä inhottavampaa niin on hyvä muistaa, että Pahkis on Paasin eka oma harrastuskoira,jota se malttoi odottaa kamalan kauan. siitä kun tehtiin päätös, että sille tulee bc niin meni reilu kaksi vuotta kun odotti sitä oikeaa pentua itselleen. Ja kun se vihdoin tuli, niin se oli todella odotettu ja just sellainen, mitä odotettiin ja vielä enemmän.

Vaikka Pahkiksesta ei agilityyn enää olisikaan niin onhan se meille silti maailman paras Pahkis. Saadaan siitä kamalasti iloa joka päivä, sillä se on maailman hassuin koirapersoona. Tokoa sen kanssa Pasi toki jatkaa ja uskon, että silläkin saralla ne hyvin pärjäävät.

Nyt on vielä ajatukset auki siitä, mitä nyt tehdään. Pasi ei mukisematta agilitykepoksi ala, sen tiedän. Kun on agilitykärpäsen pureman saanut, ei sille enää mitään voi. Laji vie mennessään. Mä olen sitä mieltä, että jos Pasi uuden pennun haluaa niin sen se ottaa. Pasi on sitä mieltä, että seuraava pentu tulee mulle kun itsekkin sitä olen jo aika kauan odottanut. Lainakoiravaihtoehdoista ollaan kanssa juteltu. Katsotaan nyt, mitä tehdään.

kuulumisia, mutta ei kummempia

onhan siitä taas aikaa kun oon tänne ehtinyt ja saanut aikaiseksi mitään. Yritetään nyt kun on aikaa.

Ollaan syksy treenailtu Avan kanssa ahkeraan ja käyty monen ulkopuolisen huipputyypin ja kouluttajan reeneissä. Jokaiselta on tullut jotain ja kaikesta oon saanut jotain, mitä treenaamalla meistä tulee varmasti parempia. Parin viikon sisällä lokakuussa treenattiin ensin Zeljkon opeissa, sitten Kabain, Janitan ja myös Niinun treeneissä. Ei ole siis siitä hommat kiinni, ettei hyvät kouluttajat katsoisi perään, ainakin silloin tällöin. Ja onhan mulla hyvin asiat kun viikoittain treenaan Suomalaisen Jarin koulutuksessa ja lisäksi torstaisin treeniporukassa, jossa on monta niin viisasta, osaavaa ja muutenkin mukavaa treenikaveria. Ollaanko sitten kehitytty, noo.. kaippa ollaan..? Jarin viikkotreenit on olleet nyt musta erityisesti sellaisia, joissa päästään tekemään asioita Avalle sopivalla tyylillä- tehdään vauhdikkaita ratatreenejä pitkillä esteväleillä ja radat on useimmiten sellaisia, joita voisi kuvitella tulevan vastaan kisoissakin. Avalle sopii tyyli, että mitään ei hinkata. Pidetään treenit lyhyinä ja ytimekkäinä. Keskimääräisesti musta lähes kaikki treenit on menneet sen kanssa tosi hyvin. Ollaan treenattu vauhtia kesästä ja sanoisin, että sitä on tullut lisää. Ei olla juurikaan treenattu esim.keppikulmia ja se kyllä nyt näkyy menossa. Ne on heikolla hapella ja virhemahdollisuus kepeillä on suuri sisäänmenoissa, eritoten hankalammat avokulmat on nyt tosi ruosteessa. Kontakteille on tullut hyvin myös vauhtia lisää ja itsenäisyyttäkin. Tällä hetkellä Avalla on hyvä ajatus niiden suhteen.

Kisattukkin ollaan joitain startteja Avan kanssa ja virheitä on tullut tasaisesti kaikilla osa-alueilla. Kepeillä on tainnut tulla nyt eniten virheitä ja samoin ylösmenoista. Muutama rima on tainnut tipahtaa ja jokunen putkiansaan lankeaminen on käynyt myös. Kisoissa tärkeimpänä tavoitteena on ollut hyvien fiilisten saavuttaminen ja parempi keskittyminen. Oon huomannut, että miten paljon Avaan itse vaikutan ja yrittänyt nyt saavuttaa kisoissa mahdollisimman vähän paineistavan fiiliksen Avalle. Yritän myös kovasti hyväksyä sen, että en nyt vaan saa sitä kisoissa samaan fiilikseen tällä hetkellä kuin treeneissä. Samalla toki toivon, että tilanne korjaantuu kun saadaan lisää kokemusta. Se on mennyt kuiteskin niin paljon paremmaksi vuoden aikana. Tajusin justiinsa, että siitä on nyt vuosi kun aloitettiin kisaminen sen kanssa. Välillä tuntuu niinkuin oltaisin tahkottu jo pidempäänkin, mutta oikeesti ollaan sen kanssa vielä alkutaipaleella.

Ava leikattiin toissapäivänä ja nyt pidän sille ihan kunnon tauon. Sterilisointi tehtiin tähystyksellä ja el.lääkärin mukaan toipuminen on tosi nopeeta. Sen mukaan voitaisiin jo muka treenata kun tikit parin viikon päästä otetaan pois. Oon kuitenkin päättänyt, että silli on tauolla joulukuun loppupuolelle saakka agilitystä. Tekee meillä molemmille varmaan ihan poikaa.

Nyt on suunnitelmissa paneutua Metkuun tämä loppuvuosi. Ollaan treenattu sen kanssa tosi vähän nyt syksyllä, mutta kisattu kyllä jonkin verran. Aivan ihmeen kaupalla tehtiin kirkkiksellä tuplanolla sen kanssa, mikä on huippujuttu! Nyt olisi sitten tarkoitus kisata ja treenata sillä mielellä, että sm-kisoihin lähdetään. Katsotaan nyt, kuinka tiukassa ne nollat on. Heti tuplanolla kisojen jälkeisissä kisoissa Turussa Metku palautti mut hyvin takas maanpinnalle..Se loikki ja karkas kaikki kontakti, karkas parissa startista lähdöstä ja muutenkin se vei ja mä kitisin perässä. Tulihan selväksi sitten kertaheitolla, mihin keskitytään nyt kun treenataan.

Pasi ja Pahkis on mennyt eteenpäin. Niiden menoa on nyt pääsääntöisesti aina mukava katsella. Pahkikselle on varattu aika kuviin muutaman viikon päästä ja samalla tehdään leikkaussuunnitelma piilokiveksen leikkaamiseksi. Samalla otetaan toinenkin palli pois ku mitä sitä säästämään.

Huomenna olis tarkoitus lähteä Kuopioon MAP-koulutukseen (lasten kehityksellisten ongelmien seulontatesti). Palailen kotiin ens viikon keskiviikkona ja sitten oon taas ammatillisesti hiukka pätevämpi. Ihan jees. Toivottavasti silli parantelee täällä itseään hyvin ja pasi tajuaa jos haava alkaa voimaan huonosti. Nyt se vähän ärtyi kun yritin suojata sitä likaantumiselta kun käytiin kävelyllä. kaippa se tosta.

Muuten kaikki kunnossa. Pientä jännitystä olis tiedossa nyt parille seuraavalle kuukaudelle, mutta tuohon palailen sitten joskus kun on sen aika. Nyt pannarille :)

Luonnetesti a'la Silli ja vähän muutakin

Pitkästä aikaa sorvin ääressä. Paljon on taas ehtinyt kaikenlaista tapahtua. Ollaan kisattu, käyty luonnetestistä Avan kanssa,leireilty, treenattu, vietetty synttäreitä jne. Nyt justiinsa sillillä on juoksut ja meillä on vähän rasittava tilanne. Pasi lähti poikien kanssa evakkoon kun Kaapo alkoi käymään liian tunteella piipittäen ja läähättäen 24/7, eikä sitä jaksanut kuunnella enää erkkikään. Nyt kyllä lähtee pojilta takuuvarmasti pallit, jotta ei tarvi enää tällästä kestää. Voi olla, että myös Silli leikataan kun nyt vauhtiin päästään tässä koirien leikkelemisessä.

Avan käytin vähän extemporee belgien järkkäämässä luonnetestissä ja yllätyin, miten hyvin se veti homman läpi. Avasta testi oli sellasta mukavaa lauantai-illan puuhaa, eikä se kuormittunut siitä yhtään. Tuomarit tykkäsivät siitä ja kehuivat hyväksi harrastuskoiraksi, Ainoastaan moittivat sen villkautta,jonka uskoivat vaikuttavan sen keskittymiskykyyn. Ai niinkö? Totesivat muutamaan otteeseen, että se on blondi ja nauroivat, että sillä tuntuu olevan enemmän yritystä kuin ajatusta toimissaan. Ai niinkö? Se mikä tuntui kivalta oli se, että sanoivat sen leikkivän täydestä sydämestään, koska rakastaa sitä. Leikissä ei ole yhtään painetta,pakkoa, väkisin puurtamista eikä opittua vaan se on silkkaa ihanuutta sille. Kehuivat sitä myös läpeensä hyväksi koiraksi, jossa ei ole mitään pimeää puolta. Tällä tarkoittivat kait sitä, että paineenkaan alla, uhattuna tms. siinä ei tule näkyväksi aggrea yhtään. Kyllä se puolusti itseään ja mua ja tuomarit kokivat, että puolustus oli ihan uskottavan näköistäkin, mutta sanoivat, ettei siinä mitään totta ollut. Leikkiä vaan ja kun hyökkääjä lopetti uhkaamisen niin Ava olisi heti vamis taas rakastamaan ihmistä täydellä sydämellään. Hyväntahtoinen hölmö. Ai niinkö, kuullostaa ihan mun koiralta. Kehuivat myös sen taistelutahdon olevan sen ehdoton valttikortti, josta ammentaa kaiken moottorinsa.

Alla pisteet:

Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys. +3 kohtuullinen ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua
Puolustuhalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +3 suuri
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Tempperamentti: +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaspelottomuus: +++ laukausvarma

yhteensä 154 pistettä. Tuomareina toimivat Söderholm & Haanpää.

Kisoista ollaan napsittu muutamia yksittäisiä nollia, mutta tuplanollaa ei olla saatu. Kisaradat on ollu vaihtelevia, mutta lisääntyvissä määrin tasoltaan parempia. Välillä on ollut oikein mallikkaitakin pätkiä ja sellasta perussiistiähän se meidän meno usein on. Sitä vauhtia vaan pitäisi saada lisää. Muutamilla radoilla vauhtia on ollut paremmin sillä seurauksella, että rimoilla on sattunut muutamia vahinkoja ja ylösmenokontakteja on myös tullut. Jos virheitä miettii niin tehdään niitä tasaisesti kaikilla osa-alueilla :) Saldona on muutamia rimoja, muutamia ylösmenoja, keppien sisäänmenovirhe tyrkkäsyssä ja pari hyllyä kun oon ottanut liikaa haltuun ja Ava on luullut poispäinkäännökseksi ja lähtenyt takaakiertoon. Harjoiteltavaa siis riittää vähän kaikessa. Oltiin muuten piirimestauuden voittaneessa maksijoukkueessa, jossa mukana oli myös Kim&Max, Veijo&Juju ja Lotta&Plikka. Rima putsas niissä karkeloissa aikalailla kaikki palkinnot itselleen. Hyvä Rima, hyvä me, hyvä meidän joukkue!- vai miten se meni.

Pötkön kanssa ollaan kisattu ja treenattu nyt vähemmän. Yhdet kisat käytiin Lempäälässä ja voi että, miten olikaan lähellä nolla ja olis ehkäpä saattanut olla jopa nollavoitto. Yhden esteen ohitukseen kaatui se mahis. Voi onnetonta ja eiku nokka kohti uusia kisoja.

Riman leirillä oltiin Klossnereiden paikassa viikko sitten ja Liuhdon Timo oli kouluttamassa. Varsin onnistunut leiri kaikinpuolin. Tuli naurettua kyllä niin paljon, että eipä ole hetkeen tullut :) Treenit suju oikeastaan hyvin ja sain ihan uusia juttuja ja ajateltavaa, joka on aina tosi jees.

Sitten synttärihumusta. Mä täytin 29 v, Ava 4 v, Pahkis 1 v ja Kaapo 9 v kaikki tässä parin viikon sisällä. Ens vuonna meillä onkin isot kemut kun mä täytän 30, kaapo 10 ja ava 5 v! Kaapolla oli ehkä paras synttärilahja ikinä kun annettiin sen leikkiä ja kosiskella juoksusen Avan kanssa pari minuuttia ja laulettiin taustalla Paljon onnea vaan,paljon onnea vaan...Kyllä olis varmaan muutamat tuijotellu taas vähän hitaasti tätä meidän menoa. Oli Pahkiksellakin varmaan ihan hyvä synttärilahja kun pääsi Riman leirillä paimentamaan ja aksaamaan. Se paimennushomma oli muuten mielenkiintoista! Mäkin haluan koiran, jonka kanssa vois kokeilla paimennusta. Avan kanssa ei kokeiltu, ymmärrettävästi.

Ai niin, Kaapo ja Pahkis kävivät rokotuksilla ja terveystarkastuksessa viime viikolla. Kaapolla todettiin kaihi! Oon kyllä itse epäillyt samaa kun on tullut tunne, että se ei hämärässä kunnolla näe. Mutta näillä mennään. Se on kyllä sellanen raasu. Tuntuu, että sen oikea fyysinen ikä on pari vuotta enempi kun nyt muutaman vuoden sisällä on alkanut tulla kaikenlaista kremppaa. Sanokaa mun sanoneen, että se ei tule olemaan kamalan pitkäikäinen kaveri.

Oon ite nyt saikulla kotona. Flunssa äityi pahemmaksi ja nosti eilen kunnon kuumeenkin. Keuhkoputkiin sattuu, yskittää ja nokka on tukossa. Sitten kun vähän enemmän niistää niin johan alkaa verta valua nokasta. On tää hienoo. Töissä olis sellanen tilanne, että pois en ehtisi yhtään olla. Kouluttamisiakin on sovittu niin, että sairasteluun ei olis aikaa, mutta minkäs teet. Ei nää aina katso oikeaa aikaa ja paikkaa- eikä sellaista kait oliskaan. Ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä ipo mm-kisoja katsomaan. Ties vaikka sitä innostuis niin sitä lajista, että alkaiskin sitä sitten harrastamaan. Onhan mulla tässä tää läpeensä hyvä malinoissi, jossa ei ole pätkääkään aggressiivisuutta ja joka on mälväämisen mestari :)

missikisat ja epämääräiset epikset

Oltiin Allimallin kanssa vkonloppuna dallujen erkkarissa Laukaalla. Viimeksi ollaan käyty näyttelyissä viime vuoden syyskuussa Tallinnassa, josta oli kotiin tuomisena serti ja näin ollen Allista tuli Eestin valio. Näyttelyinnostani ehkä kertoo se, etten ole muistanut hakea Eestin kennelliitolta vielä muotovalion arvoa.. Vanheneekohan asia jossain kohtaa? Pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja hoitaa homma alta pois.

Joka tapauksessa päätin Allin ilmoittaa nyt erkkariin kun se siirtyi vetskuihin viime keväänä ja muutenkin oikeastaan oli ihan kiva ajatus mennä katsomaan tuttuja ja nättejä koiria. Ja nyt näin reissun jälkeen pitää todeta, että ihan mukavaahan siellä oli. Kiva oli katsoa koiria ja tavata tuttuja. Homma vaan voisi edetä vähän nopeampitempoisemmin, niin olisi vielä mukavampaa! Ja sitten vielä jos ilmapiiri kehän laidalla olisi sellainen, että iloittaisiin kaikkien koirien menestyksestä, niin olisi vielä mukavampaa :) Vähän sellaiselta "sisäänpäinlämpeävältä" homma ajoittain tuntui. No, väliäkös tuolla, itse käy niin harvoin näyttelyissä, että varmaan aistin sen eritavalla kuin kokeneet konkarit. Tuli kyllä mieleen, että ihan uusien harrastajien ei ole välttämättä maailman helpointa osallistua pilkkukoiransa kanssa ekoihin näyttelyihin jos kasvattaja tai joku muu tuttu ei ole mukana tukemassa ja kannustamassa. Mutta siis… mukavaa oli ja ihmiset kyllä kannustivat kilpailuluokkien koiria. Oli muuten tosi kiva nähdä Allin poika ja lastenlapsia. Tosi monissa kyllä näkyi Allin piirteitä.

Allista sanottiin näin: 8 årig utm typ. Härligt mörka ögön. utm propotioner och kondition. vacker hals och överlinje. gott förbröst. gott vinklad fram, välvinklad bak. ngt lång i länden. fin underlinje.rör sig ngt trångt bak och lös fram med mycket drive och bra steglägd fråm sidan men har lite brottom. fantastisk päls,färg,teckning.utm temperament.

Arvostelu osui musta nappiin. Alli on kaunis katsella, mutta liikkuu vähän löysästi ja lanneosa on pitkä. Mullikka oli erillä vetskunarttujen kolmas, mikä oli hyvin todella tasokkaassa joukossa. Mun mielestä se oli tietty näyttelyn kaunein ja viisain, mutta mä olen ehkä vähän puolueellinen. Allin siskontyttö oli VSP vähän "mustana hevosena" ja se kyllä ansaitsi paikkansa erityisen komeilla liikkeillään. Myös ROP-uros oli komea ja niin kyllä monet muutkin.

Viime viikon torstaina käytiin Metkun kanssa epiksissä Koivukylässä. Olipas hauska kokemus. En ole ikinä vielä nähnyt agilitykentällä niin montaa 13-18 v. nuorta tyttöä, jotka olisivat itsensä niin viimosen päälle laittaneet koiratapahtumaa varten. Joka toisella oli chihuahua ja joka toisella sheltti. Chihuja oli niin paljon, että niille oli oma mikro-luokkansa, jossa rimat pidettiin maassa.. Miten hauskaa, että bongasin melkosen monta valokuvasessiota (kännykkäkameroilla otettuna), jossa ei suinkaan kuvattu agilityä, vaan kuvasivat vaan toisiaan kun halailivat koiriaan tai muuten poseerasivat. Sitten hirvee hihitys päälle ja kuvan tulkintaa: ”siis hirvee!” ja uusintaotos. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui.

Tuomari oli melko tiukkis. Hän kertoi heti alkuun hyvin täpäkän vakavana, kuinka hän heittää radalta kaikki sellaiset pois, joiden naama on nurinpäin, sillä agility on hauskaa :) Rata oli hänen mukaansa helppo, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, mikä vaatisi kikkailua tai tekniikkaa. Rata oli..no, yhtään tulosta en tainnut nähdä siinä mölliluokassa.

Järjestäjäparat olivat ottaneet ilmoittautumisia vastaan useammalla listalle joten sama numero saattoi olla useammallakin koiralla samaan aikaan. Kisat alkoivat kuudelta mölleillä ja noin seitsemän aikaan oli ilmoitettu, että kisaavat sattaisivat aloittaa. Järjestys oli mini, medi, maksi. No, puol kasilta aloittivat medimöllit, vaikka minejä oli vain vajaa parikymmentä. Ihmiset eivät olleet kovin ajoissa suoritusvuorossa.. :) Hauskaa oli kuitenkin ja Metku teki hyvin. Palkkasin kontaktit eli puomin kun radalla ei ollut muuta. En siis jaksanut jäädä odottamaan kisaavia kun aikataulut vähän venähti joten starttasin ulkopuolisena. Kävin startin jälkeen vähän vielä Ojangossa treenaamassa sen kanssa akuutteja asioita.

Ens viikonlopuuna olisi tiedossa kisoja. Lauantaina olisi kolme starttia Avan kanssa Haminassa ja sunnuntaina Metkun kanssa Ylöjärvellä. Hyvä hyvä hyvä ja siistii :)

Kyllä se siitä

No niin, loma loppui. Aika paha ja ens kesään on vielä aika pitkä aika. Onneks loma oli hyvä ja ennen ens lomaa tapahtuu varmasti vielä paljon mukavia asioita, reissuja ja sen sellaista. Niin ja onhan mulla talvilomaakin. Toisilla ei ole, joten hyvinhän tässä on lomien suhteen pullat uunissa.

Eilen kerrattiin lomatekemisiä Pasin kanssa ja aika haipakkaahan se on oikeastaan pitänyt. Kilsoja on loman aikana rapissut mittariin n. 5000 joten ollaan käyty monessa paikassa ristiin rastiin (ja istuttu autossa paljon). Ollaan vietetty aikaa mukavien ihmisten kanssa ja syöty (ja juotu) hyvin. Ainoastaan niitä alkulomaan suunniteltuja ”pakko hoitaa alta pois”- hommia jäi tekemättä. Ikkunat siis odottaa edelleen pesemistä ja varaston matot kanssa. Pihakin vois olla hehkeempi. Yhtäkään hyvää treenisettiä, mukavaa illanistujaista, kyläilyä tai reissua en kuiteskaan vaihtaisi noihin äsken mainittuihin.. Tänään eka päivä töissä ja mä aattelin ottaa sen rennosti. Niin rennosti, että kesken päivän rupesin kirjoittamaan tätä. Ens viikolla on jo kalenterin mukaan haipakkaa joten nautitaan nyt näistä muutamista hiljaisemmista päivistä.

Oltiin vkonloppu Mikkelissä kisareissulla. Perjantaina käytiin Maijun ja Jussin luona Mäntyharjulla ja lapset oli innoissaan koirista. Ava on elementissään lasten kanssa ja nautti saamastaan huomiosta. Se kyllä osaa olla niin pelle halutessaan.. hassun hurmaava koira. Pahkista lapset nyt hiukan jännittää. Eiköhän tuo vaihe tuosta mene ohi.

Kisoissa oli tavoitteena saada Avaa syttymään. Eli lisää vauhtia, irtoamista, itsenäisyyttä ja toivottavasti edes pilkahdus työhön suuntautunutta pientä hulluutta. Annoin sen kiihdyttää itseään aikapaljon ennen starttia ja väliin otin vähän hallintaa, jotta homma ei ihan menisi lapasesta. Ei ole vaikeaa saada lähtöä odotellessa sitä hulluksi ja täytyy sanoa, että nyt hiljalleen homma kantaa jo vähän pidemmälle. Ava jaksoi kaikki startit ihan samalla sykkeellä, vaikka sunnuntaina oli oikeasti lämmin ja vaikka oikeasti takana oli muutama päivä reissua. Oli tosi hyvä huomata, että se on kehittynyt reissaajana. Hotellissa se otti tosi rennosti. Se oli jopa ilman häkkiä kaikessa rauhassa kun olivat keskenään, eikä viittinyt kommentoida mitään käytävän ääniin tai mihinkään. Hän nukkui ja lepäsi, jotta jaksaisi taas. Jos koira voi näyttää onnelliselta niin siltä se kerrassaan näytti maatessaan hotellihuoneen sängyllä selällään: ” voi että tää hotellielämä on sitten ihan mua varten..”

Olin kaikkiin meidän ratoihin tyytyväinen. Virheitä tuli kun irtosi. Hyvä kun irtoaa! Katsotaan jos vaikka saisin videoita joskus tänne laitettua. Neljältä radalta siis yksi nolla ja loput hyllyjä- tai siis yhdeltä radalta olis kuulunut saada hylly kun jätti hyppäämättä yhden hypyn, mutta tuomari ei tuota nähnyt joten antoi 15 kun sörssin keppiväliä tehokkaasti. Kontaktit toimivat hyvin ja pysyi pujottelussa hyvin. Vkonlopun aikana tuli kaksi rimaa alas, molemmat valssikohtia, aika erilaisia kylläkin. Keppien sisäänmenoja jännitin ja hakeuduin tyrkkäämään sitä jos vain mahis. Mistä lie epävarmuus tullut. Toisaalta ei olla nyt hirmuisesti keppejä treenattu kun lähinnä sitä vauhtia jne. ollaan tehty. Ehkä siis siitä epävarmuus juontaa juurensa.

Metkun kanssa kisasin kolme starttia. Läheltä piti nollan saamiset; kaksi femmaa ja yksi totaali hylly. Vitoset tuli kepeiltä sisäänmenovirheistä. Toisella meni oikein sisään, mutta kakkosvälin ohi ja toisella kakkosväliin suoraan. Ekaks mainitulla tyrkkäsin, tokaks mainitulla lähetin. Keppikulmat ei ihmeellisiä kummassakaan kohtaa vaan ihan vaan oli nyt kökköä tuuria tai huolimattomuutta. Mitä lie, mutta harmitti silti. Tuo hyllyrata meni kämästi, jos menee huonosti niin sitten menköön urakalla. Katsotaan jos niitä videoita tosiaan.. Satu starttasi itse yhden startin. Turhaan jännäsi ja hyvällehän se näytti. Ja mikä parasta, niin Metku oli euforisessa mielentilassa radan jälkeen kun sillä oli niiin kivaa!

Pahkis käyttäytyi fiksusti reissussa. Sitä ei ihmetytä mitkään hissit tai muut sellaset. Autossa nukkuu kuin tukki ja hotellissa rauhottuu. Kisapaikalla se seurasi innokkaana muiden menoa ja toivoi, että olis itsekin päässyt joko A) irti, että pääsisi juoksentelemaan radalle toisen kaveriksi ja näyttämään, miten hänkin ymmärtää, mitä esim. putki tarkoittaa tai B) pääsis Pasin kanssa tekemään agilityä. Pasikin taisi miettiä ite tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa myös muutamaan kertaan. Aika menee niin nopeaan, että kohta on taas mennyt vuosi ja nekin pääsevät.

Reissussa oli kivaa noin muutenkin. Seura oli loistavaa ja ihmiset tekivät hyviä suorituksia. Radat taisivat jakaa mielipiteitä, mutta mä tykkäsin. Saijalle ja Riinalle superisti onnea tuplanollista. Se on helppoa kun osaa :)

hikiset terveiset

Huh hellettä! Ei sais valittaa, mutta valitan silti. Sais olla jo kylmempää. Miten ihanaa jos vaikka muutamaksi päiväksi saisi sellasen kirpsakan syyspäivän. No, tuleehan niitä vielä ihan riittämiin. Jos ei nyt aurinkoista kirpsakkaa syyspäivää niin ainakin pimeyttä, kylmyyttä ja sadetta. Toki myös lunta, pakkasta, myrskyä, loskaa, liukasta jne. Joten, en valita kuitenkaan. Eli, onpas kertakaikkisen ihanan lämmintä ulkona.. :)

Eilenkin oli niin ihanan lämmintä, että ulkona oli noin 30 astetta ja Riman kasvihuonehallissa varmaan 50 astetta. Pitkästä aikaa kun päästiin ohjattuihin treeneihin niin pitihän se kuitenkin mennä. Todella fiksua.. Avalla oli niin hiki ja kieli vyön alla, että ei jaksanut yhtään. En jaksanut myöskään minä joten syytetään molempia treenien huonosta menekistä. Koska koulutin pari ryhmää omien treenien jälkeen oli loppuillasta ilma sen verta armollisempi, että päätin vähän ottaa kontakteja Avan kanssa. Hyvä, että otin, sillä teki hyvin kuitenkin töitä kun vaan keli on sopivampi.

Pahkis ja Pasi tekivät taas hienosti (samoin kuin Misa ja Tuumis ja Tapsa ja Trommakin). Tekivät peräti yhdeksän esteen pätkää, johon oli ympätty kaikenlaista pakkovalssista, sylkkäriin, vekkaukseen, leikkaukseen jne. Lopuksi vielä treenattiin pussia ekaa kertaa. Ei ollut pikkumiäs siitä moksiskaan. Se on kyllä kertakaikkisen hullu, hullun nopee ja ihana..:)

Ollaan loman aikana keskitytty reissaamiseen. Ihan vaan kotimaassa ja koirien kanssa. Viime vkonloppuna matkasimme Klagiin, mutta matka päättyikin jo rokotustentarkastukseen... En jaksa sitä enää tähän veivata kun on tullut asiaa jo niin vatvottua. Kisaamaan oltaisiin päästy kuitenkin jos rokotukset tarkastanut eläinlääkäri olisi ollut enemmän tilanteen tasalla. Ei kisattu ei ja se tietty ketutti valtavasti monta päivää. Onneksi keksimme muuta puuhaa ja saimme nauttia kavereiden loistavasti seurasta sekä myös viettää aikaa kaksin. Sinällänsä reissu Kokkolaan ei ollut turha, sillä käytiin mun veljen tykönä yökyläilemässä ja myös mummua moikkaamassa ja nauttimassa sen hyvistä (ja terveellisistä) ruuista.

Vähän extempore menin ilmoittamaan Avan Mikkeliin viikon päästä kisaamaan. Satu ja Tuomo ja Jippo&Metku lähtee kanssa reissuun ja hauskaa, että ainakin Misa on tulossa myös Sunan, Tomon ja Tiitin kanssa kisaamaan. Tiedossa on siis varmasti mukavaa seuraa ja hyvät kisat. Toivottavasti ilma ei vaan olis näin kuuma niin Ava jaksais jotain tehdä.

Ens vkonloppuna on karsinnat, miten jännää! Mulla on niin paljon suosikkeja, joilla toivoisin onnistumisia ja pääsyä joukkueeseen. Se on hyvä kun on paljon suosikkeja niin varmasti joku niistä on joukkueessa :) Tiedossa on myös paljon sydämentykytyksiä ja myötäelämistä kun kaikilla ei varmasti mene homma niinkuin toivoisivat ja toivottaisiin. Jotenkin sitä tulee elettyä niin täysillä mukana, että kaikki tunnetilat tulee käytyä läpi. Kyllä tää agility on vaan hieno laji!

Pahkis peukuttaa tietty eniten iskänsä puolesta. Se tuossa sanoi, että sen iskä on maailman paras agilitykoira ja äiti kanssa. Sit seuraavaksi kuulemma maailman paras agilitykoira on se itse ja sit sen sisko. Kuulemma on tosi tyhmää, ettei 10 kk ikäiset voi osallistua karsintoihin, koska sit sinne olis voinut tänä vuonna lähteä koko perhe. Ai, nyt se korjas, että itseasiassa se onkin ite maailman paras agilitykoira ja sit sen iskä ja mutsi ja sit sen sisko.... :)

LOMA!!!

Siinähän se, tärkein asia kerrakseen :))

Suunnattiin loman alkuun heti juhannuksen viettoon Hailuotoon. Mummopapparyhmä eli Kaapo ja Alli jäivät reissusta pois ja Metku lähti mukaan (jotta koiramäärä ei olisi reissussa ollut liian vähäinen). Ei vaan, mukaan se lähti, sillä startteja oli vkonlopun aikana sillekkin tiedossa. Majoituttiin maatilamajoitus Heikkisellä n. 10 kilsan päästä kisapaikasta. Niin rauhallista ja rentouttavaa. Tutustuttiin tosi mukaviin ihmisiin ja kisat oli tunnelmaltaan sopivan rennot. Radat oli kivoja, tykkäsin sikana Tienhaaran kuviosta, jotka mahdollistivat erilaisten ohjauskuvioiden toteuttamisen ja laittoivat siis vähän miettimään.

Tuloksilla ei näissä kisoissa omalta osalta juhlittu, mutta suoritusten osalta jäi erihyvät fiilikset. Ava teki neljä rataa, kaikki mitä oli tarjolla. Sille yksi nolla ja loput hyllyjä. Mä oli niin ylpee sillikoirasta, sillä se teki hyvin töitä jokaisessa startissa! Sain myös itse nyt varmuutta siihen, millaisin "rutiinein" sen kanssa on startteihin hyvä valmistautua. Vkonlopun aikana ehti kokeilla erilaisia valmistumistapoja, jonka pohjilta oli hyvä todeta, mikä tuntui parhaiten sopivan mulle ja koiralle. Nyt siis jatkossa pyrin hoitamaan itse sen lämmittelyn ja yritän pitää sen mahdollisimman rentona ja matalassa mielentilassa. Edellisen koiran aikaan vähän houkuttamista ja sitten melko passiivisesti lähtöpaikalle niin, että Ava saa vetää paikalle. Lähtöluvan jälkeen koira vasta hallintaan ja nopeasti itse liikkeelle. Annan sen katsella ympäristöä kun kävelen pois, mutta otan hyvin kontaktin ennen kutsua. Tokihan tää nyt voi vaihdella ja elää, mutta jotain ajatusta kuitenkin. Nyt on tullut kokeiltua sen kanssa vaihdellen kaikkea: reilua nostatusta, verkkahyppyjä, seuruuttamista, kepon toteuttamaa lämmittelyä ja koiran haltuun ottamista sekunti ennen starttia, rauhoittamista, jne.. Mä oon tyytyväinen jos homma pelittää niin, että se ei vaadi multa mitään reuhaamista. Tykkään keskitttyä rauhassa niin, että kaikki huomioi ei tarvi olla kiinni koirassa koko ajan ennen starttia.

Radoilla Ava teki erinomaiset kontakti joka kisassa, hyvät kepit, ei yhtään rimaa alas. Ei, tulihan vikalla radalla muurin kalikka alas kun tein siihen pakkovalssin. Virheitä tuli sitten muutamissa kohdissa, jossa itse en ottanut koiraa riittävästi haltuun tai tein huolimattomasti jonkun ohjauksen.

Metkun kanssa oli meno malko vauhdikasta ja hallitsematonta. Sen kanssa kolme starttia ja kaikilta hylly. Vika rata oli kyllä aivan erinomainen mun mielestä, mutta sitten ihan lopussa homma kasahti Aan alla olevaan putkeen. Metkun mielestä kontaktiesteet eivät ole esteitä joten niille ei luonnollisestikkaan mennä jos on parempia vaihtoehtoja. Nyt tarvis niin treenata sen kanssa kontaktien alla olevia putkia. Vikasta radasta jäi hyvä mieli ja mukavasti mutusteltavaa :)

Siihen tosiasiaan havahduin, että en osaa tehdä kahdelle koiralle erilaisia vaihtoehtoja rataantutustumisessa. Nyt siis aina jompikumpi kärsii. Tietty jos rata on profiililtaan sellainen, että samanlainen suunnitelma palvelee molempia niin mikäpäjottein. Sadun kanssa jo puhuttiinkin, että täytyy nyt tehdä niin, että kisaavat eri starteissa toistaikseksi.

Eilen lämmittelylenkillä Ava sai haavan jalkaansa :( Nyt täytyy toivoa, että haava tulee kuntoon Klagiin mennessä. Harmittaa sikana, että menee sivusuun treenejä tuon takia. Joutuu siis tekemään lomalla muutakin kuin agilityä. Omituista.

Hommaa onkin jo tässä kertynyt mukavasti ja päivät tuntuu täyttyvän kaikenlaisesta kivasta: tänään issikkaratsastamaan, perjantaina Misalla ja Tapsalle, lauantaina Tuomolle ja Sadulle, sunnuntaina Sonjalle ja Kaitsulle, maanantaina Paraisille Nooran luo jne..jos jossain kohtaa nuo pakolliset pihahommat, ikkunanpesut ja mattojen pesutkin saisi tehtyä. Saahan sitä kun on koko päivä aikaa.

kultainen kapulannoutaja

Nyt on pitänyt kisarintamalla hiljaiseloa sitten Ahvenanmaan reissun. Ollaan treenattu Avan kanssa pari kolme kertaa viikossa ja treenit on sujunut kyllä hyvin. Oon tehnyt sille lähtötreeniä ja treenitilanteessa ainakin näyttää siltä, että treenistä on ollut hyötyä. Oon treenannut sitä, että se pystyisi lukemaan rataa alkuun mahdollisimman paljon itse niin, että oon sijoittunut kauas pois. Itseasiassa Ava osaa hyvin napata kaikki edessä olevat esteet, vaikka joutuisikin pois suoralta linjalta muhun kohdistuen. Oon myös treenannut sitä, että saisi sille panokset vähän kovemmiksi lähtötilanteessa. Oon treenannut haukuttamista lähdössä jne. Aina kun olen treenissä keskittynyt johonkin asiaan niin homma toimii erinomaisesti, sitten kun vain saisi taidon siirtymään muihinkin tilanteisiin. Muuten teemana on ollut aina vaan itsenäisyys ja vauhti. Välillä koira irtoaa aivan sairaan makeesti ja kulkee kovaa, mutta se kauan kaivattu tasaisuus vaan puuttuu aina vaan. Koskaan en tiedä, millaisen koiran kanssa treenikentälle menen. Sinänsähän tälläinen harrastaminen on melko jännittävää (jos asiasta positiivisia puolia haluaa etsiä..:) Koskaan ei voi tietää onko tehnyt hyvän suunnitelman kun ei tiedä, että meneekö koira tänään kovaa, hiljaa, irtooko, kulkeeko kädessä, osaako hakea itsenäisesti kepeille jne. Ollaan käyty myös nyt muutamissa epiksissä. Ajatuksena on ollut, että jos näen, että laamailee niin puutun asiaan. Ei ole pahemmin laamaillut joten ei ole tarvinut puuttua. Itseasiassa se on tehnyt oikein hyvä suorituksia ja oon iloinen siitä. Itse olen saanut jotain virheitä aikaan, mutta niistä ei ole koiraa syyttäminen. Pääasia, että Ava on kulkenut hyvällä innolla.

Noutohan on ollut melko haasteellisen oloinen projekti meillä. Oon sitä treenanut välillä enemmän, välillä vähemmän - yleensä kyllä kallistuen enemmän siihen vähemmän kategoriaan, sillä homma tuntuu melko haastavalta. Ongelmana siis se, että Ava ei halua purra mihkään kovaan tai vähänkään painavampaan kunnolla. Ollaan ehkä vähän turhankin hitaasti edetty asiassa joten tänään päätin, että hitot, kokeillaas ihan pokkana mitä tapahtuu kun heitän sille kapulan ja lähetän hakemaan. Mitä mitä mitä- se haki sen ihan hirveellä vauhdilla ja toi aivan mielettömän kauniisti sen mulle ilman pureskeluja tai mitään.Mä olin ihan sulaa vahaa ja niin ylpee siitä. Piti kokeilla uudestaan ja se onnistui vielä toisenkin kerran. Sitten Pasille huutamaan, että tules katsomaan niin arvatenkin kolmas kerta ei enää onnistunutkaan. Hitto ku intouduin. Olis kait pitänut jättää homma pariin onnistuneeseen suoritukseen. Kolmannella kerralla Ava tarttui kapulaan sen päästä niin, että kapula roikkui alaspäin. Just. No, tätä harjoitellaan ja nytpä tiedän, että se osa jo aika paljon :)

Ihanaa, enää reilu viikko loman alkuun!!!! ja ihanaa, ens vkonloppuna on Sm-kisat joten tiedossa on paljon jännitystä ja toisten onnistumisista liikuttumisia. Juhannuksena kisataan Hailuodossa, siistiä. Eilen illalla alkoi mystisesti flunssa kuin puun takaa. Nyt kurkussa kihelmöi inhottavasti, nenä on tukossa ja päässä humisee. Toivottavasti tämä nyt pian tästä.

pitkästä aikaa

Kiirettä on pitänyt ja blogi on jäänyt päivittämättä. Onneks blogin päivittämättä jättäminen ei ole mikään kuolemansynti joten siitä on kait turha mitään huonoa omaatuntoa kärsiä.

Ahvenanmaa on matkattu ja jaun kisoissakin pyörähdettiin metkun kanssa. Treenattu on hyvässä opissa avan kanssa ja itsekseenkin aika paljon. Jos kronologisesti hommassa edetään niin eka jaun kisojen tunnelmat (tässä vaiheessa ne onkin hyvin helppo muistaa..). Sen muistan, että heti ekalta radalta tehtiin nolla. radalla onnistui paljon asioita, mutta pientä vaaranpaikkaakin piti kun radan loppupuolella pyörityksestä itse myöhästyin ja koira ampui läpi, suoraan.. Siitä ihme pelastelun kautta selvittiin virheettä loppuun saakka. Keinun kontaktiin olin tyytyväinen, eikä muutkaan kontaktit kovin pahoja olleet. Yhdessä takaakierrossa tuli kiire ja taisin kait potkaista koiran esteen taakse..Onneksi pötkö ei asiasta traumatisoitunut ja tuomariltakin jäi asia huomaamatta. Samaisessa kohdassa hyllytti suurin osa porukkaa myöhästyneen ohjauksen takia. Riskin paikka. Muista radoista en enää muista oikeastaan mitään.

Ahenanmaan reissu oli reissuna upea, tulosten puitteissa ei niinkään. Avalle otti koville neljän päivän matka, se oli aivan laama lauantaina ja totaali puhki radoilla hirveän helteen takia. Sille otti tosi koville kuumuus. Toivottavasti kesän myötä tottuu lämpimään, jotta ei ihan tollaseks menisi. Omat fiilikset oli parin radan jälkeen ihan kaameat. Musta tuntui, että menomme oli jotain niin karmeeta kuin nyt agility voi laaman kanssa olla, mutta onneksi radat videoitiin niin totuus ei ollut ihan yhtä kirpaisevan näköistä. Enivei, ekalla radalla Ava valahti valssista ja kun yritin korjata tilanteen niin jäi haistelemaan maata! Mä meinasin kuolla raivosta ja lähdin radalta kesken mykistyneenä pois. Ei kukaan koira voi tehdä tollasta, että jää haistelemaan maata...Tokalle radalle olin tehnyt suunnitelman, että jos painaa läpi ohjauksesta mihin haluaa (kontakteille) tai jää haistelemaan tai jotain, niin pakotan sen vaan tulemaan mukaan ohjaukseen, enkä lopeta kesken, sillä sitä se varmaan haluaisikin. No, nyt ei jäänyt maata haistelemaan, mutta karkas aina puomille kun siihen oli pienikin mahdollisuus.. Kolmannen startin aattelin jättää väliin, mutta onneksi muut ylipuhuivat mut jatkamaan, sillä rata oli ihan hyvä. Ainoastaan lähdössä en meinannut saada koiraan mitään kontaktia kun haisteli suunnilleen takamustaan(kuka pieras?) ja mietti ihan muita juttuja. Videolta näkyy kun palaan takaisin tyrkkimään sitä, miten nyt kehtasin ja huutelin parin esteen takan "hei halooooo!!! Avaa!! Haloo!!". Onneksi Ava muisti jossain kohtaa, mikä oli homman nimi ja lähti yhteistyöhön ja teki töitä helteeseen nähden hyvin. Tokihan se kovempaakin kulkee, mutta olosuhteisiin nähden kuitenkin olin tyytyväinen sen panokseen. Vikalta radalta nolla ja sijoitus 2. Sunnuntaina oli yksi rata ja se oli oikeastaan hyvä. Tein itse ohjausmokan ja otin sen liikaa vetoon mukaan, josta johtuen ohi hypystä. Muuten kulki hyvää vauhtia, teki hyvin kontaktit, kepit ja ennen kaikkea keskittyi ja oli intensiivinen. Luojan kiitos. Olisin kait tehnyt siitä rukkaset jos olisi jatkanut superlaamailua vielä sunnuntaina. Metkun kanssa sattui ja tapahtui radoilla kaikenlaista ja tästä jutusta tulisi kilsan mittainen jos avaisin senkin. Nämä oli ekat kisat, joissa starttasin molempien koirien kanssa kolmosissa ja täytyy kyllä sanoa, että itselle se oli melko haasteellista. Metku ja Ava ovat niin erilaiset, että mun pitäisi pystyi tekemään aika erilaisia suunnitelmia jo alkujaan ja keskittyi ihan erilaisiin mielentiloihin itse. Erityisen hankalaa tuossa oli se, että kisaajia oli vähän eli ehdin henkäistä välissä n. 10 minsaa jos edes sitä. Haipakkaa piti, mutta erittäin opettavaista. En tiedä, kumpi koirista kärsi enemmän. Ehkä metku, jolle en pystynyt kehittämään ohjausvalintoja kaikkiin tilanteisiin sille kannattavaksi.

Nyt ollaan keskitytty Avan kanssa treenaamiseen ja ennenkaikkea edelleen siihen estehakuisuus, itsenäisyys, itsevarmuus, sopiva viretila ja vauhti teemoihin. Tekniikoita kyllä taidetaan ja esteosaaminenkin on riittävällä tasolla kunhan saisi vaan noita muita asioita kuntoon. Oon käynyt parit epikset ja uskon, että niissä on hyvä nyt käydä. Tohdin ja kehtaan paremmin epiksissä puuttua Avan käytökseen jos se löysäilee tms.Se on kyllä oikeastaan mennyt nyt hyvin, epiksissäkin. Ja treeneisssä on tullut taas hirveesti uskoa ja toivoa siihen, että saan sen pelittämään hyvin. Ollaan videoitu aika paljon treenejä ja itseasiassa meidän meno on kyllä usein ihan tosi hyvääkin ja Ava kulkee hyvää vauhtia.

Kesälomaa odotan kuin kuuta nousevaa. töissä on ollut suorastaan pers...tä. ollaan homeen takia muutettu kiireisesti toisiin tiloihin jne. Lähin työkaveri irtisanoutui ja on ollut muutenkin ihan sikana pois. itsestä tuntuu, että ei vaan ehdi revetä ja töitä on ihan liikaa. Ihan riittämätön olo koko ajan ja tiedän, että tilanne ei tule hetkeen muuttumaan. Usein iltaisin sitä miettii, että onneks on kuitenkin tämä elämä muuten hyvin mallillaan niin jaksaa tollasta kurjuutta. Tämäkin vkonloppu oli ihana ja nyt on taas hyvin kerätty voimia tulevaan viikkoon.

Metku on maksiKOLMONEN!

Ploki on jäänyt taas vähemmällä päivitykselle kun en oo vaan ehtinyt.. Mistähän sitä sitten aloittais kun ollaan treenattu Niinun, janitan ja Jaakon opeissa ja kisattukkin Janakkalassa joten kerrottavaa ja pohdittavaa riittäis?

No nyt tiedän, aloitan hehkuttamisella! Nimittäin Metku siirtyi Janakkalassa kolmosiin! Niin siistiä ja kerrassaan upeeta. Radan jälkeen oli kyllä niin hieno fiilis, että ihan oikeasti taisin vähän itkeäkkin liikutuksesta.. Rata ei ollut mikään maailman paras kun muutamat kaarteet vähän valahti, mutta mitäpä niitä nyt murehtimaan. Tulos oli virheetön suoritus ja se tärkeintä. Aika monta starttia siihen vaadittiin, että siirto tapahtui ja ehkä vähän onneakin. Onnen ja ahkeran kisaamisen lisäksi tähän on toki vaadittu vähän treeniäkin ja niin paljon yritystä hyvään ohjaukseen. Ja suurimman työn on asiassa toki tehnyt Satu Metkun kanssa. Jos Satu olisi ahkerasti vaan kisannut Metkun kanssa niin olisivat siirtyneet jo aikapäiviä sitten luokissa etiäpäin. Mutta oon kovin kiitollinen Sadulle siitä mahiksesta, että oon saanut Metkun kanssa kisata ja treenata. Kiitos!

Avan kanssa kisattiin janakkalassa myös tuloksin 5 ja hyl. Ekan radan vitsku tuli keinun ylösmenolta. Muutama tuli sanomaan radan jälkeen, että otti sen. Mene ja tiedä. En ylösmenoa rupea sille nyt tekemään kummemmin jollei näitä virheitä ala tasaisesti satelemaan. Tokan radan hylly tuli heti alkuun. Oma typerä ohjausmoka, jolla ajoin sen ohi kakkoshypystä. Kokeilin lähtötilanteeseen erilaista lähestymistapaa eli otin sen enemmän vauhdista mukaan ja ajatuksena oli toteuttaa pienen pieni vekkaus, josta päällejuoksuun kolmosella. Jäin jumiin vekkiin, vedin ohi kakkosesta ja linja kolmoselle sekoilun jälkeen tuli sellaiseksi, että linja neloskepeille oli huono. Muuten rata oli musta hyvä. Ai niin, ei ollutkaan. Lopussa vielä ohitus edestakashyppyhässäkässä. Täytyy olla noissa tarkkana, että ei käy niin, että Ava juoksee ohi kun oon sen edessä esteen takana. Kontaktit olivat hyvät ja kaikenkaikkiaan Avan vire parempi, mitä Mikkelissä. Nostateltiin sitä ennen lähtöä ja se oli ihan kannattavaa.

Avan kanssa on treenit mennyt vaihtelevasti. Välillä kulkee tosi hyvin ja välillä ei. Oon nyt yrittänyt sitä vauhtia tehdä sen kanssa ja välillä vaikuttaa siltä, että se panee treenissä parastaan vauhdin suhteen. Niinä hetkinä kun näen, että nyt ollaan molemmat samalla tahtotasolla niin olo on tosi tyytyväinen. Oon yrittänyt kattella tässä myös peiliin ja miettiä, että mitä itse voisin tehdä enemmän. Ainakin oon päättänyt, että kun näen, että Avan keskittyminen hiipuu niin en lannistu siitä vaan ennemmin sisuunnun ja yritän vaatia/tsempata/käskeä tai mitä vaan, mutta en heittäydy passiiviseksi ja lannistu. Saakeli! Sen kanssa on tehty treeneissä oikeinkin hyviä pätkiä ja useimmiten hyvät pätkät on kuitenkin kiinni siitä, miten itse ohjaan. Omaa ohjausta pitää aina vaan ja iänikuisesti kehittää ja toisaalta opettaa koiralle sitä itsenäisyyttä suorittamisessa. Niin paljon ja helposti saattelen tassusta näitä elukoita joka paikkaan kun useimmiten ehdin aika hyvin saattelemaan. Omat huonot puolensa siinäkin sitten kait, että on kykenevä jollain tasolla juoksemaan.

Tänään piti lähteä tottistelemaan Miran kanssa, mutta Ava pirulainen oli löytänyt työpäivän aikana frolic-pussin ja syönyt sen kokonaan (se oli lähes täys..). Nyt kaveri on ihan pallona ja makoilee possuna masunsa kanssa. Tänään ei siis treenata, mutta huomenna taas uusi päivä uudet kujeet.

Mitä muuten. Ostettiin mulle uusi pyörä. Se on hieno! Mulla on hirvee pyöräilyhimo päällä ja tavoitteena olis heittää lenkkiä nyt tasaiseen tahtiin. Jospa sillä muutama reisiläskikilo karisis pois ja kunto kohenisi. Koiriakin olis tarkoitus nyt aktiivisemmin ravauttaa pyöräillen. Tai Avaa lähinnä.

Ens vkonloppuna kistaan Jaun kisoissa Pötkön kanssa ja ens viikolla lähdetään Affenanmaalle kisamaan ja mökkeilemään. Siistiä!

Treenejä treenien perään ja synttäreitä myös

Eilen treenit Metkun kanssa Niinun opissa sporttikoirahallilla. Rata oli erihyvä, siinä riitti sopivasti tehtävää treeniaikaamme suhteutettuna. Tehtiin treeni parissa pätkässä, joka oli oikein hyvä idea, sillä hallissa on sikakuuma. Miten ihmeessä sitä voi treenata kesällä?

Olin Pötkökoiraan tosi tyytyväinen. Kaikki virheet mitä syntyi, oli täysin allekirjoittaneen syytä. Metku piti loistavasti kinttunsa kurissa, eikä tiputellut rimoja. Tuli myös ohjaukseen mukaan hienosti ja kontaktitkin toimivat. Hyvä Pötkökoira! Mulla sen sijaan skarppaamisen varaa.. Tajusin, että virheitä tuli suurimmaksi osaksi siksi, että en ollut sisäistänyt treeniä joka kohdalta. Aukko/katkos ajatuksissa oli myös katkos tekemisessä. Kun en ollut satavarma, mitä teen niin se näkyi ohjauksessa niin, että rytmitin väärin tai kertakaikkisesta ohjasin jotain ihan kummallista (muutin kokonaan esimerkiksi alkuperäistä ohjaussuunnitelmaa lennossa- todella järkevää…). Jatkossa siis, sääntö numero yksi: tutustu kunnolla harjoitukseen, jotta rata on oikeasti täysin kirkkaana mielessä ja sitten keskity tekemiseen! Niin yksinkertaista, mutta miksi joskus niin vaikeaa?

Enivei, puolivalssit on mulle vaikeita. En osaa liikkua niissä eteenpäin ja tunne on kuin norsulla posliinikaupassa. Hätäratkaisuna kömpelyyteen syntyy usein flippi, eikä se nyt tietty aina huono asia ole, mutta kuitenkin jotain, mitä en ole yleensä suunnitellut. Täytynee varmaan itsekseen käydä puolivalssailemassa ja hakea vähän tuntumaa ja ketteryyttä siinä liikkumiseen. Treenissä käytiin läpi myös rytmittämistä ja oman liikkeen pysäyttämisen hyödyllisyyttä. Tosi hyvä, tuli siis jatkoa siihen, mitä J&J-treeneissäkin on treenattu. Otan niin tavoitteeksi oppia tänä vuonna sen, että hyödynnän liikkumisessa selkeitä temponvaihteluita ja pysäytyksiä paremmin. Itse asiassa ihan vähän olen jo ymmärtänyt asiaa, sillä ratoja katsoessa on tullut mieleen kohtia, joissa voisin toimia erilailla kuin oon tottunut rytmityksen suhteen. Huomasin myös, että puolenvaihdoksissa olen ehkä hieman sisäistänyt myötäkäden(?) käytön tärkeyttä, sillä ohjasin valssit usein niin, että vähintään molemmat kädet olivat mukana tai sitten nimenomaan se, jonka ansioista rintakehäkin kääntyy oikeaan suuntaan. Epämääräinen selitys, mutta hyvä juttu. Luulisin, että teen asian nyt enemmän oikein. Ainakin Metkun kieltoprosentti hypyillä on taatusti nyt huomattavasti pienempi kun aiemmin. Nyt käännöksissä se usein kokoaa itsensä ja valmistautuu käännökseen ilman, että jää pyörimään esteen eteen. Metkun kanssa asia on selkeämpää, Ava antaa enemmän anteeksi.

Kävin tiistaina treenaamassa vähän Avan kanssa tottiksia ja keppejä ja Metkukin pääsi keppitreenaamaan. Kepeillä molemmilla teemana tiukat leikkaukset ja avokulmat. Metku ampuu Avaa paremmin kepeille sisään ja osaa paremmin avokulmat, mutta toisaalta ottaa enemmän häiriötä leikkauksissa. Ava kun päätyy kepeille, niin ajatus pysyy sillä hyvin eteenpäin, eikä välitä siitä, mitä hörhöilen ja missä.

Ava teki tottiksia hyvin. Mun taitava koirani! Se on mennyt selkeästi eteenpäin jäävissä ja keskittyi erihyvin koko ajan, vaikka takana oli melko riehakas keppitreenit ja Pasi ja Pahkis treenasivat vieressä. Luoksetulot ja seuraaminen olivat myös musta varsin erinomaisia. Kaapokin pääsi tokoilemaan, tehtiin ruutua, jääviä, luoksetuloja ja kaukkareita. Hitto, mitä sitä panttaan, enkä kisaa sen kanssa. Nyt vaan ruutu ja tunnari kuntoon niin hyvin vois lähteä kisaamaan. Kaukkareita pitää kanssa tehdä, mutta liika hinkkaaminen niiden osalta taitaa olla vaan huono asia- pappa kun luulee, että hommassa on jotain mätää jos jotain alkaa ns. työstämään ja menee epävarmaksi helposti liikkeen osalta.

Pahkiksen ruutu on niin hieno. En oo tainnut koskaan nähdä kenenkään tekevän ruutua niin upeesti ja se on vasta pian 8 kk! Muutenkin sen keskittyminen ja tekemisen moottori on kadehdittavaa. Vaikka häiriköin kuinka Kaapon, Avan ja Metkun kanssa niin kaveri tekee ihan täysillä, eikä anna minkään häiritä tekemistään Pasin kanssa. Jotenkin liikuttavaa. Se on liikuttava. Syötävän söpö. Tomera. Hullu. Vähän ruma ja tosi hassu. sitä kun katsoo niin ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Silloin on koiran virka hyvin täytetty.

Allilla oli eilen synttärit ja se täytti tärkeät 8 vee. Neitokainen on nyt veteraani-iässä. Tiedä häntä jos sitä vaikka innostuisi sen kanssa vähän mummomisseilemäänkin kun on kertakaikkisen hyvässä kunnossa. Alli vietti synttäreitään riehuen pihalla kumikenkä suussa ja pääsi illalla Pasin kanssa tokoilemaankin. Oli kuulemma mennyt kuin synttärisankari konsanaan (ehkä hieman vallattomasti luulisin?). Onnea siis Ammulle, maailman parhaimmalle ja kauneimmalle pilkkukoiralle!

Mikkeliterkut

Takana kisat Mikkelissä ja treenejä Janitan ja Jaakon silmäin alla.

Jos nyt tuoreimmasta aloittaa niin viime vkonloppuna kisattiin ahkeraan Mikkelissä. Lauantaina metkulla kolme starttia ja sunnuntaina Avalla kolme. Lauantaina eka rata sekavaa kaaosta. Alkuun törkeä varastaminen lähdöstä, jonka jälkeen peli oli menetetty. Metku vei ja mä vikisin.. Olis pitänyt lopettaa sen hauskanpito tykkänään, mutta enhän mä tajunnut. Tokalle radalle sotasuunnitelmana toimia paremmalla reaktionopeudella jos moista tapahtuisi. Eli peli seis jos panokset kasvaa liiaksi ja menossa ei olisi rotia. No olihan nyt parempi. Ehkäpä itsekkin olin vakuuttavampi kun Pötkö meni kuuliaisesti. Tehtiin radalla NOLLA! Melkoisen harvinaista herkkua ja niin mukavaa. Rata oli melko siistiä menoa, eikä siinä mitään suurempia läheltäpiti tilanteita tapahtunut. Tultiin toiseksi ja huonolle ei hävitty kun Saija ja Viuhkis voittivat vauhdikkalla suorituksella :) Hyvä ne ja me! Kolmannella radalla heti alkuun tyhmä ja niin tyypillinen virhe meille. Metku kääntyi putkesta ympäri kun eihän se voi mua päästää edelle.. Seuraavaksi virhe kepeiltä. Vauhdikkaasti melko helppoon avokulmaan, eikä se taipunut kakkosväliin. Olisi pitänyt vähän himmata sen vauhtia. Muutama este eteenpäin ja Aalle. Alas ihan ok, mutta lähti ennen lupaa. Otin uudestaan ja lopetin siihen- olihan noita virheitä jo kertynyt radan varrelta.

Sunnuntaina ilma oli aika mielenkiintoinen: vettä, räntää, tuulta, myrskyä, aurinkoa jne. Esteet lentelivät ja ajoittain jopa näytti siltä, että kisoja tuskin voitaisiin loppuun asti jatkaa. Ava oli visiinkin jo vähän reissusta rähjääntynyt kun ei oikein jaksanut. Mua jännitti, mikä saattoi sekin vaikuttaa asioihin. Tein kaikki radat sinnikkäästi, vaikka fiilikset ei nyt parhaimmat ollutkaan. Ava teki siististi, kulki minne vein, eikä pahemmin ottanut ympäristöstä häiriötä. Jotkut painot sillä taisi vaan kintuissa painaa kun ei kertakaikkisesti imenyt yhtään esteille. Yritin nostatella kahdelle vikalla radalle, mutta ei se kantanut lähdöstä pidemmälle. Ekalla radalla lähti kepeiltä liika aikaisin ja ehti hypätä seuraavan hypyn. Liian innokkaasti, liian myöhään ja äkkiä irtosin liian kauas sivusuunnassa kepeillä, eipä olis kait pitänyt kun edessä ei vetänyt mikään. Tokalla radalta kepeillä huono tyrkkäsy, työnsin sen ykkösen väärälle puolelle. Sitten vielä yhdestä hypystä ohi kohdassa, jossa tuli virheitä kait eniten muutenkin. Vikalta radalta nolla. Nolla on tietty aina nolla, vaikka vähän kämä oliskin :) Eikait suorituksessa sinänsä mitään kummempaa, vauhtia olis saanut olla vaan paljon enemmän. Jäätiin kärjestä paljon, mutta onneksi kuitenkin ihanneaikaan ehdittiin.. Kotimatkalla oli vähän ranteet auki ja pieni ahdistus tuon vauhdin suhteen, mutta seuraavana aamuna jo helpotti :) Jos se olis tehnyt kunnolla ja täpöllä hommia ja oltais silti jääty se satatuhatta minuuttia kärjestä niin ahdistus olis ollut vielä suurempi. Mutta joo, eihän se ihme ole jos kisoissa ei välttis kulje kun ei aina treeneissäkään. Tuon otuksen mieli tuntuu olevan niin ailahtelevainen :) Nyt täytyy kyllä varmuudeks käyttää se taas tsekattavanakin, että ei vauhdittomuus johdu jumeista.

Janitalla ja Jaakolla taas niin paljon annettavaa. Oon nyt yrittänyt miettiä, millä kädellä ohjaan milloinkin puolenvaihdoissa ja miten omaa liikkumista rytmittäisin järkevämmäksi. Mun rytmitys kun on sellaista, no tasaisesti joka paikkaan etenevää. Kauheen vaikeeta vaan saada itselleen mielikuvaa siitä, miten muulla tavalla liikkuisin radalla. Ensin pitää saada homma "näyksi" omaan mieleen ennenkuin pystyn toteuttamaan sitä. Onneksi vappuna on taas tiedossa J&J treenejä joten hyvinkin varmasti tulee muistutusta tän asian tiimoilta taas, ainakin Jaakolta.

Ihanaa kun on jo niin kevät! Sain eilen haravoitua koko pihan Pahkiksen avustuksella...avustuksella ja avustuksella, se on kyllä sellanen riiviö. Huomattiin eilen, että könkkää toista etusta. Nyt täytyy pitää sitä levossa ja tarkkaan seurailla. Toivottavasti vaan jotain ohimenevää. Jep, nyt tottistelemaan ulos. Ihanaa kun kentät on sulat!

Tässä vielä muutama seuraamiskuva, kiitos Riina :)






Ja Pasi ja Pahis kanssa

agilityeuforiaa

Pääasiäisenä viihdyttiin Metkun kanssa kisoissa ja Avan kanssa treenikentillä. Molempien setteihin mahtui hyviä ja ei niin hyviä kohelluksia, mutta pääsiäismaanantaina saavutin agilityeuforia hurmoksen, jonka ansioista mielessä pyöri hetkellisesti vain onnistumiset (mitäpä sitä aina murehtimaan niitä vähemmän onnistuneita pätkiä..).

Pitkänä perjantaina molempien kanssa treenaamassa ja onnistumiset olivat tiukassa. Ava oli aivan kaamea laama ja mulle iski taas vaihteeks kamala luottamuspula sen kanssa menemiseen. Se oli ennen juoksuja kulkenut niin hyvin ja olin innoissani kun vaikutti siltä, että sen mielentila oli tasaisemmin koko ajan hyvä ja keskittynyt. No, nyt ei kulkenut hyvin. Yritin lohdutella, että sen mielentila oli vähän katkolla kun juoksutkin vasta päättyi tai jotain. Nihkeen nahkeeta menoa jokatapauksessa, ihan kuin se vetäisi säkillistä kiviä perässään. Tai no, tietty kaikki on suhteellista, mutta silti. Metkun kanssa alkuun kaahotusta ja sitten väännön jälkeen parempi roti kuulolla olemiseen. Pötkö kävi niin kuumana, että aina kun yritin ottaa haltuun niin se hyppäsi huutaen läpi ohjauksesta. Pienen neuvottelun jälkeen päästiin kuitenkin ihan hyvään yhteisymmärrykseen siitä, että agility voi olla kovin mukavaa yhdessä tekienkin :) Kun päästiin suht samalla aaltopituudelle niin sen jälkeen onnistui sitten niidenkin asioiden treenaaminen, jotka ovat meille yhdessä vaikeita: niistot, päällejuoksut, sylkkärit, kovasta vauhdista haltuunotot ja kääntyminen kaikenkaikkiaan. Kontaktit ja kepit olivat hyvän tuntuiset.

Lauantaina kaksi starttia Purinalla Metkun kanssa. Olin tyytyväinen molempiin ratoihin. Ekalla radalla kepeiltä virhe. Märän häntänsä kanssa sen pujottelu oli nihkeetä ja taisi jäädä kiinni karvoistaan keppeihin kuin säämiskä. Meni siis kepeille oikein sisään, mutta n.puolessa välissä vauhti hidastu -> rykäisy -> yksi väli jäi väliin. Otin uusiksi ja meni tosi varovaisesti. Ennen keppejä tein muurille huonon vekin, jonka luki takaakierroksi. Siitä siis hylly. Miten voikaan olla vaikeaa pitää kädet lähellä vartaloa? Kaikki ohjausvalinnat ja rytmi noin muuten oli hyvä. Rimoja ei tullut alas ja kontaktit kelvollisen hyvät. Tokalla radalla rima sellaisessa kohtaa, jonka jo tiesinkin riskikohdaksi. Kaksi hyppyä rinnakkain, joista jälkimmäisen jälkeen tulis jatkaa suoraan- näissä jos en pääse vekkaamaan tms. ja suoristamaan sille linjaa niin rima tulee alas kun ei itseään hypyllä "käännä" vaan kaahaa suoraan sinne, minne nokka näyttää. Vaikeaa selittää. Lopussa päästin pakkovalssista sen takana siintävälle rengasansalle vahingossa. Oma moka.

Pääsiäismaanantaina aamulla Avan kanssa Riman Pro-treenit. Silli oli pätevä. Pois kaikki kaunat ja huonot vipajat perjantain nihkeilystä, nyt kulki taas ihan normaalisti. Voi vitsi, miksi sen pitää olla tuollanen, etten koskaan tiedä, miten kulkee? Kamalan rakas se on kuitenkin ja olin taas liikuttunut siitä, miten sen kanssa onkaan mukavaa mennä ja miten taitava se oikeasti onkaan.

Aamun treeneistä hyvällä mielellä illaksi kisaamaan Metkun kanssa. Kaksi hyvää rataa taas. Ekalla radalla tapahtui vaan jotain anteeksiantamattoman kurjaa- se saakeli lähti molemmat kontaktit ilman lupaa ja lähdössä pyrki varastamaan! Se kävi niiiiiin kuumana, että apua. Tuolloin jälkiviisaana oli hyvä todeta, että olisi pitänyt käydä treenaamassa la kisojen jälkeen.. Positiivista kuitenkin, että vaikka kävi tuhannen kuumana niin tuli ohjaukseen silti hyvin mukaan ja rimat pysyivät myös (paitsi ykkösen otti alas kun kompuroi sille törkeesti kun meni epävarmaksi oman varastamisensa takia). Radalta siis kymppi, eka rima ja puomin alastulo. Pötkö meni sikavauhtia radalla. Toka rata oli melkein nappisuoritus sen kanssa. Alussa renkaan jälkeen hippasen liikaa kaarrotusta ja lopussa sydämentykytystä kun en osannut ohjata sitä putkelle. Kuitenkin tehtiin nolla ja voitettiinkin vielä. Radan jälkeen melkein itketti kun oli niin siisti fiilis. Vanha seurakaveri kuvasi radan ja laittoi nettiinkin: http://www.youtube.com/watch?v=oA8HG8-MYPg

Pääsiäisen jälkeen ollaan treenattu Avan kanssa ke sporttikoirahallilla ja torstaina vähän kontakteja Riman hallilla. En nyt analysoi noita treenejä tähän kun en jaksa,mutta hyvät treenit olivat ja nyt jälleen Sillin meno tasaisen keskittynyttä ja vauhdikasta. Tänään ja huomenna Janitan treenit rimassa. Tänään Ava raahasi jälleen kivisäkkiä perässään ja oli niin nihkeetä meneminen taas vaihteeksi, että oi voi ja voi voi. Kun lähdössä huomaan, että tänään ei panokset ole sillä kovinkaan kovana niin lamaannun ja masennun heti ite. Ei tehdä siinä mielentiloissa hyvää toisillemme kertakaikkisesti ja senhän sitten tietää, että hurmiot ovat kaukana. Toivotaan, että huomenna taas suksi luistaa tätä päivää paremmin ja pääsen analysoimaan jotain muutakin kuin sitä, että millä saisi keskittymisen ja mielentilan kohdilleen.

Loppuun pieni hehkutus: noudoissa on tapahtunut edistystä! Jipii, harjoittelu näköjään kannattaa :) Ja mikä parasta, ulkona kentät alkavat olla sulat ja ulos pääsee jo hyvin treenaamaan :))))) Jospa sitä nyt saisi hommat siihen malliin, että Avan kanssa pääsisi sinne BH-kokeeseen ja mikäpä jottei papankin kanssa tokokokeisiin jos vaan kintut pysyy kunnossa sillä. Avalle nyt ei tarvis ees kummosia kun asiat aikalailla mallillaan.

Pötköagilityä ja Avatottiksia

Viime keskiviikkona Tuomo toi Metkun sporttikoirahallille treeneihin - vitsit, mitä luksuspalvelua :)

Radan kepeille vienti oli kinkkinen, enkä vaan kerrassaan saanut sitä sujumaan osana rataa. Olis pitänyt osata: tiukka avokulma, pitkältä lähettämällä, ahtaasta välistä, takaaleikkauksella jne. Metku ei tullut ennen leikkausta yhtään kiinni ja painoi läpi suoraan keppien mihin lie väliin. Kokeilin kohtaa eri tavoin, mutta en vaan saanut sujumaan. Lopuksi koira alkoi olla jo ihan loppu joten oli pakko antaa periksi. Parin esteen takaa lähetys onnistui onneksi varsin makeesti. Ongelma siis se, että juoksi läpi leikkauksesta. Muuten treenissä onnistui ihan mukavasti pätkä jos toinenkin. Parit rimat tuli alas alussa sekä kohdassa, johon menin ihan liian eteen valssaamaan. Alun tiputukset oli musta enemmän pötkön huolimattomuutta kun sillä oli niiiiiin kiire ettei vaan voinut, vaikka pitäiskin. Kontaktit ihan kelvolliset, mutta himmaa kyllä jonkin verran treeneissäkin alastuloja. Tein myös parilla hypyllä eri ohjauskuvioita ja näyttäis siltä, että sylkkäreissä on tapahtunut edistystä :) Myös niistoihin kokosi itseään paremmin.

