maanantai 8. elokuuta 2011

reenirapsaa

viikonloppuna Pirkkis ja Metku aksaa sekä sussutottista.

Pirkkiksen kanssa riman hallilla tosiaan la-aamuna treenimässä. Ilma oli lämmin ja mitälie muita mahdollisia syitä, mutta oli vähän sellanen laaman oloinen. Ei tullut kovaa niihin tilanteisiin, joissa en liikkunut ja ajautui myös selän taakse joissain valsseissa. Niistoissa teki taas samaa eli ei tule hypylle vaan kääntyy kannoillaan ja lähtee sinne, minne mun rintamasuunta osoittaa. Aattelin ratkaista nää hommat pitämällä taukoa. Levossa kehittyy vai miten se oli :)

Sunnuntai-iltana kävin vähän tottistelemassa Avan kanssa. Viisivuotiasta koiraa ei varmaan kuuluisi treenata näin, mutta molemmilla oli kivaa. Leikittiin 95% ajasta ja loppuaika vähän seuraamisia ja lähinnä täyskäännöksiä yritän työstää. Niihin tulee pieni "pysähtynyt" hetki kun ei jotenkin tajua käännöstä ja myöhästyy siitä. Kiertää siis takaa. Palkkauksella sain ehkä vähän ideoitua, miten lähteä korjaamaan. katsellaan ja ihmetellään. Noutoa myös kerran. Ensin joo pitotreeni ja sitten ihan kokonaisena myös liike. Ei lähtenyt ekasta käskystä..ja oli vähän hidas, mutta ihan jees ollakseen kait tän vuoden eka nouto.

ja siis treenasinhan myös metkua la ja su! Oli meillä harkkaleirillä ja meinas tehdä itsarin kun joutui riman pentutreeneihin osalliseksi lauantaina.. ei oo helppoa pötkön elämä :) Kontaktit on hitaat..karmeen hitaat. jos noin tekee kisoissa niin en ehkä vaan kykene odottamaan, että tulee alas asti. ja sehän on järkevää sitten olla odottamatta. Putki/puomierottelutreenissä yksi väärä valinta. Kerran rima alas, josta huomauttamalla otti opikseen. Tuntui hyvin käsissä kulkevalta, mutta liekkö vähän kyllä hidastanut menoa. Innoissaan kyllä taas oli ja olihan mukavaa treenata sen kanssa.

Ehkäpä ens sunnuntaina aattelin jo treenata avankin kanssa agilityä. On viimeksi tehnyt karsinnoissa joten ihan hyvä loma sillä on ollut. Ens viikolla olis piirimestikset, mutta sitten taas tulee vähän kisataukoa. Ajatuksissa olis kisata enempi loka-marraskuussa ja ehkä saada sitten tuloksia ens vuoden mittelöihin.

Illat pimenee ja näyttää siltä, että tämäkään kesä ei ole ikuinen. Mieltä piristää tuleva lapin reissu syyskuussa. En oo koskaan käynyt Lapissa lumettomaan aikaan, saati sitten vaeltamassa. Jännää :)) Syyskuussa alkais myös juoksukoulu. Samalle illalle sattuu vaan myös riman treenit joten tylsä juttu. Mutta jos olisin superorganisoija niin voisinkohan ehtiä molemmat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti