Pirrrkkkkoooo

Voihan Pirkko, se on ihan huippu! Raisa eilen jo vähän kettuili, että tää mun Pirkottelu kuullostaa aika karmeelta. Varoitan siis, että tällä hetkellä jos mun kanssa juttelee niin siitä ei tule mitään. Mun keskusteluaiheet on melko kapiasti rajoittuneet: sit pirkko sitä ja pirkko tätä ja sanoinko jo, että pirkko ja voi että näkisitpä, mitä se nyt tekee! ...Myönnettäköön, että enpä ole itsestäni aiemmin tälläisiä piirteitä havainnu, että johonkin näin sekoon. Mä tykkään siitä niin kovin, että vaan kun katton sitä niin ihan liikutun. Tosi järkevää..:)) Mutta eiköhän tää ensi huuma tästä pian helpota.

Yllättäen tämä juttu ei myöskään tule sisältämää muuta materiaalia. :)

Pirkko matkusti autossa reippaasti kotiin. Olin yksin sitä hakemassa joten sinne vaan takaboksiin ja kotia kohti. Alkumatkasta pari minuuttia piippaili, mutta sitten hiljeni ja nukkui kotiin saakka. Kotona se jämähti viideks minuutiksi mun syliin ja tunki päänsä kainaloon, koska ei tiennyt kait, mitä sitten pitäisi tehdä kun kaikki on uutta. Siinä keräillessään ajatuksiaan pää kainalossani muu porukka (pasia lukuunottamatta) kävi haistelemassa tarkkaan, kuka oli kyseessä. Pahkista vähän huolestutti, eikä oikein tiennyt, miten toimia. Päätti poistua nopeasti paikalta pupeltamaan peittoaan (jolla rauhoittelee aina itseään). Ava ja Alli olivat tohkeissaan, mutta järkevällä tavalla. Puoli tuntia myöhemmin Pirkko oli aivan kuin kotonaan. Se tutki rohkeasti kämppää nurkasta nurkkaan ja haki rohkeasti myös kontaktia muihin ja toki meihin. Iltapala maistui (tottakai!) ja hädät tulivat ulos.Ekana yönä joi aika paljon (luulen, että vähän ressasi) ja neljän aikaan piippaili pariin kertaan. vein hetkeä myöhemmin ulos niin teki isot pissat ja sitten taas jaksoi nukkua hyvin aamun saakka.

Eilinen on mennyt tutustuessa ja ihmetellessä ja ihastellessa. Se nukkuu, peuhaa, nukkuu, peuhaa ja nukkuu. Välissä tietty pussailee niin pirusti, syö ja käy ulkona. Tokihan ollaan vähän leikitty ja ruokailujen yhteydessä vähän harjoiteltu jotain pienen pientä. minusta se on tosi hyvä leikkimään. Innostuu pienestäkin ärsykkeestä ja tykkää taistella koko kropalla ja pitää tosi hyvän otteen. Murraa aika paljon ja herkästi jos yhtään muutun aktiivisemmaksi. Tykkää tapporavistella leluja ja omia niitä itselleen. Eilen ei leluja juurikaan tuonut, mutta äsken toi paremmin kun ei ollut kaikista mieluisin lelu käytössä. On myös ahne ja jaksaa musta tosi keskittyä saadaksen ruokaa. Syö innokkaasti ja aika hotkien kädestä ja kupista.oon vähän nami-imutellut ja musta innokkaasti pysyy into ruokaan ja hommassa aktiivisena. Istumista ollaan kans harjoiteltu (sen jo taisi aika hyvin osatakkin) ja myös maahan menoa kokeiltu pari kertaa. Nopeasti alkoi tarjoamaan maahanmenoa kun tajusi, mitä haluan. Katsekontaktia myös harjoiteltiin eilen ja se oli hankalampaa, mutta lopuksi alkoi jo vähän päästä jyvälle. peuhuhetket on kestäneet ihan pari minsaa, mutta ainakin sen ajan on tosi topakkana mukana.

mitäs muuta. Tykkää kiipeillä ja muutenkin haastaa itseään tunkemalla milloin mihinkin. selvästi leikkiessään tykkään myös olla tosi fyysinen. tossa ne Avan kanssa just makaa niin, että on Ava selällään ja pirkko päällä. Aika perussettiä tuntuu olevan.. Pirkko leikkii rohkeasti noiden kanssa ja aikamoisilla äänitehostuksilla. Joku taisi sille vähän huomauttaa jo (ja minäkin oon joutnut pari kertaa kun överiksi on mennyt) ja hyvin kyllä uskoo. Rauhoittumisharjoittelut aloitettiin jo ekana iltana.Eilen kattelin kellosta, että kun kesken pahimman riiviövaihteen otin sen syliin niin vajaan viiden minsan päästä oli umpiunessa. Ton jälkeen on rauhoittunut nopeammin. Se on kanssa hyvä, että kun nukahtaa niin sitten nukkuu, vaikka taivas tippuisi. Eilen imuroin jne. ja hän vaan nukkui keskellä olohuonetta tyytyväisenä.

Jonkin verran käyttää ääntään kun turhauttaa. Lähinnä jos on esim. on tunkenut itsensä johonkin, eikä pääse heti pois. Nyt just sitä kiukuttaa kun kesken leikin otin syliin, eikä jaksaisi rauhoittua niin pitää vähän kitistä. Täytyy olla tarkkana, että se ei saavuttaisi mitään suuremmin tolla äänenkäytöllä.