Avan kanssa ollaan vähän tottisteltu ja temppuiltu nyt juoksujen aikaan. Ei paljoa ja ihan sisätiloissa, mutta melkein joka päivä ainakin yhden setin verran. Lähinnä oon jääviä ja noutoja tehnyt sen kanssa. Jäävissä näyttää osaavan eri asennot hyvin, mutta seuraamisen yhteydessä tuppaa tarjoamaan aina viimeksi vahvistettua liikettä eli ei malta kuunnella, mitä sanon. Onnistuessaan tekee liikkeet musta hyvin, asennot tulee nopeaan ja puhtaasti. Eritoten maahanmenoon oon tyytyväinen. Istumaan jääminen ehkä liikkeistä hitain ja siinä vähän liikaa sillä ajatus eteenpäin. Kun päästään ulos niin, että tilaa enemmän niin pääsee paremmin puuttumaan näihin. Nouto on ihan vaiheessa, enkä oikein näe mitään loistavaa tulevaisuutta sen suhteen.. Ei vaan edetä siinä mihinkään. Tai no, edetään joo, mutta niin hitaasti, että en kestä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että ottaa kapulan aika hyvin suuhun ja istuu edessä se suussa ilman, että puree kapulaa. Toi pureminen on ollut melko mielenkiintoinen ongelma.. Edelleen ote kapulasta on huono, puree tosi varovasti siihen kiinni ja aika pienestäkin häiriöstä, keskittymisen vähänkin herpaantuessa joko korjaa otteen tai tiputtaa kapulan maahan. Se missä ei päästä eteenpäin on se, että en saa sitä tajuamaan, että poimisi sen itse suuhunsa mistään muualta kuin edessä istuessaan ja tarttuisi siihen voimakkaammalla otteella. Kun on musta vähänkin kauempana ja odottaisin sen itsenäisesti tekevän jotain niin alkaa se hermoilla, joka näkyy siinä, että jos tarttuukin kapulaan niin jäytää sitä hullun kiilto silmissä hetken ja tiputtaa sen maahan, jonka jälkeen aloittaa pyörimisen tai tarjoaa esim maahanmenoa.Se ei siis tajua jotenkin yhtään, mitä sen pitäisi tehdä. En ymmärrä, millaisella rautalangalla asia sille pitäisi selvittää kun tuntuu, että en kait nyt niin epäjohdonmukainen ole asiassa ollut? Ärsyttää toi nouto aika paljon, vaikka sinänsä ei kait sillä väliä olis, kun ei sitä mihinkään nyt edes tarvita.

Vietän parhaillaan saikkua kotona kun noidannuoli iski taas eilen niskaan pitkästä aikaa. Harmittaa vietävästi, koska luulin, että tää vaiva olis jo mennyttä. Eilen se kuitenkin taas pamahti niinkin vaarallisessa tilanteessa kun venytellessäni käsiä kohti kattoa. Kuului rutinaa ja sen jälkeen meinas taju lähteä kun niska kramppas niin pahasti, että silmissä pimeni ja kipu oli aivan jäätävä. Onneks ihana työkaveri lähti tuomaan mut kotiin, sillä auton ajaminen ei olis ollut kovin turvallista. Nyt tänään tilanne on onneks jo eilistä parempi, mutta töihin en vielä kyennyt lähtemään, sillä päätä en vielä pysty kääntämään mihinkään. Jos homma etenee niinkuin yleensä, niin huomenna kaiken pitäisi olla jo paremmin ja luultavasti pääsen jo töihinkin. Fyssari työkaverit todistivat eilen tapahtunutta ja meinasivat, että olis varmaan jo aika suhtautua asiaan vähän vakavamminkin ja mennä ihan vaikka kuvaamaan niska kaiken varuulle. Ei välttämättä huono ajatus. Pahkiksen mielestä oon ihan kunnossa, enkä ainakaan tarvi enää niskatukea. Juttelin aamulla puhelimessa työkaverin kanssa (sain kuulla, että meijän työpisteeltä on löytynyt hometta ja nyt ainakin yksi huoneista on käyttökiellossa..) ja niinä viitenä minuuttina hän oli pureskellut lainassa olevan tuen palasiksi... Kauheen kiva. Täytyy varmaan duunissa tehdä uusi tilalle.

Metku tulee meille tällä viikolla ke tai to hoitoon. Tarkoituksena olis kisata sen kanssa nyt pääsiäisenä la ja ma ja käydä vähän treenaamassa ainakin pe. Maanantaina päästään myös jo Avan kanssa treenaamaan näillä näkymin kun vuorossa olis Riman pro-valmennukset. Pääsiäisen jälkeisenä vkonloppuna tulee Janita kouluttamaan Rimaan joten kaikkea mukavaa tiedossa nyt kisa- ja treenirintamalla kunhan vaan saan itsenä tästä kuntoon :)

Myöhästyneet valssit ja muuta sen sellaista

Miksei elämä voi olla aina vaan lomailemista? No joo, tiedetään miksi. Joka tapauksessa mä oon niin nauttinut näistä parista hassusta talvilomapäivästä. Eilen torstaina käytiin Avan kanssa Turussa treenaamassa Janitalla. Rata oli tietty haasteellinen, mutta ei liian. Kaikkiin kohtiin löytyi ratkaisut, jotka palvelivat mukavasti tekijäänsä. Monet asiat onnistuivat ihan mukavasti ja toisia kohtia piti kokeilla kerran jos toisenkin, että saatiin ne jotenkin sujumaan. Lopussa ei enää riittänyt Avalla panokset, mutta tulihan sitä tehtyä joten sallittakoon hälle(kin) väsähtäminen. En ollut enää minäkään parhaimmillani.

Radan alusta otin painetta lähdön haasteellisuuden takia. Siinä piti kutsua koiraa kolmen esteen takaa niin, että oma sijoitus oli koiraa kutsuttaessa pois koiran suoralta linjalta (vai miten sen nyt sanois..). Ava osasi, joten ihan turhaan en luottanut siihen. Valssit aloitan usein myöhässä ja täytyy myös muistaa ajatella, mihin suuntaan ne lähtee ja mihin päättyy. Huomio täytyy kiinnittää myös sellaisiin takaaleikkauksiin, joista koiran tulee kääntyä tiukemmin. Vaihtamalla ohjaavaa kättä leikkauksessa lähtee se valumaan joten aina se ei ole tarpeellista. Whiskyleikkauksiin myös joku roti, jotta koiralla on edes mahdollisuus tajuta, mitä siltä haluan. Otin tyhmänä ennen leikkausta sen liian tiukkaan vetoon, jolloin Ava ajatteli, että poispäinkäännökseen ollaan ryhtymässä. Vekkeihin myös tarkkuutta, jotta ei sekoita takaakiertoon (mieti, missä vekkaus tapahtuu, koira haltuun, kädet lähellä vartaloa). Nämä nyt päällimmäisinä jäivät mieleen. Jäi paljon muutakin, mitä on hyvä mietiskellä ja yrittää ottaa oppia. Nii ja oli tosi kiva seurata Saijan ja Rievun menemistä. Niiltä ei kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu ja ovat niin taitavia.

Tänään oli myös ihana lomapäivä. Oltiin Raisan kanssa shoppailemassa ja syömässä. Löysin sen mitä etsinkin (ja vähän muutakin) ja ruoka oli ihanaa. Omatunto ei paina yhtään heräteostosten takia, sillä homma pysyi lapasessa. Vkonloppuna on tiedossa vapaata! Tämä on aika harvinaista, että sovittua menoa ei juuri ole. Täytyy nauttia siitä!

Pappa lähti tänään äiteen luon hoitoon muutamaksi viikoksi niin ei mene sekaisin Avan juoksuista. Tosi outoa kun se on pois :( Nyt täytyy kyllä varata aika sille kastraatioon tän jälkeen. Pahkiskin näyttää jo ymmärtävän juoksujen päälle.. Nooo, jospa puuttuva palli saisi tästä kimmokkeen edetä urallaan! Ja jos ei saa, niin liekkö senkin ehtisi leikata ennen seuraavia Avan juoksuja (jollei Ava nyt aloita taas 4 kk päästä..) Vai leikkaisko Avan? Vai leikkaisko kaikki? Joo. leikataan kaikki... tai sitten ei...tai sitten joo. Ja katsotaan vaan niin samoja asioita mietin sitten taas kun muutamien kuukausia päästä ollaan samassa tilanteessa, eikä ketään ole leikattu.. :)

meillä asuu (myös) hormoonihirviö..

Onhan tässä jo ehtinyt taas tapahtua kaikenlaista. Ei nyt mitään maata mullistavaa, mutta on kisattu, treenattu, treenattu ja treenattu. Ja mitä ihmettä - Ava aloitti juoksut! Mistä ihmeestä johtuu, että meille pesiytyy kaikki hormoonihirviöt? Pilkkukoirat Alli ja edesmennyt Bella olivat aivan mahottomia juoksujen ja valeraskauksiensa kanssa. Alli juoksi parhaillaan vajaan neljän kuukauden välein ja kitu siinä välissä pahojen valeraskauksiensa kanssa. No, Ava nyt ei onneksi ehdi valeraskauksia aikatauluihinsa organisoida, mutta juoksuja näköjään ehtii.. Sillä oli viimeksi juoksut loka-marraskuussa niin, että taisivat loppua marraskuun puolenvälin aikaan ja nyt aloitti sitten taas. Toisaalta ihan jees, toukokuussa (missä aattelin sen juoksut tulevan) on tiedossa reissua jos toista ja kisoja aika paljon. Hoidetaan siis homma nyt alta pois niin ei tarvi kärvistellä parhaimpaan treeniaikaan.

Metkun kanssa kisattiin muutama viikko sitten Hyvinkäällä pari starttia. Eka startti oli oikeastaan aivan kaameeta menoa.. Pötköllä viirasi aika kovaa ja tuli ihan läpi ohjauksesta. Käännösten jarrailuun reagoi räyhäämällä ja tiputtamalla riman. Valsseissa valu selän taakse. Voi voi ja voi voi. En nyt hommaa ihan pötkön piikkiin laita, varmasti itsekkin vähän homehduin. Eka rata mahtoi olla aikalailla epätoivoisimpia yrityksiä sitten hetkeen. Toka rata oli ehdottomasti sitten paljon paljon parempi.Itseasiassa aika hyvä! Alun ulkokulma hypyillä kaarratti vähän turhan pitkäksi kun en ottanut oikea-aikaisesti kiinni ja puomin alastulo ei ollut ihan sitä, mitä voisi olla. Metku pysähtyi joo, mutta lähti mun liikkeeseen just ennen käskyä. Täytyy sanoa, että harmitti aika vietävästi, että otettiin sitten putkelta kielto. Milloin opin muistamaan, että Metku ei halua päästää putkilla mua edelle ja todellakin ottaa kieltoja helposti niille. Ehkäpä ensi kerralla sitten muistuu mulle asia mieleen. Mutta tosiaan rimat pysyivät ylhäällä ja meno oli kaiketi ihan jouhevan näköistä ja myös tuntuista. Jälkimmäinen antoi kovasti taas uskoa :)

Avan kanssa ollaan reenailtu nyt ruokapalkan voimin ja vaikuttaa vieläkin siltä, että homma pysyy paremmin kasassa näin. Muutamissa treeneissä on tullut fiilis, että sen tarkkaavaisuus säilyy paremmin tekemisessä ja Ava on myös jaksanut toistoja paremmin. Ollaan keskitytty nyt irtoamistreeniin sen kanssa ja tehty melko helppoja ratapätkiä tavoitteena saada aikaan tuloksellisesti virheettömiä suorituksia. Aika hyvin tuo tavoite on täyttynyt. Oon yrittänyt nyt myös vahvistaa sille esteiden käskyjä lähinnä putki, kepit ja kontaktit. Putki ja kontakti-käskyillä näyttäisi olevan jonkun sortin merkitys sen mielessä, mutta kepeillä ei yhtään. Ava valitsee takuuvarmasti minkä muun tahansa esteen kuin kepit jos pelkällä suullisella käskytyksellä sitä ohjaan. Itseasiassa tajusin myös, että sekoittaa keinu ja kepit käskyt ihan selvästi. Lähetin sitä mm. hyppysuoran takaa kepeille ja takaviistossa oli keinu. Kun aloin käskyttää "kepit, kepit, kepit" niin kääntyi melkein kannoillaan ja lähti keinulle takaviistoon. Keinu on kyllä sen suosikkeja, mutta kyllä sen käskytys (kei, kei..) on turhan lähellä keppikäskytystä. Täytyy miettiä, miten selkiytän asiaa.

Mitäpä muuta. Pasi on omituinen! Tuo nyt ei kait ole mikään suuri oivallus, mutta jotenkin asia on nyt selkiytynyt mulle lähiaikoina :) Mä kun olen aina ollut kaikessa ihan fiilistekijä, niin sen pitää ymmärtää kaikki niin, että asioista voi piirtää kaavan paperille. Se on niin innoissaan Pahiksen kanssa treenaamisesta, että sen aivokapsiteetti käy ihan övereillä kaiken uuden tiedon sisäistämisessä. Äsken se taas piirteli mulle paperille jotain, mitä en vaan ymmärtänyt. No, ehkäpä meidän tapa sisäistää asiat on vähän erilaisia, mutta tietty molemmat kamalan hyviä :) Se on vaan niin...insinööri... :)

kumpi vie ja kumpi vikisee?

Kävin Tommy Wirenin luennolla viikko sitten, jonka aiheena oli koiran oppiminen. Luento oli varsin mielenkiintoinen ja hyvä. Sain ajatuksia ja ehkäpä myös jotain oivalluksia lähinnä koiran oppimiseen ja opettamisen prosessointiin liittyen. Sain myös yhdenlaisen näkökulman siihen, miten lähteä puuttumaan Avan kanssa taustalla jatkuvasti olevan ongelman ytimeen (agilityssa). Omaa mieltä painava ongelma kun on kautta linjain ollut se, että en saa Avaa riittävästi palkkautumaaan itse tekemisestä vaan se tekee agilityä vaan palkat mielessä. Se tekee alkuun ihan ok suoritusta, mutta nopeasti keskittyminen alkaa aina vähentyä ja on tuntunut siltä, että saan sen samaan vireeseen ainoastaan ottamalla palkan käteen. Varmaan vuoden ajan oon kokeillut eri tapoja, joilla päästä tästä kierteestä eroon, mutta aina vaan on ollaan tilanteessa, että suoritukseen tulee lisää intensiivisyyttä ja kestoa vasta kun otan palkan käteen. Jos palkkaa on tullut apuohjaajalta yllättäen niin ei mene kuin hetki ja kiinnostus mun kanssa touhuamiseen vähenee ja Ava alkaa sivusilmällä kytätä appareita jos niiltä vaikka palkkaa lentäisi. Jos palkan laittaa jonnekkin valmiiksi niin palkka arvo on miljoonasti enemmän kuin mun kanssa meneminen jolloin sen ajatukset on jätetyssä palkassa. Ollaan treenattu palkasta luopumista, oon vaatinut hyvää suoritusta lyhyillä pätkillä ennen palkalle pääsyä, ollaan treenattu palkan ohittamista jne, jne, jne.. Tuntuu siltä, että oma mielikuvitus nyt ei vaan ole riittänyt siihen, että saisin hommaan jonkinmoisen ratkaisun, vaikka yrityksiä on ollut monenlaisia.Yksittäisen harjoituksen olen saanut useimmiten onnistumaan, mutta sama vaiva toistuu sitten taas uudessa treenissä. Ulkopuolisen on usein vaikeaa nähdä eroa, miten se kulkee ilman palkkaa tai palkan kanssa, mutta itse sen tunnen jo samana hetkenä kun lähdetään liikkeelle. Aina vaan siis ollaan tilanteessa, että se jaksaa keskittyä enemmän kun palkka on kädessä. No, kun palkka on kädessä niin haittapuolena sitten on myös se, että se vilkuilee mua liikaakin palkan toivossa...Eli ollaan palkkausjumissa: en saa Avaa ymmärtämään, että palkka tulee siitä kun tekee hyvin hommansa ja kyllä , vaikka palkkaa ei ole näkyvissä, niin silti sitä tulee kun tekee hommansa hyvin..

Tommy kertoi luennolla koirasta, jolla oli paljon saalisviettiä (tai geneettistä taipumusta vai miksi sitä kutsuikaan tuossa tilanteessa) ja joka tuntui palkkautuvan leikistä ulkopuolisen silmin todella hyvin. No, ongelma oli tuon parin kohdalla se, että palkasta tuli tekemistä tärkeämpää. Vaikka omistaja sitä saalisleikin avulla "nostatti" niin silti koira toimi seuraamisessa samalla hieman hitaasti reagoivalla asenteella, mutta intensiivisyys lisääntyi aina silmin nähden kun tuli palkkauksen aika. Omistaja oli opettanut koirasta erittäin hyvin patukalla leikkivän yksilön. Samalla hän kertoi, että koirat, joilla on vahvat "geneettiset taipumukset" saavat ympäristöstään jatkuvasti ärsykettä, josta johtuen "saalisvietin hallinta" on vaikeaa ohjaajan toimesta. Sen sijaan esimerkiksi ruuan käytössä on se hyvä puoli, että sen antaminen palkkana on täysin ohjaajan rajoitettavissa kun koira ei ruokaa muualta voi treenitilanteessa saada. Tällöin ohjaajan on helpompi nostaa vaatimustasoa kun se, mitä koira haluaa on ohjaajan päätöksestä kiinni, milloin suoritus on niin hyvää, että koira on ansainnut palkan. Hmm..ehkäpä en saa asiaa tähän valaistua niin, että se on mitenkään järkevältä kuullostavaa. No, uskoisin, että sain itse kuitenkin ajatuksessa kiinni.

Enivei, nyt oon kolmet treenit palkannut vain ruualla, eikä paha. Itseasiassa aika hyvä! Yritän myös kovasti pitää vaatimustason sellaisena, että palkan eteen joutuu tekemään töitä. Jos huomaan, että nyt lähtee intensiivisyys laskemaan niin sitten peli seis ja uudestaan. Positiivista on ollut, että musta Ava on skarpannut eli jos palkkaa ei tule niin se yrittää vähän enemmän. Käsissä mulla ei ole ollut nyt mitään, eikä se ole vaikuttanut musta mihinkään. Oikeastaan Avalla on pysynyt ajatus nyt hyvin radan luvussa. Vilkuilee toki mua, mutta toisaalta tuntuu irtoavan paremmin. On nyt irronnut myös paikkoihin johon en olisi uskonut sen lähtevän, mutta oikeastaan ihan positiivista sekin, sillä se tekee sen intensiivisesti, eikä kurittomuuttaan. Jatketaan siis näillä ja katsotaan, josko tämä yritys nyt veisi meitä eteenpäin.

Voi jospa vielä päästäis siihen, että kun jätän koiran lähtöön niin sen silmissä palaa, sillä se pääsee tekemään sitä, mikä on vaan niin ihanaa. Tai sitten ei päästä.. mutta voin kuitenkin ajatella, että ollaan pyritty siihen ja oman osaamisen puitteissa oon tehnyt sen mitä oon osannut. Voihan olla, että agility nyt ei vaan ole Avalle se kaikista hurmioittavin laji.

Muuten luennolta jäi mieleen, miten vaatimustasoa on tosi tärkeää nostaa, eikä jäädä junnaamaan liikaa paikalleen vaatien keskeneräiseltä osa-alueelta täydellistä sujumista. Toi on mun yks perisynti myös. Ja se jäi mieleen, että koiran tekemisiä ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Siihenkin taidan syyllistyä ajoittain. Koira nyt on vaan eläin ja se tekee sitä, mistä kokee eniten hyötyvänsä. Ja miten tärkeää onkin palata aina niihin perusasioihin jos eteen tulee ongelma.

Tänään olis Metkun kanssa kisat Hyvinkäällä, hauskaa! Katsotaan, että kumpi vie ja kumpi vikisee. Menohaluja Pötköllä tuntuu olevan ja ollaan treenattu liian vähän = huono yhdistelmä. Se nimittäin tietää useimmiten hieman hurlumhei, meni jo..suorituksia. Aamulla yritin ottaa siltä pahimpia menohaluja pois ja vaatia kuuliaisuutta ja oikeastaan ihan hyvät nopeat treenit saatiin aikaiseksi.

lumipappa ja pikkumiäs

Jennin kamera oli kovassa lainakäytössä. Tässä muutama kuva lumisesta ukosta ja pienestä miehestä.

Suhinaa, selittelyä ja silmäpeilausta

Maanantaina käytiin Shillin ja Allin kanssa Vetsetissä Vanhapellon Päivin luona. Avalta peilattiin silmät (terveiksi) ja Allilta tutkittiin muuten vaan molemmat silmät kun ovat olleet hieman ärtyneet jo pidemmän aikaa. Allin silmistä ei löytynyt mitään, pientä ärsytystä vain. Päivi oli sitä mieltä, että ovat ärtyneet pakkasten, viimojen ja kuivemman sisäilman takia. Hyvä jos noin on. Ammu sai kuitenkin kuurin silmätippoja ja jos niillä ja silmähuuhteluilla ei tilanne rauhoitu niin tutkitaan asiaa vielä lisää. Tytöt käyttäytyivät eri hienosti eläinlääkärissä, mitä nyt silli oli alkuun hiukkasen liika tohkeissaan.

Sitten trenivuodatuksiin. Oltiin viime tiistaina Avan kanssa Oreniusten hallilla Jounin vetämissä treeneissä. Rata oli 24 esteen mittainen 3-luokan kisarataa vastaava pätkä, joka sisälsi aika paljon takaakiertoja. Ekalla yrityksellä Ava kävi täppäämässä Aalla heti radan alussa, kun luotin liian paljon flipin voimaan, enkä ottanut koiraa riittävästi haltuun sen jälkeen (vähänkin olisi riittänyt..). Ekalla pätkällä ei oma ajatus ollut riittävästi mukana joten rata oli aika kankeaa hottentottia. Se oli toisaalta jees, että vaikka olin huonosti mukana, niin silti en antanut periksi turhautumiselle vaan sinnikkäästi maltoin jatkaa radan loppuun. Ei nyt mitään maailman kauneinta katsottavaa, mutta Aata lukuun ottamatta suoritus taisi olla virheetön. Avan kanssa ei nyt kisoissa ole oma järki ja tunne ollut ihan täysillä mukana jännityksen takia, niin on ihan hyvä treenata myös tuossa mielentilassa radan ”vääntösuoritusta”. Tuon jälkeen kelloteltiin sitten eri vaihtoehtoja muutamiin kohtiin ja tein radan myös kerran kokonaan läpi. Kellotuksissa yllättäen yhden kohdan valssi oli persjättöä nopeampi, vaikka molemmat onnistuivat ohjauksina ihan hyvin. Ehkäpä persjätöllä linja vähän venyi, josta ero syntyi. Pitkän ja vauhdikkaan viennin jälkeinen takaakierto oli taaksetyöntönä nopeampi kuin poispäinkäännöksenä. Tuo ei nyt sinänsä yllättävää siinä kohdassa ollut, mutta poispäinkääntö tuntui enemmän omalta, joka tylsä homma jos on hitaampi. Tässä reenissä tällä kertaa niistot sujuivat melko onnistuneesti, eikä viikko sitten vaivannut hankaluus niissä tullut nyt näkyväksi. Putkijarrutusta tarvii muuten vahvistaa. Kun sain ekan yrityksen jälkeen itse enemmän keskittymistä ja fiilistä niin sitten sillikin toimi varsin mukavasti. Hyvät oli treenit jälleen!

Niin ja tosi kiva kun Raisa ehti jäädä katsomaan treenejä hetkeksi :) Sain hältä ihanan rehellistä palautetta siitä, miten ärsyttävä koulutettava mahdankaan olla! Ihan totta, mä oon aivan kaamee selittelijä... Meni rata sitten hyvin tai huonosti niin ennen kuin kouluttaja ehtii sanoa mitään niin alan selittelemään, miksi nyt mikäkin kohta meni mitenkin ja miten nyt sitten ja kuinka pitäisi, ollakko vai eikö olla, osatakko vai ei, kuka, missä, miten jne.. Taidan harrastaa itse asiassa tosi paljon sitä, että joko nuijin suorituksen ihan lakoon tai sitten vähättelen toisaalta myös ihan hyviäkin pätkiä. Enpä oo tullut ajatelleeksi, että oman suoritukseni ”mollaaminen” ja selittely saattaa aiheuttaa kuulijassa ärsyttävää tunnetta ja kommentoinnin vaikeutta. Tai pahimmillaan homma mene siihen, että mä mollaan ja toinen parka yrittää nostaa fiilistä esittämällä sitten jotain ”eihän se nyt niin paha ollut, ihan hyvinhän se meni” –kommentointia kun aattelee, että kehuja kaipailen. Jospa siis nyt yritän parantaa tapojani, pitää suun supussa ja korvat höröllä!

Sitten vielä suhina ja sihinä prosessointia. Keskiviikkona Sporttikoirahallin treeneissä sain treenikaverilta palautetta, että suhina, jota käytän monessa eri tilanteessa, ei liene olevan Avalle yhtä loogista kuin mulle. Sain palautetta, että suhisen kun haluan Avan käteen, suhisen kun vekkaan, suhisen kun haluan sen pois ansaesteeltä mua lähemmäs, suhisen ennen käännöksiä tilanteessa, jossa periaatteessa koira on kulkemassa musta vielä poispäin suorittamaan käännöstä jne…Totta, kuulostaa hiukan epäloogiselta ja antaa vaikutelman, että suhisen paljon. Toisaalta olen itse ajatellut, että suhina tarkoittaa koiralle, että ”hei nyt tarkkana, jotain tapahtuu. Kiinnitä huomio muhun”. Omassa mielikuvamaailmassa oon ajatellut, että suhinaa seuraisi siis aina jokin ohjaus tai uusi käsky, jolla koira saa tiedon siitä, miksi sen piti reagoida suhinaan ja tietyllä tapaa lopettaa radanlukeminen ja kiinnittää huomio muhun. Se on kyllä iso ongelma jos homehdun tässä jälkimmäisessä asiassa eli en anna koiralle riittävää tietoa siitä, mitä suhinasta seuraa.. Ja uskoisin, että esimerkiksi ke treenissä kävi niin, että sain aikaan kiellon takaakierto+vekkaus kohdassa, koska suhinan jälkeen jäin liian passiiviseksi lähettämään Avan kepeille. Passiivisuuden Ava tulkkasi niin, että, että sen tulee tulla mun luo. Ja luulenpa, että kielto tuli tässä kohtaa myös herkästi, koska takaakierto hypyn jälkeen oli tosiaan vuorossa kepit, joiden perässä oli palkka odottamassa ja Ava oli herkillä sen suhteen jos saisi mahdollisuuden jättää takaakierto tekemättä ja painua suoraan kepeille. Olisi ollut mielenkiintoista kokeilla ottaa palkka pois keppien perästä ja katsoa, miten se olisi vaikuttanut asiaan. Summa summarun.. hyvää palautetta, laittoi mut ajattelemaan asiaa. Mun täytyy olla tarkkana, että en suhise turhissa kohdissa, sillä tokihan se hidastaa sen menoa aina kun käsken sitä kiinnittämään huomion muhun.

Lauantaina lähdetään Turkuun Nooralle moikkaamaan Pahiksen siskoa ja vähän pentutreenaamaan. Sunnuntaina olis sitten tiedossa Niinun treenit Avan kanssa. Kivaa!

jee, me treenataan taas :)

Nyt on vihdoin ja viimein kärsitty tylsä karanteeni ja päästy taas treenaamaan ihmisten ilmoille :)

Käytiin viime tiistaina tuuraamassa yhtä kaveria Juha O:n treeneissä Avan kanssa. Enpä olekkaan tosi tosi pitkään aikaan käynyt Juhan vetämissä treeneissä. Rata oli reilun parinkymmenen esteen pläjäys, jonka alkuvaikutelma antoi paljon haastavamman kuvan, kuin mitä sitten olikaan. Itseasiassa tykkäsin treenistä loppupeleissä oikein paljonkin. Niistoja täytyy nyt hieman vahvistaa Avalle, sillä se voisi lähteä niistä vähän terävämmin. Kääntyy ihan hyvin ja tulee hyvällä vauhdilla käännökseen, mutta pääsee vähän valahtamaan käännöksen jälkeen. Kaikki takaakierrot sujuivat radalla hyvin. Myös takaaleikkaukset ja sylkkärit olivat varsin onnistuneita. Ava haki sulkukulman kepeille paremmin, mitä ajattelin tauon jälkeen tekevänä joten sekin jäi mieleen hyvän mielen kohtana. Vaihtoehtoisena ohjauksena treenattiin saksalaisia muutamaan kohtaan. Toisessa kohtaa takakierto+valssi paljon toimivampi kuitenkin meille.

Ava toimi treenissä hyvällä sykkeellä ja oli tohkeissaan. Päästiin hyvin rytmiin kiinni ja rata sujui vaivattomasti. Oli kerrassaan ihanaa mennä sen kanssa pitkästä aikaa :) Treenin jälkeen oltiin molemmat hyvällä tuulella ja tyytyväisiä hyvin menneisiin treeneihin. Ava kirmaili tohkeissaan mun ympärillä ja pukitteli, pomppi ja pelleili. Välillä hänen piti tulla "kilttimali" ilme naamallaan herkistelemään viereen ja antaa suukko. Kyllähän se on vaan niin, että justiinsa näiden asioiden takia sitä tulee tätä lajia treenattua- yhdessä tekeminen on niiiin hauskaa!

Meillä piti olla eilen Jaakon koulutus Turussa, mutta harmillisesti se peruuntui kovan pakkasen takia. Lähdettiin sitten Pasin kanssa mun pikkusiskon vanhojen tansseja katsomaan. Kyllä oli Elisa kaunis ja tanssit sujui kerrassaan hienosti. Raisa toi vielä illalla Revon meille hoitoon viikonlopuksi. Repo on vitsikäs nainen, jolla on tuima ja pysäyttävä tuijotus ja Pahkis lakastaa sitä. Pahkis haluaa harjoitella jo kovasti perheenperustamista sen kanssa..Niiden meno äityy sisällä kuitenkin turhan villiksi joten ollaan nyt pidetty nuoriso vähän erossa toisistaan. Tosi tylsää, että ulkona on noin sairaan kylmä niin ei voida lenkkeillä kunnolla ja väsyttää noita junnuja pihalla..

Jep, nyt täytyy alkaa toimimaan, jotta päivä ei lopu kesken.

Joutavaa tekstiä

Blogissa on pidellyt vähän hiljaista kun hiljaista pitää noin muutenkin. Meillä siis edelleen koirat on "karanteenissa" yskän takia..Tai siis, aikuiset on yskänsä yskineet, mutta Pahis parka sai jälkitautina keuhkoputkentulehduksen, jota nyt sitten vielä toipuu. Antibiootit lienevät auttavan, sillä nyt hää on ollut jo muutamia päiviä oireeton. Koirille tämä on ollut melkosen rasittavaa aikaa kun joutuivat niin pitkään olemaan lenkkeilylevossa. Onneksi aikuiset ovat jo päässeet lenkille ihan normaalisti, mutta Pahkis joutuu yhä pidättäytymään isommilta lenkeiltä, jotta nyt toipuisi. Se alkaa olla jo aikamoisen villi pikkumiäs, mutta ihmeen hyvin sillä on kantti kestänyt tätä kökkimistä sisätiloissa. Pasi on sen kanssa kyllä kehitellyt kaikenlaista puuhaa sisätiloissa ja aikamoisen hienosti Pahis jo taitaakin vaikka mitä. En ole ihmeemmin kattellut niiden perään, mutta pari päivää sitten jäin oikein seuraamaan ja ihmettelemään, miten taitava se jo onkaan.Ja on kyllä jotenkin liikkistä seurata, miten Pasi tykkää siitä ja sen kanssa touhuumisesta ihan hirveesti- ja miksei tykkäis :)

Käytiin muutama viikko sitten Metkun kanssa Turussa treenailemassa Janitan ja Jaakon opeissa. Viikonloppu oli tosi antoisa! Nyt pureskeltuani treenien saldoa hetken aikaa alkaa ikävä kyllä osa asioista jo taas unohtua..., mutta toiset asiat taas selkiytyä. Tärkeää on, että mielessä on vähän selkeämpänä se, että mitkä asiat Metkun kanssa on siellä treenattavien asioiden kärkipäässä ja miten lähteä treenaamaan niitä. Nyt keväällä oon onneksi useampaankin otteeseen pääsemässä treenaamaan Janitalle ja Jaakolle, joka on tosi tosi tosi hyvä asia.

Jotenkin ajatus ei vaan nyt luista, liekkö väsymystä tai jotain. Töissä on aika kaamee ahdistus ja kiire ja asiat jyllää turhan paljon vapaa-aikanakin mielessä. Jospa se tästä. Ai niin ja miten masentavaa, oon ollut kolmisen viikkoa kevyemmällä ruokavaliolla ja liikkunutkin enemmän. No, toiveikkaana käväsin tässä puntarissa ja mitä hittoa....olin saanut kilon lisää! Jotta siis, jos kaipatte hyviä laihdutusvinkkejä niin älkää kääntykö mun puoleen...

Näihin positiivisiin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa :)

paha pakkanen

Kylmää, kylmää ja kylmää..huoh, jotenkin ei vaan jaksais enää tota kylmyyttä, mutta minkäs teet. Onneksi on useina päivinä ollut kaunista auringon paistaessa aivan upeasti. Ja onneksi sattui nyt niin, että pakkaset riehuvat samaan aikaan kun kennelyskäkin joten sisällä kökittäisiin joka tapauksessa noiden kanssa. Joku sentään helpottaa ja se on tuo yskä noilla kavereilla. Nyt ollaan jo onneksi siinä pisteessä, että tauti on aikalailla voitettu. Otetaan kuitenkin yhä rauhassa,jotta vältytään niiltä paljon haukutuilta jälkitaudeilta. Ei olis kivaa jos saataisiin vielä lisäksi jotain sellaista vaivaa.

Onneksi ens viikonlopuksi on luvattu leudompaa niin odotettu leiri Turussa on luultavimmin toteutumassa :) Alunperin mun piti lähteä matkaan Avan ja Metkun kanssa, mutta nyt Silli joutuu jäämään sairastuvalle kotiin toipumaan ja lähden vain metkun kanssa matkaan. Tiedossa siis viikonloppuna metkaa Metkun kanssa, mukavaa!

Kävin eilen treenaamassa Sporttikoirahallilla Metkun kanssa. Meno oli kyllä ainakin alkuun suhteellisen kamalaa, mutta parani kyllä hieman loppua kohti. Seppo oli tuonut melko kinkkisen radan, enkä saanut oikein otetta itsestäni, jotta olisin saanut puristettua irti rytmillisesti edes melko hyvää ohjausta (tehokkuudesta puhumattakaan).Satu onneksi videoi treenit, jota sitten pääsin kotona ihmettelemään. Mä olin kyllä niin velton ja löysän näköinen, että hyi kamaluus..hävettää ihan. aloitin treenin tekemällä yksittäisellä hypyllä sylkkäreitä, backlappeja, takaakiertoja, ihmisnuolta ja ihan peruskääntymistä. Ne sujuivat oikeastaan ihan ok. Ihmisnuolesta M tulee kyllä läpi ja backlapissä ei ihan ymmärretä toisiamme. Sylkkärit on vasemmalle vaikeampia. Radalla sylkkärit eivät sitten toimi kerrassaan. En saa metkua riittävästi käteen, eikä se käänny poispäin musta millään. Metkun mielestä ei ole mitään järkeä tulla kesken radan sylkkäriin kun siinä joutuu hetkellisesti liikkumaan epämääräisesti poispäin mahdollisesta seuraavasta esteestä. Itsekkin aina sekoilen sen kanssa sylkkäreissä ja teen niin nopeat huiskaisut, että Metku ei varmaan edes oikein ehdi tajuta, mitä haluan. Rauha, maltti, rytmi, selkeys ja napakkuus, noista kun kehittäisi jotain niin ehkäpä se siitä.

Tosi ihanaa kyllä, että saan Metkun kanssa treenata ja kisata, kiitos siitä Sadulle :) Nytkin aivan luksuspalvelua kun Satu toi metkun hallille ja kuvasi treenimme. Ja miten mukavaa, että saan pötkön viikonlopuksi leirille :) Nyt on niin hyvä hetki keskittyä siihen koko viikonloppu, sillä ollaan kisattu treenimäärään nähden liikaa ja musta tuntuu, että olen hieman kadottanut "ohjauksellista otetta" siihen. Jospa viikonloppuna pääsisin taas vähän enemmän sisään Metkun agilitymaailmaan.

Ai niin, meillä ei asu enää hammashirviötä. Pahkis tietenkin fiksuna poikana ymmärsi yskän, että nyt on mennyt vähän överiksi hammaskaluston kasvattaminen ja muutamassa päivässä tiputti kaikki tuplakulmahampaiden maitohampaat pois. Nyt suu näyttää siltä kuin sen kuuluukin :)

Meillä asuu hammashirviö

Pahkis nimittäin. Sen suussa on tapahtunut kummia sitten viime vilkaisun. Sinne on ilmaantunut kamala määrä uusia hampaita, mutta harmiksi vanhat eivät ole lähteneet mihinkään..No joo, osa on, mutta edessä kulumureita löytyy tuplasti vähän joka kohtaa..Ja me ihmeteltiin, että miten pikkupoika voikin painaa jo 15 kg, mutta nythän se selvis- varmaan painavat ylimääräiset hampaat ainakin kilon kappaleelta :)

No, kun kennelyskästä selvitään niin tarvii tehdä visiitti eläinlääkäriin. Pahkis tarvisi kyllä oman henkilökohtaisen hammaslääkärin kun näyttää siltä, että suuvaivojen kanssa joudutaan eläinlääkäriin tuon tuosta. Viimeksi siis kävi niin, että kesken leikin hän puri itseään niin huuleen, että kulmahammas upposi ja jäi kiinni huuleen, eikä lähtenyt siitä irti ilman eläinlääkärin toimia.. :) Tällöin eläinlääkäri totesi huvittuneena, että tämä oli hänen 25 vuoden urallaan toinen vastava tapaus. Taisi Pahkis innostua ajatuksesta prameilla hammasvioillaan kun päätti pistää suussa hammasasiat sikinsokin sitten oikein urakalla. On se hassu poika :)

Ulkona riehuu aikamoinen pakkanen ja täällä sisällä muutama nelijalkainen. Pahkis ja Ava ovat ikävä kyllä porukan eniten yskivät, mutta omasta mielestään aivan hyvissä ruumiin voimissa. He eivät voi ymmärtää, mistä moinen treeni- ja lenkkeilykielto johtuu. Energiaa tuosta parivaljakosta siis löytyy, mutta onneksi osaavat melko mukavasti rauhoittua kun niin vaaditaan. Tänään voitaisiinkin kehitellä jotain siistiä sisähommaa noille, jotta pääsevät vähän jotain puuhaamaan.

sellaista sitten, että..

Jotain melko uskomatonta on saatu aikaiseksi, nimittäin tämä blogi..Tarkoituksena on ollut jo pitkään laittaa moinen pystyyn, mutta kun en vaan ole saanut aikaiseksi (lähinnä siis pyytää Pasilta apua, sillä oma hermorakenne ei riitä tälläisen rakentamiseen, vaikka eihän se mitään vaikeaa ollutkaan). Tänne nyt olis tarkoitus kirjoittaa pääsääntöisesti kisa- ja treeniraportteja ylös, jotta itsekkin pysyisin paremmin kärryillä siitä, mitä olen ajatellut ja suunnitellut jne. Katsotaan nyt millaiseksi muodostuu vai käykö kuitenkin loppuviimeiksi niin, että jutut jää kirjoittamatta.

Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä harmitus. Kotona jyllää kennelyskä, josta Pahkis ja Ava näyttävät eniten kärsivän. Onneksi ovat hyvissä voimissa nekin ja yskimistä ilmenee lähinnä kun jostain innostuvat. Intoa noilla riittää kun ovat nyt muutamia päiviä olleet ihan levossa, eivätkä omasta mielestään ole millään tavalla sairaita. Eivätköhän tuosta toivu, mutta joutuvat nyt karanteeninkin takia pysymään poissa treenikuvioista hetken aikaa. Harmi kun kovien pakkasten takia on tullut muutenkin treenattua aika vähän ja mulla treenijalkaa kyllä vipattais melkoisesti Avan kanssa.

Kattelin tänään kisakalenteria, joka tarvisi Avan osalta laittaa uuteen uskoon. Olin katsellut kevään kisoja vähän epämääräisin miettein kun en oikein saanut selkeää ajatusta siitä, että millaisella tahdilla luokkanousuja mahdollisesti tulisi. Kyllähän sen tiesin, että jos hyvin menee niin noustaan nopeaan, mutta ajattelin, että jos asiaa noin mietin, niin alkaa se vaikuttamaan muhun takuuvarmasti negatiivisena yliyrittämisenä tai jotain. Asetin siis tavoitteeksi, että noustaan syksyyn mennessä kolmosiin ja sitten jos 2011 kattellaan niitä sm- ja karsintanollia. No, tavoitteeseen päästiinkin jo kun Eckerössä tuli siirto kolmosiin :) Eli nyt kun on oikeastaan tämän vuoden tulostavoitteet saavutettu niin voin hyvin mielin keskittyä vain suoritustavoitteisiin, sillä ne ovatkin tällä haavaa paljon tärkeämpiä. Kaikkien tärkeinta olisi kisoja ajatellen, että saisin itseni parempaan mielentilaan kisoissa. Nyt jännitän niin älyttömästi, että melkein pyörryn, oksennan ja kuolen ennen startteja. Ei tällästä Kaapon kanssa ollut, mutta nyt on. Oon sairaan ahdistunut kisoissa siitä, että tiedän, että mun jännitys vaikuttaa Avaan ja radalla voi tapahtua mitä vaan taivaan ja maan väliltä sen kanssa. Kaapo oli niin luotto tossa asiassa, sillä se teki samalla tavalla, oli mun mielentila tai olosuhteet sitten mitä vaan. Avasta sen sijaan oikein näkee, miten se tarkkailee mua (miten niin vainoharhaista..) ja ajattelee, että: "jaahas,tänään jännitetään!" tai "Aha, nyt toi on tollanen veltto joten täytyy sitten munkin olla". Näistä ajatuksista ja lukuisista muista möröistä mun tarvis päästä eroon. Luulenpa, että nuo asiat helpottuvat kun vaan laitan itseni kisaamaan sen kanssa, enkä lannistu, vaikka suoritukset voivat olla ajoittain jopa nöyryyttäviä. Me osataan justiinsa sen verta kun osataan ja yritän kuitenkin aina parhaani- oikeastaan siis aika helpottavaa. Ja koska meillä on treeneissä useimmiten kivaa niin miksei kisoissakin voisi olla? Voi siellä olla kivaa ja on siellä!