Pötköagilityä ja Avatottiksia

Viime keskiviikkona Tuomo toi Metkun sporttikoirahallille treeneihin - vitsit, mitä luksuspalvelua :)

Radan kepeille vienti oli kinkkinen, enkä vaan kerrassaan saanut sitä sujumaan osana rataa. Olis pitänyt osata: tiukka avokulma, pitkältä lähettämällä, ahtaasta välistä, takaaleikkauksella jne. Metku ei tullut ennen leikkausta yhtään kiinni ja painoi läpi suoraan keppien mihin lie väliin. Kokeilin kohtaa eri tavoin, mutta en vaan saanut sujumaan. Lopuksi koira alkoi olla jo ihan loppu joten oli pakko antaa periksi. Parin esteen takaa lähetys onnistui onneksi varsin makeesti. Ongelma siis se, että juoksi läpi leikkauksesta. Muuten treenissä onnistui ihan mukavasti pätkä jos toinenkin. Parit rimat tuli alas alussa sekä kohdassa, johon menin ihan liian eteen valssaamaan. Alun tiputukset oli musta enemmän pötkön huolimattomuutta kun sillä oli niiiiiin kiire ettei vaan voinut, vaikka pitäiskin. Kontaktit ihan kelvolliset, mutta himmaa kyllä jonkin verran treeneissäkin alastuloja. Tein myös parilla hypyllä eri ohjauskuvioita ja näyttäis siltä, että sylkkäreissä on tapahtunut edistystä :) Myös niistoihin kokosi itseään paremmin.

Avan kanssa ollaan vähän tottisteltu ja temppuiltu nyt juoksujen aikaan. Ei paljoa ja ihan sisätiloissa, mutta melkein joka päivä ainakin yhden setin verran. Lähinnä oon jääviä ja noutoja tehnyt sen kanssa. Jäävissä näyttää osaavan eri asennot hyvin, mutta seuraamisen yhteydessä tuppaa tarjoamaan aina viimeksi vahvistettua liikettä eli ei malta kuunnella, mitä sanon. Onnistuessaan tekee liikkeet musta hyvin, asennot tulee nopeaan ja puhtaasti. Eritoten maahanmenoon oon tyytyväinen. Istumaan jääminen ehkä liikkeistä hitain ja siinä vähän liikaa sillä ajatus eteenpäin. Kun päästään ulos niin, että tilaa enemmän niin pääsee paremmin puuttumaan näihin. Nouto on ihan vaiheessa, enkä oikein näe mitään loistavaa tulevaisuutta sen suhteen.. Ei vaan edetä siinä mihinkään. Tai no, edetään joo, mutta niin hitaasti, että en kestä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että ottaa kapulan aika hyvin suuhun ja istuu edessä se suussa ilman, että puree kapulaa. Toi pureminen on ollut melko mielenkiintoinen ongelma.. Edelleen ote kapulasta on huono, puree tosi varovasti siihen kiinni ja aika pienestäkin häiriöstä, keskittymisen vähänkin herpaantuessa joko korjaa otteen tai tiputtaa kapulan maahan. Se missä ei päästä eteenpäin on se, että en saa sitä tajuamaan, että poimisi sen itse suuhunsa mistään muualta kuin edessä istuessaan ja tarttuisi siihen voimakkaammalla otteella. Kun on musta vähänkin kauempana ja odottaisin sen itsenäisesti tekevän jotain niin alkaa se hermoilla, joka näkyy siinä, että jos tarttuukin kapulaan niin jäytää sitä hullun kiilto silmissä hetken ja tiputtaa sen maahan, jonka jälkeen aloittaa pyörimisen tai tarjoaa esim maahanmenoa.Se ei siis tajua jotenkin yhtään, mitä sen pitäisi tehdä. En ymmärrä, millaisella rautalangalla asia sille pitäisi selvittää kun tuntuu, että en kait nyt niin epäjohdonmukainen ole asiassa ollut? Ärsyttää toi nouto aika paljon, vaikka sinänsä ei kait sillä väliä olis, kun ei sitä mihinkään nyt edes tarvita.