Tänään olis tarkoitus ottaa pirkkis mukaan hallille illalla. Täytyy koittaa saada jotain videotakin vaikka lisättyä tänne. Mä oon niin käsi vaan, et en osaa.. onneksi on pasi olemassa :)

iloja ja suruja

Viimeiset muutamat kuukaudet ovat olleet aikamoisia, mutta kaikesta oppii. Erityisesti oon oppinut sen, että elämä on välillä epäreilua ja surullista ja vaikka parhaansa tekee niin aina se ei riitä. Joskus on annettava periksi ja todettava, että kaikki on tehty ja kohdattava niitä ikäviäkin asioita. On asioita, joita ei voi parantaa ja tällöin täytyy vaan luottaa, että kaikella on tarkoituksensa. Suru muuttuu haikeuden kautta hyviksi muistoiksi ja elämä jatkuu. Surusta ei saa tulla hallitsevaa ja elämässä on onneksi paljon iloa ja onnellisuutta.

Jos kohtuuttomalta tuntui loppuvuodesta se, että kauan ja hartaasti odotettu Pahkis ei ollutkaan niin terve kuin toivoa saattaa, Alli oli pitkään sairaana ja kannoimme siitä suurta huolta ja Avan sterilisaatiokin sai kurjat jälkimeiningit, niin eipä arvattu, että tammikuussa vasta suurta surua olisikin tiedossa. Kaapo kaapparista, pappojen papasta tuli enkelikoira vajaa viikko sitten. Jouluna tapahtunut häntämurtuma aloitti alamäen, josta ei ollut enää nousua ylöspäin. Sen yleisvointi huononi kaikista hoidoista ja tutkimuksista huolimatta ja lopulta sairasteluun löytyi myös syy mahalaukusta ja suolistosta, jota ei ollut parannettavissa. Koepalat olisivat varmistaneet diagnoosin, mutta eläinlääkärin mukaan tähystyksessä löydetyt muutokset mahalaukussa ja ohutsuolessa olivat 95% todennäköisyydellä imukudossyövän aiheuttamia, eikä sen maha enää toiminut niin kuin sen kuuluisi toimia mm. mahaportti oli jatkuvasti auki. Sen yleisvointi meni niin huonoksi pari päivää aiemmin, että vaihtoehtoja ei enää ollut. Suru ja luopumisen tuska oli kova, vaikka kolmen viikon aikana tähän ehti jo varautua. Kuitenkin kun se rauhoitettiin tähystystä varten ja sitten ikiuneen, niin tunsin myös helpotusta siitä, että sen ei enää tarvinnut kärsiä kivuista ja pahasta olosta. Nyt viikkoa myöhemmin pala nousee edelleen ajoittain kurkkuun ja huomaan, että välttelen puhumasta aiheesta. Kaapo oli vasta yhdeksänvuotias joten olisihan sitä toivonut sille monia hyviä pappavuosia vielä. Vielä ei ole aika, jolloin pystyy hymyillen miettimään Kaapoa ja kaikkea mitä sen kanssa touhuttiin, mutta sen aika kyllä vielä tulee. Onneksi sain omistaa tuollaisen koiran ja siitä olen kyllä aina kiitollinen.

Mutta onneksi omistetaan myös muita koiria ja tosiaan elämä jatkuu :) Pasi ja Pahkis treenailevat ja Pahkis tuntuu hyvin kestävän. Niillä oli niin pitkä tauko välissä, että hetki kestänee kun pääsevät taas samaan rytmiin. Päteviähän ne ovat molemmat joten eiköhän tuo meno tuosta taas asetu uomiinsa. Avan kanssa ollaan aloitettu myös treenaaminen ja kisattukin ollaan muutamien starttien verran. Nyt viime vkonloppuna Porvoossa Ava sai ekan AVA sertin! Mä oon niin ylpee Sillistä! Kisoissa oli hirmukivat radat ja seurakin oli erinomaista. Olipas hienoa, että kotimatkalla Riina sai fiilistellä Sagan hyppyvalioitumisesta ja mä ekasta sertistä. Hyvä malit ja hyvä me! :)

Mun laihdutuskuuri etenee tasaisen varmasti. Nyt ollaan siinä, mihin tietyllä tapaa pyrinkin eli -3kg. Mun maha ei ole koskaan voinut näin hyvin joten meinaan jatkaa samalla ruokavaliolla toistaiseksi eli välttelen hiukan hiilareita ja syön tasaisesti pitkin päivää, mutta vähän kerrallaan.

Mutta sitten se paras osuus tässä jutussa: meille muuttaa Pirkko! Pirkko on pitkään odoteltu yksilö, johon oon huumaantunut jo nyt, vaikka se ei meillä vielä edes asukkaan. Pirkko on mustavalkoinen tyttö, baarikärpänen, kevätpörriäinen, pirkkopirulainen ja vaikuttaa siltä, että se on paras pirkkopentu ikinä, mitä meille voisi nyt muuttaa. Pirkon äitee on Viuhka ja isä on Tip. Mä tykkään molemmista vanhemmista paljon ja siksi tietty tähän pentueeseen silmäni aikoinaan iskinkin. Näistä pennuista on Saija ahkerasti päivittänyt blogia osoitteessa: http://web.me.com/saijamustonen/Sivusto/Blogi/Blogi.html. Pirkko muuttaa meille siis ensi viikon tiistaina ja jään mammalomalle Pirkon seuraksi loppuviikoksi. Aivan varmasti päivitän blogia jo heti ensi viikolla ja koitetaan saada jotain kuvamateriaaliakin juttuun mukaan.

vuoden alun kuulumiset

Ahvenanmaalla vierailtiin taas ja mukavaa oli. Tuloksilla ei näitä karkeloita mukaviksi tehty vaan tällä kertaa erinomainen seura, hyvä ruoka, mukava keli, hyvin järkätyt kisat ja mukavat rataprofiilit tekivät reissusta onnistuneen. Tokihan on mukavaa myös aina nauttia muiden hyvistä suorituksista. Itseasiassa nautin kyllä nyt meidänkin suorituksista erityisesti lauantaina. Sussu tuntui melko samalta kuin treeneissä,joskin kattelin juuri videoita treeneistä ja ahvenmaalta ja vaikeaa ei ollut havaita, että hiljempaahan se kulkee kisoissa ihan selvästi. Mutta jokaisella omat hankaluutensa :) Mun täytyy tuon kanssa keskittyi siihen, että oma mielentila on mahdollisimman sama kuin treeneissä ja että teen sen kanssa asiat mahdollisimman sille tutulla tavalla (alkuvalmistelut jne). Eli vaikka kuinka oman mielen tekisi pingottaa ja jännittää niin ei saisi. Tosi helppoa.. Mutta onnistuin siinä aika hyvin lauantaina ja siitä olen tyytyväinen. Tehtiin siistejä yhden virheen ratoja. Neljällä radalla tuli kaikilta hyllyt saman ongelman takia. Sussu paineli ohi. Nyt sillä on enempi ajatus mennä kovaa, mihin oon pyrkinyt, niin nyt ei ihan kerkeä kaikkia esteitä ottamaan jos en ymmärrä niitä sille tarpeeksi tarjota. Pitäisihän se vähemmälläkin tehdä oma duuninsa, ihan niinkuin treeneissäkin tekee. No, tätä työstetään. Muuten se on kyllä aivan loistokoira reissussa. Sen voi hyvillä mielin jättää hotellihuoneeseen tai hyttiin ilman häkkejä ja se vaan tuntuu nauttivan reissaamisesta. Siinä hommassa on mennyt pirusti eteenpäin. Ennen se väsähti niin kaikesta kivasta, että oli aivan puhki jo parin vuorokauden jälkeen.

Koirien sairastelukertomukset ovat saaneet lisäosan lisäosia, mutta tällä hetkellä kaikki muut voivat hyvin paitsi Kaappari. Oon sen voinnista tosi surullinen ja ahdistunut. Sillä on paha olla kaikista lääkkeistä huolimatta. Huomenna taas mennään eläinlääkäriin jos jotain osaisivat tehdä. Ja jos eivät osaa, niin kumpa ainakin sanoisivat sen, että mitään ei voida tehdä. Mä uskon, että sillä on nyt muutakin kuin mahahaava, pissatulehdus ja eturauhaskremppaa. Kamalinta jotenkin olisi, että päätän antaa sen mennä ja sitten kävisikin ilmi että se olisi saatu kuntoon jos olisi vain tiedetty, mikä sillä on. Jospa sillä oliskin jotain, mitä nyt ei vaan viimeksi tajuttu, mutta huomenna tajutaan. Voih, tälläsissä tilanteissa sitä aina tajuaa, miten tärkeitä nuo omat koirat on.Ja jotkut koirat ovat vaan vielä tärkeinpiä kuin toiset. Kaapo on sellainen koira, että enempää en olisi voinut siltä koskaan toivoa.

Se siitä, koitan olla miettimättä. Aloitin viikko sitten topakkana laihdustuskuurin ja tarkoituksensa on jatkaa tätä tervellisempää elämää nyt ainakin hetken. Ahvenanmaan kisavideot motivoivat asiassa kummasti, painoa on tullut lisää ja sen huomasin liikkuessani ja myös katsoessani itseäni videolta. Tarkoituksena ei ole siis himolaihduttaa, mutta oon tarkka mitä suuhun laitan ja vältän herkkuja. Viikossa on lähtenut painoa enemmän kuin ajattelin. Aamulla vaaka näytti reilu pari kiloa vähempi. Mulla kyllä aina lähtee paljon parin ekan viikona aikana ja sitten tasantuu. Mutta tavoitteena olis sada sellaset neljä kiloa pois. Siitä saa tulla takaisin ja tuleekin ainakin kilo, mutta sitten ollaan siinä, missä on hyvä. Jos on vähemmän niin joudun koko ajan laihduttamaan ja se ei ole kivaa. Mulla on se periaate, että pyrin pitämään painon aina tietyssä ja jos se nousee tietyn rajan yli niin silloin aina aloitan keventämisen. Helpompaa ottaa pois aina pari kiloa kuin esim. 10kg.

Ilmoittelin tässä juuri Avaa kisoihin ja tarkoitus olis nyt aika paljon kisata sen kanssa. Tarkoituksena on nyt ennenkaikkea treenata kisoja ja niitähän ei voi treenata jos ei kisaa. Metkun kanssa myös olisi tarkoitus kisata ahkerammin ja sitä varten toivottavasti ehdimme myös treenata. Talviaika on vähän hankalampaa kun treenimahdollisuuksia on rajoitetusti.

Jep, ensi kertaa. Silloin toivottavasti kirjoitan tätä muutaman kilon laihempana ja terve Kaapo jaloissani nukkumassa. Tässä on varmasti muutakin mukavaa tapahtumassa, mutta siitä sitten myöhemmin.

ehkei sittenkään niin paha?

Käytiin Pahiksen kuvien kanssa Räihän luona kun haluttiin vielä toinenkin lausunto tilanteesta. Ei menty Räihälle, koska ei luotettaisi ensimmäiseen lausuntoon, mutta koska asia nyt on melko hankala niin siksi. Monet suosittelivat Räihää ja sinne sitten päädyttiin menemään.

Janne oli sitä mieltä, että olkanivel ei Pahkista tulisi vaivaamaan, sillä vika on niin pieni. Oli myös Anun tavoin sitä mieltä, että sitä ei ole syytä lähteä operoimaan samaisesta syystä. Hyvä juttu. Janne myös Anun tavoin oli sitä mieltä, että ylimääräinen nikama ei haittaa sekään. Sanoi sen olevan niin sen anatomiaan sopiva, ihankuin sen kuuluisikin olla siellä. Sanoi, että toisinaan ylimääräiset nikamat voivat vaivata jos niiden rakenteessa on poikkeavuutta muihin nikamiin verraten. Pahkiksen nikamassa ei rakenteen suhteen ole mitään moitittavaa.

Myös lonkkien suhteen hän oli paljon toiveikkaampi. Hyvä niin. Eihän ne missään nimessä täydelliset ole,sanoi, että hän olettaisi, että tulevat c:nä tai D:nä takaisin. Toisen lonkan hieman kummaan malliin hän löysi myös syyn, mutta oli sitä mieltä, että sen tulisi jo nyt olla ehdottomasti oireileva jos tilanne olisi huolestuttava. Se väänsi ja käänsi ja katsoi tarkkaan kuvia, eikä manipuloimalla saanyt mitään kipua aikaan. Liikkuvuudet olivat myös hyvät. Kuvissa ei missään kohtaan näkynyt nivelrikkoa, jonka sanoi olevan hyvä asia. Hänen mukaansa nivelrikkoa tulisi jo näkyä jos lonkat olisivat sellaisessa tilanteessa, että ne olisivat kovilla. Kaikenkaikkiaan ja loppujen lopuksi sanoi, että itse harrastaisi kyllä pahkiksen kanssa ja sanoi, että niin myös meille suosittelee. Agilityäkin.

Hankalaa, kaksi aikalailla eriävää mielipidettä asiasta. Jälkimmäiseen halutaan toki uskoa, mutta ensimmäinen kummittelee mielessä silti. Itse mietityttää se, että tajutaanko jos se onkin kipeä kun treenataan? Räihän mukaan se ei kesken treenin mihinkään hajoa yhtään sen todennäköisemmin kuin kukaan muukaan. Se mitä vannotti meille oli se, että levon jälkeen koira on kipeä jos koira on kipeä ja se me nähdään ontumisena. Missään nimessä se ei kesken treenin, adrenaliinin virratessa, ole helposti nähtävissä, mutta levon jälkeen on. Ja siihen pitää luottaa. Sitä pitää tarkkailla levon jälkeen. Jos se alkaa oireilemaan niin sitten sitä, mikä on liikaa sille tulee vähentää. Hänestä voidaan se hyvin jättää sohvaperunaksi jos halutaan, mutta tuollainen energiapakkaus, joka tekee aina kaiken täysillä alkaa oireilemaan ihan kotikoiranakin jos on alkaakseen. Eri asia olisi, jos se olisi rauhallinen menijä muutenkin, mutta kun on kaukana siitä. Eli siis hän sanoi, että harrastatte ja jos alkaa oireilemaan niin sitten jätätte sohvaperunaksi. Niin kauan kun ei oireile niin ei ole kipeä ja sohvaperunan elämä ei ole tarkoituksenmukaista.

Tätä asiaa on vatvottu ja pähkäilty nyt jo niin monen kanssa ja itseksemme, että jokohan riittäisi. Pasihan asian loppuviimeksi päättää ja uskon, että se on paras päätös mihin päätyi. Onneksi kavereiden tuki on takana ja sovittu on, että meille pitää sanoa rohkeasti jos on jotain, mitä ei itse huomata. Sovittu on, että Pahkista seurataan tarkoin fyssarin ja hierojan toimesta ja parhaamme teemme, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Sen kanssa jatketaan treeniä, mutta "laatu korvaa määrän periaatteella". Musta Jannen ajatuksessa oli järkeä. Jos haluaa asettaa harrastamisen tavoitteeksi sen, että viiden vuoden päästä tapahtuu sitä tätä ja tuota niin silloin juuri tuon koiran kanssa harrastaminen ei liene järkevintä. Mutta, jos haluaa treenata sillä periaatteella, että jokaisesta treenistä nautitaan ja tätä tehdään niin pitkään kun siihen on mahdollisuus, niin sitten harrastaminen tuo sen ilon ja yhdessä tekemisen onnen, että jos koira saisi valita niin sen tietää, mitä se valitsisi.

Viime torstaina Pahkis pääsi siis tekemään vähän agilityä ja olihan ne panokset kovana. Mitä muuta voi olettaa.. Molemmilla, pasilla Ja Pahkiksella oli suut hymyssä treenin jälkeen, eikä koira taatusti levon jälkeen ollut köyhä eikä kipee :)

Ens vkonloppuna lähdetään Ahvenanmaalle kisaamaan Avan kanssa. Ollaan aloitettu ehkä jopa turhan varovaisesti pitkän tauon jälkeen ja nyt iskee paniikki kun en ole treenannut oikeesti vielä riittävästi, jotta muistaisin Metkun jäljiltä, että miten Ava toimiikaan. No, väliäkös sillä. Tehhään mitä osataan ja muuta ei voida. Katastrooffihan siitä voi syntyä, mutta se onkin jo tuttua meille.. :)

Haaveet kaatuu..

No niin, jospa sitä nyt saisi tännekkin tästä asiasta kirjoitettua. Meillä on viimeinen reilu viikko ollut melkosen hankalaa, surullista, ahdistavaa ja hämmentävää. Väliin toki mahtuu myös paljon kysymyksiä joihin vastauksen haluaa ja toki myös toiveikkuutta. On itketty ja sitten ihmetelty, että onko tämä nyt kuitenkaan niin vakavaa. Sitten sitä miettii, että onhan maailmassa vakavampiakin asioita ja kyllähän tämä tästä. Nyt voisi jo luulla, että joku on kuollut, ollaan erottu tai jotain muuta oikeesti kamalaa on tapahtunut.. Ei mitään tuollaista, onneksi. Elämä siis jatkuu, eikä tämä asia nyt sitten viimeiksi niin järkyttävää kait ole?

Pahkis kävi siis nyt reilu vuotiaana kuvattavana ja tulokset olivat..no, huonot. Niin huonot, että monet haaveet kaatuivat ja huoli kasvoi suureksi. Kävimme siis Mevetissä Anu S-B:llä 25.11, joka kuvasi sen selän, lonkat, kyynäreet ja olat. Lisäksi käynnillä oli tarkoitus suunnitella piilokiveksen poistoleikkausta.

Mentiin luottavaisesti paikanpäälle, sillä Pahkis on mielestämme ollut hyvässä kunnossa. Ainoastaan sen takaosan "löysyys" on välillä vähän mietityttänyt, mutta homma on parantunut mitä enemmän on ikää tullut pojalle. Ollaan kuultu monien sanovan, että uroksilla kestää aikansa, että tiivistyvät ja toki itsekkin oltu sitä mieltä ja uskottu tuohon. Etuosaa se on pari kertaa levon jälkeen muutaman askeleen verran ontunut, jonka jälkeen ollaan pidetty sitä pari päivää erityistarkkailussa ja rauhotettu liikkumista hieman. On ollut kumminkin heti ihan ok ja ajateltu, että kun on niin raju, niin on itseään johonkin vaan satuttanut.

Omasta mielestäni oon erityisen tarkka ja jopa hieman fanaattinenkin koirien tarkkailija ja luulin, että mulla olis melkosen hyvä silmä erottaa huonoa liikkumista ja kehon käyttämistä normaaliin liikkumisen verraten. Sitähän teen työksenikin, arvioin ihmisten liikkumista ja muita toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä.. No, ehdottomasti oon tarkka siitä, että epäkunnossa olevan koiran kanssa ei treenata ja niitä tulee huoltaa hyvin. Pahkista on hierottu ja on se fyssarillakin käynyt. Hieroja ihmetteli sen epätyypillisen suuria reisilihaksia ja ne onkin oikeesti aikamoiset. Mitään hälyttävää tai isoa jumia siitä ei ole löytynyt. Jotain pientä, mutta sellaista koiraa ei kait olekkaan, jolta ei mitään löytyisi. Näiden kaikkien lisäksi ollaan syötetty se mielestäni fiksusti ja liikutettu myös. Ollaan oltu tarkkoja lämmittelyistä, jäähdyttelyistä ja treenaamisen määrästä. Ollaan tehty lyhyitä treenejä matalilla rimoilla ja puomia ja keppejä alettiin treenaamaan kokonaisina vasta vuotiaana tai vähän jälkeen. Aalla on käynyt pari kertaa ja keinun opettelu vasta aloitettiin. Rimat nostettiin 50/55cm nyt vasta reilu vuotiaana ja edelleen oltiin pääsääntöisesti myös pidetty niitä matalampana (kunnes olisi kuvattu). Tokoa Pasi on tehnyt koko ajan ja vähän maastolajeihin on sen kanssa ehditty tutustua, mutta mitään noista ei ole hinkattu tai jankattu.

Hyvillä mielin siis kuvattavaksi ja mitä kuultiinkaan. Kyynäreet ovat kunnossa (hieno juttu), kaula- ja rintaranka kunnossa (hyvä), lannerangassa 8 nikamaa (eli yksi ylimääräinen), oikeassa olassa OCD ja lonkat D:t tai E:t..

Ylimääräinen nikama ei maata kaada, sanoi sen olevan anatominen poikkeavuus joten teoriassa voi kyllä jossain kohtaa sen ikääntyessä alkaa vaivaamaan. On kuulemma melko yleistäkin koirilla, joilla on pitkä selkä. Olkanivelen OD oli sekin melko lievä, eikä yksistään niin vakavaa. Suositteli sen leikkaamista jos alkaa vaivaamaan, mutta koska oli melkosen lievä niin ei lähtisi nyt heti leikkaamaan. Mutta sitten ne lonkat, ne on huonot :( Ne on niin huonot, että sanoi agilityn harrastamisen olevan kuin haudan kaivamista koiralle. Kertoi, että pelkkä kirjainarvosana ei yleensä kerro koko totuutta, sillä joskus c-lonkkainen voi voida huonommin kuin d-lonkkainen. Kertoi myös, että joskus jos lonkat ovat todella huonot ja reisliluut ovat "irrallaan" lonkkamaljoista, nivelrikkoa ei pääse syntymään ja koirat voivat hyvällä lihaskunnolla kulkea ihan hyvinkin ja elää pitkään ilman kipuja. Sitten on lonkkia, jotka alkavat vaivaamaan niinkuin Pahkiksella tulee käymään hyvin todennäköisesti. Sen reisiluun päät ovat "särmikkäät" ja osuvat maljoihin niin, että nivelrikolta ei voitane välttyä. Itseasiassa erityisesti oikea lonkka on ihan länässä ja näin ollen reisiluut ovat eri mittaisetkin. Sanoi, että roduilla, jotka kehittävät nopeasti nivelrikkoa (kuten bokserit) niin noilla lonkilla saisi muutaman vuoden elinaikaa.. Kertoi, että bc:t kehittävät nivelrikkoa hitaasti, josta johtuen Pahkiksella voi olla hyviä vuosia jäljelä vielä paljon jos sitä järkevästi hoidetaan. Sanoi, että sen kanssa voi hyvillä mielin harrastaa tokoa ja jopa jotain kansallisiakin sen rajoissa, mitä kestää. PK-hyppyjä ja Aata ei suositellut tietty treenamaan vaan opettamaan ne sille ja sitten vaan ennen kisoja ne muistuttamaan. Mutta tosiaan se tärkein asia oli, että agilityä ei harrasteta ja voi olla, että Pahkis tulee siirtymään paremmille agilitykentille jossain kohtaa, liian aikaisin.

Nyt sitten suunnitelmissa on, että vuosittain kuvataan lonkkien tilannetta eli sitä, miten rikko etenee. Vuosittain pistetään cartrofeeniä (vai miten kirjoitetaankin), syötetään nivelongelmaisen koiran ruokaa ja lisäravinteita. Säännölliset fysioterapiat ja esim. allasjumppa olisi hyväksi. Liikutetaan ja touhutaan niinkuin kestää. Jos alkaa oireilemaan jostain, niin sitä sitten vältetään ja vähennetään. Ja agility nyt sitten jää.

Niin reipashenkinen tuo pieni mies on, että missään pumpulissa sitä ei kerrassaan voi pitää. Se haluaa tehdä kaiken täysillä, aina. Se juoksee mijoonaa lenkeillä ja tekee myös tokossa kahtasataa. Sen se saa tehdä, eikä sitä voida tai haluta himmata noissa asioissa. Jos ei sitä kestä niin sille ei voi mitään.

Se mikä tästä tekee niin surullista on se, että Pasin ja Pahkiksen juttu on musta jotenkin erityistä. Ne molemmat, tai ainakin yhdessä rakastavat agilityä ja ovat siinä musta oikeesti tosi hyviä. Niillä on viimeisen reilun kuukauden sisällä loksahtaneet monet asiat oikeille raiteille ja niiden yhteistyö on ollut ihanaa seurattavaa. Pasi tykkää Pahkiksesta niin paljon kuin nyt ihminen voi koirasta pitää. Se näkyy kaikesta, katseista ja siitä miten se siitä puhuu. Se on saavuttanut jo nyt sen kanssa agilityssä niitä flow-fiiliksiä, joita on sitten mutustellut ja aina vaan enemmän oppinut rakastamaan tuota koiraa. Agilitystä on tullut niiden ykkösjuttu ja pasi on varmasti miettinyt jo tavoitteita tulevalle agilityuralle. Jotta asia olisi vielä inhottavampaa niin on hyvä muistaa, että Pahkis on Paasin eka oma harrastuskoira,jota se malttoi odottaa kamalan kauan. siitä kun tehtiin päätös, että sille tulee bc niin meni reilu kaksi vuotta kun odotti sitä oikeaa pentua itselleen. Ja kun se vihdoin tuli, niin se oli todella odotettu ja just sellainen, mitä odotettiin ja vielä enemmän.

Vaikka Pahkiksesta ei agilityyn enää olisikaan niin onhan se meille silti maailman paras Pahkis. Saadaan siitä kamalasti iloa joka päivä, sillä se on maailman hassuin koirapersoona. Tokoa sen kanssa Pasi toki jatkaa ja uskon, että silläkin saralla ne hyvin pärjäävät.

Nyt on vielä ajatukset auki siitä, mitä nyt tehdään. Pasi ei mukisematta agilitykepoksi ala, sen tiedän. Kun on agilitykärpäsen pureman saanut, ei sille enää mitään voi. Laji vie mennessään. Mä olen sitä mieltä, että jos Pasi uuden pennun haluaa niin sen se ottaa. Pasi on sitä mieltä, että seuraava pentu tulee mulle kun itsekkin sitä olen jo aika kauan odottanut. Lainakoiravaihtoehdoista ollaan kanssa juteltu. Katsotaan nyt, mitä tehdään.

kuulumisia, mutta ei kummempia

onhan siitä taas aikaa kun oon tänne ehtinyt ja saanut aikaiseksi mitään. Yritetään nyt kun on aikaa.

Ollaan syksy treenailtu Avan kanssa ahkeraan ja käyty monen ulkopuolisen huipputyypin ja kouluttajan reeneissä. Jokaiselta on tullut jotain ja kaikesta oon saanut jotain, mitä treenaamalla meistä tulee varmasti parempia. Parin viikon sisällä lokakuussa treenattiin ensin Zeljkon opeissa, sitten Kabain, Janitan ja myös Niinun treeneissä. Ei ole siis siitä hommat kiinni, ettei hyvät kouluttajat katsoisi perään, ainakin silloin tällöin. Ja onhan mulla hyvin asiat kun viikoittain treenaan Suomalaisen Jarin koulutuksessa ja lisäksi torstaisin treeniporukassa, jossa on monta niin viisasta, osaavaa ja muutenkin mukavaa treenikaveria. Ollaanko sitten kehitytty, noo.. kaippa ollaan..? Jarin viikkotreenit on olleet nyt musta erityisesti sellaisia, joissa päästään tekemään asioita Avalle sopivalla tyylillä- tehdään vauhdikkaita ratatreenejä pitkillä esteväleillä ja radat on useimmiten sellaisia, joita voisi kuvitella tulevan vastaan kisoissakin. Avalle sopii tyyli, että mitään ei hinkata. Pidetään treenit lyhyinä ja ytimekkäinä. Keskimääräisesti musta lähes kaikki treenit on menneet sen kanssa tosi hyvin. Ollaan treenattu vauhtia kesästä ja sanoisin, että sitä on tullut lisää. Ei olla juurikaan treenattu esim.keppikulmia ja se kyllä nyt näkyy menossa. Ne on heikolla hapella ja virhemahdollisuus kepeillä on suuri sisäänmenoissa, eritoten hankalammat avokulmat on nyt tosi ruosteessa. Kontakteille on tullut hyvin myös vauhtia lisää ja itsenäisyyttäkin. Tällä hetkellä Avalla on hyvä ajatus niiden suhteen.

