Kiirettä on pukannut joten on jäänyt kirjoittamiset vähiin. Paljon olis taas asiaa, mutta en rasita lukijoita kilsan mittaisella jutulla + en ehdi nyt kirjoittaa. Paneudutaan siis aiheisiin eiliset Elinan treenit, uusi auto ja nopea maininta viime viikonlopun kurssista.
Mun työkavereiden mielestä ei ole normaalia käytöstä lähteä keskellä viikkoa töiden jälkeen treenaamaan Turkuun klo 20-22. Arvostan kyllä työkavereita, mutta ei ne aina ole oikeassa. Nyt aamuteetä juodessa (työpaikalla..) mietin, että ei ole ehkä ihan sallittua ja toivottua kirjoitella omia blogipäivityksiä työajalla. Mutta jos on vähän väsynyt ja ajatukset ei riitä virallisten asioiden kirjaamiseen niin onko enempi sallittua? Ehkä tai sitten ei, mutta nyt nopeesti asiaan.
Elisestä jäi harjoiteltavaa:
- tehtiin vähän pentupuomia ja pentuaata. Puomi kaiketi ihan toimiva, mutta pentuaalta lasketteli kahtasataa läpi kun tultiin kovasta vauhdista. Riman pentuAalla voisin treenata siis kahta asiaa: 1) täysillä esim. putken kautta aalle (ja hetsattunakin kun kestää sen) ja pysäystä, josta ei lähdetä vielä mihinkään muualle kuin palkalle. 2) pelkkää alastuloa isoilla häiriöillä. Pelkkää alastuloa takaa lähettäen ja eteen palkka. Appari voi olla peittämässä lelua jos karkaa. Täytyy olla tarkkana katseen kanssa, jonka pitää olla eteenpäin kun vapautus. Liikkeellä ei vapauteta!
- valssien rytmitystä: muista, että ei liian isoa liikettä ennen hyppyä (pitää tulla vähemmällä kuin sylivekki). Ajoissa ennakointi, terävä käden liike, 45 asteen kulma ja nopeammin valssi valmiiksi. Täytyy treenata käännöksiä niin, että olen lähellä esteitä! Osaa ne selvästi paremmin kun käännän sen kaukaa, mutta sitä ollaan treenatukkin paljon enemmän.
- ihmisnuolen eri vaiheet:1) alkuopetusta peppua heittämällä. Muista käsi lähemmäksi takasiivekettä (vekkiajatus), pakota oikeaan liikemalliin rajaamalla hyppykaari omalla asennolla esteen takana (toispolviseisonta), palkka alhaalta, 2) sama mutta seisten, 3) kutsuna, jarrutus kahdella kädellä, palkan tiputus esteen eteen (koiran näkökulmasta) ja oma liike jatkuu, 4) kutsuna, jarrutus ja palkkaa leikkimällä riman yli, irrotus, kutsu riman yli ja lelu maahan oman liikkeen jatkuessa ja 5) kutsuna, jarrutus kahdella kädellä, ajoissa alta pois ja palkka maahan. Pirkolla täytyy vahvistaa erityisesti kohtia 1, 2, 3, 4. ja erityisen erityisen paljon kohtaa 3 ja 4, sillä ei jarraa kovin luontevasti.
- edelleen myös palkan vahvistamistreeniä kilpajuoksuasetelman estämiseksi. ja esteillä palkatessa pakko muistaa jatkaa omaa liikettä reippaasti eteenpäin, vaikka palkka jää maahan.
- hei..ja muistutuksena sekin, että täytyypä muistaa katsoa, että Pirkkis malttaa lämmitellessä pissata, jotta ei tule hallivahinkoa.
Treenit oli jälleen hyvät, sillä näin paljon konkreettisia harjoiteltavia asioita jäi käteen. Ja hyvät siksikin, että seura oli jälleen loistokasta ja oli ihanaa nähdä sisaruksia tositoimissa. Ja Pirkon kanssa nyt yleensä on aina mukava tehdä. Niin myös eilen.
Sitten muut aiheet nopeaan. Meillä on uusi auto, niin mukavaa. Tai ei ihan uusi, on sillä 60 000km ajettu ja muutaman vuoden vanhakin, mutta hyvänä pidetty. On foordi, farkku, diesel, musta ja ?eiköhän siinä tärkeimmät, mitä tulee mieleen. Siinä on mukavuusjuttujakin kuten vakkari , webasto ja vaikka mitä. Tykkään!
Enpäs nyt enempiä kirjoittele kun nyt täytyy alkaa oikeasti töihin. Niitä kun riittää. huoh..
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
piiitkä päivitys
riks ja raks, kaularankani halusi taas muistuttaa itsestään. Tällä kertaa se pääsi ihan näytille saakka, sillä päädyin työterveyden kautta röntgeniin. Onneksi siellä ei mitään kummaa näkynyt, ainoastaan anatomista heikkoutta vai miksi lie kutsui. Lordoosi on oiennut, josta nyt on aiemminkin ollut puhetta. Jännitysniskaksi sitä usein on kutsuttu ja akuutissa vaiheessa noidannuoleksi haukuttu. Nyt akuutissa vaiheessa lääkkeitä ja sitten pitäisi muistaa sitä huoltaa ja hoitaa. En tietty niin tee vaan valittelen sitten kun oikein kipeytyy ja kärsin kipuilusta. Itseasiassa on pysynyt nyt jo melkein vuoden todella hyvänä kun olen kuukausittain käynyt kiropraktikolla. Nyt säästösyistä oon jättänyt käynnit väliin ja niin vain mentiin taas vanhaan moodiin. Tarvis varmaan varata taas aika rangan oikasuun. Tuosta voidaan olla montaa mieltä, mutta mulle on toiminut kun vaan säännöllisesti käyn.
Reilu viikko sitten käytiin Itä-Suomi turneella (joku itä-suomalainen voi olla hiukka eri mieltä siitä, mihin Kotka ja Kouvola kuuluvat.. ehkä kaakkois-suomeen? onko sellainen olemassa?). Alla yhteenvetona, mitä keräsimme radoilta Avan kanssa:
la 8.10:
1. rata: ihan hyvä nolla ja toiseksi.
2. rata: hyl. Radan lopussa ansaputki imi enemmän kuin mun ohjaus ja sinne meni. Muuten ihan jees ja tuntui varsin nopealtakin. Tässä tuli muuten myös tuomitsematon ylösmenovirhe puomilta.
3. rata: hyl. Radan lopussa en ollut tajunnut, miten putki syöttää yhdelle ansahypylle. Sinne meni kun en lainkaan estänyt. Typerä minä..muuten todella hyvä rata, päivän paras.
su 9.10:
1.rata:hyl. En tykännyt yhtään profiilista ja varsinkaan alusta, jossa koiran piti olla kepeillä taitava. Sijoituin väärin, kielto kepeiltä ja sitten vielä lähti kesken pois ja pujotteli väärään suuntaan. Muuten ihan hyvä. Pysähtyi kontaktit, mutta lähti pikkusen ilman lupaa (mikä on tollanen käsite kuin pikkuisen ilman lupaa? Siis ilman lupaa) Aalta ja puomiltakin, jonne sitten palautin.
2. rata: 10, rima ja keppivirhe. Hankala alku johon en keksinyt mitään hyvää ratkaisua, rima tuli sitten tiukassa takaaleikkaus/backlappi tyyppisessä yritelmässä. keppivirhe myös. Ei mikään mahdoton avokulma, mutta kovasta vauhdista, enkä päässyt auttamaan profiilin takia. Meni jonnekkin kolmosväliin.
3. rata: 5, yksi rima. Muuten hyvä rata, mutta mistä lie sain päähäni karjaista sille yhdellä käännöshypyllä ylimitoitetusta ja otti siitä riman.
Se mikä oli hyvä oli se, että Ava jaksoi tosi hyvin koko viikonlopun. Mulla oli sunnuntaina tekemistä oman nuppini ja kroppani kanssa, sillä annoin mielestäni tyhmien rataprofiilien vaikuttaa fiilikseen, enkä muistanut taas juoda ja syödä joten hyydyin. Mutta viikonloppu oli oikein mukava kaikinpuolin. Metkun kanssa ei tuloksilla juhlittu, mutta ihan hyviä pätkiä mahtui monille radoille. Kiitos Satu seurasta!
Viime viikolla sitten Ava oli enempi tauolla ja kisasi vain lauantaina. Pirkkis tuuras Avaa Riman treeneissä ja pääsi myös Voltin kanssa privatreeneihin lauantaina.
Kisarapsa ensin:
La 15.10:
1.rata: nolla. Siihen nähden, että hetkeä aiemmin ihmettelin, että miten puen päälle kun sattui, enkä pystynyt kääntämään lainkaan päätä ennen rataa niin oli ihan hyvä veto. Menin ihan treenifiiliksissä radalle, joka toimi, sillä Avakin oli kuin treeneissä. Muutamat käännökset hiukan valahti, mutta napakampina käännöksinä olisi voinut olla hitaampi.
2. rata hyl. Liioiteltu karjaisu ennen muuria ja kiltti koira luuli kait, että sinne ei pitänytkään mennä ja vetäsi liinat kiinni ja lensi päin muuria .. mitään ei onneksi kait käynyt (ens käsittelyssä sen sitten kuulee) ja muuten rata ihan jees. Alussa tekniikkajumppaa ja lopussa kaahotusta. Muuri oli sillä kaahotusosuudella.
Pirkon kanssa lähdettiin kisojen jälkeen treenaamaan Nummelaan Saijan ja Voltin seuraksi. Tehtiin lyhyttä pätkää, jossa nyt oli kaikenlaista ohjattavaa. Uutena tehtiin ekaa kertaa vippausta ja poispäinkääntöäkin treenattiin pitkästä aikaa. Molemmat sujuivat ihmeen hyvin! Takaakiertoja tulisi vahvistaa ja kuljetusta myös niin, että vauhti pysyisi hyvänä. Tehtiin pätkissä ja lopuksi kokonaan 10 esteen pätkä. Pirkkis oli oikeastaan aika hyvä :) Ehkä hiukan toistelen itseäni, mutta on noi sisarukset vaan kaikki ihania!
Pahkis ja Pasi siirtyivät sunnuntaina kakkosiin ihan komeella nollavoitolla. Ne on mun suosikkeja.. ;)
Eilen Jarin treeneissä Avan kanssa varsin onnistunutta nollatreeniä. Tosin tehtiin lyhyitä pätkiä, oliskos ekassa ollut 14 ja tokassa19 estettä. Treeneissä kyllä tuntuu muuten osaavan pujotella, miksi ei sitten kisoissa?
mitäpäs muuta? Hirvee autokuume päällä, mutta siihen on onneksi tulossa pian helpotusta! Viikonloppuna lähdetään Pirkkiksen kanssa kouluun Paraisille, saas nähdä, mitä siitä tulee. Helmikuussa olisi ilmeisesti soveltuvuuskoe ja kesäkuussa meidän pitäisi olla valmiita toteuttamaan sitten koira-avusteista työtä. Hauskaa!
Aa, ehkä viime päivityksen ja tämän välissä oli mm-kisat joten pienet hehkutukset Tuulialle ja Punssille: sairaaan hienoooooooooooooooooooo!!!!!!!!!!!!!! ONNEA!!!

