torstai 29. syyskuuta 2011

puolihuolimatonta kirjoittelua ja ohjausta

Kun viime sunnuntaina treenit meni mukavasti, niin tällä viikolla onkin sitten laskettu jalat taas tukevasti maan päälle. Tiistaina ei kulkenut sitten yhtään. Ei yhtään. Onkohan noin kehnosti Avan kanssa sitten hetkeen mennytkään? Jarin treeni ei ollut minusta mikään normaalista poikkeavan nopea, pitkät estevälit ja kaahotusta, mutta siihen ollaan kuluvan vuoden aikana kyllä jo totuttu. Alkuun puomin ylösmenon tarkasteliua ja muurin kalikan kohdistelua. En tiedä, onko tuohon jotain sääntöä, mutta kaikkien yritysten jälkeen todettiin, että parhaiten toimi kun kalikan laittoi n. 20cm päähän ylösmenosta maahan. Siitä nimittäin tuo yleensä ponnistaa ja nyt pakotetusti joutui ponnaamaan aikaisemmin ja osua tömäytti tosi hienosti kontaktille joka kerta. Kun kalikka oli puomilla niin hyppeli aivn uskomattoman ylös kun pyrki hyppäämään aina sen yli. Kokeillaan siis näin. Treenissä vaikeinta oli kait kepeille sulkukulmaan meno kovasta vauhdista, jossa putki oli kiusana. Putkeen meni ja monta kertaa. Ava unohti kait koskaan kuulleensa sanaa kepit..Ja nyt olisi pitänyt jonkinmoiseen käskyerotteluun taipua, sillä lähelle ei ehtinyt. Voikohan olla mahdollista, että koira on vaan niin tollo, että se ei kertakaikkisesti ajattele, mitä kuulee? Ehkei auditiivinen oppija sanoisin, visuaalisesti kovin tarkka kylläkin..

Äsken piipaan kanssa Veijon treeneissä. Teemana sylkkärit ja poispäinkäännöt. Sylkkärit sujuu noista paremmin. Mutta mutta, kerran kun päästää kummasta ohjauksesta tahansa niin, että ei vaadi ihan käteen tuloa niin johan seuraavalla kerralla ei tule yhtään ohjaukseen vaan kaahottaa ohjauksesta läpi esteelle tai johonkin. Hmm..no, eipä ole nyt viikkoon tullut hirveesti taas keskityttyä noihin, joten olivat huonontuneet. Onko mennyt parissa viikossa sitten jossain eteenpäin? ehkä kontaktihäiriötreenissä, tänään pystyin nimittäin jo hyvin heittelemään nameja ja oli hiffannut tuon, että ottaa ne mihin hyvin yltää, eikä muuta. Paikallaan oloa ollaan myös treenattu. Itsekseen kun ollaan niin pysyy, mutta tänään kun lähtötilanteita tuli useita niin heikentyi. Vaikka OIKEASTI olin tosi tarkka tuossa ensin käsky ja sitten liike osuudessa. Ja pyrin sanomaan hirmu selvästi vain "tule". Silti. Rimat olivat 25cm ja tiputteli jonkin verran. Pitääkö tuohon puuttua jo nyt..? Hmm..päällejuoksut olivat läksyinä, ,mutta myönnettäköön, että ovat edleen hankalia. Mutta jos jotain positiivista niin kovaa menee.

Kattelen tässä samalla telkkaria ja puolihuolimattomasti kirjoittelen. Kirjoitusvirheiden määrä on siis takuusti korkea ja lauserakenteet syvältä. Sopii hyvin teemaan, sillä luulen, että meno on ollut aika puolihuolimatonta kaikenkaikkiaan.

Huomenna muuten Elinalle treenaamaan, kivaa :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti