nimittäin tuplanolla viime viikonloppuna :) ja serti :) ja sijottumiset molemmissa luokissa :)
Oltiin Jyväskylässä kisaturneella tyttökoirien kanssa viime viikonloppuna. Lauantaina kaksi ja sunnuntaina kaks starttia jattilassa. Lauantaina molemmilta radoilta hyllyt..ei mitään suurta sekoilua, mutta sen verta, että pipariks meni. Ekalla radalla huono leikkaus ja hyppäsi hypyn edestakasin, tokalla radalla vauhdikkaan persjätön jälkeen jätin oman onnen nojaan ja luotin, että lukitsee hypyn, mutta olikin niin kait tulossa mukaani, että ohi meni. Kuitenkin oma fiilis ratojen jälkeen melko seesteinen. Ava kulki ihan hyvin, ei parhaimmillaan, mutta ei paskemmillaankaan.
No, päivän päätteeksi Petäjävedelle hyvään huoltoon. Erinomaista ruokaa! Sauna! juomaa! ja seuraa! ja onhan noissa pilkkukoirissa oma juttunsa :) Mä niin fanitan Ammun siskoa peppiä ja "pikku-ukkoa", jolla on maailman hassuin hymy. Aikas myöhään meni ja sunnuntaina aikasin ylös, vaikka nukkuakkin olis saanut. Siinä syötiin, syötiin ja syötiin ja käytiin vähän ihmettelemässä naapurissa lihakarjaa. Avasta 1000kg painoset möhkäleet olivat kunnioitusta herättäviä, alli keskittyi paskan syöntiin, eikä tainnut edes huomata moisia. Pirkko huomasi, pyrki pussailemaan niitä ja totesi, että itseasiassa paskan syöminen on parasta. En voi tajuta, miten jollain koiralla on kanttia paimentaa tollasia. Mä pelkäsin niitä! Siis aivan kamalan kokoisia ja erityisesti paikan kingi-sonni.Hui! siinä jäi kingkongitkin kakkosiksi..
Sunnuntaina sitten iltapäivästä kisapaikalle ihmettelemään kokkosen tuijan ratoja. Alkuun ahdisti, näyttivät vaikeilta, mutta tutustumisessa ei kuitenkaan ruvennut puntit tutisemaan. Osataanhan me, saakeli. Molemmat radat menivät just niinkuin mietinkin jos nyt ehkä pikkusen joku kaarre saattoi venyä. Rytmi pysyi hyvänä ja fiilis oli kuin treeneissä. siis oikeesti! tää olikin eka kerta sitten ikinä :)
Kotimatkalla pähkäsin, mitä tapahtui erilailla, miksi olin niin levollinen ja vaikuttiko se Avaan. Tajusin, että oli aikalailla yksin koko ajan kun muutamaa tuttua lukuunottamatta en tuntenut ketään. Käytin aikaa koirien kanssa puuhasteluun paljon enempi kuin yleensä. Avan kanssa käytiin metsässä lenkillä vähän väliä ja hengailtiin muutenkin niin, että mulla ajatukset siinä ja radassa, eikä kessään muussa. En puhunut radoista oikeestaan kenenkään kanssa ja aika vähän mitään katselinkaan tai erityisesti kuuntelin. Vähän kuin omassa kuplassa olisi touhunnut. Mietin, että onkohan nyt niin, että muhun kuitenkin vaikuttaa se, mitä kuulen muiden ajattelevan radoista? En tiedä. Aattelenkohan itteltäni salaa, että kun nuo epäilevät omien koirien selviytymistä ja mun koira ei varmasti osaa yhtään niin paljon kuin muut, niin eihän me voida selviytyä..? ja jos joku aattelee, että ei ehdi niin kuinka mä nyt ehtisin tai osaisin? Saakeli, onkohan mulla vähän heikko itseluottamus vai aattelenko edes noin? jostain kait nää ajatukset nyt päähän ryöppyää tätä kirjoittaessa. No enivei, Ava katteli lähdössä mihin sattuu, haisteli maata jne. mutta kun lähti liikkeelle niin teki hyvin töitä, keskittyi ja hoiti oman tonttinsa. Jopa pelasti. Ihana.
Teemu koulutti viime torstaina meitä ja päähän jäi pari hyvää ajatusta muhimaan. Antoi palautetta kun totesin niin moneen asiaan, että "pelkään, että jne.." , että mitä pelkään? jos koira ei osaa niin koiralle opetetaan.ja jos ohjaaja ei osaa niin ohjaaja opettelee. ei auta ruikuttaminen, eikä tollasia pelkoja saa olla. Kun itse varmistaa ensin, että tekee oikein niin sitten koiralle pitää asia opettaa ja tämän jälkeen vastuuttaa koiraa suorittamisesta myös. Aika paljon siis opetettiin koiraa treenissä ja tajusin, että niinpä... Sen sijaan, että virheiden edessä yleensä opettaisin koiraa niin autan koiraa tukemalla sitä enemmän ohjauksella. Siinä on iso ero. Ava taitaa olla uusavuton raukka, jollaseks oon sen itse saanut. "Auta mutsi hei kun en osaa. saattele vähän pidemmällä ja varmista...". Näitä tässä miettineenä päätin, että jotain on muutettava. Voihan olla, että vkonlopun hyvä ja rauhallinen olo syntyi jopa näiden ansiosta osittain.
mun piti ihan vaan nopeesti hehkuttaa sunnuntain ratoja, mutta lähtipä taas vähän käsistä. Luulis, että töissä saa runoilla tarpeeksi kun tänäänkin on koko päivä mennyt lausuntoja kirjoittaessa. Näemmä energiaa riittää ja sehän vaan tietty kertoo, että näitä asioita on kiva kelailla. Jep, mutta nyt jos suuntais jo ajatukset treeneihin, jonne olis kohta lähtö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti