Kyllä se siitä

No niin, loma loppui. Aika paha ja ens kesään on vielä aika pitkä aika. Onneks loma oli hyvä ja ennen ens lomaa tapahtuu varmasti vielä paljon mukavia asioita, reissuja ja sen sellaista. Niin ja onhan mulla talvilomaakin. Toisilla ei ole, joten hyvinhän tässä on lomien suhteen pullat uunissa.

Eilen kerrattiin lomatekemisiä Pasin kanssa ja aika haipakkaahan se on oikeastaan pitänyt. Kilsoja on loman aikana rapissut mittariin n. 5000 joten ollaan käyty monessa paikassa ristiin rastiin (ja istuttu autossa paljon). Ollaan vietetty aikaa mukavien ihmisten kanssa ja syöty (ja juotu) hyvin. Ainoastaan niitä alkulomaan suunniteltuja ”pakko hoitaa alta pois”- hommia jäi tekemättä. Ikkunat siis odottaa edelleen pesemistä ja varaston matot kanssa. Pihakin vois olla hehkeempi. Yhtäkään hyvää treenisettiä, mukavaa illanistujaista, kyläilyä tai reissua en kuiteskaan vaihtaisi noihin äsken mainittuihin.. Tänään eka päivä töissä ja mä aattelin ottaa sen rennosti. Niin rennosti, että kesken päivän rupesin kirjoittamaan tätä. Ens viikolla on jo kalenterin mukaan haipakkaa joten nautitaan nyt näistä muutamista hiljaisemmista päivistä.

Oltiin vkonloppu Mikkelissä kisareissulla. Perjantaina käytiin Maijun ja Jussin luona Mäntyharjulla ja lapset oli innoissaan koirista. Ava on elementissään lasten kanssa ja nautti saamastaan huomiosta. Se kyllä osaa olla niin pelle halutessaan.. hassun hurmaava koira. Pahkista lapset nyt hiukan jännittää. Eiköhän tuo vaihe tuosta mene ohi.

Kisoissa oli tavoitteena saada Avaa syttymään. Eli lisää vauhtia, irtoamista, itsenäisyyttä ja toivottavasti edes pilkahdus työhön suuntautunutta pientä hulluutta. Annoin sen kiihdyttää itseään aikapaljon ennen starttia ja väliin otin vähän hallintaa, jotta homma ei ihan menisi lapasesta. Ei ole vaikeaa saada lähtöä odotellessa sitä hulluksi ja täytyy sanoa, että nyt hiljalleen homma kantaa jo vähän pidemmälle. Ava jaksoi kaikki startit ihan samalla sykkeellä, vaikka sunnuntaina oli oikeasti lämmin ja vaikka oikeasti takana oli muutama päivä reissua. Oli tosi hyvä huomata, että se on kehittynyt reissaajana. Hotellissa se otti tosi rennosti. Se oli jopa ilman häkkiä kaikessa rauhassa kun olivat keskenään, eikä viittinyt kommentoida mitään käytävän ääniin tai mihinkään. Hän nukkui ja lepäsi, jotta jaksaisi taas. Jos koira voi näyttää onnelliselta niin siltä se kerrassaan näytti maatessaan hotellihuoneen sängyllä selällään: ” voi että tää hotellielämä on sitten ihan mua varten..”

Olin kaikkiin meidän ratoihin tyytyväinen. Virheitä tuli kun irtosi. Hyvä kun irtoaa! Katsotaan jos vaikka saisin videoita joskus tänne laitettua. Neljältä radalta siis yksi nolla ja loput hyllyjä- tai siis yhdeltä radalta olis kuulunut saada hylly kun jätti hyppäämättä yhden hypyn, mutta tuomari ei tuota nähnyt joten antoi 15 kun sörssin keppiväliä tehokkaasti. Kontaktit toimivat hyvin ja pysyi pujottelussa hyvin. Vkonlopun aikana tuli kaksi rimaa alas, molemmat valssikohtia, aika erilaisia kylläkin. Keppien sisäänmenoja jännitin ja hakeuduin tyrkkäämään sitä jos vain mahis. Mistä lie epävarmuus tullut. Toisaalta ei olla nyt hirmuisesti keppejä treenattu kun lähinnä sitä vauhtia jne. ollaan tehty. Ehkä siis siitä epävarmuus juontaa juurensa.

Metkun kanssa kisasin kolme starttia. Läheltä piti nollan saamiset; kaksi femmaa ja yksi totaali hylly. Vitoset tuli kepeiltä sisäänmenovirheistä. Toisella meni oikein sisään, mutta kakkosvälin ohi ja toisella kakkosväliin suoraan. Ekaks mainitulla tyrkkäsin, tokaks mainitulla lähetin. Keppikulmat ei ihmeellisiä kummassakaan kohtaa vaan ihan vaan oli nyt kökköä tuuria tai huolimattomuutta. Mitä lie, mutta harmitti silti. Tuo hyllyrata meni kämästi, jos menee huonosti niin sitten menköön urakalla. Katsotaan jos niitä videoita tosiaan.. Satu starttasi itse yhden startin. Turhaan jännäsi ja hyvällehän se näytti. Ja mikä parasta, niin Metku oli euforisessa mielentilassa radan jälkeen kun sillä oli niiin kivaa!

Pahkis käyttäytyi fiksusti reissussa. Sitä ei ihmetytä mitkään hissit tai muut sellaset. Autossa nukkuu kuin tukki ja hotellissa rauhottuu. Kisapaikalla se seurasi innokkaana muiden menoa ja toivoi, että olis itsekin päässyt joko A) irti, että pääsisi juoksentelemaan radalle toisen kaveriksi ja näyttämään, miten hänkin ymmärtää, mitä esim. putki tarkoittaa tai B) pääsis Pasin kanssa tekemään agilityä. Pasikin taisi miettiä ite tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa myös muutamaan kertaan. Aika menee niin nopeaan, että kohta on taas mennyt vuosi ja nekin pääsevät.

Reissussa oli kivaa noin muutenkin. Seura oli loistavaa ja ihmiset tekivät hyviä suorituksia. Radat taisivat jakaa mielipiteitä, mutta mä tykkäsin. Saijalle ja Riinalle superisti onnea tuplanollista. Se on helppoa kun osaa :)

hikiset terveiset

Huh hellettä! Ei sais valittaa, mutta valitan silti. Sais olla jo kylmempää. Miten ihanaa jos vaikka muutamaksi päiväksi saisi sellasen kirpsakan syyspäivän. No, tuleehan niitä vielä ihan riittämiin. Jos ei nyt aurinkoista kirpsakkaa syyspäivää niin ainakin pimeyttä, kylmyyttä ja sadetta. Toki myös lunta, pakkasta, myrskyä, loskaa, liukasta jne. Joten, en valita kuitenkaan. Eli, onpas kertakaikkisen ihanan lämmintä ulkona.. :)

Eilenkin oli niin ihanan lämmintä, että ulkona oli noin 30 astetta ja Riman kasvihuonehallissa varmaan 50 astetta. Pitkästä aikaa kun päästiin ohjattuihin treeneihin niin pitihän se kuitenkin mennä. Todella fiksua.. Avalla oli niin hiki ja kieli vyön alla, että ei jaksanut yhtään. En jaksanut myöskään minä joten syytetään molempia treenien huonosta menekistä. Koska koulutin pari ryhmää omien treenien jälkeen oli loppuillasta ilma sen verta armollisempi, että päätin vähän ottaa kontakteja Avan kanssa. Hyvä, että otin, sillä teki hyvin kuitenkin töitä kun vaan keli on sopivampi.

Pahkis ja Pasi tekivät taas hienosti (samoin kuin Misa ja Tuumis ja Tapsa ja Trommakin). Tekivät peräti yhdeksän esteen pätkää, johon oli ympätty kaikenlaista pakkovalssista, sylkkäriin, vekkaukseen, leikkaukseen jne. Lopuksi vielä treenattiin pussia ekaa kertaa. Ei ollut pikkumiäs siitä moksiskaan. Se on kyllä kertakaikkisen hullu, hullun nopee ja ihana..:)

Ollaan loman aikana keskitytty reissaamiseen. Ihan vaan kotimaassa ja koirien kanssa. Viime vkonloppuna matkasimme Klagiin, mutta matka päättyikin jo rokotustentarkastukseen... En jaksa sitä enää tähän veivata kun on tullut asiaa jo niin vatvottua. Kisaamaan oltaisiin päästy kuitenkin jos rokotukset tarkastanut eläinlääkäri olisi ollut enemmän tilanteen tasalla. Ei kisattu ei ja se tietty ketutti valtavasti monta päivää. Onneksi keksimme muuta puuhaa ja saimme nauttia kavereiden loistavasti seurasta sekä myös viettää aikaa kaksin. Sinällänsä reissu Kokkolaan ei ollut turha, sillä käytiin mun veljen tykönä yökyläilemässä ja myös mummua moikkaamassa ja nauttimassa sen hyvistä (ja terveellisistä) ruuista.

Vähän extempore menin ilmoittamaan Avan Mikkeliin viikon päästä kisaamaan. Satu ja Tuomo ja Jippo&Metku lähtee kanssa reissuun ja hauskaa, että ainakin Misa on tulossa myös Sunan, Tomon ja Tiitin kanssa kisaamaan. Tiedossa on siis varmasti mukavaa seuraa ja hyvät kisat. Toivottavasti ilma ei vaan olis näin kuuma niin Ava jaksais jotain tehdä.

Ens vkonloppuna on karsinnat, miten jännää! Mulla on niin paljon suosikkeja, joilla toivoisin onnistumisia ja pääsyä joukkueeseen. Se on hyvä kun on paljon suosikkeja niin varmasti joku niistä on joukkueessa :) Tiedossa on myös paljon sydämentykytyksiä ja myötäelämistä kun kaikilla ei varmasti mene homma niinkuin toivoisivat ja toivottaisiin. Jotenkin sitä tulee elettyä niin täysillä mukana, että kaikki tunnetilat tulee käytyä läpi. Kyllä tää agility on vaan hieno laji!

Pahkis peukuttaa tietty eniten iskänsä puolesta. Se tuossa sanoi, että sen iskä on maailman paras agilitykoira ja äiti kanssa. Sit seuraavaksi kuulemma maailman paras agilitykoira on se itse ja sit sen sisko. Kuulemma on tosi tyhmää, ettei 10 kk ikäiset voi osallistua karsintoihin, koska sit sinne olis voinut tänä vuonna lähteä koko perhe. Ai, nyt se korjas, että itseasiassa se onkin ite maailman paras agilitykoira ja sit sen iskä ja mutsi ja sit sen sisko.... :)

LOMA!!!

Siinähän se, tärkein asia kerrakseen :))

Suunnattiin loman alkuun heti juhannuksen viettoon Hailuotoon. Mummopapparyhmä eli Kaapo ja Alli jäivät reissusta pois ja Metku lähti mukaan (jotta koiramäärä ei olisi reissussa ollut liian vähäinen). Ei vaan, mukaan se lähti, sillä startteja oli vkonlopun aikana sillekkin tiedossa. Majoituttiin maatilamajoitus Heikkisellä n. 10 kilsan päästä kisapaikasta. Niin rauhallista ja rentouttavaa. Tutustuttiin tosi mukaviin ihmisiin ja kisat oli tunnelmaltaan sopivan rennot. Radat oli kivoja, tykkäsin sikana Tienhaaran kuviosta, jotka mahdollistivat erilaisten ohjauskuvioiden toteuttamisen ja laittoivat siis vähän miettimään.

Tuloksilla ei näissä kisoissa omalta osalta juhlittu, mutta suoritusten osalta jäi erihyvät fiilikset. Ava teki neljä rataa, kaikki mitä oli tarjolla. Sille yksi nolla ja loput hyllyjä. Mä oli niin ylpee sillikoirasta, sillä se teki hyvin töitä jokaisessa startissa! Sain myös itse nyt varmuutta siihen, millaisin "rutiinein" sen kanssa on startteihin hyvä valmistautua. Vkonlopun aikana ehti kokeilla erilaisia valmistumistapoja, jonka pohjilta oli hyvä todeta, mikä tuntui parhaiten sopivan mulle ja koiralle. Nyt siis jatkossa pyrin hoitamaan itse sen lämmittelyn ja yritän pitää sen mahdollisimman rentona ja matalassa mielentilassa. Edellisen koiran aikaan vähän houkuttamista ja sitten melko passiivisesti lähtöpaikalle niin, että Ava saa vetää paikalle. Lähtöluvan jälkeen koira vasta hallintaan ja nopeasti itse liikkeelle. Annan sen katsella ympäristöä kun kävelen pois, mutta otan hyvin kontaktin ennen kutsua. Tokihan tää nyt voi vaihdella ja elää, mutta jotain ajatusta kuitenkin. Nyt on tullut kokeiltua sen kanssa vaihdellen kaikkea: reilua nostatusta, verkkahyppyjä, seuruuttamista, kepon toteuttamaa lämmittelyä ja koiran haltuun ottamista sekunti ennen starttia, rauhoittamista, jne.. Mä oon tyytyväinen jos homma pelittää niin, että se ei vaadi multa mitään reuhaamista. Tykkään keskitttyä rauhassa niin, että kaikki huomioi ei tarvi olla kiinni koirassa koko ajan ennen starttia.

Radoilla Ava teki erinomaiset kontakti joka kisassa, hyvät kepit, ei yhtään rimaa alas. Ei, tulihan vikalla radalla muurin kalikka alas kun tein siihen pakkovalssin. Virheitä tuli sitten muutamissa kohdissa, jossa itse en ottanut koiraa riittävästi haltuun tai tein huolimattomasti jonkun ohjauksen.

Metkun kanssa oli meno malko vauhdikasta ja hallitsematonta. Sen kanssa kolme starttia ja kaikilta hylly. Vika rata oli kyllä aivan erinomainen mun mielestä, mutta sitten ihan lopussa homma kasahti Aan alla olevaan putkeen. Metkun mielestä kontaktiesteet eivät ole esteitä joten niille ei luonnollisestikkaan mennä jos on parempia vaihtoehtoja. Nyt tarvis niin treenata sen kanssa kontaktien alla olevia putkia. Vikasta radasta jäi hyvä mieli ja mukavasti mutusteltavaa :)

Siihen tosiasiaan havahduin, että en osaa tehdä kahdelle koiralle erilaisia vaihtoehtoja rataantutustumisessa. Nyt siis aina jompikumpi kärsii. Tietty jos rata on profiililtaan sellainen, että samanlainen suunnitelma palvelee molempia niin mikäpäjottein. Sadun kanssa jo puhuttiinkin, että täytyy nyt tehdä niin, että kisaavat eri starteissa toistaikseksi.

Eilen lämmittelylenkillä Ava sai haavan jalkaansa :( Nyt täytyy toivoa, että haava tulee kuntoon Klagiin mennessä. Harmittaa sikana, että menee sivusuun treenejä tuon takia. Joutuu siis tekemään lomalla muutakin kuin agilityä. Omituista.

Hommaa onkin jo tässä kertynyt mukavasti ja päivät tuntuu täyttyvän kaikenlaisesta kivasta: tänään issikkaratsastamaan, perjantaina Misalla ja Tapsalle, lauantaina Tuomolle ja Sadulle, sunnuntaina Sonjalle ja Kaitsulle, maanantaina Paraisille Nooran luo jne..jos jossain kohtaa nuo pakolliset pihahommat, ikkunanpesut ja mattojen pesutkin saisi tehtyä. Saahan sitä kun on koko päivä aikaa.

kultainen kapulannoutaja

Nyt on pitänyt kisarintamalla hiljaiseloa sitten Ahvenanmaan reissun. Ollaan treenattu Avan kanssa pari kolme kertaa viikossa ja treenit on sujunut kyllä hyvin. Oon tehnyt sille lähtötreeniä ja treenitilanteessa ainakin näyttää siltä, että treenistä on ollut hyötyä. Oon treenannut sitä, että se pystyisi lukemaan rataa alkuun mahdollisimman paljon itse niin, että oon sijoittunut kauas pois. Itseasiassa Ava osaa hyvin napata kaikki edessä olevat esteet, vaikka joutuisikin pois suoralta linjalta muhun kohdistuen. Oon myös treenannut sitä, että saisi sille panokset vähän kovemmiksi lähtötilanteessa. Oon treenannut haukuttamista lähdössä jne. Aina kun olen treenissä keskittynyt johonkin asiaan niin homma toimii erinomaisesti, sitten kun vain saisi taidon siirtymään muihinkin tilanteisiin. Muuten teemana on ollut aina vaan itsenäisyys ja vauhti. Välillä koira irtoaa aivan sairaan makeesti ja kulkee kovaa, mutta se kauan kaivattu tasaisuus vaan puuttuu aina vaan. Koskaan en tiedä, millaisen koiran kanssa treenikentälle menen. Sinänsähän tälläinen harrastaminen on melko jännittävää (jos asiasta positiivisia puolia haluaa etsiä..:) Koskaan ei voi tietää onko tehnyt hyvän suunnitelman kun ei tiedä, että meneekö koira tänään kovaa, hiljaa, irtooko, kulkeeko kädessä, osaako hakea itsenäisesti kepeille jne. Ollaan käyty myös nyt muutamissa epiksissä. Ajatuksena on ollut, että jos näen, että laamailee niin puutun asiaan. Ei ole pahemmin laamaillut joten ei ole tarvinut puuttua. Itseasiassa se on tehnyt oikein hyvä suorituksia ja oon iloinen siitä. Itse olen saanut jotain virheitä aikaan, mutta niistä ei ole koiraa syyttäminen. Pääasia, että Ava on kulkenut hyvällä innolla.

Noutohan on ollut melko haasteellisen oloinen projekti meillä. Oon sitä treenanut välillä enemmän, välillä vähemmän - yleensä kyllä kallistuen enemmän siihen vähemmän kategoriaan, sillä homma tuntuu melko haastavalta. Ongelmana siis se, että Ava ei halua purra mihkään kovaan tai vähänkään painavampaan kunnolla. Ollaan ehkä vähän turhankin hitaasti edetty asiassa joten tänään päätin, että hitot, kokeillaas ihan pokkana mitä tapahtuu kun heitän sille kapulan ja lähetän hakemaan. Mitä mitä mitä- se haki sen ihan hirveellä vauhdilla ja toi aivan mielettömän kauniisti sen mulle ilman pureskeluja tai mitään.Mä olin ihan sulaa vahaa ja niin ylpee siitä. Piti kokeilla uudestaan ja se onnistui vielä toisenkin kerran. Sitten Pasille huutamaan, että tules katsomaan niin arvatenkin kolmas kerta ei enää onnistunutkaan. Hitto ku intouduin. Olis kait pitänut jättää homma pariin onnistuneeseen suoritukseen. Kolmannella kerralla Ava tarttui kapulaan sen päästä niin, että kapula roikkui alaspäin. Just. No, tätä harjoitellaan ja nytpä tiedän, että se osa jo aika paljon :)

Ihanaa, enää reilu viikko loman alkuun!!!! ja ihanaa, ens vkonloppuna on Sm-kisat joten tiedossa on paljon jännitystä ja toisten onnistumisista liikuttumisia. Juhannuksena kisataan Hailuodossa, siistiä. Eilen illalla alkoi mystisesti flunssa kuin puun takaa. Nyt kurkussa kihelmöi inhottavasti, nenä on tukossa ja päässä humisee. Toivottavasti tämä nyt pian tästä.

pitkästä aikaa

Kiirettä on pitänyt ja blogi on jäänyt päivittämättä. Onneks blogin päivittämättä jättäminen ei ole mikään kuolemansynti joten siitä on kait turha mitään huonoa omaatuntoa kärsiä.

Ahvenanmaa on matkattu ja jaun kisoissakin pyörähdettiin metkun kanssa. Treenattu on hyvässä opissa avan kanssa ja itsekseenkin aika paljon. Jos kronologisesti hommassa edetään niin eka jaun kisojen tunnelmat (tässä vaiheessa ne onkin hyvin helppo muistaa..). Sen muistan, että heti ekalta radalta tehtiin nolla. radalla onnistui paljon asioita, mutta pientä vaaranpaikkaakin piti kun radan loppupuolella pyörityksestä itse myöhästyin ja koira ampui läpi, suoraan.. Siitä ihme pelastelun kautta selvittiin virheettä loppuun saakka. Keinun kontaktiin olin tyytyväinen, eikä muutkaan kontaktit kovin pahoja olleet. Yhdessä takaakierrossa tuli kiire ja taisin kait potkaista koiran esteen taakse..Onneksi pötkö ei asiasta traumatisoitunut ja tuomariltakin jäi asia huomaamatta. Samaisessa kohdassa hyllytti suurin osa porukkaa myöhästyneen ohjauksen takia. Riskin paikka. Muista radoista en enää muista oikeastaan mitään.

Ahenanmaan reissu oli reissuna upea, tulosten puitteissa ei niinkään. Avalle otti koville neljän päivän matka, se oli aivan laama lauantaina ja totaali puhki radoilla hirveän helteen takia. Sille otti tosi koville kuumuus. Toivottavasti kesän myötä tottuu lämpimään, jotta ei ihan tollaseks menisi. Omat fiilikset oli parin radan jälkeen ihan kaameat. Musta tuntui, että menomme oli jotain niin karmeeta kuin nyt agility voi laaman kanssa olla, mutta onneksi radat videoitiin niin totuus ei ollut ihan yhtä kirpaisevan näköistä. Enivei, ekalla radalla Ava valahti valssista ja kun yritin korjata tilanteen niin jäi haistelemaan maata! Mä meinasin kuolla raivosta ja lähdin radalta kesken mykistyneenä pois. Ei kukaan koira voi tehdä tollasta, että jää haistelemaan maata...Tokalle radalle olin tehnyt suunnitelman, että jos painaa läpi ohjauksesta mihin haluaa (kontakteille) tai jää haistelemaan tai jotain, niin pakotan sen vaan tulemaan mukaan ohjaukseen, enkä lopeta kesken, sillä sitä se varmaan haluaisikin. No, nyt ei jäänyt maata haistelemaan, mutta karkas aina puomille kun siihen oli pienikin mahdollisuus.. Kolmannen startin aattelin jättää väliin, mutta onneksi muut ylipuhuivat mut jatkamaan, sillä rata oli ihan hyvä. Ainoastaan lähdössä en meinannut saada koiraan mitään kontaktia kun haisteli suunnilleen takamustaan(kuka pieras?) ja mietti ihan muita juttuja. Videolta näkyy kun palaan takaisin tyrkkimään sitä, miten nyt kehtasin ja huutelin parin esteen takan "hei halooooo!!! Avaa!! Haloo!!". Onneksi Ava muisti jossain kohtaa, mikä oli homman nimi ja lähti yhteistyöhön ja teki töitä helteeseen nähden hyvin. Tokihan se kovempaakin kulkee, mutta olosuhteisiin nähden kuitenkin olin tyytyväinen sen panokseen. Vikalta radalta nolla ja sijoitus 2. Sunnuntaina oli yksi rata ja se oli oikeastaan hyvä. Tein itse ohjausmokan ja otin sen liikaa vetoon mukaan, josta johtuen ohi hypystä. Muuten kulki hyvää vauhtia, teki hyvin kontaktit, kepit ja ennen kaikkea keskittyi ja oli intensiivinen. Luojan kiitos. Olisin kait tehnyt siitä rukkaset jos olisi jatkanut superlaamailua vielä sunnuntaina. Metkun kanssa sattui ja tapahtui radoilla kaikenlaista ja tästä jutusta tulisi kilsan mittainen jos avaisin senkin. Nämä oli ekat kisat, joissa starttasin molempien koirien kanssa kolmosissa ja täytyy kyllä sanoa, että itselle se oli melko haasteellista. Metku ja Ava ovat niin erilaiset, että mun pitäisi pystyi tekemään aika erilaisia suunnitelmia jo alkujaan ja keskittyi ihan erilaisiin mielentiloihin itse. Erityisen hankalaa tuossa oli se, että kisaajia oli vähän eli ehdin henkäistä välissä n. 10 minsaa jos edes sitä. Haipakkaa piti, mutta erittäin opettavaista. En tiedä, kumpi koirista kärsi enemmän. Ehkä metku, jolle en pystynyt kehittämään ohjausvalintoja kaikkiin tilanteisiin sille kannattavaksi.

Nyt ollaan keskitytty Avan kanssa treenaamiseen ja ennenkaikkea edelleen siihen estehakuisuus, itsenäisyys, itsevarmuus, sopiva viretila ja vauhti teemoihin. Tekniikoita kyllä taidetaan ja esteosaaminenkin on riittävällä tasolla kunhan saisi vaan noita muita asioita kuntoon. Oon käynyt parit epikset ja uskon, että niissä on hyvä nyt käydä. Tohdin ja kehtaan paremmin epiksissä puuttua Avan käytökseen jos se löysäilee tms.Se on kyllä oikeastaan mennyt nyt hyvin, epiksissäkin. Ja treeneisssä on tullut taas hirveesti uskoa ja toivoa siihen, että saan sen pelittämään hyvin. Ollaan videoitu aika paljon treenejä ja itseasiassa meidän meno on kyllä usein ihan tosi hyvääkin ja Ava kulkee hyvää vauhtia.

Kesälomaa odotan kuin kuuta nousevaa. töissä on ollut suorastaan pers...tä. ollaan homeen takia muutettu kiireisesti toisiin tiloihin jne. Lähin työkaveri irtisanoutui ja on ollut muutenkin ihan sikana pois. itsestä tuntuu, että ei vaan ehdi revetä ja töitä on ihan liikaa. Ihan riittämätön olo koko ajan ja tiedän, että tilanne ei tule hetkeen muuttumaan. Usein iltaisin sitä miettii, että onneks on kuitenkin tämä elämä muuten hyvin mallillaan niin jaksaa tollasta kurjuutta. Tämäkin vkonloppu oli ihana ja nyt on taas hyvin kerätty voimia tulevaan viikkoon.

Metku on maksiKOLMONEN!

Ploki on jäänyt taas vähemmällä päivitykselle kun en oo vaan ehtinyt.. Mistähän sitä sitten aloittais kun ollaan treenattu Niinun, janitan ja Jaakon opeissa ja kisattukkin Janakkalassa joten kerrottavaa ja pohdittavaa riittäis?

No nyt tiedän, aloitan hehkuttamisella! Nimittäin Metku siirtyi Janakkalassa kolmosiin! Niin siistiä ja kerrassaan upeeta. Radan jälkeen oli kyllä niin hieno fiilis, että ihan oikeasti taisin vähän itkeäkkin liikutuksesta.. Rata ei ollut mikään maailman paras kun muutamat kaarteet vähän valahti, mutta mitäpä niitä nyt murehtimaan. Tulos oli virheetön suoritus ja se tärkeintä. Aika monta starttia siihen vaadittiin, että siirto tapahtui ja ehkä vähän onneakin. Onnen ja ahkeran kisaamisen lisäksi tähän on toki vaadittu vähän treeniäkin ja niin paljon yritystä hyvään ohjaukseen. Ja suurimman työn on asiassa toki tehnyt Satu Metkun kanssa. Jos Satu olisi ahkerasti vaan kisannut Metkun kanssa niin olisivat siirtyneet jo aikapäiviä sitten luokissa etiäpäin. Mutta oon kovin kiitollinen Sadulle siitä mahiksesta, että oon saanut Metkun kanssa kisata ja treenata. Kiitos!

Avan kanssa kisattiin janakkalassa myös tuloksin 5 ja hyl. Ekan radan vitsku tuli keinun ylösmenolta. Muutama tuli sanomaan radan jälkeen, että otti sen. Mene ja tiedä. En ylösmenoa rupea sille nyt tekemään kummemmin jollei näitä virheitä ala tasaisesti satelemaan. Tokan radan hylly tuli heti alkuun. Oma typerä ohjausmoka, jolla ajoin sen ohi kakkoshypystä. Kokeilin lähtötilanteeseen erilaista lähestymistapaa eli otin sen enemmän vauhdista mukaan ja ajatuksena oli toteuttaa pienen pieni vekkaus, josta päällejuoksuun kolmosella. Jäin jumiin vekkiin, vedin ohi kakkosesta ja linja kolmoselle sekoilun jälkeen tuli sellaiseksi, että linja neloskepeille oli huono. Muuten rata oli musta hyvä. Ai niin, ei ollutkaan. Lopussa vielä ohitus edestakashyppyhässäkässä. Täytyy olla noissa tarkkana, että ei käy niin, että Ava juoksee ohi kun oon sen edessä esteen takana. Kontaktit olivat hyvät ja kaikenkaikkiaan Avan vire parempi, mitä Mikkelissä. Nostateltiin sitä ennen lähtöä ja se oli ihan kannattavaa.

Avan kanssa on treenit mennyt vaihtelevasti. Välillä kulkee tosi hyvin ja välillä ei. Oon nyt yrittänyt sitä vauhtia tehdä sen kanssa ja välillä vaikuttaa siltä, että se panee treenissä parastaan vauhdin suhteen. Niinä hetkinä kun näen, että nyt ollaan molemmat samalla tahtotasolla niin olo on tosi tyytyväinen. Oon yrittänyt kattella tässä myös peiliin ja miettiä, että mitä itse voisin tehdä enemmän. Ainakin oon päättänyt, että kun näen, että Avan keskittyminen hiipuu niin en lannistu siitä vaan ennemmin sisuunnun ja yritän vaatia/tsempata/käskeä tai mitä vaan, mutta en heittäydy passiiviseksi ja lannistu. Saakeli! Sen kanssa on tehty treeneissä oikeinkin hyviä pätkiä ja useimmiten hyvät pätkät on kuitenkin kiinni siitä, miten itse ohjaan. Omaa ohjausta pitää aina vaan ja iänikuisesti kehittää ja toisaalta opettaa koiralle sitä itsenäisyyttä suorittamisessa. Niin paljon ja helposti saattelen tassusta näitä elukoita joka paikkaan kun useimmiten ehdin aika hyvin saattelemaan. Omat huonot puolensa siinäkin sitten kait, että on kykenevä jollain tasolla juoksemaan.

Tänään piti lähteä tottistelemaan Miran kanssa, mutta Ava pirulainen oli löytänyt työpäivän aikana frolic-pussin ja syönyt sen kokonaan (se oli lähes täys..). Nyt kaveri on ihan pallona ja makoilee possuna masunsa kanssa. Tänään ei siis treenata, mutta huomenna taas uusi päivä uudet kujeet.

Mitä muuten. Ostettiin mulle uusi pyörä. Se on hieno! Mulla on hirvee pyöräilyhimo päällä ja tavoitteena olis heittää lenkkiä nyt tasaiseen tahtiin. Jospa sillä muutama reisiläskikilo karisis pois ja kunto kohenisi. Koiriakin olis tarkoitus nyt aktiivisemmin ravauttaa pyöräillen. Tai Avaa lähinnä.

Ens vkonloppuna kistaan Jaun kisoissa Pötkön kanssa ja ens viikolla lähdetään Affenanmaalle kisamaan ja mökkeilemään. Siistiä!

Treenejä treenien perään ja synttäreitä myös

Eilen treenit Metkun kanssa Niinun opissa sporttikoirahallilla. Rata oli erihyvä, siinä riitti sopivasti tehtävää treeniaikaamme suhteutettuna. Tehtiin treeni parissa pätkässä, joka oli oikein hyvä idea, sillä hallissa on sikakuuma. Miten ihmeessä sitä voi treenata kesällä?

Olin Pötkökoiraan tosi tyytyväinen. Kaikki virheet mitä syntyi, oli täysin allekirjoittaneen syytä. Metku piti loistavasti kinttunsa kurissa, eikä tiputellut rimoja. Tuli myös ohjaukseen mukaan hienosti ja kontaktitkin toimivat. Hyvä Pötkökoira! Mulla sen sijaan skarppaamisen varaa.. Tajusin, että virheitä tuli suurimmaksi osaksi siksi, että en ollut sisäistänyt treeniä joka kohdalta. Aukko/katkos ajatuksissa oli myös katkos tekemisessä. Kun en ollut satavarma, mitä teen niin se näkyi ohjauksessa niin, että rytmitin väärin tai kertakaikkisesta ohjasin jotain ihan kummallista (muutin kokonaan esimerkiksi alkuperäistä ohjaussuunnitelmaa lennossa- todella järkevää…). Jatkossa siis, sääntö numero yksi: tutustu kunnolla harjoitukseen, jotta rata on oikeasti täysin kirkkaana mielessä ja sitten keskity tekemiseen! Niin yksinkertaista, mutta miksi joskus niin vaikeaa?

Enivei, puolivalssit on mulle vaikeita. En osaa liikkua niissä eteenpäin ja tunne on kuin norsulla posliinikaupassa. Hätäratkaisuna kömpelyyteen syntyy usein flippi, eikä se nyt tietty aina huono asia ole, mutta kuitenkin jotain, mitä en ole yleensä suunnitellut. Täytynee varmaan itsekseen käydä puolivalssailemassa ja hakea vähän tuntumaa ja ketteryyttä siinä liikkumiseen. Treenissä käytiin läpi myös rytmittämistä ja oman liikkeen pysäyttämisen hyödyllisyyttä. Tosi hyvä, tuli siis jatkoa siihen, mitä J&J-treeneissäkin on treenattu. Otan niin tavoitteeksi oppia tänä vuonna sen, että hyödynnän liikkumisessa selkeitä temponvaihteluita ja pysäytyksiä paremmin. Itse asiassa ihan vähän olen jo ymmärtänyt asiaa, sillä ratoja katsoessa on tullut mieleen kohtia, joissa voisin toimia erilailla kuin oon tottunut rytmityksen suhteen. Huomasin myös, että puolenvaihdoksissa olen ehkä hieman sisäistänyt myötäkäden(?) käytön tärkeyttä, sillä ohjasin valssit usein niin, että vähintään molemmat kädet olivat mukana tai sitten nimenomaan se, jonka ansioista rintakehäkin kääntyy oikeaan suuntaan. Epämääräinen selitys, mutta hyvä juttu. Luulisin, että teen asian nyt enemmän oikein. Ainakin Metkun kieltoprosentti hypyillä on taatusti nyt huomattavasti pienempi kun aiemmin. Nyt käännöksissä se usein kokoaa itsensä ja valmistautuu käännökseen ilman, että jää pyörimään esteen eteen. Metkun kanssa asia on selkeämpää, Ava antaa enemmän anteeksi.

Kävin tiistaina treenaamassa vähän Avan kanssa tottiksia ja keppejä ja Metkukin pääsi keppitreenaamaan. Kepeillä molemmilla teemana tiukat leikkaukset ja avokulmat. Metku ampuu Avaa paremmin kepeille sisään ja osaa paremmin avokulmat, mutta toisaalta ottaa enemmän häiriötä leikkauksissa. Ava kun päätyy kepeille, niin ajatus pysyy sillä hyvin eteenpäin, eikä välitä siitä, mitä hörhöilen ja missä.

Ava teki tottiksia hyvin. Mun taitava koirani! Se on mennyt selkeästi eteenpäin jäävissä ja keskittyi erihyvin koko ajan, vaikka takana oli melko riehakas keppitreenit ja Pasi ja Pahkis treenasivat vieressä. Luoksetulot ja seuraaminen olivat myös musta varsin erinomaisia. Kaapokin pääsi tokoilemaan, tehtiin ruutua, jääviä, luoksetuloja ja kaukkareita. Hitto, mitä sitä panttaan, enkä kisaa sen kanssa. Nyt vaan ruutu ja tunnari kuntoon niin hyvin vois lähteä kisaamaan. Kaukkareita pitää kanssa tehdä, mutta liika hinkkaaminen niiden osalta taitaa olla vaan huono asia- pappa kun luulee, että hommassa on jotain mätää jos jotain alkaa ns. työstämään ja menee epävarmaksi helposti liikkeen osalta.

Pahkiksen ruutu on niin hieno. En oo tainnut koskaan nähdä kenenkään tekevän ruutua niin upeesti ja se on vasta pian 8 kk! Muutenkin sen keskittyminen ja tekemisen moottori on kadehdittavaa. Vaikka häiriköin kuinka Kaapon, Avan ja Metkun kanssa niin kaveri tekee ihan täysillä, eikä anna minkään häiritä tekemistään Pasin kanssa. Jotenkin liikuttavaa. Se on liikuttava. Syötävän söpö. Tomera. Hullu. Vähän ruma ja tosi hassu. sitä kun katsoo niin ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Silloin on koiran virka hyvin täytetty.

Allilla oli eilen synttärit ja se täytti tärkeät 8 vee. Neitokainen on nyt veteraani-iässä. Tiedä häntä jos sitä vaikka innostuisi sen kanssa vähän mummomisseilemäänkin kun on kertakaikkisen hyvässä kunnossa. Alli vietti synttäreitään riehuen pihalla kumikenkä suussa ja pääsi illalla Pasin kanssa tokoilemaankin. Oli kuulemma mennyt kuin synttärisankari konsanaan (ehkä hieman vallattomasti luulisin?). Onnea siis Ammulle, maailman parhaimmalle ja kauneimmalle pilkkukoiralle!