Kisattukkin ollaan joitain startteja Avan kanssa ja virheitä on tullut tasaisesti kaikilla osa-alueilla. Kepeillä on tainnut tulla nyt eniten virheitä ja samoin ylösmenoista. Muutama rima on tainnut tipahtaa ja jokunen putkiansaan lankeaminen on käynyt myös. Kisoissa tärkeimpänä tavoitteena on ollut hyvien fiilisten saavuttaminen ja parempi keskittyminen. Oon huomannut, että miten paljon Avaan itse vaikutan ja yrittänyt nyt saavuttaa kisoissa mahdollisimman vähän paineistavan fiiliksen Avalle. Yritän myös kovasti hyväksyä sen, että en nyt vaan saa sitä kisoissa samaan fiilikseen tällä hetkellä kuin treeneissä. Samalla toki toivon, että tilanne korjaantuu kun saadaan lisää kokemusta. Se on mennyt kuiteskin niin paljon paremmaksi vuoden aikana. Tajusin justiinsa, että siitä on nyt vuosi kun aloitettiin kisaminen sen kanssa. Välillä tuntuu niinkuin oltaisin tahkottu jo pidempäänkin, mutta oikeesti ollaan sen kanssa vielä alkutaipaleella.

Ava leikattiin toissapäivänä ja nyt pidän sille ihan kunnon tauon. Sterilisointi tehtiin tähystyksellä ja el.lääkärin mukaan toipuminen on tosi nopeeta. Sen mukaan voitaisiin jo muka treenata kun tikit parin viikon päästä otetaan pois. Oon kuitenkin päättänyt, että silli on tauolla joulukuun loppupuolelle saakka agilitystä. Tekee meillä molemmille varmaan ihan poikaa.

Nyt on suunnitelmissa paneutua Metkuun tämä loppuvuosi. Ollaan treenattu sen kanssa tosi vähän nyt syksyllä, mutta kisattu kyllä jonkin verran. Aivan ihmeen kaupalla tehtiin kirkkiksellä tuplanolla sen kanssa, mikä on huippujuttu! Nyt olisi sitten tarkoitus kisata ja treenata sillä mielellä, että sm-kisoihin lähdetään. Katsotaan nyt, kuinka tiukassa ne nollat on. Heti tuplanolla kisojen jälkeisissä kisoissa Turussa Metku palautti mut hyvin takas maanpinnalle..Se loikki ja karkas kaikki kontakti, karkas parissa startista lähdöstä ja muutenkin se vei ja mä kitisin perässä. Tulihan selväksi sitten kertaheitolla, mihin keskitytään nyt kun treenataan.

Pasi ja Pahkis on mennyt eteenpäin. Niiden menoa on nyt pääsääntöisesti aina mukava katsella. Pahkikselle on varattu aika kuviin muutaman viikon päästä ja samalla tehdään leikkaussuunnitelma piilokiveksen leikkaamiseksi. Samalla otetaan toinenkin palli pois ku mitä sitä säästämään.

Huomenna olis tarkoitus lähteä Kuopioon MAP-koulutukseen (lasten kehityksellisten ongelmien seulontatesti). Palailen kotiin ens viikon keskiviikkona ja sitten oon taas ammatillisesti hiukka pätevämpi. Ihan jees. Toivottavasti silli parantelee täällä itseään hyvin ja pasi tajuaa jos haava alkaa voimaan huonosti. Nyt se vähän ärtyi kun yritin suojata sitä likaantumiselta kun käytiin kävelyllä. kaippa se tosta.

Muuten kaikki kunnossa. Pientä jännitystä olis tiedossa nyt parille seuraavalle kuukaudelle, mutta tuohon palailen sitten joskus kun on sen aika. Nyt pannarille :)

Luonnetesti a'la Silli ja vähän muutakin

Pitkästä aikaa sorvin ääressä. Paljon on taas ehtinyt kaikenlaista tapahtua. Ollaan kisattu, käyty luonnetestistä Avan kanssa,leireilty, treenattu, vietetty synttäreitä jne. Nyt justiinsa sillillä on juoksut ja meillä on vähän rasittava tilanne. Pasi lähti poikien kanssa evakkoon kun Kaapo alkoi käymään liian tunteella piipittäen ja läähättäen 24/7, eikä sitä jaksanut kuunnella enää erkkikään. Nyt kyllä lähtee pojilta takuuvarmasti pallit, jotta ei tarvi enää tällästä kestää. Voi olla, että myös Silli leikataan kun nyt vauhtiin päästään tässä koirien leikkelemisessä.

Avan käytin vähän extemporee belgien järkkäämässä luonnetestissä ja yllätyin, miten hyvin se veti homman läpi. Avasta testi oli sellasta mukavaa lauantai-illan puuhaa, eikä se kuormittunut siitä yhtään. Tuomarit tykkäsivät siitä ja kehuivat hyväksi harrastuskoiraksi, Ainoastaan moittivat sen villkautta,jonka uskoivat vaikuttavan sen keskittymiskykyyn. Ai niinkö? Totesivat muutamaan otteeseen, että se on blondi ja nauroivat, että sillä tuntuu olevan enemmän yritystä kuin ajatusta toimissaan. Ai niinkö? Se mikä tuntui kivalta oli se, että sanoivat sen leikkivän täydestä sydämestään, koska rakastaa sitä. Leikissä ei ole yhtään painetta,pakkoa, väkisin puurtamista eikä opittua vaan se on silkkaa ihanuutta sille. Kehuivat sitä myös läpeensä hyväksi koiraksi, jossa ei ole mitään pimeää puolta. Tällä tarkoittivat kait sitä, että paineenkaan alla, uhattuna tms. siinä ei tule näkyväksi aggrea yhtään. Kyllä se puolusti itseään ja mua ja tuomarit kokivat, että puolustus oli ihan uskottavan näköistäkin, mutta sanoivat, ettei siinä mitään totta ollut. Leikkiä vaan ja kun hyökkääjä lopetti uhkaamisen niin Ava olisi heti vamis taas rakastamaan ihmistä täydellä sydämellään. Hyväntahtoinen hölmö. Ai niinkö, kuullostaa ihan mun koiralta. Kehuivat myös sen taistelutahdon olevan sen ehdoton valttikortti, josta ammentaa kaiken moottorinsa.

Alla pisteet:

Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys. +3 kohtuullinen ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua
Puolustuhalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +3 suuri
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Tempperamentti: +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaspelottomuus: +++ laukausvarma

yhteensä 154 pistettä. Tuomareina toimivat Söderholm & Haanpää.

Kisoista ollaan napsittu muutamia yksittäisiä nollia, mutta tuplanollaa ei olla saatu. Kisaradat on ollu vaihtelevia, mutta lisääntyvissä määrin tasoltaan parempia. Välillä on ollut oikein mallikkaitakin pätkiä ja sellasta perussiistiähän se meidän meno usein on. Sitä vauhtia vaan pitäisi saada lisää. Muutamilla radoilla vauhtia on ollut paremmin sillä seurauksella, että rimoilla on sattunut muutamia vahinkoja ja ylösmenokontakteja on myös tullut. Jos virheitä miettii niin tehdään niitä tasaisesti kaikilla osa-alueilla :) Saldona on muutamia rimoja, muutamia ylösmenoja, keppien sisäänmenovirhe tyrkkäsyssä ja pari hyllyä kun oon ottanut liikaa haltuun ja Ava on luullut poispäinkäännökseksi ja lähtenyt takaakiertoon. Harjoiteltavaa siis riittää vähän kaikessa. Oltiin muuten piirimestauuden voittaneessa maksijoukkueessa, jossa mukana oli myös Kim&Max, Veijo&Juju ja Lotta&Plikka. Rima putsas niissä karkeloissa aikalailla kaikki palkinnot itselleen. Hyvä Rima, hyvä me, hyvä meidän joukkue!- vai miten se meni.

Pötkön kanssa ollaan kisattu ja treenattu nyt vähemmän. Yhdet kisat käytiin Lempäälässä ja voi että, miten olikaan lähellä nolla ja olis ehkäpä saattanut olla jopa nollavoitto. Yhden esteen ohitukseen kaatui se mahis. Voi onnetonta ja eiku nokka kohti uusia kisoja.

Riman leirillä oltiin Klossnereiden paikassa viikko sitten ja Liuhdon Timo oli kouluttamassa. Varsin onnistunut leiri kaikinpuolin. Tuli naurettua kyllä niin paljon, että eipä ole hetkeen tullut :) Treenit suju oikeastaan hyvin ja sain ihan uusia juttuja ja ajateltavaa, joka on aina tosi jees.

Sitten synttärihumusta. Mä täytin 29 v, Ava 4 v, Pahkis 1 v ja Kaapo 9 v kaikki tässä parin viikon sisällä. Ens vuonna meillä onkin isot kemut kun mä täytän 30, kaapo 10 ja ava 5 v! Kaapolla oli ehkä paras synttärilahja ikinä kun annettiin sen leikkiä ja kosiskella juoksusen Avan kanssa pari minuuttia ja laulettiin taustalla Paljon onnea vaan,paljon onnea vaan...Kyllä olis varmaan muutamat tuijotellu taas vähän hitaasti tätä meidän menoa. Oli Pahkiksellakin varmaan ihan hyvä synttärilahja kun pääsi Riman leirillä paimentamaan ja aksaamaan. Se paimennushomma oli muuten mielenkiintoista! Mäkin haluan koiran, jonka kanssa vois kokeilla paimennusta. Avan kanssa ei kokeiltu, ymmärrettävästi.

Ai niin, Kaapo ja Pahkis kävivät rokotuksilla ja terveystarkastuksessa viime viikolla. Kaapolla todettiin kaihi! Oon kyllä itse epäillyt samaa kun on tullut tunne, että se ei hämärässä kunnolla näe. Mutta näillä mennään. Se on kyllä sellanen raasu. Tuntuu, että sen oikea fyysinen ikä on pari vuotta enempi kun nyt muutaman vuoden sisällä on alkanut tulla kaikenlaista kremppaa. Sanokaa mun sanoneen, että se ei tule olemaan kamalan pitkäikäinen kaveri.

Oon ite nyt saikulla kotona. Flunssa äityi pahemmaksi ja nosti eilen kunnon kuumeenkin. Keuhkoputkiin sattuu, yskittää ja nokka on tukossa. Sitten kun vähän enemmän niistää niin johan alkaa verta valua nokasta. On tää hienoo. Töissä olis sellanen tilanne, että pois en ehtisi yhtään olla. Kouluttamisiakin on sovittu niin, että sairasteluun ei olis aikaa, mutta minkäs teet. Ei nää aina katso oikeaa aikaa ja paikkaa- eikä sellaista kait oliskaan. Ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä ipo mm-kisoja katsomaan. Ties vaikka sitä innostuis niin sitä lajista, että alkaiskin sitä sitten harrastamaan. Onhan mulla tässä tää läpeensä hyvä malinoissi, jossa ei ole pätkääkään aggressiivisuutta ja joka on mälväämisen mestari :)