lauantai 1. lokakuuta 2011
Elinan treeneissä
Eilen illalla käytiin Elinan koulutuksessa Pirkon kanssa. Mukana myös Saija ja Voltti, Mia ja Vip sekä Heli ja Lasse Saria ja Pyryä tuuraamassa. Kaikki olivat päteviä, Voltti meni taas ihan proona. Treenattiin backlappia hyvin pilkottuna niin, että onnistuminen oli varmaa. Lassen tyyli oli ehkä kaikkein lennokkain, mutta eiköhän siitä asetu. Saivat yhden aivan upean tehtyä :) Sitten rataa pätkissä, jossa kaikkea, mitä ollaan nyt siellä treenattu ja kotiläksyiksi saatu. Lopuksi putkesta kääntymistä. Mikä sitten onnistui ja mikä ei:
Backlappi meni mielestäni ihan mukavasti. Täytyy vaan olla tarkkana, että riittävästi koiraa peruuttamalla saatan. pirkkis kun on reaktiossaan melko nopea. Päällejuoksu sen sijaan on hankalaa vielä meille. Sitä oon vähän treenannut, mutta arvasinkin, että ei vielä ole lainkaan ytimissä. Nyt täytyy laittaa palkkaa valmiiksi ja muistaa, että reagoin oikein jos virheitä tulee. Pirkko kyllä oppii kun itse vaan olen tarkka. Vekeissä täytyy olla tarkkana, että katse koirassa, käsi ihan lähellä ja että en liikaa linjaa, jotta ei lähde takaakiertoon (pitää etäisyyttä). Valssit pitää saada ajoissa valmiiksi. Ja siis ennenkaikkea, että omaa rytmitystä ja sitä palkkkojen sijaintia tulee miettiä ja treenata. Paljon palkkaa valmiina tai apparilta. Omaa ajatusta tulee myös muuttaa enemmän niin, että pidän, pidän, pidän ja tarvittaessa päästä. Vähän kuin käsijarru päällä, sillä tuo hakee esteitä niin mukavasti. Lähinnä siis enemmän jarrutan, että saan oikeilla esteille ja sitten tietty vastapainoksi sitä, että saa mennä luukuttaa helppoa rataa. Mutta ei vaan jompaakumpaa. Avaa täytyy puskea ennemminkin joten huomaamattani huitasen pirkkoa ja se lukee tilanteet niin, että lennä kolmen esteen päähän. Mutta tokihan nää opin, eihän mulla ole vaihtoehtoa :) sitäpaitsi luotan siihen, että kun tuon tajuan niin ohjauksesta voi tulla aika nautinnollista, siis kun koira etenee itse.
Elina puhui lopussa pennuista mukavasti, taitaa tykätä niistä. Koska ollaan kovin puolueellisia aiheessa ja noista niin hirveesti tykätään niin jatkettiin asialla mässäilyä vielä hetken aikaa :) Kun onhan noi oikeesti ihan supereita! Voltti ja Saija tekevät niin helpon ja taitavan näköisesti. Voltti on ihan pikkuTip, menee hyvällä intensiteetillä ja kääntyy, kokoaa ja käyttää kroppaa niin taidokkaasti. Vip ottaa kaksi askelta ja oho se menikin jo kahdeksan metriä. Saa itsensä hetkessä hyvään vauhtiin, mutta pitkästä ja tehokkaasta laukasta huolimatta hupsheijaa kokoaa itsensä hetkessä. Pirkkis menee kuulemma kovaa (itse vaikeaa arvioida kun on ohjaksissa), mutta kykenee kuitenkin hyvin mulkeroimaan käännöksissä. Mutta voi kun ne kaikki leikkivät hyvin, omaavat hyvän moottorin, keskittyvät ja pitävät jotenkin nupin mukavasti mukana. Taitavat pennut! tai junnut, ovathan pian 10kk!
Tässä ollaan justiinsa matkalla taas Turkuun kun Pasi ja Pahkis kisaavat Tsaulla. lähdettiin koko kööri kun jatketaan tuolta sitten matkaa mökille. Ilma on kerrassaan aivan upea! voi, miten ihana syksy!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)