No niin, jospa sitä nyt saisi tännekkin tästä asiasta kirjoitettua. Meillä on viimeinen reilu viikko ollut melkosen hankalaa, surullista, ahdistavaa ja hämmentävää. Väliin toki mahtuu myös paljon kysymyksiä joihin vastauksen haluaa ja toki myös toiveikkuutta. On itketty ja sitten ihmetelty, että onko tämä nyt kuitenkaan niin vakavaa. Sitten sitä miettii, että onhan maailmassa vakavampiakin asioita ja kyllähän tämä tästä. Nyt voisi jo luulla, että joku on kuollut, ollaan erottu tai jotain muuta oikeesti kamalaa on tapahtunut.. Ei mitään tuollaista, onneksi. Elämä siis jatkuu, eikä tämä asia nyt sitten viimeiksi niin järkyttävää kait ole?
Pahkis kävi siis nyt reilu vuotiaana kuvattavana ja tulokset olivat..no, huonot. Niin huonot, että monet haaveet kaatuivat ja huoli kasvoi suureksi. Kävimme siis Mevetissä Anu S-B:llä 25.11, joka kuvasi sen selän, lonkat, kyynäreet ja olat. Lisäksi käynnillä oli tarkoitus suunnitella piilokiveksen poistoleikkausta.
Mentiin luottavaisesti paikanpäälle, sillä Pahkis on mielestämme ollut hyvässä kunnossa. Ainoastaan sen takaosan "löysyys" on välillä vähän mietityttänyt, mutta homma on parantunut mitä enemmän on ikää tullut pojalle. Ollaan kuultu monien sanovan, että uroksilla kestää aikansa, että tiivistyvät ja toki itsekkin oltu sitä mieltä ja uskottu tuohon. Etuosaa se on pari kertaa levon jälkeen muutaman askeleen verran ontunut, jonka jälkeen ollaan pidetty sitä pari päivää erityistarkkailussa ja rauhotettu liikkumista hieman. On ollut kumminkin heti ihan ok ja ajateltu, että kun on niin raju, niin on itseään johonkin vaan satuttanut.
Omasta mielestäni oon erityisen tarkka ja jopa hieman fanaattinenkin koirien tarkkailija ja luulin, että mulla olis melkosen hyvä silmä erottaa huonoa liikkumista ja kehon käyttämistä normaaliin liikkumisen verraten. Sitähän teen työksenikin, arvioin ihmisten liikkumista ja muita toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä.. No, ehdottomasti oon tarkka siitä, että epäkunnossa olevan koiran kanssa ei treenata ja niitä tulee huoltaa hyvin. Pahkista on hierottu ja on se fyssarillakin käynyt. Hieroja ihmetteli sen epätyypillisen suuria reisilihaksia ja ne onkin oikeesti aikamoiset. Mitään hälyttävää tai isoa jumia siitä ei ole löytynyt. Jotain pientä, mutta sellaista koiraa ei kait olekkaan, jolta ei mitään löytyisi. Näiden kaikkien lisäksi ollaan syötetty se mielestäni fiksusti ja liikutettu myös. Ollaan oltu tarkkoja lämmittelyistä, jäähdyttelyistä ja treenaamisen määrästä. Ollaan tehty lyhyitä treenejä matalilla rimoilla ja puomia ja keppejä alettiin treenaamaan kokonaisina vasta vuotiaana tai vähän jälkeen. Aalla on käynyt pari kertaa ja keinun opettelu vasta aloitettiin. Rimat nostettiin 50/55cm nyt vasta reilu vuotiaana ja edelleen oltiin pääsääntöisesti myös pidetty niitä matalampana (kunnes olisi kuvattu). Tokoa Pasi on tehnyt koko ajan ja vähän maastolajeihin on sen kanssa ehditty tutustua, mutta mitään noista ei ole hinkattu tai jankattu.
Hyvillä mielin siis kuvattavaksi ja mitä kuultiinkaan. Kyynäreet ovat kunnossa (hieno juttu), kaula- ja rintaranka kunnossa (hyvä), lannerangassa 8 nikamaa (eli yksi ylimääräinen), oikeassa olassa OCD ja lonkat D:t tai E:t..
Ylimääräinen nikama ei maata kaada, sanoi sen olevan anatominen poikkeavuus joten teoriassa voi kyllä jossain kohtaa sen ikääntyessä alkaa vaivaamaan. On kuulemma melko yleistäkin koirilla, joilla on pitkä selkä. Olkanivelen OD oli sekin melko lievä, eikä yksistään niin vakavaa. Suositteli sen leikkaamista jos alkaa vaivaamaan, mutta koska oli melkosen lievä niin ei lähtisi nyt heti leikkaamaan. Mutta sitten ne lonkat, ne on huonot :( Ne on niin huonot, että sanoi agilityn harrastamisen olevan kuin haudan kaivamista koiralle. Kertoi, että pelkkä kirjainarvosana ei yleensä kerro koko totuutta, sillä joskus c-lonkkainen voi voida huonommin kuin d-lonkkainen. Kertoi myös, että joskus jos lonkat ovat todella huonot ja reisliluut ovat "irrallaan" lonkkamaljoista, nivelrikkoa ei pääse syntymään ja koirat voivat hyvällä lihaskunnolla kulkea ihan hyvinkin ja elää pitkään ilman kipuja. Sitten on lonkkia, jotka alkavat vaivaamaan niinkuin Pahkiksella tulee käymään hyvin todennäköisesti. Sen reisiluun päät ovat "särmikkäät" ja osuvat maljoihin niin, että nivelrikolta ei voitane välttyä. Itseasiassa erityisesti oikea lonkka on ihan länässä ja näin ollen reisiluut ovat eri mittaisetkin. Sanoi, että roduilla, jotka kehittävät nopeasti nivelrikkoa (kuten bokserit) niin noilla lonkilla saisi muutaman vuoden elinaikaa.. Kertoi, että bc:t kehittävät nivelrikkoa hitaasti, josta johtuen Pahkiksella voi olla hyviä vuosia jäljelä vielä paljon jos sitä järkevästi hoidetaan. Sanoi, että sen kanssa voi hyvillä mielin harrastaa tokoa ja jopa jotain kansallisiakin sen rajoissa, mitä kestää. PK-hyppyjä ja Aata ei suositellut tietty treenamaan vaan opettamaan ne sille ja sitten vaan ennen kisoja ne muistuttamaan. Mutta tosiaan se tärkein asia oli, että agilityä ei harrasteta ja voi olla, että Pahkis tulee siirtymään paremmille agilitykentille jossain kohtaa, liian aikaisin.
Nyt sitten suunnitelmissa on, että vuosittain kuvataan lonkkien tilannetta eli sitä, miten rikko etenee. Vuosittain pistetään cartrofeeniä (vai miten kirjoitetaankin), syötetään nivelongelmaisen koiran ruokaa ja lisäravinteita. Säännölliset fysioterapiat ja esim. allasjumppa olisi hyväksi. Liikutetaan ja touhutaan niinkuin kestää. Jos alkaa oireilemaan jostain, niin sitä sitten vältetään ja vähennetään. Ja agility nyt sitten jää.
Niin reipashenkinen tuo pieni mies on, että missään pumpulissa sitä ei kerrassaan voi pitää. Se haluaa tehdä kaiken täysillä, aina. Se juoksee mijoonaa lenkeillä ja tekee myös tokossa kahtasataa. Sen se saa tehdä, eikä sitä voida tai haluta himmata noissa asioissa. Jos ei sitä kestä niin sille ei voi mitään.
Se mikä tästä tekee niin surullista on se, että Pasin ja Pahkiksen juttu on musta jotenkin erityistä. Ne molemmat, tai ainakin yhdessä rakastavat agilityä ja ovat siinä musta oikeesti tosi hyviä. Niillä on viimeisen reilun kuukauden sisällä loksahtaneet monet asiat oikeille raiteille ja niiden yhteistyö on ollut ihanaa seurattavaa. Pasi tykkää Pahkiksesta niin paljon kuin nyt ihminen voi koirasta pitää. Se näkyy kaikesta, katseista ja siitä miten se siitä puhuu. Se on saavuttanut jo nyt sen kanssa agilityssä niitä flow-fiiliksiä, joita on sitten mutustellut ja aina vaan enemmän oppinut rakastamaan tuota koiraa. Agilitystä on tullut niiden ykkösjuttu ja pasi on varmasti miettinyt jo tavoitteita tulevalle agilityuralle. Jotta asia olisi vielä inhottavampaa niin on hyvä muistaa, että Pahkis on Paasin eka oma harrastuskoira,jota se malttoi odottaa kamalan kauan. siitä kun tehtiin päätös, että sille tulee bc niin meni reilu kaksi vuotta kun odotti sitä oikeaa pentua itselleen. Ja kun se vihdoin tuli, niin se oli todella odotettu ja just sellainen, mitä odotettiin ja vielä enemmän.
Vaikka Pahkiksesta ei agilityyn enää olisikaan niin onhan se meille silti maailman paras Pahkis. Saadaan siitä kamalasti iloa joka päivä, sillä se on maailman hassuin koirapersoona. Tokoa sen kanssa Pasi toki jatkaa ja uskon, että silläkin saralla ne hyvin pärjäävät.
Nyt on vielä ajatukset auki siitä, mitä nyt tehdään. Pasi ei mukisematta agilitykepoksi ala, sen tiedän. Kun on agilitykärpäsen pureman saanut, ei sille enää mitään voi. Laji vie mennessään. Mä olen sitä mieltä, että jos Pasi uuden pennun haluaa niin sen se ottaa. Pasi on sitä mieltä, että seuraava pentu tulee mulle kun itsekkin sitä olen jo aika kauan odottanut. Lainakoiravaihtoehdoista ollaan kanssa juteltu. Katsotaan nyt, mitä tehdään.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
lauantai 13. marraskuuta 2010
kuulumisia, mutta ei kummempia
onhan siitä taas aikaa kun oon tänne ehtinyt ja saanut aikaiseksi mitään. Yritetään nyt kun on aikaa.
Ollaan syksy treenailtu Avan kanssa ahkeraan ja käyty monen ulkopuolisen huipputyypin ja kouluttajan reeneissä. Jokaiselta on tullut jotain ja kaikesta oon saanut jotain, mitä treenaamalla meistä tulee varmasti parempia. Parin viikon sisällä lokakuussa treenattiin ensin Zeljkon opeissa, sitten Kabain, Janitan ja myös Niinun treeneissä. Ei ole siis siitä hommat kiinni, ettei hyvät kouluttajat katsoisi perään, ainakin silloin tällöin. Ja onhan mulla hyvin asiat kun viikoittain treenaan Suomalaisen Jarin koulutuksessa ja lisäksi torstaisin treeniporukassa, jossa on monta niin viisasta, osaavaa ja muutenkin mukavaa treenikaveria. Ollaanko sitten kehitytty, noo.. kaippa ollaan..? Jarin viikkotreenit on olleet nyt musta erityisesti sellaisia, joissa päästään tekemään asioita Avalle sopivalla tyylillä- tehdään vauhdikkaita ratatreenejä pitkillä esteväleillä ja radat on useimmiten sellaisia, joita voisi kuvitella tulevan vastaan kisoissakin. Avalle sopii tyyli, että mitään ei hinkata. Pidetään treenit lyhyinä ja ytimekkäinä. Keskimääräisesti musta lähes kaikki treenit on menneet sen kanssa tosi hyvin. Ollaan treenattu vauhtia kesästä ja sanoisin, että sitä on tullut lisää. Ei olla juurikaan treenattu esim.keppikulmia ja se kyllä nyt näkyy menossa. Ne on heikolla hapella ja virhemahdollisuus kepeillä on suuri sisäänmenoissa, eritoten hankalammat avokulmat on nyt tosi ruosteessa. Kontakteille on tullut hyvin myös vauhtia lisää ja itsenäisyyttäkin. Tällä hetkellä Avalla on hyvä ajatus niiden suhteen.
Kisattukkin ollaan joitain startteja Avan kanssa ja virheitä on tullut tasaisesti kaikilla osa-alueilla. Kepeillä on tainnut tulla nyt eniten virheitä ja samoin ylösmenoista. Muutama rima on tainnut tipahtaa ja jokunen putkiansaan lankeaminen on käynyt myös. Kisoissa tärkeimpänä tavoitteena on ollut hyvien fiilisten saavuttaminen ja parempi keskittyminen. Oon huomannut, että miten paljon Avaan itse vaikutan ja yrittänyt nyt saavuttaa kisoissa mahdollisimman vähän paineistavan fiiliksen Avalle. Yritän myös kovasti hyväksyä sen, että en nyt vaan saa sitä kisoissa samaan fiilikseen tällä hetkellä kuin treeneissä. Samalla toki toivon, että tilanne korjaantuu kun saadaan lisää kokemusta. Se on mennyt kuiteskin niin paljon paremmaksi vuoden aikana. Tajusin justiinsa, että siitä on nyt vuosi kun aloitettiin kisaminen sen kanssa. Välillä tuntuu niinkuin oltaisin tahkottu jo pidempäänkin, mutta oikeesti ollaan sen kanssa vielä alkutaipaleella.
Ava leikattiin toissapäivänä ja nyt pidän sille ihan kunnon tauon. Sterilisointi tehtiin tähystyksellä ja el.lääkärin mukaan toipuminen on tosi nopeeta. Sen mukaan voitaisiin jo muka treenata kun tikit parin viikon päästä otetaan pois. Oon kuitenkin päättänyt, että silli on tauolla joulukuun loppupuolelle saakka agilitystä. Tekee meillä molemmille varmaan ihan poikaa.
Nyt on suunnitelmissa paneutua Metkuun tämä loppuvuosi. Ollaan treenattu sen kanssa tosi vähän nyt syksyllä, mutta kisattu kyllä jonkin verran. Aivan ihmeen kaupalla tehtiin kirkkiksellä tuplanolla sen kanssa, mikä on huippujuttu! Nyt olisi sitten tarkoitus kisata ja treenata sillä mielellä, että sm-kisoihin lähdetään. Katsotaan nyt, kuinka tiukassa ne nollat on. Heti tuplanolla kisojen jälkeisissä kisoissa Turussa Metku palautti mut hyvin takas maanpinnalle..Se loikki ja karkas kaikki kontakti, karkas parissa startista lähdöstä ja muutenkin se vei ja mä kitisin perässä. Tulihan selväksi sitten kertaheitolla, mihin keskitytään nyt kun treenataan.
Pasi ja Pahkis on mennyt eteenpäin. Niiden menoa on nyt pääsääntöisesti aina mukava katsella. Pahkikselle on varattu aika kuviin muutaman viikon päästä ja samalla tehdään leikkaussuunnitelma piilokiveksen leikkaamiseksi. Samalla otetaan toinenkin palli pois ku mitä sitä säästämään.
Huomenna olis tarkoitus lähteä Kuopioon MAP-koulutukseen (lasten kehityksellisten ongelmien seulontatesti). Palailen kotiin ens viikon keskiviikkona ja sitten oon taas ammatillisesti hiukka pätevämpi. Ihan jees. Toivottavasti silli parantelee täällä itseään hyvin ja pasi tajuaa jos haava alkaa voimaan huonosti. Nyt se vähän ärtyi kun yritin suojata sitä likaantumiselta kun käytiin kävelyllä. kaippa se tosta.
Muuten kaikki kunnossa. Pientä jännitystä olis tiedossa nyt parille seuraavalle kuukaudelle, mutta tuohon palailen sitten joskus kun on sen aika. Nyt pannarille :)
Ollaan syksy treenailtu Avan kanssa ahkeraan ja käyty monen ulkopuolisen huipputyypin ja kouluttajan reeneissä. Jokaiselta on tullut jotain ja kaikesta oon saanut jotain, mitä treenaamalla meistä tulee varmasti parempia. Parin viikon sisällä lokakuussa treenattiin ensin Zeljkon opeissa, sitten Kabain, Janitan ja myös Niinun treeneissä. Ei ole siis siitä hommat kiinni, ettei hyvät kouluttajat katsoisi perään, ainakin silloin tällöin. Ja onhan mulla hyvin asiat kun viikoittain treenaan Suomalaisen Jarin koulutuksessa ja lisäksi torstaisin treeniporukassa, jossa on monta niin viisasta, osaavaa ja muutenkin mukavaa treenikaveria. Ollaanko sitten kehitytty, noo.. kaippa ollaan..? Jarin viikkotreenit on olleet nyt musta erityisesti sellaisia, joissa päästään tekemään asioita Avalle sopivalla tyylillä- tehdään vauhdikkaita ratatreenejä pitkillä esteväleillä ja radat on useimmiten sellaisia, joita voisi kuvitella tulevan vastaan kisoissakin. Avalle sopii tyyli, että mitään ei hinkata. Pidetään treenit lyhyinä ja ytimekkäinä. Keskimääräisesti musta lähes kaikki treenit on menneet sen kanssa tosi hyvin. Ollaan treenattu vauhtia kesästä ja sanoisin, että sitä on tullut lisää. Ei olla juurikaan treenattu esim.keppikulmia ja se kyllä nyt näkyy menossa. Ne on heikolla hapella ja virhemahdollisuus kepeillä on suuri sisäänmenoissa, eritoten hankalammat avokulmat on nyt tosi ruosteessa. Kontakteille on tullut hyvin myös vauhtia lisää ja itsenäisyyttäkin. Tällä hetkellä Avalla on hyvä ajatus niiden suhteen.
Kisattukkin ollaan joitain startteja Avan kanssa ja virheitä on tullut tasaisesti kaikilla osa-alueilla. Kepeillä on tainnut tulla nyt eniten virheitä ja samoin ylösmenoista. Muutama rima on tainnut tipahtaa ja jokunen putkiansaan lankeaminen on käynyt myös. Kisoissa tärkeimpänä tavoitteena on ollut hyvien fiilisten saavuttaminen ja parempi keskittyminen. Oon huomannut, että miten paljon Avaan itse vaikutan ja yrittänyt nyt saavuttaa kisoissa mahdollisimman vähän paineistavan fiiliksen Avalle. Yritän myös kovasti hyväksyä sen, että en nyt vaan saa sitä kisoissa samaan fiilikseen tällä hetkellä kuin treeneissä. Samalla toki toivon, että tilanne korjaantuu kun saadaan lisää kokemusta. Se on mennyt kuiteskin niin paljon paremmaksi vuoden aikana. Tajusin justiinsa, että siitä on nyt vuosi kun aloitettiin kisaminen sen kanssa. Välillä tuntuu niinkuin oltaisin tahkottu jo pidempäänkin, mutta oikeesti ollaan sen kanssa vielä alkutaipaleella.
Ava leikattiin toissapäivänä ja nyt pidän sille ihan kunnon tauon. Sterilisointi tehtiin tähystyksellä ja el.lääkärin mukaan toipuminen on tosi nopeeta. Sen mukaan voitaisiin jo muka treenata kun tikit parin viikon päästä otetaan pois. Oon kuitenkin päättänyt, että silli on tauolla joulukuun loppupuolelle saakka agilitystä. Tekee meillä molemmille varmaan ihan poikaa.
Nyt on suunnitelmissa paneutua Metkuun tämä loppuvuosi. Ollaan treenattu sen kanssa tosi vähän nyt syksyllä, mutta kisattu kyllä jonkin verran. Aivan ihmeen kaupalla tehtiin kirkkiksellä tuplanolla sen kanssa, mikä on huippujuttu! Nyt olisi sitten tarkoitus kisata ja treenata sillä mielellä, että sm-kisoihin lähdetään. Katsotaan nyt, kuinka tiukassa ne nollat on. Heti tuplanolla kisojen jälkeisissä kisoissa Turussa Metku palautti mut hyvin takas maanpinnalle..Se loikki ja karkas kaikki kontakti, karkas parissa startista lähdöstä ja muutenkin se vei ja mä kitisin perässä. Tulihan selväksi sitten kertaheitolla, mihin keskitytään nyt kun treenataan.
Pasi ja Pahkis on mennyt eteenpäin. Niiden menoa on nyt pääsääntöisesti aina mukava katsella. Pahkikselle on varattu aika kuviin muutaman viikon päästä ja samalla tehdään leikkaussuunnitelma piilokiveksen leikkaamiseksi. Samalla otetaan toinenkin palli pois ku mitä sitä säästämään.
Huomenna olis tarkoitus lähteä Kuopioon MAP-koulutukseen (lasten kehityksellisten ongelmien seulontatesti). Palailen kotiin ens viikon keskiviikkona ja sitten oon taas ammatillisesti hiukka pätevämpi. Ihan jees. Toivottavasti silli parantelee täällä itseään hyvin ja pasi tajuaa jos haava alkaa voimaan huonosti. Nyt se vähän ärtyi kun yritin suojata sitä likaantumiselta kun käytiin kävelyllä. kaippa se tosta.
Muuten kaikki kunnossa. Pientä jännitystä olis tiedossa nyt parille seuraavalle kuukaudelle, mutta tuohon palailen sitten joskus kun on sen aika. Nyt pannarille :)
maanantai 13. syyskuuta 2010
Luonnetesti a'la Silli ja vähän muutakin
Pitkästä aikaa sorvin ääressä. Paljon on taas ehtinyt kaikenlaista tapahtua. Ollaan kisattu, käyty luonnetestistä Avan kanssa,leireilty, treenattu, vietetty synttäreitä jne. Nyt justiinsa sillillä on juoksut ja meillä on vähän rasittava tilanne. Pasi lähti poikien kanssa evakkoon kun Kaapo alkoi käymään liian tunteella piipittäen ja läähättäen 24/7, eikä sitä jaksanut kuunnella enää erkkikään. Nyt kyllä lähtee pojilta takuuvarmasti pallit, jotta ei tarvi enää tällästä kestää. Voi olla, että myös Silli leikataan kun nyt vauhtiin päästään tässä koirien leikkelemisessä.
Avan käytin vähän extemporee belgien järkkäämässä luonnetestissä ja yllätyin, miten hyvin se veti homman läpi. Avasta testi oli sellasta mukavaa lauantai-illan puuhaa, eikä se kuormittunut siitä yhtään. Tuomarit tykkäsivät siitä ja kehuivat hyväksi harrastuskoiraksi, Ainoastaan moittivat sen villkautta,jonka uskoivat vaikuttavan sen keskittymiskykyyn. Ai niinkö? Totesivat muutamaan otteeseen, että se on blondi ja nauroivat, että sillä tuntuu olevan enemmän yritystä kuin ajatusta toimissaan. Ai niinkö? Se mikä tuntui kivalta oli se, että sanoivat sen leikkivän täydestä sydämestään, koska rakastaa sitä. Leikissä ei ole yhtään painetta,pakkoa, väkisin puurtamista eikä opittua vaan se on silkkaa ihanuutta sille. Kehuivat sitä myös läpeensä hyväksi koiraksi, jossa ei ole mitään pimeää puolta. Tällä tarkoittivat kait sitä, että paineenkaan alla, uhattuna tms. siinä ei tule näkyväksi aggrea yhtään. Kyllä se puolusti itseään ja mua ja tuomarit kokivat, että puolustus oli ihan uskottavan näköistäkin, mutta sanoivat, ettei siinä mitään totta ollut. Leikkiä vaan ja kun hyökkääjä lopetti uhkaamisen niin Ava olisi heti vamis taas rakastamaan ihmistä täydellä sydämellään. Hyväntahtoinen hölmö. Ai niinkö, kuullostaa ihan mun koiralta. Kehuivat myös sen taistelutahdon olevan sen ehdoton valttikortti, josta ammentaa kaiken moottorinsa.
Alla pisteet:
Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys. +3 kohtuullinen ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua
Puolustuhalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +3 suuri
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Tempperamentti: +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaspelottomuus: +++ laukausvarma
yhteensä 154 pistettä. Tuomareina toimivat Söderholm & Haanpää.
Kisoista ollaan napsittu muutamia yksittäisiä nollia, mutta tuplanollaa ei olla saatu. Kisaradat on ollu vaihtelevia, mutta lisääntyvissä määrin tasoltaan parempia. Välillä on ollut oikein mallikkaitakin pätkiä ja sellasta perussiistiähän se meidän meno usein on. Sitä vauhtia vaan pitäisi saada lisää. Muutamilla radoilla vauhtia on ollut paremmin sillä seurauksella, että rimoilla on sattunut muutamia vahinkoja ja ylösmenokontakteja on myös tullut. Jos virheitä miettii niin tehdään niitä tasaisesti kaikilla osa-alueilla :) Saldona on muutamia rimoja, muutamia ylösmenoja, keppien sisäänmenovirhe tyrkkäsyssä ja pari hyllyä kun oon ottanut liikaa haltuun ja Ava on luullut poispäinkäännökseksi ja lähtenyt takaakiertoon. Harjoiteltavaa siis riittää vähän kaikessa. Oltiin muuten piirimestauuden voittaneessa maksijoukkueessa, jossa mukana oli myös Kim&Max, Veijo&Juju ja Lotta&Plikka. Rima putsas niissä karkeloissa aikalailla kaikki palkinnot itselleen. Hyvä Rima, hyvä me, hyvä meidän joukkue!- vai miten se meni.
Pötkön kanssa ollaan kisattu ja treenattu nyt vähemmän. Yhdet kisat käytiin Lempäälässä ja voi että, miten olikaan lähellä nolla ja olis ehkäpä saattanut olla jopa nollavoitto. Yhden esteen ohitukseen kaatui se mahis. Voi onnetonta ja eiku nokka kohti uusia kisoja.
Riman leirillä oltiin Klossnereiden paikassa viikko sitten ja Liuhdon Timo oli kouluttamassa. Varsin onnistunut leiri kaikinpuolin. Tuli naurettua kyllä niin paljon, että eipä ole hetkeen tullut :) Treenit suju oikeastaan hyvin ja sain ihan uusia juttuja ja ajateltavaa, joka on aina tosi jees.
Sitten synttärihumusta. Mä täytin 29 v, Ava 4 v, Pahkis 1 v ja Kaapo 9 v kaikki tässä parin viikon sisällä. Ens vuonna meillä onkin isot kemut kun mä täytän 30, kaapo 10 ja ava 5 v! Kaapolla oli ehkä paras synttärilahja ikinä kun annettiin sen leikkiä ja kosiskella juoksusen Avan kanssa pari minuuttia ja laulettiin taustalla Paljon onnea vaan,paljon onnea vaan...Kyllä olis varmaan muutamat tuijotellu taas vähän hitaasti tätä meidän menoa. Oli Pahkiksellakin varmaan ihan hyvä synttärilahja kun pääsi Riman leirillä paimentamaan ja aksaamaan. Se paimennushomma oli muuten mielenkiintoista! Mäkin haluan koiran, jonka kanssa vois kokeilla paimennusta. Avan kanssa ei kokeiltu, ymmärrettävästi.
Ai niin, Kaapo ja Pahkis kävivät rokotuksilla ja terveystarkastuksessa viime viikolla. Kaapolla todettiin kaihi! Oon kyllä itse epäillyt samaa kun on tullut tunne, että se ei hämärässä kunnolla näe. Mutta näillä mennään. Se on kyllä sellanen raasu. Tuntuu, että sen oikea fyysinen ikä on pari vuotta enempi kun nyt muutaman vuoden sisällä on alkanut tulla kaikenlaista kremppaa. Sanokaa mun sanoneen, että se ei tule olemaan kamalan pitkäikäinen kaveri.