Vietän parhaillaan saikkua kotona kun noidannuoli iski taas eilen niskaan pitkästä aikaa. Harmittaa vietävästi, koska luulin, että tää vaiva olis jo mennyttä. Eilen se kuitenkin taas pamahti niinkin vaarallisessa tilanteessa kun venytellessäni käsiä kohti kattoa. Kuului rutinaa ja sen jälkeen meinas taju lähteä kun niska kramppas niin pahasti, että silmissä pimeni ja kipu oli aivan jäätävä. Onneks ihana työkaveri lähti tuomaan mut kotiin, sillä auton ajaminen ei olis ollut kovin turvallista. Nyt tänään tilanne on onneks jo eilistä parempi, mutta töihin en vielä kyennyt lähtemään, sillä päätä en vielä pysty kääntämään mihinkään. Jos homma etenee niinkuin yleensä, niin huomenna kaiken pitäisi olla jo paremmin ja luultavasti pääsen jo töihinkin. Fyssari työkaverit todistivat eilen tapahtunutta ja meinasivat, että olis varmaan jo aika suhtautua asiaan vähän vakavamminkin ja mennä ihan vaikka kuvaamaan niska kaiken varuulle. Ei välttämättä huono ajatus. Pahkiksen mielestä oon ihan kunnossa, enkä ainakaan tarvi enää niskatukea. Juttelin aamulla puhelimessa työkaverin kanssa (sain kuulla, että meijän työpisteeltä on löytynyt hometta ja nyt ainakin yksi huoneista on käyttökiellossa..) ja niinä viitenä minuuttina hän oli pureskellut lainassa olevan tuen palasiksi... Kauheen kiva. Täytyy varmaan duunissa tehdä uusi tilalle.

Metku tulee meille tällä viikolla ke tai to hoitoon. Tarkoituksena olis kisata sen kanssa nyt pääsiäisenä la ja ma ja käydä vähän treenaamassa ainakin pe. Maanantaina päästään myös jo Avan kanssa treenaamaan näillä näkymin kun vuorossa olis Riman pro-valmennukset. Pääsiäisen jälkeisenä vkonloppuna tulee Janita kouluttamaan Rimaan joten kaikkea mukavaa tiedossa nyt kisa- ja treenirintamalla kunhan vaan saan itsenä tästä kuntoon :)

Myöhästyneet valssit ja muuta sen sellaista

Miksei elämä voi olla aina vaan lomailemista? No joo, tiedetään miksi. Joka tapauksessa mä oon niin nauttinut näistä parista hassusta talvilomapäivästä. Eilen torstaina käytiin Avan kanssa Turussa treenaamassa Janitalla. Rata oli tietty haasteellinen, mutta ei liian. Kaikkiin kohtiin löytyi ratkaisut, jotka palvelivat mukavasti tekijäänsä. Monet asiat onnistuivat ihan mukavasti ja toisia kohtia piti kokeilla kerran jos toisenkin, että saatiin ne jotenkin sujumaan. Lopussa ei enää riittänyt Avalla panokset, mutta tulihan sitä tehtyä joten sallittakoon hälle(kin) väsähtäminen. En ollut enää minäkään parhaimmillani.

Radan alusta otin painetta lähdön haasteellisuuden takia. Siinä piti kutsua koiraa kolmen esteen takaa niin, että oma sijoitus oli koiraa kutsuttaessa pois koiran suoralta linjalta (vai miten sen nyt sanois..). Ava osasi, joten ihan turhaan en luottanut siihen. Valssit aloitan usein myöhässä ja täytyy myös muistaa ajatella, mihin suuntaan ne lähtee ja mihin päättyy. Huomio täytyy kiinnittää myös sellaisiin takaaleikkauksiin, joista koiran tulee kääntyä tiukemmin. Vaihtamalla ohjaavaa kättä leikkauksessa lähtee se valumaan joten aina se ei ole tarpeellista. Whiskyleikkauksiin myös joku roti, jotta koiralla on edes mahdollisuus tajuta, mitä siltä haluan. Otin tyhmänä ennen leikkausta sen liian tiukkaan vetoon, jolloin Ava ajatteli, että poispäinkäännökseen ollaan ryhtymässä. Vekkeihin myös tarkkuutta, jotta ei sekoita takaakiertoon (mieti, missä vekkaus tapahtuu, koira haltuun, kädet lähellä vartaloa). Nämä nyt päällimmäisinä jäivät mieleen. Jäi paljon muutakin, mitä on hyvä mietiskellä ja yrittää ottaa oppia. Nii ja oli tosi kiva seurata Saijan ja Rievun menemistä. Niiltä ei kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu ja ovat niin taitavia.

Tänään oli myös ihana lomapäivä. Oltiin Raisan kanssa shoppailemassa ja syömässä. Löysin sen mitä etsinkin (ja vähän muutakin) ja ruoka oli ihanaa. Omatunto ei paina yhtään heräteostosten takia, sillä homma pysyi lapasessa. Vkonloppuna on tiedossa vapaata! Tämä on aika harvinaista, että sovittua menoa ei juuri ole. Täytyy nauttia siitä!

Pappa lähti tänään äiteen luon hoitoon muutamaksi viikoksi niin ei mene sekaisin Avan juoksuista. Tosi outoa kun se on pois :( Nyt täytyy kyllä varata aika sille kastraatioon tän jälkeen. Pahkiskin näyttää jo ymmärtävän juoksujen päälle.. Nooo, jospa puuttuva palli saisi tästä kimmokkeen edetä urallaan! Ja jos ei saa, niin liekkö senkin ehtisi leikata ennen seuraavia Avan juoksuja (jollei Ava nyt aloita taas 4 kk päästä..) Vai leikkaisko Avan? Vai leikkaisko kaikki? Joo. leikataan kaikki... tai sitten ei...tai sitten joo. Ja katsotaan vaan niin samoja asioita mietin sitten taas kun muutamien kuukausia päästä ollaan samassa tilanteessa, eikä ketään ole leikattu.. :)

meillä asuu (myös) hormoonihirviö..

Onhan tässä jo ehtinyt taas tapahtua kaikenlaista. Ei nyt mitään maata mullistavaa, mutta on kisattu, treenattu, treenattu ja treenattu. Ja mitä ihmettä - Ava aloitti juoksut! Mistä ihmeestä johtuu, että meille pesiytyy kaikki hormoonihirviöt? Pilkkukoirat Alli ja edesmennyt Bella olivat aivan mahottomia juoksujen ja valeraskauksiensa kanssa. Alli juoksi parhaillaan vajaan neljän kuukauden välein ja kitu siinä välissä pahojen valeraskauksiensa kanssa. No, Ava nyt ei onneksi ehdi valeraskauksia aikatauluihinsa organisoida, mutta juoksuja näköjään ehtii.. Sillä oli viimeksi juoksut loka-marraskuussa niin, että taisivat loppua marraskuun puolenvälin aikaan ja nyt aloitti sitten taas. Toisaalta ihan jees, toukokuussa (missä aattelin sen juoksut tulevan) on tiedossa reissua jos toista ja kisoja aika paljon. Hoidetaan siis homma nyt alta pois niin ei tarvi kärvistellä parhaimpaan treeniaikaan.

Metkun kanssa kisattiin muutama viikko sitten Hyvinkäällä pari starttia. Eka startti oli oikeastaan aivan kaameeta menoa.. Pötköllä viirasi aika kovaa ja tuli ihan läpi ohjauksesta. Käännösten jarrailuun reagoi räyhäämällä ja tiputtamalla riman. Valsseissa valu selän taakse. Voi voi ja voi voi. En nyt hommaa ihan pötkön piikkiin laita, varmasti itsekkin vähän homehduin. Eka rata mahtoi olla aikalailla epätoivoisimpia yrityksiä sitten hetkeen. Toka rata oli ehdottomasti sitten paljon paljon parempi.Itseasiassa aika hyvä! Alun ulkokulma hypyillä kaarratti vähän turhan pitkäksi kun en ottanut oikea-aikaisesti kiinni ja puomin alastulo ei ollut ihan sitä, mitä voisi olla. Metku pysähtyi joo, mutta lähti mun liikkeeseen just ennen käskyä. Täytyy sanoa, että harmitti aika vietävästi, että otettiin sitten putkelta kielto. Milloin opin muistamaan, että Metku ei halua päästää putkilla mua edelle ja todellakin ottaa kieltoja helposti niille. Ehkäpä ensi kerralla sitten muistuu mulle asia mieleen. Mutta tosiaan rimat pysyivät ylhäällä ja meno oli kaiketi ihan jouhevan näköistä ja myös tuntuista. Jälkimmäinen antoi kovasti taas uskoa :)

Avan kanssa ollaan reenailtu nyt ruokapalkan voimin ja vaikuttaa vieläkin siltä, että homma pysyy paremmin kasassa näin. Muutamissa treeneissä on tullut fiilis, että sen tarkkaavaisuus säilyy paremmin tekemisessä ja Ava on myös jaksanut toistoja paremmin. Ollaan keskitytty nyt irtoamistreeniin sen kanssa ja tehty melko helppoja ratapätkiä tavoitteena saada aikaan tuloksellisesti virheettömiä suorituksia. Aika hyvin tuo tavoite on täyttynyt. Oon yrittänyt nyt myös vahvistaa sille esteiden käskyjä lähinnä putki, kepit ja kontaktit. Putki ja kontakti-käskyillä näyttäisi olevan jonkun sortin merkitys sen mielessä, mutta kepeillä ei yhtään. Ava valitsee takuuvarmasti minkä muun tahansa esteen kuin kepit jos pelkällä suullisella käskytyksellä sitä ohjaan. Itseasiassa tajusin myös, että sekoittaa keinu ja kepit käskyt ihan selvästi. Lähetin sitä mm. hyppysuoran takaa kepeille ja takaviistossa oli keinu. Kun aloin käskyttää "kepit, kepit, kepit" niin kääntyi melkein kannoillaan ja lähti keinulle takaviistoon. Keinu on kyllä sen suosikkeja, mutta kyllä sen käskytys (kei, kei..) on turhan lähellä keppikäskytystä. Täytyy miettiä, miten selkiytän asiaa.

Mitäpä muuta. Pasi on omituinen! Tuo nyt ei kait ole mikään suuri oivallus, mutta jotenkin asia on nyt selkiytynyt mulle lähiaikoina :) Mä kun olen aina ollut kaikessa ihan fiilistekijä, niin sen pitää ymmärtää kaikki niin, että asioista voi piirtää kaavan paperille. Se on niin innoissaan Pahiksen kanssa treenaamisesta, että sen aivokapsiteetti käy ihan övereillä kaiken uuden tiedon sisäistämisessä. Äsken se taas piirteli mulle paperille jotain, mitä en vaan ymmärtänyt. No, ehkäpä meidän tapa sisäistää asiat on vähän erilaisia, mutta tietty molemmat kamalan hyviä :) Se on vaan niin...insinööri... :)

kumpi vie ja kumpi vikisee?

Kävin Tommy Wirenin luennolla viikko sitten, jonka aiheena oli koiran oppiminen. Luento oli varsin mielenkiintoinen ja hyvä. Sain ajatuksia ja ehkäpä myös jotain oivalluksia lähinnä koiran oppimiseen ja opettamisen prosessointiin liittyen. Sain myös yhdenlaisen näkökulman siihen, miten lähteä puuttumaan Avan kanssa taustalla jatkuvasti olevan ongelman ytimeen (agilityssa). Omaa mieltä painava ongelma kun on kautta linjain ollut se, että en saa Avaa riittävästi palkkautumaaan itse tekemisestä vaan se tekee agilityä vaan palkat mielessä. Se tekee alkuun ihan ok suoritusta, mutta nopeasti keskittyminen alkaa aina vähentyä ja on tuntunut siltä, että saan sen samaan vireeseen ainoastaan ottamalla palkan käteen. Varmaan vuoden ajan oon kokeillut eri tapoja, joilla päästä tästä kierteestä eroon, mutta aina vaan on ollaan tilanteessa, että suoritukseen tulee lisää intensiivisyyttä ja kestoa vasta kun otan palkan käteen. Jos palkkaa on tullut apuohjaajalta yllättäen niin ei mene kuin hetki ja kiinnostus mun kanssa touhuamiseen vähenee ja Ava alkaa sivusilmällä kytätä appareita jos niiltä vaikka palkkaa lentäisi. Jos palkan laittaa jonnekkin valmiiksi niin palkka arvo on miljoonasti enemmän kuin mun kanssa meneminen jolloin sen ajatukset on jätetyssä palkassa. Ollaan treenattu palkasta luopumista, oon vaatinut hyvää suoritusta lyhyillä pätkillä ennen palkalle pääsyä, ollaan treenattu palkan ohittamista jne, jne, jne.. Tuntuu siltä, että oma mielikuvitus nyt ei vaan ole riittänyt siihen, että saisin hommaan jonkinmoisen ratkaisun, vaikka yrityksiä on ollut monenlaisia.Yksittäisen harjoituksen olen saanut useimmiten onnistumaan, mutta sama vaiva toistuu sitten taas uudessa treenissä. Ulkopuolisen on usein vaikeaa nähdä eroa, miten se kulkee ilman palkkaa tai palkan kanssa, mutta itse sen tunnen jo samana hetkenä kun lähdetään liikkeelle. Aina vaan siis ollaan tilanteessa, että se jaksaa keskittyä enemmän kun palkka on kädessä. No, kun palkka on kädessä niin haittapuolena sitten on myös se, että se vilkuilee mua liikaakin palkan toivossa...Eli ollaan palkkausjumissa: en saa Avaa ymmärtämään, että palkka tulee siitä kun tekee hyvin hommansa ja kyllä , vaikka palkkaa ei ole näkyvissä, niin silti sitä tulee kun tekee hommansa hyvin..

Tommy kertoi luennolla koirasta, jolla oli paljon saalisviettiä (tai geneettistä taipumusta vai miksi sitä kutsuikaan tuossa tilanteessa) ja joka tuntui palkkautuvan leikistä ulkopuolisen silmin todella hyvin. No, ongelma oli tuon parin kohdalla se, että palkasta tuli tekemistä tärkeämpää. Vaikka omistaja sitä saalisleikin avulla "nostatti" niin silti koira toimi seuraamisessa samalla hieman hitaasti reagoivalla asenteella, mutta intensiivisyys lisääntyi aina silmin nähden kun tuli palkkauksen aika. Omistaja oli opettanut koirasta erittäin hyvin patukalla leikkivän yksilön. Samalla hän kertoi, että koirat, joilla on vahvat "geneettiset taipumukset" saavat ympäristöstään jatkuvasti ärsykettä, josta johtuen "saalisvietin hallinta" on vaikeaa ohjaajan toimesta. Sen sijaan esimerkiksi ruuan käytössä on se hyvä puoli, että sen antaminen palkkana on täysin ohjaajan rajoitettavissa kun koira ei ruokaa muualta voi treenitilanteessa saada. Tällöin ohjaajan on helpompi nostaa vaatimustasoa kun se, mitä koira haluaa on ohjaajan päätöksestä kiinni, milloin suoritus on niin hyvää, että koira on ansainnut palkan. Hmm..ehkäpä en saa asiaa tähän valaistua niin, että se on mitenkään järkevältä kuullostavaa. No, uskoisin, että sain itse kuitenkin ajatuksessa kiinni.

Enivei, nyt oon kolmet treenit palkannut vain ruualla, eikä paha. Itseasiassa aika hyvä! Yritän myös kovasti pitää vaatimustason sellaisena, että palkan eteen joutuu tekemään töitä. Jos huomaan, että nyt lähtee intensiivisyys laskemaan niin sitten peli seis ja uudestaan. Positiivista on ollut, että musta Ava on skarpannut eli jos palkkaa ei tule niin se yrittää vähän enemmän. Käsissä mulla ei ole ollut nyt mitään, eikä se ole vaikuttanut musta mihinkään. Oikeastaan Avalla on pysynyt ajatus nyt hyvin radan luvussa. Vilkuilee toki mua, mutta toisaalta tuntuu irtoavan paremmin. On nyt irronnut myös paikkoihin johon en olisi uskonut sen lähtevän, mutta oikeastaan ihan positiivista sekin, sillä se tekee sen intensiivisesti, eikä kurittomuuttaan. Jatketaan siis näillä ja katsotaan, josko tämä yritys nyt veisi meitä eteenpäin.

Voi jospa vielä päästäis siihen, että kun jätän koiran lähtöön niin sen silmissä palaa, sillä se pääsee tekemään sitä, mikä on vaan niin ihanaa. Tai sitten ei päästä.. mutta voin kuitenkin ajatella, että ollaan pyritty siihen ja oman osaamisen puitteissa oon tehnyt sen mitä oon osannut. Voihan olla, että agility nyt ei vaan ole Avalle se kaikista hurmioittavin laji.

Muuten luennolta jäi mieleen, miten vaatimustasoa on tosi tärkeää nostaa, eikä jäädä junnaamaan liikaa paikalleen vaatien keskeneräiseltä osa-alueelta täydellistä sujumista. Toi on mun yks perisynti myös. Ja se jäi mieleen, että koiran tekemisiä ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Siihenkin taidan syyllistyä ajoittain. Koira nyt on vaan eläin ja se tekee sitä, mistä kokee eniten hyötyvänsä. Ja miten tärkeää onkin palata aina niihin perusasioihin jos eteen tulee ongelma.

Tänään olis Metkun kanssa kisat Hyvinkäällä, hauskaa! Katsotaan, että kumpi vie ja kumpi vikisee. Menohaluja Pötköllä tuntuu olevan ja ollaan treenattu liian vähän = huono yhdistelmä. Se nimittäin tietää useimmiten hieman hurlumhei, meni jo..suorituksia. Aamulla yritin ottaa siltä pahimpia menohaluja pois ja vaatia kuuliaisuutta ja oikeastaan ihan hyvät nopeat treenit saatiin aikaiseksi.