Oon ite nyt saikulla kotona. Flunssa äityi pahemmaksi ja nosti eilen kunnon kuumeenkin. Keuhkoputkiin sattuu, yskittää ja nokka on tukossa. Sitten kun vähän enemmän niistää niin johan alkaa verta valua nokasta. On tää hienoo. Töissä olis sellanen tilanne, että pois en ehtisi yhtään olla. Kouluttamisiakin on sovittu niin, että sairasteluun ei olis aikaa, mutta minkäs teet. Ei nää aina katso oikeaa aikaa ja paikkaa- eikä sellaista kait oliskaan. Ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä ipo mm-kisoja katsomaan. Ties vaikka sitä innostuis niin sitä lajista, että alkaiskin sitä sitten harrastamaan. Onhan mulla tässä tää läpeensä hyvä malinoissi, jossa ei ole pätkääkään aggressiivisuutta ja joka on mälväämisen mestari :)
Avan käytin vähän extemporee belgien järkkäämässä luonnetestissä ja yllätyin, miten hyvin se veti homman läpi. Avasta testi oli sellasta mukavaa lauantai-illan puuhaa, eikä se kuormittunut siitä yhtään. Tuomarit tykkäsivät siitä ja kehuivat hyväksi harrastuskoiraksi, Ainoastaan moittivat sen villkautta,jonka uskoivat vaikuttavan sen keskittymiskykyyn. Ai niinkö? Totesivat muutamaan otteeseen, että se on blondi ja nauroivat, että sillä tuntuu olevan enemmän yritystä kuin ajatusta toimissaan. Ai niinkö? Se mikä tuntui kivalta oli se, että sanoivat sen leikkivän täydestä sydämestään, koska rakastaa sitä. Leikissä ei ole yhtään painetta,pakkoa, väkisin puurtamista eikä opittua vaan se on silkkaa ihanuutta sille. Kehuivat sitä myös läpeensä hyväksi koiraksi, jossa ei ole mitään pimeää puolta. Tällä tarkoittivat kait sitä, että paineenkaan alla, uhattuna tms. siinä ei tule näkyväksi aggrea yhtään. Kyllä se puolusti itseään ja mua ja tuomarit kokivat, että puolustus oli ihan uskottavan näköistäkin, mutta sanoivat, ettei siinä mitään totta ollut. Leikkiä vaan ja kun hyökkääjä lopetti uhkaamisen niin Ava olisi heti vamis taas rakastamaan ihmistä täydellä sydämellään. Hyväntahtoinen hölmö. Ai niinkö, kuullostaa ihan mun koiralta. Kehuivat myös sen taistelutahdon olevan sen ehdoton valttikortti, josta ammentaa kaiken moottorinsa.
Alla pisteet:
Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys. +3 kohtuullinen ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua
Puolustuhalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +3 suuri
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Tempperamentti: +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaspelottomuus: +++ laukausvarma
yhteensä 154 pistettä. Tuomareina toimivat Söderholm & Haanpää.
Kisoista ollaan napsittu muutamia yksittäisiä nollia, mutta tuplanollaa ei olla saatu. Kisaradat on ollu vaihtelevia, mutta lisääntyvissä määrin tasoltaan parempia. Välillä on ollut oikein mallikkaitakin pätkiä ja sellasta perussiistiähän se meidän meno usein on. Sitä vauhtia vaan pitäisi saada lisää. Muutamilla radoilla vauhtia on ollut paremmin sillä seurauksella, että rimoilla on sattunut muutamia vahinkoja ja ylösmenokontakteja on myös tullut. Jos virheitä miettii niin tehdään niitä tasaisesti kaikilla osa-alueilla :) Saldona on muutamia rimoja, muutamia ylösmenoja, keppien sisäänmenovirhe tyrkkäsyssä ja pari hyllyä kun oon ottanut liikaa haltuun ja Ava on luullut poispäinkäännökseksi ja lähtenyt takaakiertoon. Harjoiteltavaa siis riittää vähän kaikessa. Oltiin muuten piirimestauuden voittaneessa maksijoukkueessa, jossa mukana oli myös Kim&Max, Veijo&Juju ja Lotta&Plikka. Rima putsas niissä karkeloissa aikalailla kaikki palkinnot itselleen. Hyvä Rima, hyvä me, hyvä meidän joukkue!- vai miten se meni.
Pötkön kanssa ollaan kisattu ja treenattu nyt vähemmän. Yhdet kisat käytiin Lempäälässä ja voi että, miten olikaan lähellä nolla ja olis ehkäpä saattanut olla jopa nollavoitto. Yhden esteen ohitukseen kaatui se mahis. Voi onnetonta ja eiku nokka kohti uusia kisoja.
Riman leirillä oltiin Klossnereiden paikassa viikko sitten ja Liuhdon Timo oli kouluttamassa. Varsin onnistunut leiri kaikinpuolin. Tuli naurettua kyllä niin paljon, että eipä ole hetkeen tullut :) Treenit suju oikeastaan hyvin ja sain ihan uusia juttuja ja ajateltavaa, joka on aina tosi jees.
Sitten synttärihumusta. Mä täytin 29 v, Ava 4 v, Pahkis 1 v ja Kaapo 9 v kaikki tässä parin viikon sisällä. Ens vuonna meillä onkin isot kemut kun mä täytän 30, kaapo 10 ja ava 5 v! Kaapolla oli ehkä paras synttärilahja ikinä kun annettiin sen leikkiä ja kosiskella juoksusen Avan kanssa pari minuuttia ja laulettiin taustalla Paljon onnea vaan,paljon onnea vaan...Kyllä olis varmaan muutamat tuijotellu taas vähän hitaasti tätä meidän menoa. Oli Pahkiksellakin varmaan ihan hyvä synttärilahja kun pääsi Riman leirillä paimentamaan ja aksaamaan. Se paimennushomma oli muuten mielenkiintoista! Mäkin haluan koiran, jonka kanssa vois kokeilla paimennusta. Avan kanssa ei kokeiltu, ymmärrettävästi.
Ai niin, Kaapo ja Pahkis kävivät rokotuksilla ja terveystarkastuksessa viime viikolla. Kaapolla todettiin kaihi! Oon kyllä itse epäillyt samaa kun on tullut tunne, että se ei hämärässä kunnolla näe. Mutta näillä mennään. Se on kyllä sellanen raasu. Tuntuu, että sen oikea fyysinen ikä on pari vuotta enempi kun nyt muutaman vuoden sisällä on alkanut tulla kaikenlaista kremppaa. Sanokaa mun sanoneen, että se ei tule olemaan kamalan pitkäikäinen kaveri.
Oon ite nyt saikulla kotona. Flunssa äityi pahemmaksi ja nosti eilen kunnon kuumeenkin. Keuhkoputkiin sattuu, yskittää ja nokka on tukossa. Sitten kun vähän enemmän niistää niin johan alkaa verta valua nokasta. On tää hienoo. Töissä olis sellanen tilanne, että pois en ehtisi yhtään olla. Kouluttamisiakin on sovittu niin, että sairasteluun ei olis aikaa, mutta minkäs teet. Ei nää aina katso oikeaa aikaa ja paikkaa- eikä sellaista kait oliskaan. Ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä ipo mm-kisoja katsomaan. Ties vaikka sitä innostuis niin sitä lajista, että alkaiskin sitä sitten harrastamaan. Onhan mulla tässä tää läpeensä hyvä malinoissi, jossa ei ole pätkääkään aggressiivisuutta ja joka on mälväämisen mestari :)
maanantai 2. elokuuta 2010
missikisat ja epämääräiset epikset
Oltiin Allimallin kanssa vkonloppuna dallujen erkkarissa Laukaalla. Viimeksi ollaan käyty näyttelyissä viime vuoden syyskuussa Tallinnassa, josta oli kotiin tuomisena serti ja näin ollen Allista tuli Eestin valio. Näyttelyinnostani ehkä kertoo se, etten ole muistanut hakea Eestin kennelliitolta vielä muotovalion arvoa.. Vanheneekohan asia jossain kohtaa? Pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja hoitaa homma alta pois.
Joka tapauksessa päätin Allin ilmoittaa nyt erkkariin kun se siirtyi vetskuihin viime keväänä ja muutenkin oikeastaan oli ihan kiva ajatus mennä katsomaan tuttuja ja nättejä koiria. Ja nyt näin reissun jälkeen pitää todeta, että ihan mukavaahan siellä oli. Kiva oli katsoa koiria ja tavata tuttuja. Homma vaan voisi edetä vähän nopeampitempoisemmin, niin olisi vielä mukavampaa! Ja sitten vielä jos ilmapiiri kehän laidalla olisi sellainen, että iloittaisiin kaikkien koirien menestyksestä, niin olisi vielä mukavampaa :) Vähän sellaiselta "sisäänpäinlämpeävältä" homma ajoittain tuntui. No, väliäkös tuolla, itse käy niin harvoin näyttelyissä, että varmaan aistin sen eritavalla kuin kokeneet konkarit. Tuli kyllä mieleen, että ihan uusien harrastajien ei ole välttämättä maailman helpointa osallistua pilkkukoiransa kanssa ekoihin näyttelyihin jos kasvattaja tai joku muu tuttu ei ole mukana tukemassa ja kannustamassa. Mutta siis… mukavaa oli ja ihmiset kyllä kannustivat kilpailuluokkien koiria. Oli muuten tosi kiva nähdä Allin poika ja lastenlapsia. Tosi monissa kyllä näkyi Allin piirteitä.
Allista sanottiin näin: 8 årig utm typ. Härligt mörka ögön. utm propotioner och kondition. vacker hals och överlinje. gott förbröst. gott vinklad fram, välvinklad bak. ngt lång i länden. fin underlinje.rör sig ngt trångt bak och lös fram med mycket drive och bra steglägd fråm sidan men har lite brottom. fantastisk päls,färg,teckning.utm temperament.
Arvostelu osui musta nappiin. Alli on kaunis katsella, mutta liikkuu vähän löysästi ja lanneosa on pitkä. Mullikka oli erillä vetskunarttujen kolmas, mikä oli hyvin todella tasokkaassa joukossa. Mun mielestä se oli tietty näyttelyn kaunein ja viisain, mutta mä olen ehkä vähän puolueellinen. Allin siskontyttö oli VSP vähän "mustana hevosena" ja se kyllä ansaitsi paikkansa erityisen komeilla liikkeillään. Myös ROP-uros oli komea ja niin kyllä monet muutkin.
Viime viikon torstaina käytiin Metkun kanssa epiksissä Koivukylässä. Olipas hauska kokemus. En ole ikinä vielä nähnyt agilitykentällä niin montaa 13-18 v. nuorta tyttöä, jotka olisivat itsensä niin viimosen päälle laittaneet koiratapahtumaa varten. Joka toisella oli chihuahua ja joka toisella sheltti. Chihuja oli niin paljon, että niille oli oma mikro-luokkansa, jossa rimat pidettiin maassa.. Miten hauskaa, että bongasin melkosen monta valokuvasessiota (kännykkäkameroilla otettuna), jossa ei suinkaan kuvattu agilityä, vaan kuvasivat vaan toisiaan kun halailivat koiriaan tai muuten poseerasivat. Sitten hirvee hihitys päälle ja kuvan tulkintaa: ”siis hirvee!” ja uusintaotos. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui.
Tuomari oli melko tiukkis. Hän kertoi heti alkuun hyvin täpäkän vakavana, kuinka hän heittää radalta kaikki sellaiset pois, joiden naama on nurinpäin, sillä agility on hauskaa :) Rata oli hänen mukaansa helppo, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, mikä vaatisi kikkailua tai tekniikkaa. Rata oli..no, yhtään tulosta en tainnut nähdä siinä mölliluokassa.
Järjestäjäparat olivat ottaneet ilmoittautumisia vastaan useammalla listalle joten sama numero saattoi olla useammallakin koiralla samaan aikaan. Kisat alkoivat kuudelta mölleillä ja noin seitsemän aikaan oli ilmoitettu, että kisaavat sattaisivat aloittaa. Järjestys oli mini, medi, maksi. No, puol kasilta aloittivat medimöllit, vaikka minejä oli vain vajaa parikymmentä. Ihmiset eivät olleet kovin ajoissa suoritusvuorossa.. :) Hauskaa oli kuitenkin ja Metku teki hyvin. Palkkasin kontaktit eli puomin kun radalla ei ollut muuta. En siis jaksanut jäädä odottamaan kisaavia kun aikataulut vähän venähti joten starttasin ulkopuolisena. Kävin startin jälkeen vähän vielä Ojangossa treenaamassa sen kanssa akuutteja asioita.
Ens viikonlopuuna olisi tiedossa kisoja. Lauantaina olisi kolme starttia Avan kanssa Haminassa ja sunnuntaina Metkun kanssa Ylöjärvellä. Hyvä hyvä hyvä ja siistii :)
Joka tapauksessa päätin Allin ilmoittaa nyt erkkariin kun se siirtyi vetskuihin viime keväänä ja muutenkin oikeastaan oli ihan kiva ajatus mennä katsomaan tuttuja ja nättejä koiria. Ja nyt näin reissun jälkeen pitää todeta, että ihan mukavaahan siellä oli. Kiva oli katsoa koiria ja tavata tuttuja. Homma vaan voisi edetä vähän nopeampitempoisemmin, niin olisi vielä mukavampaa! Ja sitten vielä jos ilmapiiri kehän laidalla olisi sellainen, että iloittaisiin kaikkien koirien menestyksestä, niin olisi vielä mukavampaa :) Vähän sellaiselta "sisäänpäinlämpeävältä" homma ajoittain tuntui. No, väliäkös tuolla, itse käy niin harvoin näyttelyissä, että varmaan aistin sen eritavalla kuin kokeneet konkarit. Tuli kyllä mieleen, että ihan uusien harrastajien ei ole välttämättä maailman helpointa osallistua pilkkukoiransa kanssa ekoihin näyttelyihin jos kasvattaja tai joku muu tuttu ei ole mukana tukemassa ja kannustamassa. Mutta siis… mukavaa oli ja ihmiset kyllä kannustivat kilpailuluokkien koiria. Oli muuten tosi kiva nähdä Allin poika ja lastenlapsia. Tosi monissa kyllä näkyi Allin piirteitä.
Allista sanottiin näin: 8 årig utm typ. Härligt mörka ögön. utm propotioner och kondition. vacker hals och överlinje. gott förbröst. gott vinklad fram, välvinklad bak. ngt lång i länden. fin underlinje.rör sig ngt trångt bak och lös fram med mycket drive och bra steglägd fråm sidan men har lite brottom. fantastisk päls,färg,teckning.utm temperament.
Arvostelu osui musta nappiin. Alli on kaunis katsella, mutta liikkuu vähän löysästi ja lanneosa on pitkä. Mullikka oli erillä vetskunarttujen kolmas, mikä oli hyvin todella tasokkaassa joukossa. Mun mielestä se oli tietty näyttelyn kaunein ja viisain, mutta mä olen ehkä vähän puolueellinen. Allin siskontyttö oli VSP vähän "mustana hevosena" ja se kyllä ansaitsi paikkansa erityisen komeilla liikkeillään. Myös ROP-uros oli komea ja niin kyllä monet muutkin.
Viime viikon torstaina käytiin Metkun kanssa epiksissä Koivukylässä. Olipas hauska kokemus. En ole ikinä vielä nähnyt agilitykentällä niin montaa 13-18 v. nuorta tyttöä, jotka olisivat itsensä niin viimosen päälle laittaneet koiratapahtumaa varten. Joka toisella oli chihuahua ja joka toisella sheltti. Chihuja oli niin paljon, että niille oli oma mikro-luokkansa, jossa rimat pidettiin maassa.. Miten hauskaa, että bongasin melkosen monta valokuvasessiota (kännykkäkameroilla otettuna), jossa ei suinkaan kuvattu agilityä, vaan kuvasivat vaan toisiaan kun halailivat koiriaan tai muuten poseerasivat. Sitten hirvee hihitys päälle ja kuvan tulkintaa: ”siis hirvee!” ja uusintaotos. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui.
Tuomari oli melko tiukkis. Hän kertoi heti alkuun hyvin täpäkän vakavana, kuinka hän heittää radalta kaikki sellaiset pois, joiden naama on nurinpäin, sillä agility on hauskaa :) Rata oli hänen mukaansa helppo, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, mikä vaatisi kikkailua tai tekniikkaa. Rata oli..no, yhtään tulosta en tainnut nähdä siinä mölliluokassa.
Järjestäjäparat olivat ottaneet ilmoittautumisia vastaan useammalla listalle joten sama numero saattoi olla useammallakin koiralla samaan aikaan. Kisat alkoivat kuudelta mölleillä ja noin seitsemän aikaan oli ilmoitettu, että kisaavat sattaisivat aloittaa. Järjestys oli mini, medi, maksi. No, puol kasilta aloittivat medimöllit, vaikka minejä oli vain vajaa parikymmentä. Ihmiset eivät olleet kovin ajoissa suoritusvuorossa.. :) Hauskaa oli kuitenkin ja Metku teki hyvin. Palkkasin kontaktit eli puomin kun radalla ei ollut muuta. En siis jaksanut jäädä odottamaan kisaavia kun aikataulut vähän venähti joten starttasin ulkopuolisena. Kävin startin jälkeen vähän vielä Ojangossa treenaamassa sen kanssa akuutteja asioita.
Ens viikonlopuuna olisi tiedossa kisoja. Lauantaina olisi kolme starttia Avan kanssa Haminassa ja sunnuntaina Metkun kanssa Ylöjärvellä. Hyvä hyvä hyvä ja siistii :)
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Kyllä se siitä
No niin, loma loppui. Aika paha ja ens kesään on vielä aika pitkä aika. Onneks loma oli hyvä ja ennen ens lomaa tapahtuu varmasti vielä paljon mukavia asioita, reissuja ja sen sellaista. Niin ja onhan mulla talvilomaakin. Toisilla ei ole, joten hyvinhän tässä on lomien suhteen pullat uunissa.
Eilen kerrattiin lomatekemisiä Pasin kanssa ja aika haipakkaahan se on oikeastaan pitänyt. Kilsoja on loman aikana rapissut mittariin n. 5000 joten ollaan käyty monessa paikassa ristiin rastiin (ja istuttu autossa paljon). Ollaan vietetty aikaa mukavien ihmisten kanssa ja syöty (ja juotu) hyvin. Ainoastaan niitä alkulomaan suunniteltuja ”pakko hoitaa alta pois”- hommia jäi tekemättä. Ikkunat siis odottaa edelleen pesemistä ja varaston matot kanssa. Pihakin vois olla hehkeempi. Yhtäkään hyvää treenisettiä, mukavaa illanistujaista, kyläilyä tai reissua en kuiteskaan vaihtaisi noihin äsken mainittuihin.. Tänään eka päivä töissä ja mä aattelin ottaa sen rennosti. Niin rennosti, että kesken päivän rupesin kirjoittamaan tätä. Ens viikolla on jo kalenterin mukaan haipakkaa joten nautitaan nyt näistä muutamista hiljaisemmista päivistä.
Oltiin vkonloppu Mikkelissä kisareissulla. Perjantaina käytiin Maijun ja Jussin luona Mäntyharjulla ja lapset oli innoissaan koirista. Ava on elementissään lasten kanssa ja nautti saamastaan huomiosta. Se kyllä osaa olla niin pelle halutessaan.. hassun hurmaava koira. Pahkista lapset nyt hiukan jännittää. Eiköhän tuo vaihe tuosta mene ohi.
Kisoissa oli tavoitteena saada Avaa syttymään. Eli lisää vauhtia, irtoamista, itsenäisyyttä ja toivottavasti edes pilkahdus työhön suuntautunutta pientä hulluutta. Annoin sen kiihdyttää itseään aikapaljon ennen starttia ja väliin otin vähän hallintaa, jotta homma ei ihan menisi lapasesta. Ei ole vaikeaa saada lähtöä odotellessa sitä hulluksi ja täytyy sanoa, että nyt hiljalleen homma kantaa jo vähän pidemmälle. Ava jaksoi kaikki startit ihan samalla sykkeellä, vaikka sunnuntaina oli oikeasti lämmin ja vaikka oikeasti takana oli muutama päivä reissua. Oli tosi hyvä huomata, että se on kehittynyt reissaajana. Hotellissa se otti tosi rennosti. Se oli jopa ilman häkkiä kaikessa rauhassa kun olivat keskenään, eikä viittinyt kommentoida mitään käytävän ääniin tai mihinkään. Hän nukkui ja lepäsi, jotta jaksaisi taas. Jos koira voi näyttää onnelliselta niin siltä se kerrassaan näytti maatessaan hotellihuoneen sängyllä selällään: ” voi että tää hotellielämä on sitten ihan mua varten..”
Olin kaikkiin meidän ratoihin tyytyväinen. Virheitä tuli kun irtosi. Hyvä kun irtoaa! Katsotaan jos vaikka saisin videoita joskus tänne laitettua. Neljältä radalta siis yksi nolla ja loput hyllyjä- tai siis yhdeltä radalta olis kuulunut saada hylly kun jätti hyppäämättä yhden hypyn, mutta tuomari ei tuota nähnyt joten antoi 15 kun sörssin keppiväliä tehokkaasti. Kontaktit toimivat hyvin ja pysyi pujottelussa hyvin. Vkonlopun aikana tuli kaksi rimaa alas, molemmat valssikohtia, aika erilaisia kylläkin. Keppien sisäänmenoja jännitin ja hakeuduin tyrkkäämään sitä jos vain mahis. Mistä lie epävarmuus tullut. Toisaalta ei olla nyt hirmuisesti keppejä treenattu kun lähinnä sitä vauhtia jne. ollaan tehty. Ehkä siis siitä epävarmuus juontaa juurensa.
Metkun kanssa kisasin kolme starttia. Läheltä piti nollan saamiset; kaksi femmaa ja yksi totaali hylly. Vitoset tuli kepeiltä sisäänmenovirheistä. Toisella meni oikein sisään, mutta kakkosvälin ohi ja toisella kakkosväliin suoraan. Ekaks mainitulla tyrkkäsin, tokaks mainitulla lähetin. Keppikulmat ei ihmeellisiä kummassakaan kohtaa vaan ihan vaan oli nyt kökköä tuuria tai huolimattomuutta. Mitä lie, mutta harmitti silti. Tuo hyllyrata meni kämästi, jos menee huonosti niin sitten menköön urakalla. Katsotaan jos niitä videoita tosiaan.. Satu starttasi itse yhden startin. Turhaan jännäsi ja hyvällehän se näytti. Ja mikä parasta, niin Metku oli euforisessa mielentilassa radan jälkeen kun sillä oli niiin kivaa!
Pahkis käyttäytyi fiksusti reissussa. Sitä ei ihmetytä mitkään hissit tai muut sellaset. Autossa nukkuu kuin tukki ja hotellissa rauhottuu. Kisapaikalla se seurasi innokkaana muiden menoa ja toivoi, että olis itsekin päässyt joko A) irti, että pääsisi juoksentelemaan radalle toisen kaveriksi ja näyttämään, miten hänkin ymmärtää, mitä esim. putki tarkoittaa tai B) pääsis Pasin kanssa tekemään agilityä. Pasikin taisi miettiä ite tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa myös muutamaan kertaan. Aika menee niin nopeaan, että kohta on taas mennyt vuosi ja nekin pääsevät.
Reissussa oli kivaa noin muutenkin. Seura oli loistavaa ja ihmiset tekivät hyviä suorituksia. Radat taisivat jakaa mielipiteitä, mutta mä tykkäsin. Saijalle ja Riinalle superisti onnea tuplanollista. Se on helppoa kun osaa :)
Eilen kerrattiin lomatekemisiä Pasin kanssa ja aika haipakkaahan se on oikeastaan pitänyt. Kilsoja on loman aikana rapissut mittariin n. 5000 joten ollaan käyty monessa paikassa ristiin rastiin (ja istuttu autossa paljon). Ollaan vietetty aikaa mukavien ihmisten kanssa ja syöty (ja juotu) hyvin. Ainoastaan niitä alkulomaan suunniteltuja ”pakko hoitaa alta pois”- hommia jäi tekemättä. Ikkunat siis odottaa edelleen pesemistä ja varaston matot kanssa. Pihakin vois olla hehkeempi. Yhtäkään hyvää treenisettiä, mukavaa illanistujaista, kyläilyä tai reissua en kuiteskaan vaihtaisi noihin äsken mainittuihin.. Tänään eka päivä töissä ja mä aattelin ottaa sen rennosti. Niin rennosti, että kesken päivän rupesin kirjoittamaan tätä. Ens viikolla on jo kalenterin mukaan haipakkaa joten nautitaan nyt näistä muutamista hiljaisemmista päivistä.
Oltiin vkonloppu Mikkelissä kisareissulla. Perjantaina käytiin Maijun ja Jussin luona Mäntyharjulla ja lapset oli innoissaan koirista. Ava on elementissään lasten kanssa ja nautti saamastaan huomiosta. Se kyllä osaa olla niin pelle halutessaan.. hassun hurmaava koira. Pahkista lapset nyt hiukan jännittää. Eiköhän tuo vaihe tuosta mene ohi.
Kisoissa oli tavoitteena saada Avaa syttymään. Eli lisää vauhtia, irtoamista, itsenäisyyttä ja toivottavasti edes pilkahdus työhön suuntautunutta pientä hulluutta. Annoin sen kiihdyttää itseään aikapaljon ennen starttia ja väliin otin vähän hallintaa, jotta homma ei ihan menisi lapasesta. Ei ole vaikeaa saada lähtöä odotellessa sitä hulluksi ja täytyy sanoa, että nyt hiljalleen homma kantaa jo vähän pidemmälle. Ava jaksoi kaikki startit ihan samalla sykkeellä, vaikka sunnuntaina oli oikeasti lämmin ja vaikka oikeasti takana oli muutama päivä reissua. Oli tosi hyvä huomata, että se on kehittynyt reissaajana. Hotellissa se otti tosi rennosti. Se oli jopa ilman häkkiä kaikessa rauhassa kun olivat keskenään, eikä viittinyt kommentoida mitään käytävän ääniin tai mihinkään. Hän nukkui ja lepäsi, jotta jaksaisi taas. Jos koira voi näyttää onnelliselta niin siltä se kerrassaan näytti maatessaan hotellihuoneen sängyllä selällään: ” voi että tää hotellielämä on sitten ihan mua varten..”
Olin kaikkiin meidän ratoihin tyytyväinen. Virheitä tuli kun irtosi. Hyvä kun irtoaa! Katsotaan jos vaikka saisin videoita joskus tänne laitettua. Neljältä radalta siis yksi nolla ja loput hyllyjä- tai siis yhdeltä radalta olis kuulunut saada hylly kun jätti hyppäämättä yhden hypyn, mutta tuomari ei tuota nähnyt joten antoi 15 kun sörssin keppiväliä tehokkaasti. Kontaktit toimivat hyvin ja pysyi pujottelussa hyvin. Vkonlopun aikana tuli kaksi rimaa alas, molemmat valssikohtia, aika erilaisia kylläkin. Keppien sisäänmenoja jännitin ja hakeuduin tyrkkäämään sitä jos vain mahis. Mistä lie epävarmuus tullut. Toisaalta ei olla nyt hirmuisesti keppejä treenattu kun lähinnä sitä vauhtia jne. ollaan tehty. Ehkä siis siitä epävarmuus juontaa juurensa.
Metkun kanssa kisasin kolme starttia. Läheltä piti nollan saamiset; kaksi femmaa ja yksi totaali hylly. Vitoset tuli kepeiltä sisäänmenovirheistä. Toisella meni oikein sisään, mutta kakkosvälin ohi ja toisella kakkosväliin suoraan. Ekaks mainitulla tyrkkäsin, tokaks mainitulla lähetin. Keppikulmat ei ihmeellisiä kummassakaan kohtaa vaan ihan vaan oli nyt kökköä tuuria tai huolimattomuutta. Mitä lie, mutta harmitti silti. Tuo hyllyrata meni kämästi, jos menee huonosti niin sitten menköön urakalla. Katsotaan jos niitä videoita tosiaan.. Satu starttasi itse yhden startin. Turhaan jännäsi ja hyvällehän se näytti. Ja mikä parasta, niin Metku oli euforisessa mielentilassa radan jälkeen kun sillä oli niiin kivaa!
Pahkis käyttäytyi fiksusti reissussa. Sitä ei ihmetytä mitkään hissit tai muut sellaset. Autossa nukkuu kuin tukki ja hotellissa rauhottuu. Kisapaikalla se seurasi innokkaana muiden menoa ja toivoi, että olis itsekin päässyt joko A) irti, että pääsisi juoksentelemaan radalle toisen kaveriksi ja näyttämään, miten hänkin ymmärtää, mitä esim. putki tarkoittaa tai B) pääsis Pasin kanssa tekemään agilityä. Pasikin taisi miettiä ite tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa myös muutamaan kertaan. Aika menee niin nopeaan, että kohta on taas mennyt vuosi ja nekin pääsevät.
Reissussa oli kivaa noin muutenkin. Seura oli loistavaa ja ihmiset tekivät hyviä suorituksia. Radat taisivat jakaa mielipiteitä, mutta mä tykkäsin. Saijalle ja Riinalle superisti onnea tuplanollista. Se on helppoa kun osaa :)
torstai 15. heinäkuuta 2010
hikiset terveiset
Huh hellettä! Ei sais valittaa, mutta valitan silti. Sais olla jo kylmempää. Miten ihanaa jos vaikka muutamaksi päiväksi saisi sellasen kirpsakan syyspäivän. No, tuleehan niitä vielä ihan riittämiin. Jos ei nyt aurinkoista kirpsakkaa syyspäivää niin ainakin pimeyttä, kylmyyttä ja sadetta. Toki myös lunta, pakkasta, myrskyä, loskaa, liukasta jne. Joten, en valita kuitenkaan. Eli, onpas kertakaikkisen ihanan lämmintä ulkona.. :)
Eilenkin oli niin ihanan lämmintä, että ulkona oli noin 30 astetta ja Riman kasvihuonehallissa varmaan 50 astetta. Pitkästä aikaa kun päästiin ohjattuihin treeneihin niin pitihän se kuitenkin mennä. Todella fiksua.. Avalla oli niin hiki ja kieli vyön alla, että ei jaksanut yhtään. En jaksanut myöskään minä joten syytetään molempia treenien huonosta menekistä. Koska koulutin pari ryhmää omien treenien jälkeen oli loppuillasta ilma sen verta armollisempi, että päätin vähän ottaa kontakteja Avan kanssa. Hyvä, että otin, sillä teki hyvin kuitenkin töitä kun vaan keli on sopivampi.
Pahkis ja Pasi tekivät taas hienosti (samoin kuin Misa ja Tuumis ja Tapsa ja Trommakin). Tekivät peräti yhdeksän esteen pätkää, johon oli ympätty kaikenlaista pakkovalssista, sylkkäriin, vekkaukseen, leikkaukseen jne. Lopuksi vielä treenattiin pussia ekaa kertaa. Ei ollut pikkumiäs siitä moksiskaan. Se on kyllä kertakaikkisen hullu, hullun nopee ja ihana..:)
Ollaan loman aikana keskitytty reissaamiseen. Ihan vaan kotimaassa ja koirien kanssa. Viime vkonloppuna matkasimme Klagiin, mutta matka päättyikin jo rokotustentarkastukseen... En jaksa sitä enää tähän veivata kun on tullut asiaa jo niin vatvottua. Kisaamaan oltaisiin päästy kuitenkin jos rokotukset tarkastanut eläinlääkäri olisi ollut enemmän tilanteen tasalla. Ei kisattu ei ja se tietty ketutti valtavasti monta päivää. Onneksi keksimme muuta puuhaa ja saimme nauttia kavereiden loistavasti seurasta sekä myös viettää aikaa kaksin. Sinällänsä reissu Kokkolaan ei ollut turha, sillä käytiin mun veljen tykönä yökyläilemässä ja myös mummua moikkaamassa ja nauttimassa sen hyvistä (ja terveellisistä) ruuista.
Vähän extempore menin ilmoittamaan Avan Mikkeliin viikon päästä kisaamaan. Satu ja Tuomo ja Jippo&Metku lähtee kanssa reissuun ja hauskaa, että ainakin Misa on tulossa myös Sunan, Tomon ja Tiitin kanssa kisaamaan. Tiedossa on siis varmasti mukavaa seuraa ja hyvät kisat. Toivottavasti ilma ei vaan olis näin kuuma niin Ava jaksais jotain tehdä.
Ens vkonloppuna on karsinnat, miten jännää! Mulla on niin paljon suosikkeja, joilla toivoisin onnistumisia ja pääsyä joukkueeseen. Se on hyvä kun on paljon suosikkeja niin varmasti joku niistä on joukkueessa :) Tiedossa on myös paljon sydämentykytyksiä ja myötäelämistä kun kaikilla ei varmasti mene homma niinkuin toivoisivat ja toivottaisiin. Jotenkin sitä tulee elettyä niin täysillä mukana, että kaikki tunnetilat tulee käytyä läpi. Kyllä tää agility on vaan hieno laji!
Pahkis peukuttaa tietty eniten iskänsä puolesta. Se tuossa sanoi, että sen iskä on maailman paras agilitykoira ja äiti kanssa. Sit seuraavaksi kuulemma maailman paras agilitykoira on se itse ja sit sen sisko. Kuulemma on tosi tyhmää, ettei 10 kk ikäiset voi osallistua karsintoihin, koska sit sinne olis voinut tänä vuonna lähteä koko perhe. Ai, nyt se korjas, että itseasiassa se onkin ite maailman paras agilitykoira ja sit sen iskä ja mutsi ja sit sen sisko.... :)
Eilenkin oli niin ihanan lämmintä, että ulkona oli noin 30 astetta ja Riman kasvihuonehallissa varmaan 50 astetta. Pitkästä aikaa kun päästiin ohjattuihin treeneihin niin pitihän se kuitenkin mennä. Todella fiksua.. Avalla oli niin hiki ja kieli vyön alla, että ei jaksanut yhtään. En jaksanut myöskään minä joten syytetään molempia treenien huonosta menekistä. Koska koulutin pari ryhmää omien treenien jälkeen oli loppuillasta ilma sen verta armollisempi, että päätin vähän ottaa kontakteja Avan kanssa. Hyvä, että otin, sillä teki hyvin kuitenkin töitä kun vaan keli on sopivampi.
Pahkis ja Pasi tekivät taas hienosti (samoin kuin Misa ja Tuumis ja Tapsa ja Trommakin). Tekivät peräti yhdeksän esteen pätkää, johon oli ympätty kaikenlaista pakkovalssista, sylkkäriin, vekkaukseen, leikkaukseen jne. Lopuksi vielä treenattiin pussia ekaa kertaa. Ei ollut pikkumiäs siitä moksiskaan. Se on kyllä kertakaikkisen hullu, hullun nopee ja ihana..:)
Ollaan loman aikana keskitytty reissaamiseen. Ihan vaan kotimaassa ja koirien kanssa. Viime vkonloppuna matkasimme Klagiin, mutta matka päättyikin jo rokotustentarkastukseen... En jaksa sitä enää tähän veivata kun on tullut asiaa jo niin vatvottua. Kisaamaan oltaisiin päästy kuitenkin jos rokotukset tarkastanut eläinlääkäri olisi ollut enemmän tilanteen tasalla. Ei kisattu ei ja se tietty ketutti valtavasti monta päivää. Onneksi keksimme muuta puuhaa ja saimme nauttia kavereiden loistavasti seurasta sekä myös viettää aikaa kaksin. Sinällänsä reissu Kokkolaan ei ollut turha, sillä käytiin mun veljen tykönä yökyläilemässä ja myös mummua moikkaamassa ja nauttimassa sen hyvistä (ja terveellisistä) ruuista.
Vähän extempore menin ilmoittamaan Avan Mikkeliin viikon päästä kisaamaan. Satu ja Tuomo ja Jippo&Metku lähtee kanssa reissuun ja hauskaa, että ainakin Misa on tulossa myös Sunan, Tomon ja Tiitin kanssa kisaamaan. Tiedossa on siis varmasti mukavaa seuraa ja hyvät kisat. Toivottavasti ilma ei vaan olis näin kuuma niin Ava jaksais jotain tehdä.
Ens vkonloppuna on karsinnat, miten jännää! Mulla on niin paljon suosikkeja, joilla toivoisin onnistumisia ja pääsyä joukkueeseen. Se on hyvä kun on paljon suosikkeja niin varmasti joku niistä on joukkueessa :) Tiedossa on myös paljon sydämentykytyksiä ja myötäelämistä kun kaikilla ei varmasti mene homma niinkuin toivoisivat ja toivottaisiin. Jotenkin sitä tulee elettyä niin täysillä mukana, että kaikki tunnetilat tulee käytyä läpi. Kyllä tää agility on vaan hieno laji!
Pahkis peukuttaa tietty eniten iskänsä puolesta. Se tuossa sanoi, että sen iskä on maailman paras agilitykoira ja äiti kanssa. Sit seuraavaksi kuulemma maailman paras agilitykoira on se itse ja sit sen sisko. Kuulemma on tosi tyhmää, ettei 10 kk ikäiset voi osallistua karsintoihin, koska sit sinne olis voinut tänä vuonna lähteä koko perhe. Ai, nyt se korjas, että itseasiassa se onkin ite maailman paras agilitykoira ja sit sen iskä ja mutsi ja sit sen sisko.... :)
torstai 1. heinäkuuta 2010
LOMA!!!
Siinähän se, tärkein asia kerrakseen :))
Suunnattiin loman alkuun heti juhannuksen viettoon Hailuotoon. Mummopapparyhmä eli Kaapo ja Alli jäivät reissusta pois ja Metku lähti mukaan (jotta koiramäärä ei olisi reissussa ollut liian vähäinen). Ei vaan, mukaan se lähti, sillä startteja oli vkonlopun aikana sillekkin tiedossa. Majoituttiin maatilamajoitus Heikkisellä n. 10 kilsan päästä kisapaikasta. Niin rauhallista ja rentouttavaa. Tutustuttiin tosi mukaviin ihmisiin ja kisat oli tunnelmaltaan sopivan rennot. Radat oli kivoja, tykkäsin sikana Tienhaaran kuviosta, jotka mahdollistivat erilaisten ohjauskuvioiden toteuttamisen ja laittoivat siis vähän miettimään.
Tuloksilla ei näissä kisoissa omalta osalta juhlittu, mutta suoritusten osalta jäi erihyvät fiilikset. Ava teki neljä rataa, kaikki mitä oli tarjolla. Sille yksi nolla ja loput hyllyjä. Mä oli niin ylpee sillikoirasta, sillä se teki hyvin töitä jokaisessa startissa! Sain myös itse nyt varmuutta siihen, millaisin "rutiinein" sen kanssa on startteihin hyvä valmistautua. Vkonlopun aikana ehti kokeilla erilaisia valmistumistapoja, jonka pohjilta oli hyvä todeta, mikä tuntui parhaiten sopivan mulle ja koiralle. Nyt siis jatkossa pyrin hoitamaan itse sen lämmittelyn ja yritän pitää sen mahdollisimman rentona ja matalassa mielentilassa. Edellisen koiran aikaan vähän houkuttamista ja sitten melko passiivisesti lähtöpaikalle niin, että Ava saa vetää paikalle. Lähtöluvan jälkeen koira vasta hallintaan ja nopeasti itse liikkeelle. Annan sen katsella ympäristöä kun kävelen pois, mutta otan hyvin kontaktin ennen kutsua. Tokihan tää nyt voi vaihdella ja elää, mutta jotain ajatusta kuitenkin. Nyt on tullut kokeiltua sen kanssa vaihdellen kaikkea: reilua nostatusta, verkkahyppyjä, seuruuttamista, kepon toteuttamaa lämmittelyä ja koiran haltuun ottamista sekunti ennen starttia, rauhoittamista, jne.. Mä oon tyytyväinen jos homma pelittää niin, että se ei vaadi multa mitään reuhaamista. Tykkään keskitttyä rauhassa niin, että kaikki huomioi ei tarvi olla kiinni koirassa koko ajan ennen starttia.
Radoilla Ava teki erinomaiset kontakti joka kisassa, hyvät kepit, ei yhtään rimaa alas. Ei, tulihan vikalla radalla muurin kalikka alas kun tein siihen pakkovalssin. Virheitä tuli sitten muutamissa kohdissa, jossa itse en ottanut koiraa riittävästi haltuun tai tein huolimattomasti jonkun ohjauksen.
Metkun kanssa oli meno malko vauhdikasta ja hallitsematonta. Sen kanssa kolme starttia ja kaikilta hylly. Vika rata oli kyllä aivan erinomainen mun mielestä, mutta sitten ihan lopussa homma kasahti Aan alla olevaan putkeen. Metkun mielestä kontaktiesteet eivät ole esteitä joten niille ei luonnollisestikkaan mennä jos on parempia vaihtoehtoja. Nyt tarvis niin treenata sen kanssa kontaktien alla olevia putkia. Vikasta radasta jäi hyvä mieli ja mukavasti mutusteltavaa :)
Siihen tosiasiaan havahduin, että en osaa tehdä kahdelle koiralle erilaisia vaihtoehtoja rataantutustumisessa. Nyt siis aina jompikumpi kärsii. Tietty jos rata on profiililtaan sellainen, että samanlainen suunnitelma palvelee molempia niin mikäpäjottein. Sadun kanssa jo puhuttiinkin, että täytyy nyt tehdä niin, että kisaavat eri starteissa toistaikseksi.
Eilen lämmittelylenkillä Ava sai haavan jalkaansa :( Nyt täytyy toivoa, että haava tulee kuntoon Klagiin mennessä. Harmittaa sikana, että menee sivusuun treenejä tuon takia. Joutuu siis tekemään lomalla muutakin kuin agilityä. Omituista.
Hommaa onkin jo tässä kertynyt mukavasti ja päivät tuntuu täyttyvän kaikenlaisesta kivasta: tänään issikkaratsastamaan, perjantaina Misalla ja Tapsalle, lauantaina Tuomolle ja Sadulle, sunnuntaina Sonjalle ja Kaitsulle, maanantaina Paraisille Nooran luo jne..jos jossain kohtaa nuo pakolliset pihahommat, ikkunanpesut ja mattojen pesutkin saisi tehtyä. Saahan sitä kun on koko päivä aikaa.
Suunnattiin loman alkuun heti juhannuksen viettoon Hailuotoon. Mummopapparyhmä eli Kaapo ja Alli jäivät reissusta pois ja Metku lähti mukaan (jotta koiramäärä ei olisi reissussa ollut liian vähäinen). Ei vaan, mukaan se lähti, sillä startteja oli vkonlopun aikana sillekkin tiedossa. Majoituttiin maatilamajoitus Heikkisellä n. 10 kilsan päästä kisapaikasta. Niin rauhallista ja rentouttavaa. Tutustuttiin tosi mukaviin ihmisiin ja kisat oli tunnelmaltaan sopivan rennot. Radat oli kivoja, tykkäsin sikana Tienhaaran kuviosta, jotka mahdollistivat erilaisten ohjauskuvioiden toteuttamisen ja laittoivat siis vähän miettimään.
Tuloksilla ei näissä kisoissa omalta osalta juhlittu, mutta suoritusten osalta jäi erihyvät fiilikset. Ava teki neljä rataa, kaikki mitä oli tarjolla. Sille yksi nolla ja loput hyllyjä. Mä oli niin ylpee sillikoirasta, sillä se teki hyvin töitä jokaisessa startissa! Sain myös itse nyt varmuutta siihen, millaisin "rutiinein" sen kanssa on startteihin hyvä valmistautua. Vkonlopun aikana ehti kokeilla erilaisia valmistumistapoja, jonka pohjilta oli hyvä todeta, mikä tuntui parhaiten sopivan mulle ja koiralle. Nyt siis jatkossa pyrin hoitamaan itse sen lämmittelyn ja yritän pitää sen mahdollisimman rentona ja matalassa mielentilassa. Edellisen koiran aikaan vähän houkuttamista ja sitten melko passiivisesti lähtöpaikalle niin, että Ava saa vetää paikalle. Lähtöluvan jälkeen koira vasta hallintaan ja nopeasti itse liikkeelle. Annan sen katsella ympäristöä kun kävelen pois, mutta otan hyvin kontaktin ennen kutsua. Tokihan tää nyt voi vaihdella ja elää, mutta jotain ajatusta kuitenkin. Nyt on tullut kokeiltua sen kanssa vaihdellen kaikkea: reilua nostatusta, verkkahyppyjä, seuruuttamista, kepon toteuttamaa lämmittelyä ja koiran haltuun ottamista sekunti ennen starttia, rauhoittamista, jne.. Mä oon tyytyväinen jos homma pelittää niin, että se ei vaadi multa mitään reuhaamista. Tykkään keskitttyä rauhassa niin, että kaikki huomioi ei tarvi olla kiinni koirassa koko ajan ennen starttia.
Radoilla Ava teki erinomaiset kontakti joka kisassa, hyvät kepit, ei yhtään rimaa alas. Ei, tulihan vikalla radalla muurin kalikka alas kun tein siihen pakkovalssin. Virheitä tuli sitten muutamissa kohdissa, jossa itse en ottanut koiraa riittävästi haltuun tai tein huolimattomasti jonkun ohjauksen.
Metkun kanssa oli meno malko vauhdikasta ja hallitsematonta. Sen kanssa kolme starttia ja kaikilta hylly. Vika rata oli kyllä aivan erinomainen mun mielestä, mutta sitten ihan lopussa homma kasahti Aan alla olevaan putkeen. Metkun mielestä kontaktiesteet eivät ole esteitä joten niille ei luonnollisestikkaan mennä jos on parempia vaihtoehtoja. Nyt tarvis niin treenata sen kanssa kontaktien alla olevia putkia. Vikasta radasta jäi hyvä mieli ja mukavasti mutusteltavaa :)
Siihen tosiasiaan havahduin, että en osaa tehdä kahdelle koiralle erilaisia vaihtoehtoja rataantutustumisessa. Nyt siis aina jompikumpi kärsii. Tietty jos rata on profiililtaan sellainen, että samanlainen suunnitelma palvelee molempia niin mikäpäjottein. Sadun kanssa jo puhuttiinkin, että täytyy nyt tehdä niin, että kisaavat eri starteissa toistaikseksi.
Eilen lämmittelylenkillä Ava sai haavan jalkaansa :( Nyt täytyy toivoa, että haava tulee kuntoon Klagiin mennessä. Harmittaa sikana, että menee sivusuun treenejä tuon takia. Joutuu siis tekemään lomalla muutakin kuin agilityä. Omituista.
Hommaa onkin jo tässä kertynyt mukavasti ja päivät tuntuu täyttyvän kaikenlaisesta kivasta: tänään issikkaratsastamaan, perjantaina Misalla ja Tapsalle, lauantaina Tuomolle ja Sadulle, sunnuntaina Sonjalle ja Kaitsulle, maanantaina Paraisille Nooran luo jne..jos jossain kohtaa nuo pakolliset pihahommat, ikkunanpesut ja mattojen pesutkin saisi tehtyä. Saahan sitä kun on koko päivä aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)